Jossain vaiheessa pitkin iltaa itkeskellessäni päätin sitten ottaa rauhoittavan. Nyt sitten kun olo on sellainen, että vähän on hutera olo, mutta jotenkin ei yhtä surullinen. Mietin sitä, mitä terapeuttini on teorisoinut, että jos kaikki tunteeni tuntuvat rintakehän alueella, niin se ei välttämättä ole tunne, vaan se on ahdistusta, jonka joku tunne on aiheuttanut. Tai siis, että aina kun tunnen jonkun tunteen, ahdistun siitä heti. Mietin, että nämä kaikki vuodet, kun olen ollut välillä tuskissani, minuun on fyysisesti sattunut ihan kauheasti joku surullisuus tai sellainen, niin nyt mietin, että kun rauhoittava auttaa siihen surullisuuden kipuun, niin ehkä se kipu ei johdu surullisuudesta vaan se kipu mitä tunnen, joka saa minut vain itkemään ja itkemään, onkin ahdistusta.

Tuo ei ole kyllä niin romanttinen tai runollinen teoria. Tai siis, jos on niin surullinen, että se sattuu fyysisesti, jos henkinen kärsimys voi aiheuttaa jotenkin ihmeellisesti niin järkyttävän voimakasta kipua välillä, että tuntuu ettei sitä kestä, niin se on tavallaan jotenkin runollista. Mutta jos kyse on siitä, että automaattisesti tuntiessani jotain ahdistun, ja ahdistuneisuus luonnollisesti aiheuttaa paljon fyysisiä reaktioita, niin se ei ole sitten niin hienoa, vaan pikemminkin todella normaalia, loogista. Toisaalta se kävisi mielestäni jotenkin järkeen, ja sitten voi lohduttaa se ajatus, että en ehkä olekaan rikki sisältä, ehkä pystyn ja saan sallia itselleni tuntea tunteita, olla onnellinen ja välillä surullinen, koska ne kuuluvat elämään, vaan se on se ahdistus, se mörkö, joka tunkee itsensä kaikkialle, jota vastaan minun pitää taistella.

Ja ehkä se ahdistus ilmenee minussa näin nykyään. Aikaisemmin se oli selkeämpi, mutta nyt se on niin epämääräistä. Välillä se ilmenee "ruumisahdistuksena", joka oma termini asialle, jota en osaa selittää. Kehossa on yhtäkkiä outo olo, todella epämiellyttävä olo. Se vain tulee, ilman, että liitän mitään ajatuksia siihen. Yleensä ruumisahdistuksen ilmaantuessa minulla ei ole päällä niin paljon vaatteita kuin normaalisti. Mutta se voi ilmestyä Jaskan kanssa, ja se voi ilmestyä ihan vaikka olisin yksinkin. Ja sitten nämä kaikki tunteet ja niihin liittyvä ahdistus. Jotenkin on auttanut terapiassa se, että terapeuttini on saanut ainakin minut uskomaan, että eivät ne ole ne tunteet, jotka sattuvat niin järjettömästi, vaan se automaattinen ahdistusreaktioni, joka niistä seuraa.

Toisaalta sitten mietin, että auttaako se rauhoittava siksi, että se lieventää ahdistusta, joka teoriani mukaan olisi syynä siihen fyysiseen kipuun, vai onko kyse vain siitä, että vaikka minulla on miedointa rauhoittavaa ja otan sitä vain sen yhden pillerin, niin se saa minun pääni vähän jotenkin sekaisin. Vähän samalla tavalla kuin alkoholin juominen minulla: päässä tuntuu vähän jännältä ja äkilliset liikkeet tuntuvat vaikeilta. Vähän kuin päässä keinuisi ja olen vain jotenkin pihalla kaikesta. Vaikka se saa sen jatkuvan itkemisen loppumaan, ja lievittää tai jopa poistaa sen henkisen fyysisen kivun, niin en ole sitten varma siitä, että onko tämäkään sitten hyvä asia. Ei tuo ole mikään onnellisuuspilleri, niin onko oikein ottaa sellainen siihen tarkoitukseen, jos on todella surullinen, jos se kerran auttaa?

Ja nyt ensimmäistä kertaa tänään tuntuu siltä että voisi syödä jotain. Jos olen todella surullinen, en vain syö, minulla ei ole nälkä, ja vaikka normaalisti tulee aina välillä sellainen olo, että vaikka nyt ei varsinaisesti olisi nälkäkään, niin voisi silti syödä jotain. Se ei toimi surullisuuden ollessa vallalla. Jotenkin hullua huomata, että minä oikeasti söin viimeksi joskus 24 tuntia sitten. No, ehkä saa pudotettua painoa sitten.

Olen ryhtynyt miettimään, että kokeilisin mallijuttuja vielä. Yritän vähän laihtua, mutta jos en kelpaa ammattimalliksi, niin kokeilen sitten niitä kaupallisempia mallitoimistoja. Ja olen vielä kuntoutustuella, joten ei tunnu siltä, että juuri nyt olisi aika sille, mutta ehkä vähän myöhemmin. Joo, koska myöhemmin, täytän 25 keväällä, mutta kaupallisiksi malleiksi otetaan vaikka ketä, ja työ on työtä, vaikka se ei olisikaan glamouria, niin se silti kiinnostaa.

Jaska ei ole sanonut koko päivänä mitään, mutta nyt kun otin sen rauhoittavan, niin se ei oikeastaan haittaa. Tuntuu, nyt, että melkein mikään ei haittaa. Se kyllä haittaa, että yksi läskeistäni, yksi läski setä, on edelleen kipeä. Tällä viikolla sille aloitettiin kolmas lääkekuuri ja mitään seuraavaa vaihtoehtoista lääkettä ei enää ole. Ja me aloitettiin sillä vahvimmalla, nämä toiset on sellaisia lieviin tapauksiin tarkoitettuja, mutta halusin, että kokeillaan kaikkea. Se täytti vasta vuoden, minä ompelin juuri sille sopivat valjaat, se on minun suosikkini, kiharaläskipäärynä, ja Jaskan suosikki myös. En vain tiedä, mitä tehdä sitten kun lääkekuuri on ohi ja jos se ei ole auttanut. Yhtenä päivänä jo innostuin, että sen hengitys ei rohisekaan enää, mutta sitten kun kuuntelin tarkemmin sen keuhkoja (korva kiinni kylkeen), niin sieltähän se rohina sitten löytyikin.

Mutta olen vähän pihalla nyt, ja verrattuna muuhun päivään tänään, se tuntuu todella hyvältä juuri nyt.