"Masquerade, hide your face so the world will never find you..."

***

Nyt on ensimmäinen joukkohengaus ohi, tosin Jaskan kanssa sovittiin etukäteen, että minä voin mennä, mutta että sitten kun lähden, niin laitan hänelle viestiä, jotta hän voi sitten halutessaan liittyä siihen porukkaan, joka sinne hengaamaan jäi.

Oli vaikeaa, oli todella vaikeaa. Eilen näin Nataliaa ja sain kuitenkin sellaisen vaihteen päälle, että en edes itkenyt, vaikka puhuin Jaskasta ja sitten kerroin hänelle tästä episodistakin lopulta. Toisaalta oli hauskaa, kun Natalia, jolla vähän niin kuin poikaystävä, joka muistuttaa käytökseltään Jaskaa, tai ehkä miehet vain ovat yleisesti sellaisia: hän haluaa pelata yksin kotona. Natalia siihen hieman turhautuu, kun hän haluaisi viettää enemmän aikaa tämän tyypin kanssa mitä tämä tyyppi itse haluaa. Niin mutta se hauska juttu tuossa, joka tuntuu hauskimmalta jutulta pitkään aikaan, oli Natalian todella aidolta ja vilpittömältä vaikuttava ihmetys siitä, että miten meillä kahdella - jotka olemme nättejä ja ihan menestyneitä - ei ole ollut kauheasti tuuria miesten kanssa, mutta että hänen kaverillaan, joka näyttää koiralta, on yksi maailman ihanimmista miehistä. Toisaalta ilkeää, mutta Natalia välillä vain hymyilyttää, kun hän vilpittömästi ihmettelee vähän oudompia asioita.

Näin nyt lopultakin jotain psykologityyppiä, kun koko alkuviikon olen soittanut sieltä sairaalasta minulle annettuihin numeroihin, jotta pääsisin juttelemaan, ja ties kuinka monesta paikasta on sanottu, että ei, me ei hoideta sellaista, mutta soita sinne paikkaan, jne. Oli ihan jees, mutta en mitään oikein sanonut, mitä en olisi jo aikaisemmin jollekulle sanonut, mutta itkin taas.

Ylipäätään tänään on ollut taas todella huono päivä, huomasin sen heti aamulla kun heräsin, kun rintakehässä ja kurkussa tuntui se jännä painon tunne. Eilen illalla ajattelin jo, että olenko paranemassa, kun söin kaksi banaania! Ja siis kotiin tultuani olen syönyt jotain smoothieita tai sosekeittoja, koska ne ovat helpoimpia saada alas. Eilen illalla oli kuitenkin jopa nälkä, joten söin sitten pari smoothieen tarkoitettua banaania. Aamulla kun heräsin, oli tosiaan kurjempi olo, ja itse asiassa tuli heti mieleeni, että ne on ne banaanit, kohta ne tulevat ylös.

Sain myös postissa jonkun loppuyhteenvedon, joka oli tehty, kun minut päästettiin sieltä sairaalasta. Sitä en tiennyt, että minun siinä lähetteessä epäiltiin psykoottistasoista masennusta. Mielestäni se oli vähän outoa, enkä koe, että se olisi sopinut minuun. Toisaalta, siinä oli paljon muitakin virheitä, luki, että olen töissä tehnyt "sijaisuuksia puhelinmyyjänä" ja että omaiseni asuvat Rovaniemellä. Nuo on sitten virallisena lausuntona, joka näkyy kaikissa sähköisissä terveystiedoissanikin... Mutta ihan sama.

Mutta yhteishengaus oli outoa. Sain kuitenkin suurimmaksi osaksi päälle sen "kaikki on hyvin ja hymyilen, koska tunnen oloni vain niin onnelliseksi" -vaihteen. Ei siltä oikeasti tuntunut ja jossain vaiheessa ne miehet siellä - jotka ovat ehkä Jaskan läheisimmät tutut tuolta - kaivoivat esiin nuuskaa ja siitä tuli vain niin voimakkaasti mieleen Jaska. Salla kauhisteli sitä ja sanoi: "Yök, en pussaisi." Siitä tuli mieleen minun suhtautuminen Jaskan nuuskankäyttöön, ja se, miten Jaska kerran päätti, että olisi todella hauskaa pussata minua kun hän oli huomaamattomasti ensin laittanut nuuskan huulen alle ja sitten yhtä huomaamattomasti ottanut sen pois, koska tiesi, että minun mielestäni se oli ällöttävää. Ja tietysti hän sitten sanoi, että pussasitpas. Jotenkin vaikka tuo silloin oli ällöttävää, niin nyt se tuntuu vain jotenkin todella hyvältä muistolta, joka jotenkin muistuttaa minulle, että se meidän yhteisolo oli vain niin kivaa - ei mitään hampaat irvessä vääntämistä tai kauhean tosissaan ottamista, vaan tuollaista! Yhteistä hauskaa.

