Tänään oli taas... no, päivä. Ei niin huono kuin vaikka lauantaina, jolloin oli niin paska fiilis, että katsoin yhden niistä Marvel-leffoista, joita en ole vielä nähnyt. Säästän niitä vähän niin kuin pahan päivän varalle taas siitä tavanomaisesta syystä, että jos katson ne kaikki, niin sitten ne on nähty, enkä voi ajatella, että sitten kun tulee joku huono päivä, niin sitten niitä on vielä varastossa. Minun piti mennä yhden meidän erikoistumisopintojen opiskelijan synttäreille, meidän porukka oli vähän niin kuin "second string of guests", kun ilmeisesti oli muuten niin vähän porukkaa tulossa. Ja olisin ollut ainut meistä, joka olisi mennyt sinne. Mutta sitten kun nukuin viime viikon huonosti ja harjoittelupaikkahaastattelu ei mennyt niin hyvin kuin olisin halunnut, niin tuli aika paska fiilis.

Tämä päivä ei kauheasti auttanut siinä, kun tuli tieto, että en saanut sitä harjoittelupaikkaa. Eihän se sinänsä yllätys ollut, mutta olisin kai vain halunnut sen, niin olisi ollut tämä stressaus ohi. Tosin keskiviikkona minulle soitettiin siitä firmasta, joiden kanssa tehtiin yritysyhteistyö syksyllä ja he sanoivat, että heillä olisi toisessa kaupungissa asiakasfirma, joka voisi olla kiinnostunut minusta harjoittelijaksi. Meidän opettaja oli laittanut meidän kaikkien CV:t sinne, joten tuo soitto tuli ilman, että olin edes hakenut mitään paikkaa, mistä tuli ihan hyvä fiilis. Mutta nyt tuntuu vain kurjalta.

Töissäkin menee huonosti, tai no ei nyt huonosti, mutta siellä on yllättävä haaste. Uusi asiakkuus, jossa minun pitäisi käyttää töiden tekemiseen henkilötunnustani, jotta voin tehdä vahvan tunnistautumisen johonkin järjestelmään, jota meidän on käytettävä. Minä sanoin tänään siinä koulutuksessa, että se ei kuulosta ihan normaalilta järjestelyltä ja että en usko, että tavallisia työntekijöitä voidaan vaatia tekemään töitä asiakkaan asiakkaan järjestelmissä henkilötunnuksella tunnistautuneena. Minulle sanottiin, että kun järjestelmä vaatii sen ja sitten että "kyllä minuakin aluksi epäilytti, mutta sitten se meidän asiakas sai minut vakuuttuneeksi niin olin ensimmäisiä, jotka rekisteröivät käyttäjätunnuksen pankkitunnuksillaan" ja että asiakas halusi, että palvelu alkaa nyt heti, niin sitä aloitusta ei voi lykätä vain jonkun tällaisen asian selvittämisen vuoksi. Tämä sama ihminen kuitenkin koulutuksen eri vaiheessa möläytti, että kun tämänhän piti tulla jo viime vuonna, niin sitä aloitusajankohtaa on jouduttu miettimään. Sanoin siihen sitten heti, että jos tuo käytäntö henkilötunnusten käyttämisestä on ollut tiedossa jo vuoden, niin miksi sitä selvitystä sen laillisuudesta ei ole sitten tehty jo.

Mutta tuo ei ole ihan pikkuasia, vaikka en nyt viitsi sitä sen enempää avatakaan. Kirjoitin jo siitä pitemmän pätkän, mutta ihan sama. Tekisi mieli vain irtisanoutua. On vain tuntunut viime aikoina töissä, että mikä se on se mystinen "Järjestelmä", joka on ottanut koko firmassa vallan ja kun menen töihin, järjestelmä on aikatauluttanut minulle kaikki tauotkin jo valmiiksi. Aina jos kysytään, että no miksi tällainen päätös on tehty ja miksi on muutettu tätä joka oli aikaisemmin hyvin, niin aina perusteena on joku "järjestelmä", joka vaatii ties mitä.

Olen vain väsynyt. Haluaisin harjoittelupaikan jo, se on ihan järjettömän stressaavaa, kun me kilpaillaan niistä samoista paikoista ja pitäisi silti yrittää pysyä askeleen muita edellä ja yrittää löytää jostain joku firma, joka haluaisikin harjoittelijan, mutta jota kukaan muu ei ole vielä löytänyt. Ja kyllähän minä tänäänkin kai osittain olen iloinen sen puolesta, joka sitten sai sen paikan, jota minä en saanut, mutta... Tulee mieleen se, kun lapsena leikittiin sitä tuolileikkiä, että musiikki soi ja sitten kun se loppuu, pitää löytää äkkiä tuoli jolle istua, koska niitä ei riitä kaikille. Minä vihasin sitä leikkiä lapsena ja aina kun musiikki alkoi soimaan ja niitä tuoleja piti alkaa kiertää ympäri, minut valtasi vain sellainen... dread, dread, dread... mitä se on suomeksi? "Pelko, kauhu, kauhistus, kammo." Ei ihan se, mitä haen... Hmm. "To anticipate with great apprehension or fear". Tuo on lähempänä. Sellainen paha tunne, kun odottaa kauhulla, että musiikki loppuu.

Olisi vain niin kiva, kun pääsisi johonkin toiseen firmaan tekemään oman alan töitä. Tuntuu, että se on nyt niin lähellä ja ei kai siksi pitäisi panikoida, kun eihän minulla mikään kiire ole, kun minulla on työkin ja kaikkea, mutta tuntuu, että olen ihan... ÄÄÄH! "At the end of my line". Suomi ei tänään nyt näköjään halua onnistua. Päätepysäkillä. Ja ärsyttää lukea uutisistakin, että Suomikin kannattaa sitä, että otettaisiin passeihin kerätyt sormenjäljet ja kuvat sittenkin automaattisesti poliisin käyttöön. Ja että poliisin ei tarvitsisi jatkossa kertoa, keitä on salakuunneltu, keiden työpaikoilla on käyty kyselemässä, jne. Tuntuu, että kaikki alkaa pikkuhiljaa muistuttaa Margaret Atwoodin romaaneja.