18 PÄIVÄÄ ÄIDINKIELEN ESSEEKOKEESEEN!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
20 PÄIVÄÄ MATIKAN YO-KIRJOITUKSIIN!
22 PÄIVÄÄ ENGLANNIN KIRJALLISEEN YO-KOKEESEEN!
25 PÄIVÄÄ KEMIAN YO-KIRJOITUKSIIN!
34 PÄIVÄÄ BIOLOGIAN YO-KIRJOITUKSIIN!
***
Päivän tentti: kemia
1. Piirrä seuraavat yhdisteet
a) 2-metyylipentaani
b) 2-oktanoli
c) 4-metyylisyklohekseeni
d) 1, 4-butaanidioli
e) 3-etyyli-5-metyyliheptaanihappo
f) 3-aminobentoehappo
***
Joo, tuon minä tein ja veikkaisin osanneenikin piirtää kaikki, paitsi tuon e:n. Jos se olisi ollut pelkästään 5-metyyliheptaanihappo, niin olisin osannut, mutta mikä vitsin 3-etyyli? Ja seitsemän tehtävää olisi pitänyt tehdä. Kokeessakin on aina seitsemän tehtävää ja aikaa on kolme tuntia. Nyt Maukka aluksi näytti meille Ylen abitreenisivut ja selitti kaikkea, joten meille jäi aikaa tehdä tuota koetta reilu tunti. Minä tein neljä tehtävää.
Tapahtui myös jotain yllättävää: minä puhuin! Kun tulin kouluun, minua hermostutti hieman, koska en tiennyt, missä se tentti oli. Herra Friikki – jonka tiesin myös olevan tulossa kemian tenttiin - sattui kuitenkin tulemaan minua vastaan, joten minä kysyin häneltä, että tiesikö hän, missä se olisi. Hän sanoi, että ei tiennyt, mutta että hän menisi yläkertaan katsomaan, mutta jos siellä ei olisi ketään, hän tulisi takaisin alas. Hän häipyi ja minä riisuin takkini naulaan. Sitten tuli herra VL – niin ikään kemian tenttiläinen. Hän nyökkäsi minulle ja hymyili. Tuossa vaiheessa olin jo, että onkohan näille ihmisille tullut jokin, kun he kohtelevat minua niin ystävällisesti.
No, sitten herra Friikki tuli takaisin alas ja meni herra VL:n kanssa oppilaskunnan huoneeseen. Minä jäin seisoskelemaan kemianluokan lähettyville. Pian tuli neiti AK. Hän ei katsonut minuun eikä reagoinut mitenkään eikä näyttänyt edes näkevän minua: sentään maailma oli vielä radallaan. Mutta sitten aamunavaus alkoi ja herrat Friikki ja VL tulivat oppilaskunnan huoneesta. He tulivat vain juttelemaan minulle ja puhuivat keskenään ja me muodostimme sellaisen kolmen piirin, mitä kaverukset yleensä muodostavat. Minä olin ihan pihalla ja hämilläni siitä, että mikä oikein oli homman nimi. Olin tavalliseen tapaani hiljainen, vaikkakin kun herra VL totesi, että meitä oli näköjään oikein kolme, niin minä korjasin hänelle, että meitä oli neljä ja nyökkäsin neiti AK:n suuntaan, joka oli kauempana käytävällä.
Sitten puhe kääntyi aamunavaukseen: uskonnonopettaja piti sen ja selitti siitä, miten Saatana oli koetellut Jeesusta. Herra Friikki vain sitten sanoi, että saisi Saatana tarjota hänellekin vähän "maallista hyvää", ja kun juttu eteni ja uskonnonopettaja kertoi, että Jeesuksen olisi tarvinnut vain kumartaa Saatanaa saadakseen kaiken, mitä halusi, mutta ei kumartanut, niin herra Friikki heitti siihen, että "ei ollu paljon pyydetty, mutta ei antanu ylpeys periksi. Mutta sitten ku se killui sitten siellä ristillä, niin varmaan äijää v*tutti." Herra VL nauroi ja sanoi siihen jotain, mutta minä olin vieläkin ihan varuillani, niin tyydyin vain naurahtamaan herra Friikin kommenteille. Siis niin outoa. Mutta jotenkin se tuntui kivalta. Minä olen olemassa muille sittenkin? Näköjään pojille tosin pääasiassa, muttah... Nuokin on molemmat ihan hyviä tyyppejä. Herra Friikkikin, vaikka en mitenkään tykännytkään tanssia hänen kanssaan wanhoja.
