Valvotaan, valvotaan, valvotaan... No, kohta on tullut lusittua kaksi tuntia jo hereillä, niin eiköhän se unikin tule taas pian. Kun se menee vähän niin, että joka yö täytyy valvoa keskiyön ja aamukuuden välillä vähintään se kaksi tuntia nukkumisten välillä, kun ei saa unta, vaan joko kieriskelee tyhjänpanttina sängyssä tai sitten jumittaa vapaaehtoisesti koneella.

Sorruin jopa kaakaoonkin, kun ajattelin, että se saisi nukahtamaan, kun aina kuuman juomisen jälkeen tulee lämmin ja raukea olo. Ja tein yhden hapankorpunkin. Voitelin sen, haukkasin kerran ja annoin sitten loppukorpun pienille. Ei minulla mitään neurooseja ole ei. Häiritsi vain, kun yritin nukahtaa uudestaan mahdollisimman pian, mutta mielessä kummitteli vain se ruoka, jota aion huomenna (tai konkreettisesti tänään päivällä) syödä.

En ole koskaan tehnyt sellaista ennen, joten mietin, että miltähän se maistuu ja miten sen tekeminen onnistuu ja miltähän se näyttää ja miltähän se tuoksuu ja mitenköhän paljon kaloreita siinä on ja mitenköhän paljon sitä uskaltaa sitten syödä. Ja keksin, että makaronien, jauhelihan ja sipulin lisäksi laitan vielä hieman juustoa joukkoon. Sitä sattuu olemaan jääkaapissa sellainen pieni nokare, ettei siitä saa edes yhtä annosta juustosarvia, joten siksi se on ollut siellä jo vaikka miten pitkään. Ja sitten sen jälkeen mietin, että miltä hän se näyttää sen jälkeen. Ihanaa sulanutta juustoa makaroni&jauhelihasotkun päällä...

Ja sitten mietin, että pitäisi opetella tekemään muutakin ruokaa sitten kun olen kotona. Mietin äidin ruokia, niitä suosikkejani ja mietin, että mitä niistä minunkin olisi mahdollista tehdä. Mietin, että äiti ei ole tehnyt törkeän pitkään aikaan sitä hyvää italianpataa ja että pitäisi ehdottaa hänelle, jos tehtäisiin sellaista joskus niin että minäkin näkisin, miten sitä tehdään.

Sitten mietin ranskalaisia perunoita. Sellaisia McDonald’sista saatavia. Hesburgerin ranskanperunat ovat kauhean pahoja verrattuna McDonald’sin omiin. En pidä niinkään hampurilaisista, mutta ranskanperunat... Mm... Ja sitten mietin hapankorppuja. Tulin tulokseen, että minullahan on hapankorppuja kaapissa, vaikkei mitään muuta syötävää ole. Hapankorput ovat niin hyviä. Paljon parempia kuin joku näkkäri. Etenkin juuston kanssa. Mutta juustossa on taas niin paljon energiaa.

Sitten ajattelin, että pienet näyttävät levottomilta, ja koska en ole antanut niille mitään erikoista ties miten pitkään aikaan, niin ajattelin, että annanpa niille hapankorpun. Sain sitten päähäni, että voitelen sen myös ensin ja katkaisen pienemmiksi paloiksi ja teen niistä ”kerrosleipiä”, joiden välissä on pelkästään voita. (Hulluilla halvat huvit, idiooteilla ilmaiset...) Ja sitten kun yritin katkaista niitä paloja, kaksi pientä palaa eivät sopineet mitenkään yhteen. Voitelin ne kuitenkin ja painoin kiinni toisiinsa. Sitten ajattelin, että ääh, syön sen vain itse.

Ja jos luulinkin, että se olisi saanut minun mieleni pois ruoasta, niin olin hyvin väärässä. Ei voi uskoa, miten hyvältä pelkkä voideltu hapankorpun palanen maistuu.

Ja nyt päätä alkaa särkeä. Jos vain saisi unta, niin sitten tulisi seuraava päivä nopeammin ja saisi avata joulukalenterista luukun ja pääsisi tekemään sitä ruokaa. Tulipas taas maailman tyhmin vuodatusteksti. Tolstoikin taas skitsoilee tuolla häkissä. Ai että mistä tiedän että se on juuri Tolstoi, kun en sinne asti näe niin hyvin, että erottaisin pienet toisistaan? No siitä, että Tolstoi on parivaljakosta ainoa, joka protestoi häkkiin sulkemista järsimällä kaltereita niin, että kamala ääni vain kuuluu.

Ja selkääkin kutittaa. Niin joo, ja olen keksinyt viimein, että mitä vien pikkujoululahjana sinne Kylän miittiin. Jotain hyötyä yö-valvomisestakin...

Ja nyt jonkun naapurin (luultavasti yläkerran) kännykkä herättää värinällä. Tasan kello viisi. Onpahan siinäkin raukalla aika herätä.