haava.png

Kamujen kanssa ei mene niin hyvin kuin voisi toivoa. Tuo kyseisen kuvan kaksi haavaa ovat Dostojevskin tekosia. Kun nyt kerran on mennyt yli viikko ja ne tulevat jo ihan rohkeasti syliin, niin ajattelin, että olisi jo aika yrittää totuttaa niitä käsissäoloonkin, kun niiden kynnetkin pitäisi pian leikata ja hännät pestä. Lueskelin vaihteeksi netistä rottaohjeita ja niiden perusteella päätin nyt yrittää totuttaa niitä siihen käsissäolemiseen. Niin kuin huomaatte, sujui tietysti kuin unelma: rotta kirkuu kuin siltä revittäisiin jotain raajaa irti ja rimpuilee kuin sen koko henki riippuisi siitä, että se pääsee pakoon.

Yllätyksekseni Tolstoi oli aika paljon rauhallisempi kuin Dostojevski. Se tosin kirkui paljon pahemmin, mutta rauhoittui lopulta, eikä rimpuillut niin kauheasti. Dostojevski sen sijaan kirkui kuin syötävä ja rimpuili ja raapi kynsillään ja puri ja sen lisäksi vielä hätäkakkasi. Enkä vain päästänyt irti. Tahtojen taistoa - Amia vastaan rottakamut. Olisin muuten varmaan päästänytkin, mutta joka paikassa ohjeissa sanottiin, että ei missään nimessä saa päästää irti, kun muuten se oppii siihen. No, minä sitten pidin kiinni ja rutistin sitä rottaa ja pelkäsin koko ajan, että se menee rikki tai saa sydänkohtauksen. Pelkäsin itse asiassa jo ihan oikeasti yhdessä vaiheessa, että nyt minä tapoin sen, kun se lakkasi rimpuilemasta. Ei kuollut, kumpikaan meistä. Lopussa se sitten jo rauhoittui jonkin verran ja minä uskalsin päästää siitä irti. Huh.

Että tällaista minun elämäni on. Nukun, katson koneelta joko Housea tai Death Notea, syön kerran päivässä jotain ja vietän aikaa rottakamujen kanssa. Ulkona en ole ollut sen muuttopäivän jälkeen, kun vieläkin on kipeä olo. Ja muutenkin olo on jotenkin... En tiedä. Sellainen päämäärätön ja välinpitämätön kuin silloin, kun olen yksin kotona. Nyt se tuntuu vain vielä voimakkaammalta. En tykkää. Tarvitsen ihmisiä.

Tulee taas mieleeni yksi Prisman dokumentti, jossa yksi nainen suljettiin täysin eristyksiin niin pitkäksi aikaa kun hän vain siihen pystyisi. Se nosti sitten nopeasti hänen stressitasoaan ja aiheutti unettomuutta ja lopputuloksena testin jälkeen hänen älykkyyttään testatessa (samanlaisella kokeella kuin ennen testiä) hän sai kauhean huonot tulokset. Niinkö minullekin sitten käy?

Päätä särkee. Tämä asunto on rasittava, kun se on niin huonosti mitoitettu. En voi seistä parvisängyn alla, mutta en myöskään istua sen päällä. Aina kun kulkee ympäri huonetta, joutuu varmistamaan, ettei voi lyödä mihinkään päätään. Mutta kukapa sitä aina muistaisi? Tänään löin pääni parvisängyn reunaan niin pahasti, että ajattelin jo, että pitää raahata itsensä jonnekin terveyskeskukseen aivotärähdyksen takia. Kipu kuitenkin laantui, joten en tehnyt mitään. Koko päivän on särkenyt päätä.

Nukkuminen on vieläkin hankalaa. Minä en pysty nukkumaan "automaattisesti", vaan minun pitää päättää, että nyt menen nukkumaan ja sitten kömpiä sänkyyn ja pakottaa itseni nukuksiin. Valvoisin ympäri vuorokauden jos en tekisi niin. Se on rasittavaa. Suhteellisen hyvin se kuitenkin toimii ja olen siksi onnistunut nukkumaan vähintään neljä tuntia joka yö.

Tylsistyttää. Olo tuntuu kauhean aneemiselta ja passiiviselta ja yksinäiseltä. On tullut itkettyä taas paljon. Eilen kun paijasin Dostojevskia (joka vieläpä antoi minun tehdä niin) ja juttelin sille, niin yhtäkkiä aloin vain itkeä. En tiedä miksi. Varmaan minun on vain ikävä. Varmaan olo on vain liian yksinäinen. Ainoana seurana kaksi rottaa, jotka eivät tunnu kauheasti pitävän minusta. Vaikka tilanne on oikeastaan sama kuin yksin kotona ollessa, niin tämä tuntuu paljon yksinäisemmältä. Tuntuu pahalta ajatella, että olen niin kaukana kaikista tärkeistä ihmisistä. En tunne täältä ketään! Ainoa, jonka tiedän edes asuvan täällä on neiti AK, mutta hänkin menee AMK:hon, kun hänestä tulee se insinööri. Eikä hänestä nyt niin kauheasti muutenkaan iloa olisi ollut. Tietokoneenkin käyttäminen tuntuu erilaiselta, kun minulla ei ole hiirtä ollenkaan. Kannettava netti menee juuri siihen koloon, johon hiirikin menisi, joten koska en sitä ongelmaa ole vielä kyennyt ratkaisemaan, joudun käyttämään kiinteää hiirtä, joka ei ole niin kauhean kiva.

Olen vieläkin vähän kipeä. Kuumetta on siis ollut nyt yli viikon putkeen. Todella turhauttavaa, muutenkin olisi jo ihan tarpeeksi vaikeaa ilman että joka paikkaa särkisi kuumeen takia, ilman että ääni olisi raakkuva ja koko ajan tarvitsisi yskiä, tai ilman että nenä vuotaisi kaiken aikaa ja pitäisi niistää nenänseutu araksi. Mutta nyt se tuntuu jo melkein hellittävän. Eikä yhtään liian aikaisin.

Kokonaisuus ei toimi. Prkl.