Tästä kirjoituksesta tulee varmaan kauhea rant, mutta ärsyttää, niin antakaa anteeksi.

Natalia ja hänen miesystävänsä olivat yötä luonani ja lähtivät vasta äsken. Ja minusta tuntui jo eilen siltä, että voisivat jo lähteä. En tiedä mikä siinä oli niin pielessä - tai no, osittain kyllä tiedän - mutta tuntui, että sulkeuduin ihan täysin oman pääni sisään ja varmasti Natalia ja hänen miesystävänsä huomasivat sen. Natalia vitsailikin vähän ennen lähtemistään, että toivottavasti he eivät olleet kauhean rasittavia vieraita, mihin en oikein vastannut mitään, koska en tiennyt, mitä sanoa. He olivat rasittavia. Tuli vähän sama fiilis kuin Natalian kanssa siellä Albaniassa, kun hänessä on joitain ominaisuuksia, jotka ärsyttävät minua (ja tietysti minussakin on ominaisuuksia, jotka ärsyttävät puolestaan häntä) ja tuntuu, että tuo hänen miesystävänsä toi meistä kummastakin esiin juuri ne puolet, jotka toisessa ärsyttävät.

Ensinnäkin minua hieman ärsytti se, että he olivat koko ajan kiinni toisissaan. Siis johonkin pisteeseen asti se on ihan söpöä, mutta kun ollaan kolmistaan juttelemassa jostain ja se Natalian miesystävä koko ajan silittelee Natalian vatsaa tai selkää paidan alta tai sitten ihan sisäreiden yläosasta tai takapuolesta, niin siinä menee kyllä minulla se raja, mitä en pidä enää niin sopivana käytöksenä. Tuli sellainen fiilis, että mäkin olen tässä, voisitteko nyt yrittää edes hillitä itsenne.

Sinänsä tuo oli jopa huvittavaa, mietinkin, että ehkä me nauretaan tuota Natalian kanssa joskus myöhemmin, mutta se ei ollutkaan vielä kaikki siinä. Yöllä nimittäin heräsin siihen, että he harrastivat seksiä siinä vuodesohvalla, johon heille oli laitettu vuode. Ja siis minun sängyn ja sen vuodesohvan välissä on ehkä... Käyn itse asiassa mittaamassa sen, niin ei jää mitään epäselväksi. 80 senttiä minun sänkyni päädyn ja sen vuodesohvan päädyn välissä. Ja siinä he vain panivat.

En tiedä, että olenko ihan hirveä tiukkis tai siveydensipuli vai mitä, mutta minun mielestäni se ei ollut todellakaan fine. Siis kiva että heillä menee hyvin ja on kivaa, mutta kun tullaan toisen luo yöksi ja nukutaan vieläpä samassa huoneessa tämän kanssa, niin minun mielestäni se on ihan törkeää alkaa harrastamaan seksiä. Kai he yrittivät olla hiljaa, mutta heräsin siihen joka tapauksessa. Tietysti näyttelin nukkuvaa, koska mitä vittua tuollaisessa tilanteessa pitäisi muka tehdä?! Mietin, että ehkä teeskentelisin kääntyväni unissani ja rikkovani "vahingossa" jotain, jotta saisin sen loppumaan. Mutta hylkäsin sen idean ja vain teeskentelin nukkuvaa ja toivoin, että se loppuisi.

Olen jotenkin hirveän hämmentynyt koko jutusta, koska jostain lehdistä on lukenut aina jotain juttuja, että "mieheni petti minua kaverini kanssa viereisessä sängyssä" ja olen aina ajatellut, että ei luoja mitä roskasakkia. On minulla kyllä jotain muitakin tuttuja pariskuntia ollut ja heidän kanssa on tullut hengattua, välillä öitäkin samassa tilassa, mutta mitään tällaista ei ole kyllä tapahtunut. Joskus kymmenen vuotta sitten olin ulkomaillakin nelistään niin, että siellä olin minä, yksi kaveri ja hänen miesystävänsä, ja sitten vielä kolmas nainen. En muista miten, mutta jotenkin asia tuli puheeksi ja se kaverini vaikutti olevan jotenkin pöyristynyt jo siitä ajatuksesta, että hän panisi sitä miesystäväänsä kun hänen kaksi kaveriaan nukkuvat samassa huoneessa. Kun he voivat tehdä sitä ihan tarpeeksi muulloinkin.

