Päivän keskustelu

Ruotsinopettaja: Sanokaapas joku pitkämatikkalainen, että mikä tulee miljardin jälkeen.

Luokkakaveri A (tyttö): Eikö sitten tule biljoona? En minä kyllä tiedä, enkä ole edes pitkässä matikassa...

Ruotsinopettaja: Joo, niinhän se olikin. Minäkin olen joskus lukenut pitkän matikan, mutta on päässyt unohtumaan. Mitähän sen jälkeen sitten tulee...

Luokkakaveri A: No siis sehän menee niin, että kymmenen, sata, tuhat, miljoona, miljardi, biljoona, biljardi...

Luokkakaveri B (poika): Eikö se biljardi oo joku peli?

*Hetken hiljaisuus*

Koko luokka: *Reps*

***

Tänään on ollut taas ihan hyvä päivä. Ainakin jos ei lasketa sitä, että koulu alkoi tänään kahden 10:35:n aamun jälkeen 7:40. Ja kun alkutunnit olivat vielä matikkaa, olo oli melko tokkurainen. Lisäksi koska yöunet olivat jääneet hieman vähälle, hytisin taas kylmästä koko päivän. Pitäisi varmaan todella hankkia lämpimämpiä vaatteita, kuten Nani tänään sanoi ja pukea niitä vielä päällekin. Minä en kuitenkaan pidä villaisista ja pörröisistä hypervillatakeista, ne ovat ihan liian sympaattisen näköisiä, eivätkä sovi tyyliin. Lisäksi ne kutittavat.

Tänään aloin vakavasti harkita armeijaan menoa joskus tulevaisuudessa. Meillä on käsitelty nyt historiassa ensimmäistä maailmansotaa ja näytetty kuvia senaikaisista juoksuhaudoista. Ja kun olen katsellut dokumentteja J.R.R. Tolkienista ja hänen osallistumisestaan Ensimmäiseen maailmansotaan, tuntuu minusta, että minun täytyisi mennä armeijaan. Tolkien taisteli sodassa, jossa hänen melkein kaikki ystävänsä kuolivat ja jonka juoksuhaudoissa hän raapusteli hahmotelmia Silmarillionin tarinoista.

Jos minä aion joskus kirjoittaa jonkun kirjan, jossa henkilöt joutuvat sotaan, niin miten ihmeessä minä osaisin kirjoittaa realistisesti? Tolkienilla oli omakohtaisia kokemuksia sodasta ja se näkyi hänen kirjoituksissaan. Jos en kävisi edes armeijaa, en tietäisi mitään mistään, mikä liittyy sodankäyntiin. En halua mennä armeijaan isänmaallisuuden takia, vaan siksi, että se on mielestäni mahtava tilaisuus kokea jotain. Kirjoitan paljon henkilöistä, jotka taistelevat sodassa tai ovat taistelleet. Kirjoitan, miten he joutuvat tarpomaan eteenpäin, vaikka sää tuntuu olevan heitä jatkuvasti vastaan. Miten minä muka voin rehellisesti kirjoittaa jotain sellaista, kun en kerran koskaan ole kokenut itse mitään vastaavaa?

Luultavasti tämä kuulostaa jotenkin oudolta. Minä olen kuitenkin aina ollut vähän liian utelias kaikkien asioiden suhteen. Pyrin opettelemaan kaikenlaista turhaakin ja tekemään asioita, joista ei minulle ole koskaan hyötyä. Minä haluan tietää, minä haluan oppia ja - ennen kaikkea - minä haluan kokea.

"Kaikki sanasi tarkoittavat vain yhtä: sinä olet nainen ja osasi on kotona. Mutta kun miehet ovat kuolleet kunnialla taistelussa, saat palaa kodissasi sillä miehet eivät sitä enää tarvitse. Mutta minä olen Eorlin huonetta enkä mikään palvelusvaimo. Minä osaan ratsastaa ja käytellä miekkaa, enkä pelkää kipua, en kuolemaa."<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Taru Sormusten Herrasta

 

Tuo lainaus Éowyniltä on juuri jotain, mitä minä voisin sanoa ja ennen kaikkea jotain, mihin minun käytökseni pääasiassa perustuu. Ehkä se johtuu siitä, että ensimmäinen ystäväni oli poika, mutta olen aina tuntenut enemmän läheisyyttä poikiin kuin tyttöihin. Tästä johtuen voi olla, että minä myös käyttäydyn ajoittain hieman poikamaisesti. Mutta johtui se mistä tahansa, minä en ole ikinä pitänyt ajatuksesta, että taantuisin tasaisen rauhalliseksi aikuiseksi, joka käy arkipäivisin samassa työssä 40 vuotta ja käyttää koko kotonaoloaikansa kotitöihin. Menee naimisiin säädyllisen miehen kanssa ja hankkii kaksi lasta...

 

Ei. Minä en halua tehdä samaa työtä vuodesta toiseen. Minä en halua, että elämäni pyörii työn ja kotitöiden ympärillä. Minä en halua mennä naimisiin. (Lapsista en sano juuta enkä jaata.) Vaikka nykyisin tuntuu tuskastuttavalta, että juuri sillä vastenmielisellä tavalla minun oletetaan käyttäytyvän. Tietysti pitää hankkia joku työ, mutta minulle se työnkin hankkiminen on vain välttämätön paha. Minä haluan olla vapaa, enkä joidenkin rutiinitehtävien vanki. Minä haluan tehdä ja elää.

 

Ehkä juuri tästä syystä suhtaudun nykyisin kaikkiin miespuolisiin olentoihin joskus hyvinkin katkerasti. Pojat ovat poikia. Matikka on poikien aine. Tytöt ovat vastuullisempia ja he haluavat perheen ja hyvän ammatin. Hah! Satun ehkä olemaan tyttö, mutta en taatusti ala käyttäytyä niin kuin minun oletetaan. Minä teen elämälläni mitä itse haluan. Yrittäkääkin vain estää.