Kolmoishermosärky. Trigeminusneuralgia.

Kolmoishermosärkyä esiintyy nimensä mukaisesti kolmoishermon alueella. Kolmoishermo jakaantuu kolmeen haarakkeeseen, joista ensimmäinen sijaitsee otsassa. Toinen haarake kattaa yläleuan aluetta ja kolmas alaleuan. Kolmoishermosärky esiintyy yleisimmin jommassa kummassa tai molemmissa alemmissa haarakkeissa. Otsassa kulkevan silmähermon särky on harvinaisempaa. Kasvojen molemmilla puolilla on oma kolmoishermonsa, joten kolmoishermosärky esiintyy vain kasvojen toisella puolella.

Kolmoishermosärky on tämän hermon ja sen haarakkeiden erityinen kiputila, jossa kosketusta aistiva hermo tulkitseekin kosketuksen kipuna. Kolmoishermosärkyä, eli trigeminusneuralgiaa on sanottu pahimmaksi kivuksi, mitä ihminen voi kokea ja sillä onkin lempinimenä "the suicide decease", koska tätä hyvin voimakasta kipua ei pystytä helposti kontrolloimaan tai parantamaan. Kolmoishermosärky on kuitenkin hyvin harvinainen - Suomessa sitä sairastaa arvioiden mukaan muutama sata ihmistä. Yleensä tauti esiintyy yli 50-vuotiailla, useammin naisilla kuin miehillä. Poikkeuksiakin kuitenkin on ja nuorin kolmoishermosärystä kärsinyt ihminen on ollut 3-vuotias.

Trigeminusneuralgiasta on useita eri muotoja ja se voidaan ajoittain sekoittaa myös kasvohermon tulehdukseen tai kasvohalvaukseen. Nämä sairaudet esiintyvät kolmoishermosäryn tavoin toispuoleisesti, mutta niihin liittyy melkein poikkeuksetta myös tämän särkevän puolen roikkuminen.

Trigeminusneuralgian kipu on kohtauksittaista ja kouristuksenomaista, useimmiten joko sähköiskujen tapaista tai viiltävää. Tyypillinen kohtaus kestää vain muutamia sekunteja. Kipu on kuitenkin yleensä täysin sietämätöntä ja rampauttavaa. Kohtauksia voi tulla jopa useita minuutissa, ja kipu voi jatkua tuntikausiakin. Kohtauksiin liittyy usein kouristuksenomaisia kasvoliikkeitä.

Trigeminusneuralgialle ovat yleensä ominaiset niin sanotut trigger-pisteet, joiden kevytkin kosketus saattaa laukaista kivun. Tyypillisesti tällaisia pisteitä on huulissa, leuan sivulla, silmän alla tai silmäluomessa. Aina laukaisuun ei tarvita edes kosketusta: kylmä tuulenvirekin voi riittää käynnistämään kohtauksen.

Myös kaikenlaiset kasvonliikkeet saattavat aiheuttaa kipukohtauksia. Yleensä potilas ei voikaan kipukohtausten aikana syödä eikä edes puhua. Hän on kohtauksen aikana muutenkin toimintakyvytön. Pahimmissa tapauksissa potilas saattaa laihtua hyvin nopeasti sekä menettää kommunikointikykynsä lähes täysin.

Jos särky jatkuu pitkään, potilas alkaa yleensä pelätä kohtausten alkamista niin paljon, että hän yrittää kaikin mahdollisin tavoin välttää trigger-pisteiden ärsyttämistä. Tämä johtaa helposti syömättömyyteen ja puhumattomuuteen varsinaisten kipukohtausten välilläkin. Uuden kohtauksen pelossa potilas ei yksinkertaisesti uskalla liikuttaa kasvojaan. Ympäristön voi olla vaikea ymmärtää tällaista käytöstä, joka saattaa olla kuitenkin potilaalle ainoa mahdollinen.

Klassinen trigeminusneuralgia voi siis toisaalta oireilla hyvin tiheään, mutta toisaalta sille ovat tyypillisiä niin sanotut remissiot eli kivuttomat kaudet. Remissio voi alkaa täysin yllättäen ja kestää päiviä, viikkoja tai jopa vuosia. Kipu on tämän ajan täydellisesti poissa. Pitkätkään remissiot kuitenkaan eivät ole välttämättä pysyviä, vaan kivulla on paha tapa uusiutua. Kipu saattaa myös ajan myötä paheta ja remissioiden pituus lyhentyä.

