Kolmas päivä erosta. En voi uskoa että siitä on vasta kolme päivää, koska tämä on tuntunut ikuisuudelta. Ja nyt huomaan uuden puolen itsessäni: sen että minun tekee mieli laittaa viestiä Jaskalle, anella häntä takaisin, yrittää taivutella palaamaan suhteeseen.

Eilen Nan tuli käymään, puhuttiin Jaskastakin. Tuntuu siltä että kavereillani on erilainen näkökulma asiaan kuin minulla. Kaikki ovat sanoneet, että JOS tämä nyt on lopullinen ero ja Nankin, jota pidän todella järkevänä ihmisenä, sanoi, että jos parin kuukauden jälkeen molemmilla on edelleen kamala olo, niin hän ei näe syytä miksi me ei sitten voitaisi olla yhdessä. Ja minä yritän selittää kaikille, että tämä suhde ei vain toimisi nyt, vaikka kuinka yritettäisiin, koska Jaska pelkää sitoutumista, hän itse sanoi sen että hänestä ei ole siihen. Lisäksi hän sanoi, ettei välitä minusta tarpeeksi, en sitten tiedä miksi, eikö me vain oikeasti sovita yhteen vai johtuuko se siitä, että Jaska on niin huonossa kunnossa. Ja minulla  on luottamusongelma. Yritän olla vain kiva, yritän sysätä kurjat ajatukset pois ja käyttäytyä "normaalisti". Ja vaikka nyt tuntuu, että haluan Jaskan vain takaisin, ei mikään voisi olla niin pahaa kuin tämä tunne joka minulla on nyt, niin miten muka voisin yhtäkkiä luottaa? Palaisin varmaan takaisin siihen, että jatkuvasti ylitulkitsen kaikkia tilanteita ja mietin että nytkö hän jättää minut taas.

Terapia on tiistaina, sinne asti pakko sinnitellä lähettämättä mitään viestiä, koska sitten pääsee puhumaan terapeutin kanssa tästä. Tuntuu vain niin hirveältä, niin hirveältä olla ilman toista. Tuntuu siltä, että koska erossa oleminen tuntuu pahalta minulle ja ilmeisesti se tuntuu pahalta myös Jaskalle, niin eikö olisi mitään keinoa ratkaista tätä sotkua? Eikö ole mitään muuta vaihtoehtoa? Eikö jotenkin saataisi oltua yhdessä ja ratkottua niitä ongelmia? Ja Jaska sanoi eilen, että miettii, että pitäisi palata vain yhteen koska erossa oleminen tuntuu niin pahalta. Joten hänen täytyy välittää minusta, ehkä hän ei vain tiedä miten paljon välittää minusta, koska hänellä on niin paljon ongelmia nyt ja huono olo.

Koko ajan on vain vaikeaa. Heräilen yöllä koko ajan. Kun rotat viereisessä huoneessa oven takana juovat juomapullosta, siitä kuuluu pieni ääni, mutta herään siihenkin. Herään kaikkeen ja sitten se menee niin että olen melkein koko yön, eli noin kaksitoista tuntia, puoliksi hereillä ja puoliksi unessa. Ja luulisi että kun aikaa kuluu, kipu helpottaisi, mutta se menee vain pahemmaksi. Ja en saa syötyä, mutta sinänsä se on hyvä, koska sittenpähän paino ainakin tippuu. Jotain yritän syödä että pysyisin jotenkin kunnossa, mutta se mitä saan alas on todella vähän.

En tiedä mitä tehdä. On niin ikävä Jaskaa ja niin paha olo, mutta toisaalta tuntuu, että tämä ero nyt on hyvä ratkaisu silti. Toisaalta tekisi mieli yrittää sopia Jaskan kanssa joku juttu että pidetään joku parin kuukauden tauko, ja sitten katsotaan, että miltä tuntuu, että tuntuuko silloinkin vielä siltä että ero on paras vaihtoehto.

Tuntuu vain, että en pysty kuvittelemaan elämää ilman Jaskaa. Tai ainakaan jonkun toisen miehen kanssa. Sanoin Nanillekin eilen, että kun vain mietin, että täällä kämpässäni olisi joku toinen mies keittämässä itselleen aamulla kahvia, ja harjaamassa hampaitaan jollain erityyppisellä hammastahnalla kuin Jaska, niin se kaikki tuntuu vain väärältä. Se ajatuskin tuntuu vain ihan väärältä ja mahdottomalta. Ja Jaskassa on aina ollut jotain, mitä en ole oikein osannut selittää. Ja vaikka en itse usko siihen, niin mietin sitä kun Jaska sanoi joskus, että hän uskoo että me ollaan tavattu jossain edellisessä elämässä ja siksi me ollaan yhdessä. Vaikka en usko mitään "tarkoitettu yhteen", vaan että ihmiset vain pariutuvat vähän niin kuin sattumalta, eikä mitään "sitä oikeaa" ole, niin jotenkin siitä kaikesta epäuskostani huolimatta ajattelin, että minä ja Jaska, se on vähän niin kuin "tarkoitettu", kaksi palaa loksahtaa täydellisesti yhteen.