No joo, sitten tuli vielä herra JU ja sitten puhe kääntyi siihen, että miten paljon kukakin oli lukenut kemiaa. Kukaan ei ollut lukenut vielä suunnilleen yhtään. Herra Friikki sanoi lukeneensa kakkoskurssin, mutta että siinä ei ollut niin yhtään mitään järkevää. Ja herra VL sanoi, että hän oli kerrannut orbitaaleja, mutta sen jälkeen hän oli vasta katsonut, että eihän niitä ole kysytty ikinä kirjoituksissa.
Minä ehdin lukea melkein kokonaan sen ensimmäisen kurssin eilen. Osasin ne sen asiat ihan hyvin, mutta muuten en sitten osannutkaan mitään. Ja kirjoitin ylös, että minun pitää tarkistaa, mitä sana "hydraus" tarkoittaa, selventää sitä, miten päin se menikään, että luovuttaako hapettuva aine elektroneja vai ottaako se niitä vastaan, ja että kumpi on endoterminen reaktio ja kumpi eksoterminen reaktio. Minä olen vieläkin kauhean lahjakas sekoittamaan nuo yksinkertaiset asiat.
Mutta. Varmaan voisi nyt selittää siitä asiasta, miksi tuo otsikko on "Bye Bye Beautiful". Kuuntelin biisiä eilen. Lähinnä sen takia, kun tuli mieleen, että Nan oli siteerannut siitä yhtä kohtaa ennen joulua kuvatessaan NN-tilannetta. Mietin sitten, että milläköhän muilla lyriikkalainauksilla Nan kuvaisi minua ja NN:ää. Sitten ajatukseni siirtyivät siihen, että miten NN itse voisi mahdollisesti kuvata minua, jos hän tekisi sen Nightwishin lyriikoiden avulla. Ei sillä, hän ei kuulemma kuuntele Nightwishia enää (ei tykkää Anetesta pätkääkään), mutta silti hän tiesi täsmälleen, millainen on Amaranthin musiikkivideo? Hmm... No joo, tyyppi on outo ja epälooginen, mutta ei takerruta siihen nyt.
Minä itse kuvaan kauhean usein ajatuksiani lyriikoiden avulla. Ja kun kuuntelen, niin ne yhdistyvät osittain omiin henkilökohtaisiin tunteisiini. Joten olisi loogista, että muillakin olisi niin. Joten jos NN:llä olisi niin, niin millä lyriikoilla hän kuvaisi ajatuksiaan minua kohtaan? Joo, pelkkää raakaa haihattelua ja spekulointia, josta ei voi yhtään sanoa, osuuko se napakymppiin vai päin mäntyä, mutta kai sitä saa itseään viihdyttää?
Ja siitä on se hyöty, että joskus se saa ajattelemaan asioita eri kantilta. Jotenkin kun mietin, että mitä minä saisin irti Bye Bye Beautifulin lyriikoista sellaista, jolla voisin kuvata suhtautumistani NN:ään, niin jossain vaiheessa se kääntyi siten, että ajattelin, että mitä NN voisi mahdollisesti käyttää siitä kuvatakseen suhtautumistaan minuun. Se oli aika ihmeellinen kokemus.
***
Finally the hills are without eyes
They are tired of painting a dead man's face red
With their own blood
They used to love having so much to lose
Blink your eyes just once and see everything in ruins
Did you ever hear what I told you
- -
Did you ever let in what the world said
Did we get this far just to feel your hate
Did we play to become only pawns in the game
How blind can you be, don't you see
You chose the long road but we'll be waiting
Bye bye beautiful
- -
Noose around a choking heart
Eternity torn apart
Slow toll now the funeral bells
"I need to die to feel alive"
- -
It's not the tree that forsakes the flower
But the flower that forsakes the tree
Someday I'll learn to love these scars
Still fresh from the red-hot blade of your words
...How blind can you be, don't you see...
