Paljonpa hyötyä tästäkin oli. Olen laskenut koko tämän päivän ja eilisen ja sitä edellisen päivän. Sain apuakin ja kyselin tehtäviä ja sitten laskettiin niitä yhdessä. Ja aika loppuu silti kesken, enkä minä tajua mitään. Lopputulos on ties miten monen tunnin laskemisen jälkeen ihan sama kuin jos en olisi yrittänyt lainkaan. Minä hukkasin omaa aikaani ja sen auttajan aikaa ja kaikki ihan turhaan.

Kello lähestyy neljää ja ennen kahdeksaa täytyy olla yliopistolla. Ehdin nukkua suunnilleen kolme tuntia - jos siis saisin heti nukuttua, enkä kuitenkaan saa.

Ja söinkin taas. Ajattelin, että voisin syödä nyt jotain, että voisin keskittyä paremmin laskemiseen. Ja ihan turhaan. Olo on paljon parempi fyysisesti, mutta nyt henkinen olo on taas kauhea. En tiedä kumpi on pahempi: se, että päätä särkee taukoamatta, huone pyörii, kaikki on sumeaa ja jokainen ruumiin lihas tuntuu kramppaavan yhtä aikaa, vai se, että olen taas epäonnistuja, josta ei ole mihinkään, vaan joka pelkästään kaikkensa yrittämälläkin epäonnistuu ja vei vain muiden aikaa siinä samalla.