Mutta voisi palata kertomaan siitä yhteishengauksesta taas... Niin, kun menin paikanpäälle, siellä oli yksi nainen, jonka tunnen jotenkuten. Hän ei tiedä, että poikaystäväni on ollut Jaska, mutta kerroin hänelle sitten, että minulla on ollut vaikeaa, kun poikaystäväni jätti minut ihan yhtäkkiä. Saatiin se kuitenkin loppuun ennen kuin muita tuli ja yllätyksekseni kukaan ei kysynyt Jaskasta. En kyllä tiedä, onko Jaska ehkä kertonut heille, mutta minä en ainakaan maininnut asiasta, vaikka alunperin ajattelin, että se olisi jotenkin väistämätöntä.

Kun olin lähdössä, Salla - joka tietää kaiken tästä "episodistani" ja joka oli katsomassa minua siellä "normaalissa" sairaalassa, kun olin kytkettynä koneisiin ja letkuihin ja kaikkeen - kuitenkin kysyi minulta Jaskasta kun olin lähdössä. Ihan, että oletko puhunut Jaskan kanssa, mihin vastasin, että juuri itse asiassa laitoin sille viestin, että nyt on reitti selvä, voit tulla hengaamaan kun lähden kotiin. Sitten Salla sanoi, että Jaska on ollut ilmeisesti todella hajalla. Kuulemma joskus humalassa hän oli ottanut Sallaan yhteyttä ja selittänyt kaikenlaista epämääräistä. Salla sanoi minulle: "Jaska oli sanonut myös, että on tullut katumapäälle, siitä mistä me aikaisemmin puhuttiin. Että varaudu siihen."

En tiedä, mitä tuo tarkoittaa. Tulkitsen sen joko niin, että Jaska yrittää iskeä Sallaa tai jotain, tai sitten, että hän on tullut katumapäälle tästä meidän erosta. Olen miettinyt tuota niin paljon, mutta tänään se psykologi-tyyppi sanoi jotain, joka tuntui jotenkin iskevän minuun, saavan aikaan sellaisen vähän niin kuin valaistumisen: "Jos toinen sanoo, että haluaa erota, niin siihen kannattaa kyllä suhtautua niin että siinä sitten erotaan."

Mutta en tiedä, mitä ajatella, enkä tosiaan tiedä, mitä ajatella tuosta Sallan kommentistakaan. Salla oli ainakin sairaalassa jo sitä mieltä, että ei teidän suhde koskaan näyttänyt mulle hyvältä. Ja hänhän oli myös se, joka yritti vakuuttaa minut siitä, että Jaska menee maksullisiin siellä lomamatkallaan ja yritti saada minut näkemään, että tämä minun ja Jaskan suhde on huono juttu.

Jotenkin olen keskittynyt niin itseeni tässä sen yli viikon (niinkö kauan siitä jo on, tuntuu kuin se olisi ollut eilen...), että olen vain ajatellut Jaskaa yksin kotona, pelaamassa rauhassa, jatkamassa kaikkea täsmälleen kuten siihenkin asti, lukuunottamatta sitä, että minä en ole enää kuvioissa, mutta että se ei vain näkyisi missään hänen tekemisissään - ihan kuin minua ei olisi koskaan ollutkaan.

Lisäksi olen miettinyt sitä, että Jaska tuntui tunteidensa osalta aina hieman lukossa. Tai siis, minulla kaikenlaiset tunteet ovat nykyisin vielä normaaliakin herkemmässä, mutta Jaska on itsekin miettinyt sitä, että häntä ei kauheasti liikuta mitään, ei hän pysty itkemään. Hän itse käytti yhtä osastolaisen ilmaisua "kuollut sisältä" kuvaamaan sitä. Hän sanoi, että hänellä vain pilven polttaminen sai sen muurin katoamaan hetkeksi. Ja olen nähnyt hänet yhden kerran sellaisena, ja hän todella itki, oli kuin sama Jaska, mutta selitti kyyneleet silmissä, että nyt vasta näkee ja tajuaa asioita, tajuaa, että miten paljon minäkin hänelle merkitsen.

Mutta tuntuu todella oudolta kuulla Jaskan olevan hajalla, että juominen on riistäytynyt hänellä käsistä, että hän lähettelee kännissä outoja viestejä ihmisille. Minulle hän ei ole tuota puolta näyttänyt, vaan aina kun laitan viestiä hänelle tai hän minulle, hän vaikuttaa siltä miltä ennenkin. Hän on asiallinen, mutta ehkä hieman rupatteleva. Tuota rupattelevuutta olen yrittänyt omista viesteistäni karsia, koska olisi niin helppoa ja niin ihanaa jutella hänen kanssa taas, puhua joitain jokapäiväisiä tyhmiä asioita, tai joitain ajatuksia, joista tiedän, että hän ymmärtäisi ne parhaiten. Mutta en vain voi laskea enää sen varaan, parempi tehdä irtiotto kerralla, kun se on nyt tullut otettua.

