Heräsin taas pahaan oloon. Näin jotain typerää unta joka ei liittynyt millään tapaa mihinkään. Sitten kun hieman heräsin, jotenkin mieleen tuli Jaska ja se, että mitä jos hän on jonkun toisen kanssa, mitä jos hän jo tässä vaiheessa on mennyt baariin iskemään itselleen yhdenyön juttua. Tuli fyysisesti niin huono olo että tuntuu että voisi oksentaa.

Enkä ymmärrä mistä tämä nyt tuli. Eilen oli ehkä ensimmäinen vähän parempi päivä. Tai sanoisinko, että ainakin erilainen päivä. Jotenkin eilen ajattelin, että okei, tässä se, oli - ei tulla palaamaan Jaskan kanssa enää yhteen, vaan nyt jatkan elämääni kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Ja se tuntui jopa mahdolliselta, sellaiselta tasaisen surulliselta ja ankealta, ei sellaiselta pistävältä kivulta. Ja nyt yhtäkkiä tuntuu suunnilleen siltä, että jos Jaska iskee itselleen jostain naisen niin kuolen.

Tänään oli tarkoitus mennä Keskukselle palauttamaan se Sallan typerä kirja, mutta nyt tuntuu siltä että en todellakaan ole lähdössä yhtään mihinkään. Otin rauhoittavan, mutta siinä varmaan kestää jonkun aikaa että se alkaa vaikuttaa ja yritän sillä aikaa ajatella jotain muuta. Yritin jatkaa unianikin, mutta kun olo on fyysisesti niin paha, niin se ei vain onnistu. Ja toivoisin vain, että olisi jotenkin mahdollista sopia Jaskan kanssa, että älä sitten harrasta seksiä kenenkään kanssa enää ikinä, tai ainakaan niin pitkään aikaan kun se tuntuu minusta vielä pahalta, mutta me ei olla enää yhdessä, niin hänhän voi tehdä ihan mitä tahansa. Yritän ajatella, että ehkä hän ei tee mitään kenenkään kanssa ehkä moneen vuoteen, kun nythän hänellä menee huonommin ja mekään ei harrastettu seksiä varmaan sen meidän seurustelun viimeisen kuukauden aikana, koska Jaskaa ei vain huvittanut. Toisaalta ajattelen, että ehkä se johtui vain minusta, siihen Jaska ainakin viittasi, että kokee minut kaverina, ja muuten kanssani oleminen tuntuu hankalalta. Että ehkä hänen haluissaan ei ollutkaan mitään vikaa - hän ei vain halunnut minua enää.

Pitää varmaan laittaa taas NCIS pyörimään, että jotenkin saa turrutettua oloa siihen asti että rauhoittava alkaa vaikuttaa. Huomenna on onneksi taas terapia. En kuitenkaan tiedä, miten pystyisin siellä sanomaan, että minulle tulee fyysisesti ihan hirveä olo kun mietin että Jaska harrastaisi seksiä jonkun muun kanssa. Tai ylipäätään että sanoisin sen, mikä on vaivannut minua erosta asti varmaan joka päivä: sen että meillä ei loppuvaiheessa ollut seksiä ja että mietin, että mitä se tarkoittaa, mistä se johtui. Tai miten pystyisin kuvaamaan sitä äärettömän kurjaa oloa, että ehkä Jaska kokee minut kaverina, ehkä seksiä ei ollut sen takia, koska hän ei vain kokenut enää vetoa minuun, ehkä minä en ole enää haluttava. Tai ehkä ero tuli siksi, että kysyin Jaskalta asiasta, kun hän taas kerran silloin eroa edeltävänä viikonloppuna sanoi, että ei kiinnosta tänään, sori vaan. Kun jos hänellä on ollut haluttomuutta ja sitten minä vielä kysyn että onko asia niin, niin ehkä hän koki sen painostuksena ja jotenkin uhkana miehisyydelleen, ja siksi kehitti sen mantran mitä on hokenut, että koki minut kaverina.

Olen oikeasti miettinyt tuotakin ihan liikaa. Ja mietin sitäkin, että kun Jaska oli minun ensimmäiseni, niin jos se on niin, että hän on aina kokenut minut lähinnä kaverina, niin jotenkin tuntuu, että olen mennyt hukkaan. Että ensimmäinen kertani mihen kanssa oli sitä, että hän oli vain minun kaverini, ja se tuntuu jotenkin kuvottavalta ajatukselta. Tuntuu myös jotenkin kuvottavalta ajatella, että joskus tulisi joku muu mies kuin Jaska.

Pitäisi ajatella jotain muuta. Tämähän on melkein kuin masokismia, mutta tuntuu, että vaikka kuinka yritän, ajatukseni palaavat tähän asiaan uudestaan ja uudestaan. Nyt on taas aamuruuhka, kauheasti autoja ajaa ohi. Laitoin kännykän herättämään yhdeksältä, mutta varmaan otan herätyksen pois, enkä tänäänkään poistu täältä eristyksistä, omasta kurjuuden linnakkeestani. Piti lähteä, ja pesin hiuksetkin ja ne näyttävät oikein kivalta, mutta tuntuu, että en vain ole vielä valmis lähtemään ulos. Ja joo, erosta tulee torstaina täyteen kolme viikkoa, enkä ole sinä aikana poistunut kämpästäni kuin terapiaan ja kauppaan. Se on tuntunut vielä jotenkin siedettävältä, mutta niin kuin sanoin aikaisemmin, perjantaina kun äiti kävi, mentiin hänen autollaan eri kauppaan ja se tuntui siltä että se oli jotenkin liikaa. Se ei kuulunut siihen reittiin jota sahaan normaalisti, ja tuntui liialta. Tuntui että ensimmäistä kertaa kohtasin ulkomaailman ja se tuntui todella tyhjältä ja kylmältä.

