Se on niin vaikeaa. Tiedän täsmälleen, ettei se kuulosta vaikealta, mutta se on. Olen taas ollut epäinnostunut kirjoittamisesta. Sen sijaan kuntoiluohjelma on mennyt ihan hyvin. Tiistaina juostessani Cooperin oikein hämmästyin, miten paljon kevyemmältä se tuntui kuin ensimmäisellä kerralla. Muutenkin kaikki on mennyt hyvin tuon suhteen. Ja lakkasin käymästä puntarissa. Jos en käy puntarissa, en voi tietää varmasti, että lihon. Voin ajatella, että olen kevyt.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Joo, niin varmaan. Se ei oikein toimi minulla niin, vaikka aluksi ajattelin, että siitä ei olisi ainakaan haittaa. Kun en tiedä, paljonko painan, kiinnitän enemmän huomiota ruumiiseeni ja vihaan sitä. Aina kun kävelen shortseissa peilin ohi, ajattelen, miten lihavat minun reiteni ovatkaan. Aina laittaessani paitaa päälle, mietin, että kylläpäs minun käsivarteni ovatkin ällöttävän läskit. Tai kun istun, niin omasta mielestäni vatsani on kauhean iso ja pullottava ja lihava. Kaiken huippuna piirre, joka esiintyy syömisen yhteydessä: aina kun syön, minulle tulee mieleen jostain Harry Potter –kirjasta se kohta, kun kuvaillaan, miten Dudley ”söi kaksoisleuat väpättäen”. Se tunne minulle tulee ja se tuntuu kauhealta.

 

Siksi paastosin kaksi päivää ja söin niin paljon vähemmän kuin normaalisti, että uskalsin eilen vihdoin mennä punnitsemaan itseni. +0,5 kiloa. Joo, se on puoli kiloa, mutta se on silti paljon minulle. Minä en ole ikinä painanut yli sen nollakohdan, mutta nyt yhtäkkiä olenkin painavin koko elämäni aikana. Se tuntuu pahalta. Se tuntuu ihan järkyttävän pahalta. Tekee mieli kirkua, että minä en pysty tähän ja aloittaa nälkälakko.

 

Totta puhuen odotan toivon- ja kauhunsekaisin tuntein sitä, kun muutan Kuopioon yksiööni. Siellä kukaan ei ole katsomassa paljonko syön, eikä ruokaa ole valmiina, vaan jos haluan syödä, minun on itse mentävä kauppaan ja tehtävä itselleni ruokaa. Kun siinä on noin monta linkkiä enemmän, kasvaa se kynnys syömiseenkin. Haluan hyvään kuntoon, mutta tuo painon nouseminen on niin epämiellyttävää. Se saa minut tuntemaan oloni niin rumaksi ja lihavaksi. Aina kun tapaa jonkun uuden ihmisen, tekee mieli sanoa heti, että treenaan armeijaa varten ja siksi näytän näin tukevalta, en minä oikeasti näin lihava ole.

 

Eilen ostettiin äidin kanssa kaikenlaista pakollista sinne minun asuntooni. Mikro ja vedenkeitin ja sellaista. Ja patja. Se oli kiva. Se oli pakattu sillä lailla ylitiiviisti sellaiseksi pötköksi ja sitä oli kauhean kiva kantaa. Jotenkin outoa varmaan, mutta minä olisin voinut kanniskella sitä vaikka koko päivän. Sitten käytiin myös eläinkaupassa. Tarkoituksena oli katsoa niille tuleville rotille häkkiä (ei, en aio ostaa rottaa eläinkaupasta, vaan suoraan kasvattajalta). Käytiin katsomassa sitten rottiakin, kun siellä oli parin kuukauden ikäisiä rottia myytävänä. Söpöjä kuin mitkä! Sitten kauppaan tuli myös joku nainen kahden rottweilerinsa kanssa. Joo. Äiti ihastui niistä ikihyväksi, mutta minä vain halusin mennä alakertaan katsomaan niitä häkkejä. Toinen niistä koirista oli kuitenkin kiinnitetty siihen kaiteeseen juuri siihen kohtaan, mistä sinne alas piti mennä. Se oli kauhean pelottavaa. Sain kuitenkin kuljettua siitä kunnialla ohi, mutta pelottavaa se oli. Äiti vain kuikutteli sille koiralle ja kaikkea. Häkki kuitenkin löytyi ja varasin sen ja äiti hakee sen tänään.

 

Valittiin myös maalit ja maanantain ja tiistain ajaksi olisi tarkoitus mennä sinne siivoamaan ja maalaamaan. Minun pitäisi täällä kotona vielä pestä loput tuolit ja maalata sitten ne ja se pöytä. Ne ovat joitain äidin vanhoja ja ne ovat olleet varastossa, mutta nyt minä saan ne. Niistä tulee sellaisia tumman siniharmaita. Samanvärisiä kuin niistä sinapinkeltaisista astiakaapeistakin. Seinän oli tarkoitus olla vaalean harmaanvioletti, mutta siitä tuleekin vaalea harmaabeige. Tai jotain. Sellaiselta se ainakin näytti. Eivätkä ne värit riidelleetkään (ainakaan minun mielestäni) keskenään.

 

Ja enää reilu viikko, niin sitten on se Miljoonarock. Odotan innolla ja vatsanpohjassa jo kihelmöi. Odotan innolla myös niitä rottia. En vieläkään tiedä, mistä ne rotat hankin. Rottakasvattajat ovat keskittyneet aika lailla tuonne Etelä-Suomeen, joten pitäisi  tehdä sitten melkoinen matka, kun niitä rottia hakisi.

 

Ääh, ei mitenkään jaksaisi tehdä yhtään mitään.