Se oli huojentavaa ja sen takia otinkin ihan rennosti, kun Natalia kutsui itsensä ja sen miesystävänsä kylään luokseni. Kun se meni juuri niin, että minä olin siellä hänen luonaan yötä silloin pari viikkoa sitten ja silloin Natalia kysyy, että onko sulla jotain menoa 7.6. kun hänellä olisi yhden kaverinsa synttärit ja mietti, että voisiko hän ja hänen miesystävänsä tulla luokseni yöksi. Siinä on ensinnäkin todella vaikea kieltäytyä, kun olen juuri nukkunut yön siellä Natalian kämpässä, mutta ajattelin, että se on ihan okei, niin näen vähän enemmän sitä uutta miestäkin.

Ja nyt tuntuu siltä, että ei kyllä ole väliksi, vaikka ei nähtäisi tuolla porukalla enää. Tuntuu todella ikävältä ajatella noin, mutta minusta tuntui, että oli suuria kemiaongelmia. Tänäänkin, kun mentiin sitten keskustaan, kun Natalian piti ostaa siskonpojalleen syntymäpäivälahja, se hänen miesystävänsä alkoi mansplainata minulle, että mitä kautta sinne keskustaan kannattaa mennä. Minä siis en kokenut ainakaan olleeni mitenkään ehdoton, sanoin vain, että rautatien yli päästään joko tuota reittiä tai tuota reittiä, että kumpi olisi parempi. Sitten se mies alkoi pätemään, että ei kun mennään siitä välistä, siitähän pääsee myös. En tykännyt hänen äänensävystään, mutta kysyin silti mielestäni ihan viattomasti, että ai siinä on jokin muukin reitti, mistä kohtaa se menee. Sanoi vain, että siitä välistä, ihan niiden kahden reitin keskivaiheilta. Sanoin sitten, että öö, niin siis rautatien yli, ei siitä kyllä pääse kuin niitä kahta reittiä, jos nyt ei halua ihan järjettömän kaukaa kiertää. Natalia ilmeisesti huomasi myös, että siitä alkaa tulla vääntöä ja sanoi, että jos luotetaan nyt siihen, joka asuu täällä. Ärsyynnyin siitä hieman ja ehkä sanoin vähän kärkkäästi, että kyllä me voidaan mennä ihan mistä tahansa mistä he halauavat, mutta että rautatien yli ei nyt vain pääse kuin niistä kahdesta kohtaa.

Siellä keskustassakin se näiden kahden keskinäinen vuorovaikutus oli vain sitä hiplaamista ja hinkkaamista. Ja Natalialla oli taas se, että pakko istua auringossa koko ajan. Sanoin siihen sitten passiivisaggressiivisesti, että ai me jäädäänkin tähän puistoon istumaan, siis varmaan itse palan ihan heti, mutta kyllä me voidaan tässä silti istua. Kun itsekin mietin tuota, niin onhan tuo ihan saakelin ärsyttävää, mutta kun mieltä painaa jokin ärsytys, enkä saa sitä sanottua, niin sitten se purkautuu noin. Terapiassa voidaan varmaan sitten käydä sitä läpi. Tuohon nimittäin varmaan pitäisi saada joku terveempi ratkaisu.

Mutta siinäkin kun istuttiin siinä puistossa ja katseltiin ohi käveleviä ihmisiä, niin jossain vaiheessa Natalia osoitti jotain miestä ja sanoi, että hei katsokaa kuinka iso maha tuolla miehellä on, siis ihan järkyttävän iso, tuollaista ei kannata ikinä hankkia. Se ärsytti myös ihan saakelisti ja sen sain onneksi kanavoitua jotenkin oikein, kun sanoin, että ei kukaan varmaan koskaan päätäkään, että hei nytpä hankin kesäksi ison mahan. Tämä minun kommenttini sivuutettiin täysin ja se Natalian miesystävä alkoi kertoa jostain työkaveristaan, joka oli lihonut kauheasti, mutta ei ollut silti hankkinut isompia vaatteita, niin sitten he Natalian kanssa yhdessä nauroivat sille, että ei se mies ole varmaan edes huomannut lihoneensa ja että varmaan joku päivä se paita ratkeaa niin että napit vaan sinkoilee.

Että oli ihan saatanasta koko viimeinen vuorokausi.

