Juteltiin Jaskan kanssa, ihan niitä näitä, ja sain selville, jotain, joka voisi selittää hänen viimeaikaisen vähän etäisemmän käytöksen: hänellä on rahaongelmia. Joo, taas. Ja ilmeisesti homma menee niin, että kun Jaskalla on niitä rahaongelmia, se masentaa häntä, ja hän "piristää" itseään käyttämällä normaalia enemmän rahaa. Ei mitään suurta, hän kuulemma syö enemmän roskaruokaa, ja juo enemmän alkoholia ja ostaa karkkeja useammin, ja siten tämä on tällainen itseään ruokkiva juttu. Minullakin on ollut vähän rahaongelmia, mutta suhtaudun niihin toisin. Ehkä suhtaudun pieniin rahaongelmiini vähän liiankin vakavasti, ajattelen, että en vain voi ostaa mitään, elän nuudeleilla, koska ne ovat halpoja, jne.

Mutta selittää Jaskan käytöstä tuo. Lisäksi hän ehdotti, että mentäisiin joku päivä leffaan katsomaan yksi elokuva. Joo, ei oikein sovi yhteen rahaongelmien kanssa, mutta oli kiva, että hän ehdotti jotain, eikä vain eristäytynyt entisestään. Mutta. Huomaan taas, että olen vain sellainen... Otan itseeni jostain, ja sitten käyttäydyn jotenkin ei-niin-kivasti. Tai siis, tänään Jaska kysyi, että onko se minun tämänviikkoinen tenttini keskiviikkona, ilmeisesti suunnitteli sitä leffaanmenoa. No, sanoin vain, että ei kun se on tiistaina. Mietin, että sanoisinko, että itse asiassa olen keskivikkona lupautunut menemään Nanin kanssa yhteen juttuun, mutta en sitten sanonut. Jotenkin tunsin, että jossain sisälläni oli sellainen pieni vähän ilkeästi tyytyväinen hippunen, joka ajatteli, että sitten kun Jaska ehdottaa keskiviikolle jotain, sanonkin vain, että ei kun mulla on muuta. Ja viikonloppuna voin taas sanoa: mulla on muuta. En pidä tästä puolestani, mutta jotenkin silti teen niin uudestaan ja uudestaan.

Terapiassa huomenna terapeuttini varmaan sanoo aiheeseen, että olet selkeästi vihainen Jaskalle ja näin käyttäytyessäsi yrität rankaista Jaskaa. Ja niin se varmaan on, vaikka minulla ei ole syytä olla vihainen. Tunsin ehkä oloni vähän torjutuksi, mutta ei ole mitään, mitä hän olisi tehnyt, mikä mielestäni oikeuttaisi tuntemukseni. Ja hän olisi ehkä mahdollisesti halunnut tulla kämpälleni eilen illalla sittenkin, hän laittoi viestin, että on menossa kauppaan ja se kauppa joka oli häntä lähinnä auki, oli todella paljon tänne minun suuntaani. Ja miksi Jaska olisi ilmoittanut kauppaanmenostaan ihan muuten vain? En sanonut mitään. Hän ei varsinaisesti kysynyt mitään, joten minä en vastannut mitään.

Olen minäkin kostonhaluinen. Mutta sen jälkeen kun oltiin aikaisemmin juteltu Jaskan kanssa ja Jaska oli ehdottanut sitä leffaan menoa, niin oloni rauhoittui ja sitten illemmalla oli sellainen fiilis, että pelaan vain ja hengaan itsekseni ja se on kivaa. Jos Jaska olisi tullut, niin sitten olisi pitänyt vähän edes siivota. Jaska sanoo aina, että ei oikeasti tarvitse, mutta se siivoaminen on jotain, mikä on pakko tehdä. Minulla on vaatehuone kämpässäni, melkein yhtä iso kuin vessa/kylpyhuone on, ja normaalisti pidän sitä aina auki. Jaska ei ole kuitenkaan koskaan nähnyt tätä vaatehuonetta, koska tungen sinne kaikki kamat, joita en jaksa tai ehdi asetella paikoilleen ja sitten vedän sen oven kiinni. Jaska kutsuu vaatehuonettani Narniaksi, koska hänen mielestään olen niin salaileva sen suhteen. Kerran kun olin siivonnut vaatehuoneeni melkein sellaiseksi, että olisin voinut näyttää sen, Jaska sanoi, että ei se toimi niin, kun jos olen siivonnut sen, niin sitten siinä ei ole enää sitä taikaa, eikä se ole enää Narnia vaan pelkkä vaatehuone.

Jotenkin taas tuosta Narniasta muistin sen, että vain tykkään Jaskasta. Hänessä on vähän samantyyppisiä ominaisuuksia kuin minussa, joka käytän omia sanojani monista asioista. Ja silti kostan hänelle, jos tunnen oloni vähänkin laiminlyödyksi? Kai vain yritän suojella itseäni pitämällä häntä kauempana, olla jakamatta kaikkia asioitani hänen kanssaan, vaikka ne vaikuttaisivatkin yhteisiin suunnitelmiin.

Olen lukenut vähän tenttiin, mutta en vain jaksaisi. Minusta tuntuu, että vain osaan ne asiat, että ne ovat itsestäänselvyyksiä, ja nekin jotka eivät ole, ovat sellaisia että ne pystyy lukemaan läpi kerran ja sitten ne ovat jo selkeitä. Pilkutus tulee olemaan varmaan suurin haaste. Suomeksi se kyllä onnistuu, täällä blogissani saattaa kyllä olla joitain virheitä, mutta jossain oikeassa tekstissä kierrän ne pilkutusongelmat, joita en osaa ratkaista ja sanon asiat vähän eritavalla. Mutta englanniksi pilkutus on vaikeaa, eniten minua huolestuttaa "Oxford Comma", sillä meille ei ole annettu selkeää ohjetta, miten toimia sen suhteen, paitsi että jos se merkitys on muuten epäselvä, niin sitten se jätetään pois / laitetaan, mutta muissa tilanteissa... Opettaja sanoi meille, että netissä on jopa erilaisia yhteisöjä, jotka väittelevät Oxford-pilkusta, ja että näiden ihmisten tulisi hankkia elämä. Ei auta meitä kauheasti kokeessa.

Ja sitten se hieno akateeminen sanasto, jota ei suomessa edes ole. Ei voi sanoa vain "better" - parempi - vaan pitää sanoa "superior", jne. Niitä on todella hankala muistaa ja kaikkia edes havaita, koska se ei käy järkeen. Niin kuin tuo otsikko ("never give up hope"), vaikka varmaan sen olisi voinut sanoa vieläkin monimutkaisemmin. Mutta se kuulostaa typerältä, sellaiselta, että yrittää ihan tarkoituksella sanoa jotain, mitä muut eivät ymmärrä.

Ehkä menen taas pelaamaan. Kohta voin tässä uudessa pelissä ryhtyä auttamaan jotakuta syrjäytettyä vaatimaan kruununsa takaisin. Nyt se olen sitten minä eikä Jaska, joka on omissa maailmoissaan.