Mietin kuitenkin sitä, että yhtäkkiä haluaisinkin toisaalta tavata Jaskan nopeammin, jotta puhuttaisiin asioista ja jotta saisin tietää, että onko Jaska oikeasti katumapäällä, oliko tämä ero virhe, oliko hänellä vain niin paha olo? Nyt olen miettinyt myös sitä, että kun se ero tehtiin Facebookin keskustelussa, niin enhän edes tiedä, oliko hän selvinpäin edes. Hän on viimeisen kuukauden aikana juonut todella paljon enemmän. En ole halunnut nalkuttaa siitä, niin en ole sanonut, mutta joskus ihmettelin sitä, että sen sijaan että siihen liittyisi jotain sosiaalisuutta, hän juo vain yksin kotona, melkein yhtä paljon kuin minä juon kokista.

Toisaalta sitten, jos Jaska on kännissä sanonut tuon, niin välttämättä hän ei oikeasti ajattele niin... Ei, en oikein usko. Jaska todella harvoin kertoo kenellekään asioistaan, saati tunteistaan, ja jos hän jotain sanoo, niin se on aika pitkälle mietittyä. Tämä toisaalta sitten kumoaa myös sen erojutun, että se olisi vain kännissä tehty. Mutta ei, en koskaan ajatellut, että se olisi ollut vain jotain, mitä hän ei tarkoittanut. Hän oli miettinyt sitä paljon, näin sen, se suorastaan uhkui hänestä, mutta mietin sitä, että kun me ei olla riidelty ja kun Jaskalla ei ole ollut ketään kaveria, jolle purkaa asioita ja hänen terapeuttinsakin on lomalla, niin ehkä hänellä meni yli.

Tiedän, että tämä on typerää, mutta kun Salla sanoi tuon, niin nyt kun olen miettinyt sitä ja tunnustellut sitä, ja tiedän, että minun pitäisi suhtautua muuten, mutta nyt tuntuu, että sydän tykyttää erilailla, viimeksi tällaiselta tuntui silloin, kun odotin Thomasin näkemistä. Sellainen todella ihastunut, mutta jännittynyt ja ahdistunut myös. Lisäksi kun tämä ensimmäinen nainen, jonka kanssa yhteishengauksessa juteltiin kaksistaan aika pitkään, siitä erostani, hän sanoi, että itse asiassa hänen poikaystävänsä jätti hänet juhannuksena. He asuivat yhdessä, olivat asuneet jo kuukausia, mutta yhtäkkiä tämä jätti hänet. Loppujen lopuksi ero kesti kuulemma kolme päivää, mutta tämä nainen sanoi, että ne kolme päivää olivat kyllä vaikeimmat päivät koko siihenastisen elämän aikana.

Mietin myös sitä, että jos Jaska haluaa minut takaisin, niin miksi hän ei sano minulle siitä mitään? Hän jätti minut, minä en selkeästi halunnut eroa - jopa hajosin erosta niin totaalisesti, että halusin vain kuolla. Tuohon minulla on itse asiassa vastaus. Kun olin siellä mielisairaalassa ja kysyin sitten Jaskalta, että voitaisiinko joidenkin viikkojen jälkeen nähdä ja puhua asioita selvemmäksi, niin heti tuon kysymyksen jälkeen kirjoitin: "En halua suhdetta takaisin."

Näin Naniakin tänään ja hänen kanssaan oli kiva jutella, ja tästäkin puhuttiin ja ylipäätään tämä tilanne on jotenkin todella hankala. Toisaalta Nan otti sitten esille sen, että jos Jaska on todella hajonnut tai hajoamassa, alkoholinkäyttö on karannut niin paljon käsistä (ei hän ole koskaan edes sanonut, että tuollaista olisi ollut milloinkaan), niin onko hänellä sitä tukea, mikä minulla on? Voin käydä juttelemassa, minulla on kavereita tukena, mutta entäs Jaska? Olen huolissani, koska tiedän, että hänellä ei oikein ole ketään. Siitä kertoo kai sekin, että hän lähettelee outoja viestejä joillekin ei niin tutuille kännissä. Kuulostaa, että hän on paitsi ehkä vähän hajonnut, niin myös yksinäinen. Ja hän itse sanoi sen minulle silloin eron yhteydessä, että sinulla on sentään se yksi kaveri jolle voit soittaa, minulla ei ole ketään.