Klassinen trigeminusneuralgia ei esiinny aina puhtaana, vaan "epätyypilliset" piirteet ovat melko tavallisia.

Epätyypillisenä trigeminusneuralgia voi saada hyvinkin erilaisia muotoja. Kipu voi olla esimerkiksi puristavaa tai jomottavaa pikemminkin kuin iskunomaista. Se voi myös olla jatkuvaa, ja remissiot saattavat puuttua kokonaan. Joissakin tapauksissa oireet ovat aivan muunlaisia, esimerkiksi lihas- tai hammasperäistä kipua. Tällöin diagnoosiksi tulee usein epätyypillinen kasvokipu.

Trigeminusneuralgian syytä ei läheskään aina saada selville. Klassisen trigeminusneuralgian perussyynä pidetään nykyään usein sitä, että jokin verisuoni pään alueella puristaa hermon juurta; tosin muunkinlaisia käsityksiä esiintyy. Tämä kipu on yleensä hyvin selväpiirteistä.

Myös hermoa suojaavan myeliinitupen vaurio, esimerkiksi MS-taudin yhteydessä, voi aiheuttaa kolmoishermosärkyä. Kyseessä lienee eräänlainen oikosulku, jossa esimerkiksi painesignaali kulkeekin kipua välittävää hermorataa pitkin. Hermosto siis tulkitsee tavalliset ärsykkeet, esimerkiksi kevyen kosketuksen, ankaraksi kivuksi.

Myös erilaiset tapaturmat tai tulehdukset saattavat vaurioittaa kolmoishermoa ja aiheuttaa neuralgiaa. Erilaisten kasvojen alueen leikkausten ja hammashoitojen tiedetään myös joskus laukaisseen kolmoishermosärkyä. Näissä tapauksissa kipu on usein hyvin epätyypillistä ja siksi erityisen vaikeahoitoista.

Joskus kivun taustalla voi olla jokin muu kuin varsinainen neuralgia, esimerkiksi hammas- tai lihasperäinen kipu, joka kuitenkin aistitaan trigeminusneuralgian kaltaisena. Toisaalta myös "puhdas" trigeminusneuralgia saattaa aiheuttaa esimerkiksi kasvojen jännitystilan, joka taas vuorostaan lisää tuskaa ja vaikeuttaa entisestäänkin hoitoa.Tällaiset tapaukset luokitellaan yleensä epätyypilliseksi kasvokivuksi.

Aina kivun pohjimmaista syytä ei kerta kaikkiaan saada selville. Näin käy erityisen usein juuri epätyypillisen kasvokivun ollessa kyseessä. Näissä tapauksissa mainitaan usein "psyykkiset syyt" yhtenä osatekijänä. Psyykkisillä tekijöillä onkin toki merkitystä, erityisesti siinä, miten potilas kipunsa kestää. Potilaiden kokemukset kertovat kuitenkin, että näitä "psyykkisiä syitä" käytetään valitettavan helposti melkeinpä lyömäaseina, joilla lääkärit mitätöivät potilaiden kuvaukset. Pahimmassa tapauksessa potilas jää hoitamatta.

Trigeminusneuralgia on erityisen vaikea kiputila siksi, että tavalliset kipulääkkeet eivät tehoa siihen ollenkaan. Edes vahvimmat opiaatit eivät välttämättä ole avuksi, saati sitten tavalliset tulehduskipulääkkeet.

Perinteisiä kipulääkkeitä saatetaan joskus käyttää välillisten vaikutusten kuten lihassäryn hoitoon, mutta varsinaiseen neuralgiaan ne ovat täysin hyödyttömiä. Yleisin lääkehoito onkin yhdistelmä epilepsia- ja masennuslääkkeitä.

On hieman yllättävää, että epilepsialääkkeet tehoavat kolmoishermosärkyyn, eikä syytä aivan tarkkaan tunnetakaan. Oletettavasti kyse on siitä, että nämä lääkkeet hillitsevät hermossa tapahtuvia sähköpurkauksia, jotka aistitaan kipuna.