Töissäkin on ollut rankkaa, kun on pitänyt vuorovaikuttaa niiden insinöörien kanssa. Sain nyt uuden projektin niiden vanhojen oheen ja minulle sanottiin, että nämä dokkarit on sitten ihan valmiit, sinun tehtävä on vain siirtää nämä tuonne ohjelmaan, mutta että jos jotain kirjoitusvirheitä löytyy, niin voit toki korjata. Arrow tuli auttamaan minua sen kanssa vähän, koska se limittyi niiden hänen projektiensa kanssa. Aluksi tein sitä kuitenkin itse ja siitä tuli ihan sellainen fiilis, että mistään ei tule mitään, kun luin niitä dokkareita, niitä oli yhteensä kuusi eri tarkoitukseen ja en saanut useamman lukukerrankaan jälkeen oikein selkeää kuvaa siitä, mitä se laite tekee tai mitä sillä tehdään. Sanoin tuon myös Arrowlle, kun alettiin käydä sitä läpi. Hän ei ihan samalla tasolla jakanut sitä tuskaani, vaan sanoi aina välillä, että ehkä meidän pitäisi tehdä vain se, mitä meidän on käsketty tehdä. Lopulta kuitenkin päädyttiin siihen, että sanotaan sille hänen pomolleen, joka vähän niin kuin vastaa siitä puolesta, että saataisiinko me tehdä näihin joitain muutoksia, koska niissä on paljon parannettavaa.

Hän sitten ihan innostui, että jes jes jes, te ymmärrätte tätä, ihanaa, kun tekin ajattelette noin. Sovittiin sitten tapaaminen sen vastuuinsinöörin kanssa ja briiffattiin tämä idea hänelle. Se oli aika stressaavaa, koska en tuntenut sitä insinööriä entuudestaan ja hänellä oli tapana pitää pitkiä miettimistaukoja, joiden aikana hän oli vain hiljaa. Arrow teki muistiinpanoja ja minä käytännössä yksin briiffasin sen idean, että me muokattaisiin ne dokkarit joiltain osin ihan uuteen muotoon. Kun en tavallaan tiedä sitä, miten paljon meidän pitäisi harjoittelijoina puuttua tällaisiin asioihin. Minua ne vaivaavat ihan äärettömästi ja olen sanonut suoraan sille insinööripomolleni hänen kysyessään asiasta, että onhan osa niistä dokkareista aika hirveitä. Ja on siinä sekin, että kun kuitenkin siirtäisin ne dokkarit uuteen formaattiin, minun nimeni tulisi siihen ja ehkä olen jotenkin snobi tai jotain, mutta en halua omaa nimeäni niin ala-arvoisiin tuotoksiin.

Mutta se insinööri otti asian hyvin ja sanoi, että mielenkiintoinen idea, tehkää vain joku versio, niin mielelläni katson miten se toimisi. Saatiin kuun loppuun asti aikaa tehdä ne uusiksi. Se tuntuu paljolta, mutta siinä on aika paljon työtä. Ja nyt joudun vuorovaikuttamaan myös sen insinööri "posseni" kanssa, kun ne minun lähelläni istuvat uudehkot tyypit ovat tehneet sitä projektia, niin heiltä on sitten kysyttävä kaikkea epäselvää. Ja meidän pitää Arrown kanssa pyytää joku tekemään osa kuvista uusiksi ja siihen täytyy varata aikaa, ja sitten se koko uusi homma pitää esitellä sille vastuuinsinöörille, minkä jälkeen ne kaikki uudet dokkarit on vielä vietävä uuden hyväksymisrundin läpi.

Oma oloni on kuitenkin parempi sen jälkeen, kun saatiin lupa tuohon, koska siitä tulee olo, että voin oikeasti tehdä jotain, joka oikeasti hyödyttää sitä firmaa. Kai tunsin oloni vain niin tyhmäksi, kun luin niitä dokkareita läpi, enkä yhtään ymmärtänyt, mistä niissä puhutaan. Oli kiva, kun Arrowlla oli osittain sama fiilis. Ja se tuntuu vastuulta, se tuntuu siltä, että meihin ja meidän osaamiseemme luotetaan. Ja se on kiva. Ja Arrown kanssa on ollut ihan kiva työskennellä. En tiedä onko tunne molemminpuolinen, mutta veikkaisin ainakin niin. Toivoisin niin. En tiedä. Ainakin Arrow on aina kauhean innostunut kaikista niistä porukan yhteishengausjutuistakin, niin yritän järkeillä, että ei olisi todennäköistä, että hän näkisi niin kauheasti vaivaa minun seurassani vain feikatakseen viihtyvänsä.