Tuntuu, että pitäisi tehdä jotain, mutta en tiedä, mitä voisin tehdä. En halua, että Jaska hajoaa, vaikka toisaalta se on imartelevampaa kuin se, että hän eläisi elämäänsä kuin mitään ei olisi tapahtunut, mutta pelkään, että jotain sattuu. Niin kuin sanoin, en olisi voinut kuvitellakaan Jaskasta tuollaista, en tunnista häntä tuosta. Hänellä on välillä ollut vaikeaa ja sitä huumetaustaakin on, mutta silloin hänellä oli aina joku joukko mukana. Tuntuu ehkä typerältä tai ironiselta tai tragikoomiselta, ja ehkä samalla hieman tekopyhältä, mutta pelkään, että hänelle sattuu jotain, tai että hän tekee jotain.

Nan ehdotti, että kysy Jaskalta, että onko kaikki hyvin, että kuulin, että ei olisi. Mutta jos hän on ollut yhteydessä vain joihinkin, niin hän vetäisi suoran yhteyden Sallasta ja tämänpäiväisestä hengauksesta minuun. Se oli toisaalta ärsyttävää meidän suhteessa, toisaalta hyvällä tavalla, että Jaska kuitenkin luki minua lopulta todella hyvin. Ja jos hän vetäisi johtopäätöksen, että Salla on minulle kertonut hänen toiminnastaan, niin varmaan hän sitten myös miettii, että ehkä Salla on kertonut minulle siitä katumapäällä olostakin. En halua tilannetta, jossa hän vetää tuon johtopäätöksen ja miettii, että haluan hänet takaisin, nyt aion vängätä hänet takaisin suhteeseen, etenkin jos hän tarkoitti jotain muuta, eikä halua minua takaisin. Siinä menisi loputkin siitä erittäin vähästä ylpeydestä jota minulla tämän asian suhteen on enää jäljellä.

Toisaalta sitten, ylpeyteni on ollut aika lailla syynä siihen, että jotkut miesjutut eivät ole edes alkaneet, koska jos tulen torjutuksi, niin yritän saada sen kaikin mahdollisin keinoin kuulostamaan siltä, että ei se minulle niin iso juttu ollutkaan, on ihan okei, ei minuun satu, jne. Olen saattanut antaa hieman kylmän kuvan itsestäni ja toisaalta olen koko Jaska-suhteen ajan kamppaillut sen toisen lähelle päästämisen ja erittäin ylikehittyneen itsesuojeluvaiston välillä.

Mutta pelkään. Pelkään sitä, että Jaska ei halua minua takaisin. Pelkään sitä, että jos me jatketaan suhdetta, samanlainen ero voi tulla vastaan uudestaan. Pelkään sitä, että en pystyisi päästämään häntä lähelle - tai ketään muutakaan. Pelkään toivoa mitään, haluaisin kaiken toimivan logiikalla, mutta toisaalta pelkään menettäväni suhteen, joka oli mielestäni niin ainutlaatuista ja erityistä, vain siksi, että ylpeyteni ei kestäisi enää uutta torjuntaa. Pelkään myös sitä - tai ehkä enemmänkin tässä voisi sanoa, että mietin, mitä kaikki läheiseni sanoisivat, jos Jaskan kanssa jatkettaisiin suhdetta. Toisaalta, tulee mieleen, miten Jaska yritti saada minut uskomaan, että sillä ei ole niin väliä, mitä jotkut muut sinun asioistasi ajattelevat.

Ja tekisi mieli laittaa Jaskalle viesti: oletko okei? Toisaalta ylpeys ei kestäisi sitä niin kauhean hyvin, mutta jos Jaskalle sattuisi jotain vain siksi, että hän on hajalla ja yksin, tai koska hän luulee, että en halua olla tekemisissä hänen kanssaan edes enää, niin miten voisin ikinä kestää tuollaisen. Se olisi liikaa niin kuin joku Shakespearen näytelmä, ja niissä asiat menee sit kunnolla metsään todella yksinkertaisten väärinymmärrysten takia.

Tulee mieleen Oopperan kummitus -musa. Tekisi mennä pianolla soittamaan kuulokkeilla niitä nuotteja, jotka Nan kopioi minulle, kun oli itse säestäjänä jossain Oopperan Kummitus -musikaalissa. Tähän kuuluisi sellainen vähän kuin hymähtävä naurahdus, kun tuli mieleen, että me itse asiassa Jaskan kanssa katsottiin se leffa yhdessä, kun Jaska halusi nähdä jonkun "minun leffani". Hän ei oikein ymmärtänyt sitä, sanoi, että vitsin kusipää kummitus, olisivat saaneet saada sen kriminaalin kiinni ja laittaa hoitoon, ihan seko tyyppi. Nyt tulee sellainen fiilis, että aww, hassu Jaska - hän oli vain niin ainutlaatuinen persoona. Ja minä oikeasti välitin hänestä niin paljon.