Oli bileet ja kivat sellaiset! Se meidän opintokokonaisuusryhmä on ihan huippu! Ja minäkin sovin joukkoon ja sekin oli kiva. Sain myös yhdeltä meidän kurssikaverilta kommentin, että näytin söpöltä (sen jälkeen kun bileiden isännöitsijä siirsi St. Patrick's Day -hattunsa minun päähäni) ja hän sanoi tykkäävänsä hiusteni väristä. Tosi kiva, mutta tyyppi on ihan väärä! Se oikea tyyppi sen sijaan oli sen sijaan raivostuttava: ihan kuin hän olisi naimisissa sen yhden toisen meidän miniryhmäläisen kanssa. Minä puihuin kaikkien kanssa, mutta hän ei puhunut oikein kenellekään kuin sille kaverilleen. No, minä tietysti vauhtiin päästyäni puhuin hänellekin jotain, mutta aika minimaalisesti. Kai hän on vain ujo? Kun olin viikko sitten meidän miniryhmän tavatessa laittautunut valmiiksi menemään suoraan työpaikan pikkujouluihin ja tukka oli laitettu ja naama oli laitettu ja tunsin oloni oikein nätiksi, niin tämä tyyppi katsoo minuun kerran, vaikuttaa hämmentyneeltä eikä katso minuun sen jälkeen enää kertaakaan, ei vaikka olisin puhunut suoraan hänelle jostain. Sinänsä kiva, että tuli jonkinmoinen reaktio, mutta koska en ole 15-vuotias, tunsin oloni jotenkin turhautuneeksi.

Mutta seuraavat bileet (pikkujoulut kahden viikon päästä) ovat minun luonani, joten silloin on seuraava tilaisuus yrittää raottaa tätä tyyppiä. Sain tänään selville miten vanha hän on, mutta unohdin sen, mutta joko 4 tai 5 vuotta nuorempi, eli minusta on tullut kolmeakymppiä lähestyessäni kauhea kehdonryöstäjä. Mutta kuten tämä minua söpöksi sanonut mies järkeili, meistä koko ryhmästä kaikki ollaan kuitenkin suunnilleen samanikäisiä. No, minä siihen sitten vastasin vitsillä, että jos joku ei ollut edes syntynyt Suomen voittaessa jääkiekon MM-mestaruuden vuonna 1995, siinä on jotain pahasti vialla. Koska tämä tyyppi on sitten minua kuusi vuotta nuorempi. Mutta pitää keksiä jotain ystävällismielistä, mutta torjuvaa siltä varalta, että tuo tyyppi yrittää vielä yrittää lämmitellä jotain. Ja pitää keksiä jotain, jolla saan kaikki osallistumaan keskusteluun, koska haluanhan olla hyvä emäntä. Ja samalla voin päästä lämmittelemään välejäni siihen yhteen. Koska ilmeisesti päätökseni olla tekemättä asialle mitään on kai haudattu. No, ainakin niin kauan kun homma näyttää toivottomalta eikä oikeasti ole vaaraa, että se voisi johtaa johonkin.

Tuntuu kuitenkin taas siltä, että olen löytänyt itseni. Pystyin puhumaan ihmisille ja he eivät ainakaan vaikuttaneet vihaavansa minua. No, enää ensi viikko opintovapaata ja sitten alkavat taas työt. Saa nähdä miten jaksan taas sitäkin.