Jos lääkehoito ei auta, voidaan särkyä yrittää hoitaa myös kirurgisesti. Kirurgisten hoitojen kenttä on melko kirjava, ja varsinkin USA:ssa eri oppisuuntien välillä on kiivaitakin erimielisyyksiä.

Suomessa ainakin epätyypillisen trigeminusneuralgian hoitoon on kokeiltu erilaisia hermopuudutuksia. Näissä hermopuudutuksissa pistetään aivan tavallista puudutusainetta hermon lähettyville. Yksittäistä puudutusta voidaan käyttää mm. sen testaamiseen, missä osassa hermoa mahdollinen vaurio on. Jos puudutuksia toistetaan useita peräkkäin esimerkiksi viikon välein, on mahdollista saada kipu laantumaan, joskus pitkiksikin ajoiksi. Varmaa tilastollista tietoa puudutusten tehosta ei ole, mutta niiden etuna ovat ainakin halpuus, riskittömyys ja toistettavuus.

Eräs vanhimpia hoitoja on hermon katkaisu joko kirurgisesti tai sitten ruiskuttamalla siihen glyserolia tai alkoholia. Tämän hoidon ongelmana on se, että samalla myös koko kasvopuolisko puutuu, mikä saattaa olla epämukavaa ja hankalaa. Lisäksi kipu saattaa muuttua epämääräisemmäksi ja vielä hankalammin hoidettavaksi. Siksi sitä ei enää kovin paljon käytetä.

Niin kutsuttu ritsotomialeikkaus lienee ainakin Suomessa yleisin kirurginen hoitomuoto. Ritsotomiassa hermojuurta tahallaan vaurioitetaan viemällä sen lähelle ihon läpi ohut neula. Neulan pää voi olla erittäin kylmä tai erittäin kuuma; joka tapauksessa se aiheuttaa hermoon pienen vamman. Hermoa ei siis katkaista. Ritsotomian teho perustuu siihen, että kipua välittävät hermot vaurioituvat herkemmin kuin tuntoa välittävät, jolloin saadaan aikaan kivun poistuminen ilman täydellistä tunnon häviämistä.

Mitään lopullista hoitokeinoa ei trigeminusneuralgiaan ole kehitetty. Erilaisia leikkausmuotoja kokeillaan edelleen.

***

Tänään kävin sitten siellä hemmetin terveyskeskuksessa, jonne ei kuulemma yhtäkkiä saakaan varattua aikaa kuin päiväksi kerrallaan. Siis kun kävin siellä torstai-aamuna kello 8:00, niin minulle sanottiin, että vain siksi päiväksi sai varattua aikoja. Ensimmäinen aika olisi ollut puoli yhdentoista tienoilla. Se ei kuitenkaan käynyt, kun piti mennä osastolle. Tänään sitten en mennyt osastolle, jotta pääsisin vihdoin ja viimein valittamaan jollekin lääkärille. Sain ajan aamulla, 11:15, jonka jälkeen palasin kotiin nukkumaan. Äiti lähti sitten töistä viedäkseen minut terveyskeskukseen (joka on lähellä, mutta olin niin väsynyt ja voimaton ja ulkona oli kylmä ilma, joka pahensi sitä kipua, niin olin laiska ja pyysin äitiä kuskiksi). Ilmoittautuessani minulle sanottiin, että lääkäri on vähän myöhässä, koska hän oli kuulemma vielä osastolla.

Istuin sitten odottamaan. Hyvin pitkäksi aikaa. Äiti ehti tulla parkkipaikalta jo kysymään, että onko jotain erityistä tapahtunut, kun minulla kestää niin kauan. Suunnilleen 12:15 pääsin lopulta lääkärin puheille. Selitin ongelman, jonka jälkeen tehtiin taas kerran ne kaikki neurologiset testit, joissa minulla ei ole ikinä ollut mitään ongelmia. Kaikki refleksit ja tasapaino ja silmät ja sellaiset. Ja sitten taas istuttiin ja mietittiin. Lyrica-annosta nostettiin. Otan nyt sitten illalla 150mg ja aamulla 75mg. Eli siihen annokseen tuli taas 75mg lisää. Jos se ei auta, tai jos se auttaa vain hetkeksi ja sen jälkeen kipu palaa lääkkeestä huolimatta, minun pitää ilmoittaa siitä terveyskeskukseen ja sitten he antavat lähetteen neurologille.