Tiedän, että mikäli ero pysyy, niin ajatukseni muuttuvat lopulta. Olenhan ennenkin ajatellut jostain miehestä, että ei tule mitään hänen kaltaistaan, ei voi olla ketään, jonka kanssa sopisi niin hyvin yhteen. Mutta jotenkin se tuntuu niin erilaiselta nyt, kun aikaisemmin kaikki "yhteiselämä" on ollut pelkkää mielikuvitusta siitä mitä voisi tapahtua, mutta Jaskan kanssa me oltiin oikeasti yhdessä. Hän nukkui tässä vieressäni, hän oli täällä aamuisin keittämässä kahvia alusvaatteisillaan, söpötti rotille jotain aina mennessään niiden häkin ohi... Jaskan kanssa ollessa tuntui siltä että ei kun niissä kaikissa aikaisemmissa miehissä on ollut jotain vikaa, ei ne jutut olisi oikeasti toimineet. Sitten vain löysi kaikista jotain negatiivista, niin kuin vaikka viimeisimmäksi Thomasista, joka oli siivousaddikti ja ilmeisesti myös halusi aina vain jotain uutta, ja jolla oli ollut kauheasti naisia ja vieläpä jo kouluikäinen poika.

Mutta minä ja Jaska, okei, Jaskalla oli ollut yksi aikaisempi suhde, mutta se tuntui minulle siltä että sen voin "kestää". Ja me oltiin molemmat vähän erilaisia. Ajateltiin paljon ja molemmat oltiin aika nörttejä, molemmat myös oltiin aika hajalla, mutta oltiin toisten tukena. Ja Jaska hyväksyi minut sellaisena kuin olen, ei pitänyt tärkeänä sitä, että laihtuisin tai mitään.

En tiedä. varmaan asioita oli pielessäkin, joita ei nyt näe niin hyvin. Ja tuntuu todella pahalta, enkä oikein voi ymmärtää, että miksi ihmisessä ylipäätään on sellainen ominaisuus, että jokin tällainen voi tuntua näin pahalta. Olen vain niin surullinen. Tuntuu niin tyhjältä ja yksinäiseltä. Tuntuu että ei me Jaskan kanssa vain voida olla erossa, kun eihän se voi olla niin.

Joo, taas yksi kirjoitus. Ja yllättäen nyt sitten laitan taas Mentalistin pyörimään. Pitäisi varmaan myös syödä jotain, ja ostin niitä vehnätortillajuttuja, mutta tuntuu, että en voi syödä niitä kun siitä tulee niin kurja olo, kun Jaskan mielestä se oli niin hassua, hän mainitsi siitä sisaruksilleenkin, kun se oli kuulemma niin söpöä. Ja minun lisäkseni vain Jaska tietää, että mikä on se oikea tapa syödä se. Kun eihän sitä voi vain syödä. En tiedä mistä se tuli se tapa, mutta jotenkin se muotoutui. Ensiksi revitään pieni suikale siitä reunasta niin että siihen jää suora reuna. Revitty suikale syödään. Sitten loppupalalle tehdään niin että se sisus revitään irti niin että reunat (n. 2-3 cm) jää jäljelle. Keskiosa syödään (repimällä pieniksi paloiksi tietysti, ja taittelemalla jokainen pieni pala kasaan). Sitten lopuksi syödään se reunus niin että paksuin kohta siitä reunuksesta jää viimeiseksi.

Tuo on tyhmää, tuolla tiedolla ei kukaan tee mitään, eikä se kerro minustakaan kai paljon mitään, paitsi että minulla on kai jonkin verran outoja tapoja. Mutta se on taas esimerkki jostain. Kai itsekin vasta tämän parisuhteen myötä ymmärsin, että minussa on monta kerrosta ja olen persoonallinen vain ollessani oma itseni. Ja että joku voi pitää niistä pienistä jutuista joita teen.

Nyt pitää lopettaa. Jatkan Mentalistin katsomista ja otan ehkä rottia ulos ja syön rahkaa - taas. Varmaan selviän tiistaihin ennen kuin tarvitsee mennä kauppaan, niin ei tarvitse lähteä ulos ennen kuin on terapia.