Mutta ehkä pidän hänet vähän etäällä. Olen huomannut sen, että pidän julki-minän ja yksityisen minän aika tiukasti erillään. Kai se on jotenkin hermostuttavaa ajatella, että tämä ihminen on yksi niistä, joiden kanssa on tultava toimeen, koska ala on pieni, jne. Ja kai pelkään sitä, mitä hän ajattelisi siitä oikeasta minusta ja pelkään, että hän saa tietää liikaa. Arrow ei ole todellakaan tyhmä, vaan hän huomaa asioita. En halua ajatella olevani mitenkään erityisen epärehellinen, mutta sosiaalisissa tilanteissa välillä käytän... kutsuisin itse niitä "vuorovaikutuksellisiksi keinoiksi". Kun kerrankin Arrow sanoi, että hänen kaverinsa teki heidän viikonloppusuunnitelmilleen oharit, joten häntä odotti koko viikonloppu siellä pääkaupunkiseudulla, koska hän oli ostanut jonkun julkisen liikenteen viikkolipun, tms. Vaikka tietysti muistin sen seuraavalla viikolla, kysyin, että mitä hän teki viikonloppuna ja sitten hänen vastattuaan kommentoin, että ai niin joo, sulla olikin se juttu. Kun välillä tuntuu, että muistan liikaa asioita, enkä halua, että muut ihmiset tietävät, että muistan ihan kaikkea, koska ajattelen, että he pitäisivät minua jotenkin friikkinä tai jotenkin takertuvana, vaikka asiat vain jäävät minun muistiini. Joten keskustelun sujuvuuden vuoksi feikkaan ja teeskentelen muistamatonta, jotta olisi jotain, josta voitaisiin puhua.

Ja välillä me puhutaan niistä meidän porukan muista tyypeistä, vähän sivutaan jotain, niin jos mainitsen Lesterin, niin minusta tuntuu, että Arrow katsoo minua vähän jotenkin oudosti. Siis sillä tavalla oudosti, että hän arvaisi, että olen ehkä vähän ihastunut Lesteriin. Ja ehkä hän huomaa senkin, että minä välillä testaan sitä, miten hän reagoi. Koska minä teen sitä. Jostain syystä. Kai olen jotenkin manipuloivampi(?) kuin olen ajatellutkaan. Mutta siis hän reagoi niin, vaikka mainitsisin Lesterin ihan ohimennen jossain sivulauseessa.

Kai tämä on vain jotenkin vaikea tilanne. En tiedä, miten paljon Arrowhun pitäisi luottaa tai miten läheiset välit meille ylipäätään tulee muodostumaan. Mutta toisaalta tämä vaihe on aina ollut vähän vaikea. Kyllä huomaan sen, että stressaan hänen seurassaan vähemmän kuin muiden työkavereiden, mikä on johtanut siihen, että välillä sanon jotain, mikä ehkä kuuluisi siihen yksityisen minäni piiriin. Niin kuin kun silloin torstaina meidän piti mennä juttelemaan niille "minun posseni" insinööreille, niin sovittiin, että kun minä kerran tunnen heidät (se on kyllä hyvin vahva sana, kun en oikein puhu heille mitään eivätkä he minulle), niin minä hoitaisin puhumisen. Sanoin Arrowlle, että odota hetki, niin kasaan itseäni, koska hermostuttaa mennä puhumaan heille, kun pitäisi kai jotenkin osata jo tulla toimeen heidän kanssaan. Ja sitten kun mentiin puhumaan ja julteltiin jonkin aikaa sen yhden insinöörin kanssa, niin Arrow oli tietysti siinä ja näki, miten minä sitten toimin siinä tilanteessa.