- -
Did you ever hear what I told you
- -
Did you ever let in what the world said
Did we get this far just to feel your hate
Did we play to become only pawns in the game
How blind can you be, don't you see
You chose the long road but we'll be waiting
Bye bye beautiful
***
Olen napsinut siltä taas kerran ne kohdat, joita ei saa liitettyä yhtään mihinkään. Ja kaikki "we" -sanat pitäisi muuttaa "I" -sanoiksi Mutta joo, raa'asti tuossa on se. Kun luin noita lyriikoita ja ajattelin ihan vain kokeillakseni, että mitä jos NN kokisi tuon joksikin, mitä hän haluaisi sanoa minulle. Se on itse asiassa kauhean paljon tyyliltään sellaista, mitä NN:n tapainen tyyppi saattaisi ajatella. Ei mitään ällylällyjä rakkausbiisejä, vaan tuollaisia jotenkin aggressiivisempia ja ärtyisämpiä. Ajattelin sitten, että enhän minä mitenkään tuollainen ole, että minunhan pitäisi ajatella noin, eikä hänen. ...Vai pitäisikö?
Aloin miettiä edellistä kertaa, kun me puhuimme. Siitä on yli vuosi jo, jotenkin kauheaa. Mutta ei kuitenkaan kauhean paljon yli vuotta. Se tarkoittaa sitten sitä, että minulla oli silloin jo tämä blogi. Ja se tarkoittaa sitä, että jos minulla oli tämä blogi jo silloin, niin olin taatusti kirjoittanut siitä jotain. Toki muistin sen hieman muutenkin, mutta ajattelin silti lukea, mitä olin siitä kirjoittanut.
"Tänään oli myös yksi paha ahdistuskohtaus koulussa. Englannin opettaja laittoi minut työskentelemään NN:n kanssa. Meidän piti suomentaa yksi kappale puoliksi ja minä typerästi valitsin sen jälkimmäisen puoliskan. No, NN aloitti suomentamisen ja sanoi sitten yhdessä vaiheessa hakiessaan ties kuinka monetta kertaa sanaa hakemistosta, että ne sanat olivat ihan älyttömän vaikeita. Kyllä minä kuulin sen ja ymmärsin, mutta koska se ahdistuskohtaus oli päällä juuri silloin, aivoni löivät tyhjää, enkä saanut sanottua yhtään mitään. No, ei hän kai erityisemmin odottanutkaan mitään, sillä hän ei katsonut minuun mitenkään kysyvästi tai ihmettelevästi. Tarkkaan ottaen hän ei katsonut minuun yhtä ainutta kertaa koko aikana, vaan tuijotti kaiken ajan kirjaansa hiukset verhona kasvoilla.
No, hän sai suomennettua sen oman puoliskansa ja minä aloitin sitten oman puoliskani suomentamisen. Siinä vaiheessa ahdisti vielä jonkin verran, mutta sain suomennettua suht hyvin. NN ei kuitenkaan mitä ilmeisimmin kuunnellut lainkaan. Suomensin kaiken kuitenkin ääneen, kuten pitikin ja kun sain suomennettua, en sanonut mitään ylimääräistä. Ei hänkään ollut sanonut, joten en minäkään sitä tehnyt."
Kun sitä miettii nyt jälkeenpäin ja mahdollisesti edes vähän objektiivisemmin, niin taisi NN sanoa pariin otteeseenkin jotain sellaista päivittelevää, että kappale oli tyhmä ja ne sanat oli tyhmiä ja vaikeita. Sellaisia tunnelman kevennysyrityksiä. Enkä minä sanonut niihin mitään, mumisin korkeintaan, enkä katsonut häneen. Tuon lainaukseni kaksi viimeistä lausetta ovat jotenkin... Tuli sellainen fiilis, että voi hemmetti, olenko minä vähän tyhmä vai mitä? Hänhän nimenomaan sanoi ylimääräistä, minä jopa mainitsin sen tuossa kirjoituksessani silloinkin! Mutta silti väitin, että hän ei sanonut mitään ylimääräistä ja että se oikeutti minuakin olemaan sanomatta.
