Rakoilee, todellakin rakoilee. Angstini nimittäin. En nyt sanoisi, että olisin onnellinen, mutta olo ei ole enää niin tuskaisan angst, mitä oikeastaan on ollut melkein koko viikon. En tiedä mistä se angst-vaihe johtui, mutta nyt tuntuu ainakin jo hieman paremmalta.

Tänään oli UKK-kävely, josta en pitänyt. Meillä ei ollut edes mitään maisemakävelyä, vaan meidän piti yksinkertaisesti kävellä viisi kertaa juoksuradan ympäri. Siinä vaiheessa totesin, että minun hiuksiani ei ole suunniteltu tuuliselle säälle. Ja minua myös ärsytti se käveleminen, sillä eihän kävelyn (reippaankaan) kuuluisi olla kovin rasittavaa. No, en saanut huonointa tulosta, mikä on kai pääasia, mutta ei se tulos mitenkään hyväkään ollut.

Huvittavinta oli se, että neiti AK, joka on aikalailla tunnettu kovaäänisyydestään (ihan hyvä tyyppi, sanoo mitä ajattelee ja sillä lailla kun ajattelee sen), kimpaantui viimeisellä kierroksella multapaakuille, joita oli yhdessä radan kohdassa. Hän sanoi puoli-itsekseen, että "v*ttu minähän menen tästä läpi" ja käveli multapaakkujen yli, kun muut kiersivät ne. Sitten luokkalaiseni neiti AL kysyi, että mitä AK oli oikein sanonut. Sitten AK huusi takaisin "sanoin, että mua v*tuttaa!" niin että ne sanat oikein kaikuivat koko urheilukentällä. Kävelyni meinasi stopata siihen, kun repesin nauramaan. Joo, se oli hauskempaa siellä itse tilanteessa kuin näin jälkeenpäin selostettuna.

No, soittotunti meni käsittämättömän huonosti. Puolet koko tunnista meni siihen, kun yritin saada biisiä "Colombine tanssii" menemään edes jotenkin. Se on kromaattinen jazz-valssi, ja kuten nimikin varmaan jo sanoo, niin siinä ei ole mitään ideaa. Siinä on törkeästi riitasointuja ja siksi se ei vain toimi. Sormijärjestyskin on aivan ufo. Hmph.

Niin joo, ja sain tänään kutsun kesätyöhaastatteluun. Jos pääsen töihin, pääsen töihin kunnalle siivoamaan 25.6. - 13.7. Nan sanoo, että se sisäsiivoaminen (mitä tuo mahdollisesti minulle osuva työ on) on törkeän raskasta. Ja minun pitäisi siivota, mikä on minulle muutenkin törkeän vastenmielistä, kolme viikkoa keskellä kaunista kesää. No, ehkä silloin sataa, jos saan sen työn. Kun olin toissakesänä kirjastossa, ne kolme viikkoa olivat koko kesän kuumimmat kolme viikkoa ja kirjastossa lämpötila oli aamusta iltaan vähintään 27 astetta celsiusta. Toisaalta se oli kivaa, koska se ei ollut mitään ruumillista työtä, koska minä ja ruumiillinen työ emme kertakaikkisesti vain sovi yhteen.

Huomenna Nan lähtee sitten Lontooseen ja minä olen ensimmäistä kertaa ihan yksin koulussa. Tai siis olihan Nan viime vuonnakin Saksassa viikon, mutta silloin C oli vielä samassa koulussa, joten minulla oli sentään hänet. Tämä ei kuitenkaan hermostuta kauheasti. Nanin kanssa on aina kauhea kiire jonnekin, koska nyt hänellä on ollut aina ruokavälituntisin Lontoonryhmän kokous ja sitten koska hänellä on ollut tunnit aina eri paikassa kuin minulla, se hetkenkin keskustelu on ollut kovan sumplimisen takana. Nyt sitten voin taas pitkästä aikaa mennä sinne, minne haluan ja lähteä ruokalasta milloin haluan. Tietenkään en ole mitenkään katkera Nanille siitä, että hänen kanssaan ollessani teemme pääasiassa niin kuin hänelle on kätevintä, mutta nyt olen melko varma, että selviän Nanittomasta viikosta ihan hyvin.

Tuntuu oikeasti taas ihan pikkupikkuisen paremmalta ja vähemmän tuskalliselta.