Se tilanne meni ihan hyvin ja koin, että sain annettua sellaisen kuvan, että se olisi ollut minulle helppoa. Mutta oli vaivaannuttavaa, että Arrow oli siinä mukana ja tiesi kyllä, että se ei ollut minulle lainkaan helppoa ja että feikkasin ainakin osan. Ja kun teen sitä samaa sen meidän opiskeluporukan kanssa, niin tuntuu jotenkin vaikealta ajatukselta, että Arrow, joka on tyyliin aina mukana joka jutussa ja joka paikassa, ja näkisi sen kaiken läpi. Toisaalta Arrow on tosi kiva ja tuskin käyttäisi sitä tietoa väärin, mutta tunnen oloni jotenkin... vulnerable? Mikä se on suomeksi? "Haavoittuva", "haavoittuvainen", "herkkä", "altis". Joo, joltain tuolta tuntuu.

Enkä minä halua, että Arrow säälisi minua tai pitäisi jotenkin raukkiksena tai sosiaalisesti pökkelönä. Vaikka ehkä minä sitä olenkin? Hän on kuin liikkuva muistutus siitä, että miten paljon feikkaankaan ollessani ihmisten kanssa, jotta saisin annettua heille itsestäni sellaisen kuvan, jonka oletan heidän haluavan nähdä. Toisaalta ilmeisesti Arrowkin tekee osittain sitä samaa, kun hän sanoi kerran, että etenkin puhelin- ja skype-keskusteluissa on todella vaikea arvioida sitä, mitä se toinen osapuoli haluaisi kuulla, kun taas kasvotusten siitä saa paljon enemmän vinkkejä. Eli ilmeisesti myös hän pyrkii ainakin joissain tilanteissa sanomaan sen, mitä olettaa ihmisten haluavan kuulla. Ja ehkä sen takia me toimiaan tiiminä ihan hyvin, kun ehkä me molemmat ollaan vähän sellaisia miellyttäjä-luonteisia. Itsekin olen kiinnittänyt huomiota siihen, että hän nauraa todella helposti ja usein etenkin sellaisissa tilanteissa, jotka ovat minun mielestäni jotenkin vaikeita. Etenkin, jos paikalla on tuntemattomia ihmisiä. Ja etenkin arvovaltaisempia tuntemattomia ihmisiä.

Joten jos hän oppiikin minusta jotain, niin ehkä minäkin opin hänestä jotain.

Ja Harjoittelupaikkarohmu ehdotti vihdoin uutta yhteishengausta juhannuksen jälkeiselle ajalle ja ainakin... no, Arrow oli heti ensimmäisenä hurraamassa hyväksyntää tälle ehdotukselle, mutta sen lisäksi (tarkistin asian) Korpinkynsi ja Lester ehtivät kumpikin ennen minua sanomaan, että se olisi tosi jees. Eli juuri ne, joita haluaisinkin nähdä eniten. Toivottavasti saadaan järjestymään jotain, olisi kiva nähdä niitä ihmisiä taas. Nähtiin sillä pääkaupunkiseudun porukalla nyt tällä viikolla ja oli ihan kivaa. Ensi viikolla suunnitelmana on mennä joku arkipäivä "after worksille", eli juomaan yhdet jonnekin "terdelle" tai jotain. Kuulostaa ihan kivalta.

Eilen tein etätöitä, mutta muuten on ollut rankkaa reissata taas joka päivä. Sen insinööripomoni kommentti etätyökysymykseeni oli sama kuin kuukausi sitten, eli: "Sitten kun hommat alkaa skulaamaan, niin sitten sen pitäisi alkaa järjestyä paremmin." Se Arrown pomo sanoi kuitenkin tällä viikolla, että minä ja Arrow voitaisiin istua jossain yhdessä, koska hän kokee, että meidän olisi hyvä tehdä aika tiiviisti työtä yhdessä. Periaatteessa kyse on siis siitä, kun olen nyt ensimmäinen varsinainen kirjoittaja siinä minun osastollani, olen vähän niin kuin koekaniini, joka tekee asioita aikaisemman ohjeistuksen mukaan ja kertoo, tuleeko siitä mitään vai ei. Arrow - joka on ihan toisella osastolla - puolestaan vastaa siitä, että hän raportoi eteenpäin siitä minun onnistumisestani tai epäonnistumisestani tai vaikeuksistani ja tekee muutokset niihin koko firman globaaleihin ohjeistuksiin sen perusteella. Tuo on toisaalta loistava idea ja me molemmat pystytään tätä kautta vaikuttamaan paitsi omaan tulevaan työhön, niin myös ylipäätään tuon firman yleisiin käytäntöihin tuolla sektorilla. Tuntuu oikeasti siihen, että meihin luotetaan ja meidän osaamista arvostetaan. Ja Arrown kanssa on kiva tehdä töitä.

