Day5.png

 

Ruusuni päivät alkavat olla luetut. Yön aikana se on mennyt kauheasti huonompaan suuntaan. Lehdet lerpattavat lisää ja kukka on enemmän vinossa ja vaikka se eilen tuoksui vielä sellaiselta, miltä terve ruusu tuoksuu, nyt siinä tuoksussa alkaa olla jo märän vivahde. Joten... Jos pitäisi veikata, kuinka kauan kukka vielä kestää siedettävänä, niin sanoisin... Hyvällä tuurilla ylihuomiseen. Korkeintaan sunnuntaihin.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Ja ei, ei mitään viestiä eikä mitään. Tarkistin jopa kännykkäni eilen, mutta ei mitään. Vähän olisi jo kiire. Mutta kyllä minä tiedän – ainakin se minun looginen ja rationaalinen puoleni tietää – että mitään ei tulekaan. Ei nyt eikä koskaan. Tyyppi on luultavasti vain iloinen, että pääsi minusta eroon, eikä hänen tarvitse nähdä minua enää, koska se olisi ollut niin hankalaa ja kiusallista. Nyt hän ei näe minua, hänellä ei ole enää mitään ongelmaa.

 

Jos pääsen Kuopioon joko siihen hyvin huonosti menneeseen farmasiaan tai sitten biotieteisiin, niin minulla on mahdollisuus saada sieltä yksiö. Yksi äidin työkaveri oli muuttanut Kuopioon heiltä ja nyt hänen tarvitsi sitten muuttaa Hämeenlinnaan. Joten äiti kysyi tältä työkaveriltani, että jos hän voisi informoida siitä asunnosta ja antaa sen vuokraisännän numeron tai jotain. No, äiti sitten soitti tälle vuokraisännälle, joka oli hyvin ystävällinen ja sanoi, että voi pitää sitä minulle varattuna sinne heinäkuun 18. päivään asti, kun saan tietää viimeisenkin pääsy-yrityksen tuloksen. Että jes. Ja Jyväskylässä oli se, että se minun serkkuni kyselee siltä kaveriltaan, joka aikoo laittaa sinne vuokralle yksiön jollekin opiskelijalle. En olisi ikinä uskonut, että minä olen sellainen ihminen, joka saa suhteilla yhtään mitään, mutta näköjään.

 

Jos nyt sitten vielä pääsisi jonnekin. Sen kirjallisuuden piti olla se varma nakki, koska panostin siihen niin paljon enemmän kuin muihin, mutta sitten sekin romuttui, kun sain tietää, että sinne otetaan se 5% hakijoista. Olisi kannattanut ehkä lukea vähän paremmin siihen biologian yhteisvalintaankin, vaikka meni sekin ihan kohtuullisesti. Farmasia meni ihan törkeän huonosti, kun palautin sen kemianpaperin melkein tyhjänä, mutta äiti sanoi katselleensa niitä hakijoiden alkupisteitä, niin minulla oli yhdet korkeimmista alkupisteistä. Mutta en oikein jaksa kuitenkaan uskoa.

 

Olisi käynyt niin kuin niillä huippuoppilailla. Minullakin oli ollut varavarasuunnitelmana se, että pääsisin suoraan Jyväskylän yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa, kun siihen tarvittiin vain niin vähän pisteitä, mutta se suoraan pääseminen jäi lopulta vain parin pisteen päähän. Ja jos sitä vertaa sitten herra Friikkiin, joka ei käynyt eikä käykään yhdessäkään pääsykokeessa, koska pääsi suoraan sinne, minne halusikin eniten: Helsingin yliopistoon opiskelemaan fysiikkaa. Neiti KK aikoo Turun kauppakorkeaan ja T. Toukka jonnekin Tampereelle. En ole lainkaan varma mihin, mutta johonkin fysiikkaan liittyvään kuitenkin todennäköisesti.

 

Ja herrat SY ja VL ovat molemmat pyrkineet vähän joka paikkaan lääketieteellisiin. Kuulin heidän sanovan, että pitää olla hullu, jos sellaiseen pyrkii, mutta täysi nero, jotta pääsisi sisään. Ja minä puolestani mietin jo sitä, että millaisen pitkän listan minä teen itselleni ensi vuoden keväälle, kun pitäisi taas hakea opiskelemaan jotain, kun en tänä vuonna päässyt mihinkään / en pitänytkään siitä lainkaan. Positiivinen asenne heti alusta.