Paska juttu. Etsin vaihteeksi jotain tietoa tästä sairaudesta, koska en yksinkertaisesti tiedä tilastani oikeastaan yhtään mitään. Tiedän sen, että sattuu ja että kylmä pahentaa sitä, mutta siinäpä se. En tiedä yhtään, mistä se johtuu, en tiedä, onko tämä nyt sitten koko loppuelämän kestävä juttu, en tiedä, onko yleistä, että lääke ei toimi, enkä tiedä, pitäisikö minun huolestua vai ei. Ilmaisu "lähete neurologille" tuntuu melkein yhtä hyytävän pelottavalta kuin tuntui vuosi sitten se, kun yleislääkäri YTHS:llä sanoi, että minun pitäisi heti lähteä psykiatriseen sairaalaan ympärivuorokautiseen osastohoitoon.

Olo ei ole ollut kovin hehkeä. Kipu on lisääntynyt, tällä kertaa se on levinnyt siihen alempaankin hermojuttuun ja se aiheuttaa sen, että tuntuu jatkuvasti kipua ikenissä ja poskessa. Ikenien kipu muistuttaa melkein täsmällisesti sitä, miltä tuntuu hammaslääkärikäynnin ja poraamisen jälkeen, kun puudutus alkaa hävitä. Sen lisäksi poski tuntuu siltä kuin sen lihaksen olisi venäyttänyt oikein pahasti. Ja sen lisäksi tietysti se nenän alla ja etuhampaassa tuntuva kivu tuntuu järkyttävän viiltävältä, kun on hetkenkin ulkona.

Minä en tiedä enää, mitä tehdä. Lääke on aina auttanut vain hetkeksi, ehkä viikoksi, mutta sen jälkeen kipu on palannut. Ja lääkärille pääsy on niin monimutkaista, että välillä tekee mieli vain unohtaa koko juttu. Ja sitten kipu tuntuu taas pahempana ja epätoivo melkein iskee, kun haluaisi jotain kipua lievittävää heti nyt, mutta ei ole mitään, mikä auttaisi. Nukkuminenkin on taas vaikeaa, koska toisella kyljellä ei pysty nukkumaan kivun takia, joten se herättää minut aina kun unissani liikahdan väärään asentoon.

Erica on ollut myös todella huonossa kunnossa. Eilen hän ilmeisesti vaihtoi kolmoselle, koska lähti Janne-hoitajan mukaan hoitajien ovesta (siis ei ulko-ovesta, vaan sisemmälle sairaalaan) ja hänellä oli mukanaan laukku, jossa näytti olevan ihan kohtalaisesti tavaroita. Hän on ollut ihan surkeassa kunnossa ja minun on käynyt häntä sääliksi ja olen tuntenut oloni hieman syylliseksi, kun minä voin nyt niin paljon paremmin kuin Erica. Olen jutellut Erican kanssa vähän enemmänkin (ihan omasta aloitteestani!) ja hän on pahoitellut kauheasti sitä, että ei ole jaksanut kysellä siitä rotta-asiasta. Minä sitten sanoin, että ei se haittaa yhtään ja että ei se ole mikään kiireellinen juttu, kun minun molemmat rottani vielä pursuavat energiaa, niin kyllä sen poikasjutun ehtii.

Ammantinvalintapsykologilla meni ihan kohtalaisen hyvin. Sain tietää paljon asioita, joita tiesin jo, ja myös todisteita joistain asioista, joita itse salaa ajattelin, mutta joita ei uskaltanut sanoa ääneen. Niin siis, minä olen selkeästi suuntautunut biologiaan ja kirjoittamiseen/kirjallisuuteen (kieliä ei ollut erikseen). Soveltava biologia ei ole juttuni (esim. elintarvikebiologia), vaan minulle sopisi hyvin biologian suunta, jossa tarkastellaan suuria kokonaisuuksia teoreettiselta pohjalta.