Joo, olen jo vähän nyt saanut rauhoituttua tuosta Natalia-jutusta, mutta varmaan se palaa mieleen sitten, kun Natalia soittaa tai laittaa viestiä ja kyselee jotain tuosta. En oikeasti tiedä, mitä minä sanoisin hänelle. Tuntuu todella ikävältä, että en pidä siitä hänen miesystävästään, tai ehkä enemmänkin, että en pidä siitä, miten heillä kummallakaan ei tunnu olevan kauheasti kunnioitusta muita ihmisiä kohtaan. Ai niin, unohdin sanoa senkin, että he antoivat lattialleni myös kuohuviinikylvyn. Ensin se Natalian miesystävä avasi sen pullon ja se kuohahti yli ja hänen kommenttinsa oli, että ai se oli vissiin vähän hölskynyt tuolla automatkalla. Sen jälkeen Natalia läikytti kolme erillistä kertaa vielä siihen lattialle. Hän ei tosiaankaan ollut siis kännissä, vaan ihan selvin päin, mutta vain varomaton. Kyllä hän jollain kerralla pahoitteli ja kysyi, että et kai vain ollut juuri pessyt lattiaa, mutta jollain kertaa hän vain kommentoi nauraen, että eikö kiva, että sun lattia haisee nyt skumpalta. Ja ei, he eivät kysyneet, että missä on roskis, niin saisivat ne skumppapullon roskat ja märät talouspaperit sinne, vaan he vain jättivät ne siihen keskelle ruokapöytää.

Luulisi, että saisin siitä vihan tunteesta kiinni ja kyllä minä huomaan, että se vähän suututtaa, mutta samalla huomaan, miten vaikeaa se minulle on. Kauheasti mietin sitä, että olenko minä vain erehtynyt - ehkä tuollainen käytös onkin ihmisten mielestä yleensä ihan okei. Toisaalta sitten mietin, että onko minussa jotain vikaa, kun he käyttäytyivät noin (minun mielestäni) röyhkeästi. Ehkä Natalia ei oikeasti kunnioitakaan minua yhtään, eikä ole missään vaiheessa pitänyt minusta, vaan on nähnyt minut vain sellaisena, josta voi hyötyä. Ehkä minussa on jotain vikaa, jos vedän puoleeni tuollaisia ystäviä.

Toisaalta nyt tuli mieleen tällainen kauhea salaliittoteoria, että ehkä tuo on juuri se, mitä se mies haluaa? Ilmeisesti se mies on välillä valitellut Natalialle, kun hänen mielestään he eivät vietä tarpeeksi aikaa kaksistaan, vaan aina jossain porukassa. Ja kuulemma eilen siellä Natalian kaverin synttäreillä he olivat tehneet valtavat määrät kaikkia suunnitelmia sille suhteelleen, että jouluun mennessä muutto yhteen, ensi vuonna ensimmäinen lapsi, nyt kesällä Maltalle, uutena vuotena Etelä-Afrikkaan. Minä sitten kysyinkin (osittain ehkä sen takia, että olin käärmeissäni siitä yöhässimisestä), että niin siis siellä jonkun synttäreillä teitte suunnitelmia siitä milloin hankitte ensimmäisen lapsen? Natalia sitten sanoi, että niin kun me istuttiin vierekkäin, eikä kukaan oikein puhunut meille, niin loppuilta me juteltiin vain keskenään. Mietin, että ehkä se Natalian miesystävä haluaa saada Nataliaa vähän enemmän erilleen kavereistaan. En haluaisi ajatella niin. Se mies on kuulostanut jotenkin niin mukavalta ja reilulta, joten olen ihan ällistynyt siitä, miten hän sitten oli selkeästi niin täysillä mukana niissä asioissa, jotka kaiken järjen mukaan tekisivät kenen tahansa muun olon epämukavaksi.