 

Kirjallisuus kiinnostaisi edelleen ja vasta vähän aikaa sitten tajusin, että sitä voi opiskella käsittääkseni myös Tampereella ainakin jossain muodossa. Myös englannin opiskelu kiehtoisi, mutta ei mikään yleinen kielitiede, pelkästään englanti. Olen tosin lukenut ruotsia, saksaa ja ranskaa, mutta jätin lukiossa saksan ja ranskan kokonaan pois ja ruotsistakin luin vain pakolliset. Niin siis siksi, kun minun piti tähdätä matikkaan, kemiaan, fysiikkaan ja biologiaan. Olen varmaan vähän niin kuin T. Toukka matikankirjoituksissa: kaivan itse itselleni sellaisen kuopan ja siten sössin mahdollisuuteni.

 

Unirytmini alkaa taas mennä vähän niin ja näin. Tänäänkin nousin puoli yhdeltä ja menin eilen nukkumaan vähän ennen kolmea. Keskiyön aikoihin olin jopa vielä pihalla kirjoittamassa kannettavani kanssa. Parempi inspiraatio siellä kuin sisällä. Naapurin musta kissakin tuli nurkan takaa ja katseli minua silmät pyöreinä hetken ja kipitti sitten pois. Ja yhdessä välissä nukkumassa jo ollut äiti tuli kysymään keittiön tuuletusikkunan kautta, että mitä minä tein pihalla siihen aikaan. Näin se keskustelu meni:

 

Amia: *kirjoittaa innostuneena läppärillään*

Äiti: (tuuletusikkunan kautta) ”Hei Amia, mitä sä sielä teet?”

Amia: ”No miltäs näyttää?”
Äiti: ”Ootko sä ihan terve?”

Amia: ”Häh?”

Äiti: ”Että ootko sä ihan terve?”

Amia: ”Ai häh? Siis minäkö?”

Äiti: ”Niin.”

Amia: *nauraa* ”Joo.”

 

Äitini selkeästi arvostaa tiettyjä minun piirteitäni: itsepäisyyttä, inspiraatiohakuisuutta ja kiintymystä vähän arveluttavan näköisiin miespuolisiin ihmisiin. Äiti ei ole vieläkään yhtään sanallakaan viitannut siihen NN-juttuun. Normaalisti hän innostuu kaikesta vähänkin tuollaisesta ja jos joku ystävällisen ja kunnollisen näköinen tuttu poika vaikka moikkaa minua jossain, niin äiti kyselee heti, että kukas tuo oli. Mutta NN:stä – ei mitään. Ei sanaakaan, vaikka se sentään oli paljon enemmän kuin tuo. Minun äitini ei ole koskaan pitänyt NN:stä. Pelkän ulkonäön perusteella hän on tuominnut hänet pahaksi ja ilkeäksi ja tyhmäksi ja epäystävälliseksi ja todennäköisesti myös saatananpalvojaksi.

 

Tuonkin takia harmittaa, että minusta ja NN:stä ei tullut mitään. Heh. Tietysti muutenkin, mutta olisipahan voinut tuoda hänet kotiin ja katsoa, miten äiti mykistyy järkytyksestä, kun minä en tuonutkaan mukanani sellaista kivaa ja kiltinnäköistä poikaa, vaan sellaisen mörön. Äiti ei oikein ymmärrä.

 

Huomenna mökille leikkaamaan nurmikkoa, mutta onneksi jo sitten lauantaina kotiin, kun veli lähtee leirille sunnuntaina. Läppäri tietysti mukaan ja jos saisi tuon langattoman netinkin toimimaan jotenkin, niin olisi kiva. Välillä sen jälkeen, kun sen on kytkenyt meidän varsinaiseen nettiin, se toimii sitten sen jälkeen jonkin aikaa ilman sitä johtoakin, mutta sitten parissa päivässä se taas muuttuu kokonaan netittömäksi. En tiedä miten se toimii.

 

Tänään paistaa taas aurinko, pitäisi mennä varmaan ulos. Ei tosin ole paljon mitään erityistä tekemistä, mutta ehkä voisi mennä palauttamaan kirjastoon sen ”Veronika päättää kuolla” –kirjan ja hakea vähän jotain lisää. ”Guppies for tea” ja sitten myös se Petri Tammisen pätkänovellikokoelma ”Elämiä”. Jotenkin tuollaisen yhden kappaleen yksinkertaisista lauseista koostuvat novellit ovat minun mielestäni niin mielenkiintoisia. Niin kuin se yksikin, mikä meillä oli kokeessa ja jonka kopion tänne. Se Pia. Minusta on niin hienoa, että koko elämästä voidaan päätellä niin paljon tuollaisten yksinkertaisten lauseiden avulla.

 

No jos sitten lähtisi hakemaan ne, kun näyttäisi, että molemmat ovat vielä lainattavissakin.