Ihmisenä olen luonteeltani... ööh, miten se sanottiinkaan niin hienosti... No, kansankielisesti sitten. Hallitsevia piirteitäni ovat suurpiirteisyys, monitavoitteisuus ja järjestelmällisyys. Kuulostavat aika lailla hulluilta ja toistensa vastakohdilta, mutta niin ei kuulemma ole. Olen suurpiirteinen siinä, että en tykkää yksityiskohdista, vaan kokonaisuuksista. Tämä ilmenee esim. sillä, että minulle ei ole tärkeää pitää tavaroita järjestyksessä tai huonetta siistinä. Monitavoitteisuus kuulemma tarkoittaa sitä, että tarvitsen yhtä aikaa monia tavoitteita, joista osa on lyhytaikaisempia ja toiset pitempiaikaisempia. Järjestelmällisyys ei sulje kumpaakaan kuulemma pois, vaan se voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että pyrin järjestelmällisesti saavuttamaan näitä monia tavoitteitani, jotka ovat aika suurpiirteisiä tai sitten se järjestelmällisyyteni on suurpiirteistä, mutta kuitenkin suoraviivaista.

Yksi piikkikohta tuli myöskin hieman yllättävässä kohdassa verrattuna muuhun testiin, sillä se psykologi sanoi, että minulla on taiteilijoille tyypillinen haltioitumisen kyky, jota ei kuulemma ole kaikilla. Siitä ei välttämättä ole ammatiksi, koska muuten kiinnostuksenkohteeni ja piirteeni eivät sovi oikein yhteen sen kanssa. Taiteista (musiikista ja kirjoittamisesta, yms.) tulee kuitenkin minulle kuulemma todennäköisesti pitkäaikaisia ilon tuottajia.

Mielenterveydelliseltä puolelta testi päätyi siihen tulokseen, että pyrin keskittymään muiden auttamiseen ja heidän asioihinsa oman itseni kustannuksella. Se ei ollut kauhean iso tuo piikki, mutta huomattava kuitenkin. Syyllisyys nousi myös pienehkönä piikkinä (luulin että se olisi ollut isompi), mutta kaikkein hallitsevin kohta tuossa mielenterveydellisessä puolessa oli aika suureksi yllätyksekseni se, että ahdistuneisuus oli ihan maksimissaan. Toki tiedän olevani aika ahdistunut aika ajoin, mutta en ajatellut, että se olisi noin suurta ja merkityksellistä.

Mitähän vielä? Tuntuu kauhean hullun pitkältä, kun tuossa alussa oli tuo tietoisku kolmoishermosärystä. Siinä on yhdistelty muuten eri lähteistä löytynyttä tietoa, jonka olen itse kasannut ja muotoillut. Tuntui, että huvitti tehdä niin, koska ehkä sillä tavalla saisi vähän yliotetta tästä kivuliaasta vaivasta.

No nyt muistin vielä jotain: tilasin tässä netistä hiuslisäkkeitä. Sellaisia klipsillä kiinnitettäviä, jotka saa hyvin paikalleen ja irti. En halua värjätä hiuksiani, joten ajattelin, että tuo olisi hieno juttu. Tarkoituksena on saada tylsiin (ja nyt talven myötä myös hieman tummuneisiin) hiuksiini mustia raitoja. En tiedä yhtään, miltä se näyttäisi, mutta tarkoitus on kuitenkin kokeilla.

Nyt on viikonloppu edessä, niin saan onneksi nukkua vähän enemmän. Tarkoitus on myös siivota (koska äiti pakottaa) ja saada rottia liikkumaan vähän enemmän. Punnitsin pikkuiset tuossa pari päivää sitten, koska halusin tietää, miten dieetti sujui. Huomasin, että ei kovin hyvin: Tolstoin paino oli noussut 70 grammaa ja Dostojevskin 40. Nyt sitten alkoi uusi laihdutusyritys. Rottia on kauhean vaikea laihduttaa, mutta olen nyt yrittänyt juoksuttaa niitä vähän ympäri taloa. Siten ne liikkuisivat enemmän ja siten kaiken järjen mukaan laihtuisivat aika terveellisesti. Pitää myöskin vissiin vähän tarkastella vihannesten antamista, kun näköjään niiden lisääminen johti painonnousuun. Kyllä tämä tästä kuitenkin, vaikeuksien kautta voittoon, niinhän sitä tavataan sanoa.

On kyllä varmaan vihatuin sanonta siellä osaston alueella.