En tiedä. Kyseessä on kuitenkin Natalian päätös ja jos hän saa tältä mieheltä sen mitä hän tarvitsee, niin ei ole minun asiani mennä sotkemaan sitä. Varmaan pitää jotenkin Natalialle sanoa tästä ärsytyksestäni, vaikka jotenkin niin, että hienoa, että hän on löytänyt jonkun, jonka kanssa mätsää ja että kiva, että heillä näyttää menevän hyvin, mutta että heidän käytöksensä tuntui ajoittain todella epäkunnioittavalta minua kohtaan ja että minulla ei ollut yhtään hyvä olo heidän seurassaan. Sitten vielä korostaisin, että saattaa olla, että kyse on jostain omasta vaikeudestani, mutta että oli syy mikä tahansa, heidän käytöksensä sai minun oloni epämiellyttäväksi. Kai tuo olisi aikuismaista? Kun muuten se jää vaivaamaan minua ja sitten todennäköisesti en voi välttää sitä vittuilevaa käytöstäni jatkossa. Ja Natalia on ollut hyvä kaveri, enkä usko, että hän haluaisi tarkoituksella tehdä minun oloani epämukavaksi. Hän on vain välillä niin impulsiivinen, että ei ehkä tajua ajatella asioita jonkun toisen näkökulmasta.

Nyt kun mietin asiaa, niin ehkä siinä koko seksijutussa niin kuvottavalta tuntui se, että se muistutti minua niistä runkkareista, jotka siinä puhelinasiakaspalvelutyössäni soittivat johonkin tavalliseen asiakaspalveluun ja vain runkkasivat menemään. Ja eihän ketään voi blokata asiakaspalvelusta, ei yritykset sitä halua, joten sille ei voinut tehdä mitään. Ja sen tiesi, kun joku soittaa arkiyönä kun olet yksin töissä siihen samaan asiakaspalveluun uudestaan ja uudestaan, niin ei auta, vaikka lyöt luurin korvaan, koska puhelu pitää ottaa vastaan, sitä ei voi kiertää. Minulla ei ollut mitään pakokeinoa, koska siihen puhelujärjestelmään ei ole sellaista laitettu. Toki saatoin mennä tauolle, mutta sitten kymmenenkin minuutin päästä se sama puhelu oli usein edelleen siellä jonossa. Vähän samalta tuntui nyt viime yönä. Se oli äärimmäisen kiusallinen ja yllättävä tilanne, ja koin, että minulla ei ollut keinoa päästä siitä tilanteesta pois. Toki olisin voinut sanoa että nyt vittu lopettakaa saatana, niin kuin olisi tehnyt mieli, tai olisin voinut nousta ja lähteä vittuun koko kämpästäni. Tai olisin voinut "vahingossa" rikkoa jotain ja toivoa, että se saisi heidät lopettamaan. En tiedä miksi en sitten tehnyt mitään. Kai vain lamaannuin.

Ja se satuttaa, että Natalia tietää ehkä kaikista parhaiten, että minulle ei ole yhtään helppoa nukkua samassa huoneessa muiden ihmisten kanssa, kun usein puhun unissani tai huudan unissani tai kävelen/säntäilen ympäriinsä unissani, ja se on minulle jotenkin herkkä paikka, koska en pysty itse hallitsemaan sitä. Ja minä aina feikkaan hereillä ollessani, pyrin hallitsemaan kaikkea, pitämään sen haavoittuvan puoleni turvassa. Joten kun suostun nukkumaan jonkun kanssa samassa huoneessa, se on suuri luottamuksen osoitus. Ja mitä he tekevät? He tekevät siitä vielä vaikeampaa. Vielä yksi uusi asia, jota en pysty hallitsemaan, jota en pääse pakoon.

Kunpa olisi terapiaa. En jatkakaan terapiaa tässä kuussa ja heinäkuu on aina vapaa, joten näillä näkymin terapia jatkuu vasta elokuussa. Koska etätyötä ei ole saatu järjestymään, vaikka kun otin tuon harjoittelupaikan vastaan, otin sen oikeastaan sen takia, kun se insinööripomoni vähän niin kun lupasi, että varmaan noin kuukauden jälkeen ne etätyöt kahdesti viikossa alkaa järjestymään. Joten nyt on vähän raskasta.

Mutta ehkä ensi viikolla asiat alkaa helpottaa. Hah, tulee ihan mieleen se Maija Vilkkumaan biisi: Mun elämä. Levy, jolta se on oli yksi ensimmäisistä "oikeista" levyistä, jonka omistin. Miltä vuodelta se edes on? 2003, eli olin 14. No oli minulla sitä ennen ainakin Anssi Kelan eka levy.

"Ehkä tänään sun olo alkaa helpottua, ehkä tapaat jonkun, joka rakastaa sua, tai ehkä et. Ehkä et."