Joten tuntuu, että toistaiseksi jään vielä kämppääni. Tuntuu jotenkin hullulta, että ulos meneminen on niin epämiellyttävää, melkein jopa pelottavaa. Katselen ikkunasta ulos ja mietin, että mitä voisin tehdä ja minne mennä, mutta silti olen vain sisällä, yksin, enkä ota edes yhteyttä keneenkään. Mutta se vain tuntuu siltä, että en pysty nyt, se olisi liikaa, se olisi liian aikaista. Ehkä alan ymmärtää niitä ihmisiä, joita ahdistaa mennä kauppaan. Ei sillä että se kaupassa tai terapiassa käynti olisi niin vaikeaa, mutta kaikki muu, se että ilman pakkoa menisin vaikka vähän kävelemään tuntuu vain niin järjettömän kauhealta. Tulee mieleen se kun joskus lapsena tuli se paniikki, kun piti lähteä kouluun, kun lukittauduin vessaan ja jos minua yritettiin väkisin saada ulos, olin ihan paniikissa ja tartuin kiinni huonekaluihin ja kaikkeen mistä vain sain kiinni, jotta minua ei vietäisi ulos. Nyt tuntuu vähän samalta. Hullua on, että terapiaan ei ole vaikea lähteä. Mutta nyt kun pitäisi lähteä jonnekin ja olla sosiaalinen, se tuntuu siltä, että jotta niin kävisi, jonkun pitäisi väkisin yrittää raahata minut ulos ja minä itse laittaisin niin paljon vastaan kuin pystyisin.

Toivon että tuo ei mene pahemmaksi, ehkä terapeuttini on huolissaan tuosta, kun viimeksi kun oli terapia, vakavissani mietin, että en menisikään, että laittaisin viestin että en tule, kun on vatsa kipeä. Ja vatsa oli kipeä, jonkin verran, ja minua väsytti, mutta harvoin olen siltikään harkinnut terapiakäynnin väliinjättämistä. En kyllä tiedä, mitä tekisin, jos tulisi tällainen paniikkiolo ja se laajentuisi terapiaankin. Ehkä ei pitäisi ajatella tuotakaan, niin silloin siitä ei ainakaan tulisi itseään toteuttavaa ennustusta.

Olo alkaa vähän paranemaan, varmaan se rauhoittava alkaa vaikuttaa, kun tulee vähän unelias olokin. Ehkä pitäisi taas yrittää ajatella, että nyt on taas yksi paha ahdistuskohtaus kestetty, niin ehkä tämä Jaska-kipu on taas yhden askeleen lähempänä helpottumista. Toisaalta, joskus keväällä näin Facebookissa kuvan Thomasista, joka kuvassa pussaa jotain naista poskelle, ja vaikka en ole ollut tekemisissä hänen kanssaan kahteen vuoteen ja vaikka minulla oli silloin Jaska (ja edelleen mielessäni on Jaska ja tunteideni kohde on Jaska), niin se tuntui silti vähän samalla tavalla fyysisesti pahalta. Ja kun mietin sitä, että Jaska hankkisi jostain uuden tyttöystävän, niin mietin, että varmaan hän näyttäisi sitten minulta, kun minulle seurustelun aikana selvisi, että minäkin "satun näyttämään" Jaskan exältä. En tiedä sitten kuinka paljon, mutta meillä oli muutenkin paljon yhteistä ja tuntuu jotenkin siltä, että olin vain yksi nainen lukuisten samankaltaisten naisten joukossa, joita Jaska tulee tapailemaan. Kun taas minulla ei ole mitään "tyyppiä", vaan kaikki joihin olen ihastunut vuosien aikana, ovat olleet todella erilaisia. Olen joka kerta yllättynyt, että oikeastiko tunnen vetoa tähän tyyppiin, kun eihän hän ole yhtään sellainen kuin olisin voinut ajatella.

Paha olo palasi taas. On ikävä Jaskaa, tuntuu että haluan hänet vain takaisin. Sänky on niin tyhjä, olisi vain niin ihanaa, jos tänään kun heräsin pahaan oloon, Jaska olisi nukkunut tuossa vieressä ja olisin voinut ehkä mennä vähän lähemmäs, käpertyä vähän kiinni ja sitten jatkaa uniani rauhassa. Melkein rauhoittaa tuo ajatuskin, melkein tekisi mieli hakea joku peitto tuohon jota voisi halata ja ajatella että se on Jaska. Mutta ei, se ei olisi oikein, se ei olisi hyväksi minulle, koska Jaska ei ole vain väliaikaisesti poissa, vaan hän ei ole tulossa takaisin. Olisi itsepetosta hakea se peitto ja rauhoittaa itsensä ajatuksella että on jotain, mitä ei oikeasti ole.

Olo on silti kurja. Toivottavasti se menee lopulta kuitenkin ohi.