Ja sitten oli se yksi kohta siinä minun henkilökuva-analyysissäni. Minä mietin, että miksi aikaisemmin kuvasin NN:n suhtautumista minuun "avoimena kiinnostuksena", mutta myöhemmin käytin paljon laimeampia sanoja. Ajattelin, että se johtuisi minun omien ajatusteni muutoksena. Mutta jos se ei ollutkaan sitä? Jos kyse olikin siitä, että NN:n käytös oli oikeastikin muuttunut?
Kun kaikkea minun ja NN:n välistä vuorovaikutusta miettii tarkemmin, niin minulle tulee siitä kauhean syyllinen olo. Minä en ole ikinä aloittanut hänen kanssaan keskustelua, mutta hän on aloittanut minun kanssani ties miten monta. Ja yrittänytkin rennon keskustelutilanteen luomisessa, mutta epäonnistunut siinä, kun minä olen ollut kauhean torjuva. Hän on katsonut minuun usein ja koskenutkin yhdessä vaiheessa, mutta kerran minä pakenin käytävältä, kun hän katsoi minuun liikaa ja sitten joulun alla peräännyin mahdollisimman paljon seinää vasten, kun en halunnut hänen koskevan minuun.
Okei. Minä olen ollut kauhea. Hitto. No, lohduttavaa on kuitenkin se, että tyyppi katsoo minuun vielä. Hän katsoo minua silmiin ja vaikuttaa jotenkin kiinnostuneelta. Mutta kun tuota asiaa ajattelee sen kannalta, että minä kaikkea hän on tehnyt ja mitä kaikkea minä en, niin sinänsä ymmärtäisi aivan hyvin, että hän ei tekisikään aloitetta, vaikka olisikin kiinnostunut.
Tässä taas näemme, miten joskus kannattaa ehdottomasti pyöritellä ajatuksia päässään. Jos NN olisi ollut se, joka olisi toiminut noin, minä olisin ajat sitten jo heittänyt kirveen kaivoon ja sanonut, että kun hän kerran on noin kauhean torjuva, niin ei hän voi minusta kauheasti pitääkään. Tai siis: minulla oli lukiossa ensimmäisenä kaveri – NN jäi sen takia yksin sohvalle, hän on aloittanut keskusteluja kanssani ja yrittänyt keventää virallisia yhdessä työskentelyjä – minä en ole ikinä aloittanut hänen kanssaan yhtään keskustelua ja olen muutenkin ollut jotenkin vähemmän aktiivinen välienparantamis-yrityksissä.
Se kävisi järkeen myös neiti EH:n suhteen ja sen kävisi periaatteessa selityksenä siihen penkkari-juttuun. Siis siihen, että kun neiti EH oli istunut NN:n viereen, niin NN vilkaisi heti minuun. Minä olen ollut melko skeptinen sen mustasukkaisuus-teorian suhteen vaikka se tuossa kävisikin järkeen, mutta jos tätä ajattelisi tältä uudelta kannalta, niin se katse olisi voinut viitata myös siihen, että neiti EH:kin puhuu hänelle ja hän vastaa: miksi se, että minä joskus sanoisin hänelle sanan tai pari, olisi sitten niin kauhean vaikeaa?
En tiedä. Jotenkin tuntuu vain yhä selkeämmältä, että minun kuuluu tehdä jotain. Minä olen melkein sabotoinut omat mahdollisuuteni hänen suhteensa, vaikka hän on ihan selkeästi yrittänyt ainakin jossain vaiheessa jotain. Minä olen vain pyöritellyt ajatuksiani mielessäni, mutta todellisessa maailmassa olen ollut syystä tai toisesta hyvin epäaktiivinen. Minä olen yrittänyt yrittää sanoa hänelle jotain, mutta en usko, että sitä lasketaan?
Ja sitä paitsi, jos tyyppi ajattelisi noin, niin ei se mitenkään kauheasti kannustaisi minua sanomaan hänelle mitään. Minun tulkintojeni mukaan tyyppi on törkeän kostonhimoinen, joten ei tuntuisi ihan mahdottomalta, että jos menisin puhumaan hänelle, hän yrittäisi maksaa takaisin siitä, että minä olen ollut hänen yrityksiään kohtaan niin kauhean usein aika nuiva. Äh... Mitäköhän minäkin keksin...
...How blind can you be, don't you see? You chose the long road but I'll be waiting...
