Joo, koko päivän olen tutkaillut yliopistojen sivuja ja olen nyt ihan pyörällä päästäni. Kuitenkin nyt näyttäisi siltä, että se suunnitelmani, että pyrin ensisijaisesti vain Tampereen yliopistoon opiskelemaan ainetta x tai ainetta y, joutuu kyseenalaiseksi. Minulla on jotakuinkin kaksi vaihtoehtoa siitä, mitä haen opiskelemaan: Lääketiede tai biologia. Nyt sitten tajuankin, että ei Tampereella voi edes opiskella biologiaa! Olen jo oikeastaan koko vuoden valmistautunut jo henkisesti siihen, että ensi vuonna olen muuttamassa jo Tampereelle, mutta jos siellä ei voi opiskella biologiaa, niin se voi jarruttaa sitä hieman. Siksi minun pitääkin laajentaa näitä yliopistovaihtoehtojani. Jyväskylässä voi opiskella biologiaa, mutta ei sitten taas lääketiedettä. Siinä olisi sitten varteenotettavana vaihtoehtona Turku, joka tuntuu olevan niin käsittämättömän kaukana, ja jonne en oikein olisi innostunut lähtemään.

Ei sillä, en minä ole innostunut opiskelemaan mitään. Biologiassa olisi kiinnostavinta kaikki se koulutus, koska biologia kiinnostaa minua, mutta työllisyystilanne on huonohko (?) ja en sitä paitsi keksi ainoatakaan ammattia kyseiseltä alalta, paitsi biologianopettaja, jolle olen sanonut jo ajat sitten ehdottoman ein. Lääketiede sitten... Se on vähän niin kuin biologiaa, mutta ihmiskeskeistä, mitä ei innosta. Toisaalta siinä on hyvä työllisyystilanne, se on arvostettu ammatti, josta kaiken lisäksi maksetaankin vielä hyvin.

Toisaalta sitten lääketieteessä pelottaa se, että en ensinnäkään pääsisi sinne ja sitten se, että en pärjäisi siellä. Ja minä en oikeasti halua koskea ihmisiin. Ja lääkärin ammatissa joutuisi sietämään tekosairaita vanhuksia, jotka luulevat, että en hoida heitä ikänsä takia, sormet irti leikanneita paukapäitä, ja häijyjä päälle oksentelevia kakaroita, joista ei saa mitään irti. Jos minusta tulisi lääkäri, en kyllä kestäisi työskennellä kuin tajuttomien ihmisten parissa. Neurologia vaikuttaa äärettömän mielenkiintoiselta ja se on tarkkaa ja vaativaa työtä, mutta sitten en joutuisi kovin luultavasti kestämään kaikenlaisia tekosairaita idiootteja. Neurokirurgi olisi ainakin aika mahtava ammatti. Voisi keskittyä siihen omaan työhönsä ilman että potilas voisi oksentaa päälle tai jotain. Mutta opiskelu olisi luultavasti tuskallista ja koska se kestää yhteensä 12 vuotta, niin siinä menisi elämästä se paras aika hukkaan ja kun ehtisi saada tarpeeksi rahaa matkusteluun, olisi jo niin vanha, että voisi samantien mennä vanhainkotiin. Hmph.

Kuten huomaa, näkemykseni koulutuksesta ja etenkin ammattiin valmistumisesta on hyvin valoisa ja positiivinen. Ja kun lopulta kuolee kuitenkin, niin miksi ei voi elää täyttä elämää sen verran kuin huvittaa ja sitten kuolla, kun kaikki on tehty? Eikä minusta tule sitä mitä eniten haluaisin. Siihen on niin pieni todennäköisyys, että parempi heittää kirves kaivoon jo heti alkuunsa, ettei joudu turhaan toivomaan ja pettymään sitten ankarammin.

Tällainen olo taas. *huokaus*