Uusi koodaustyön välipalautusdedis päättyi keskiyöhön (opettaja antoi minulle lisäaikaa), mutta en saanut sitä siltikään valmiiksi. Vähän pitemmälle, mutta aika vähän, ottaen huomioon, että olen onnistunut migreenistä huolimatta tekemään sitä varmaan noin 12 tuntia. Yritän sanoa nyt itselleni, että tämä riittää ja että jatkan sitä sitten myöhemmin ja että tästä jää vain yksi piste saamatta, no big deal. Ei se kauheasti auta, kun Vaativa Puoli huutaa, että olen epäonnistunut tässä täysin taas ja että olisihan minun pitänyt tietää, ettei minusta ole tähän ja että olisi pitänyt tehdä enemmän senkin laiska paska. Mutta yritän silti ajatella, että tämä on ihan okei.

Migreeni on ollut sunnuntain jälkeen pahempi. Pitkästä aikaa se meni niin pahaksi, että jouduin oksentamaan. Olen joutunut pitämään myös verhot kiinni joka päivä, koska ulkoa tuleva valo on niin kirkasta, että se tuntuu porautuvan silmistä suoraan aivoihin. Varasin lääkäriajan tosin ja sain sen perjantaille, joten se on hyvä. Olen ottanut edelleen sitä migreenikohtauslääkekomboa, mutta se ei ole kauheasti vaikuttanut. Tai yhtään. Sekin, kun aloin oksentamaan silloin maanantaina alkoi noin kolme tuntia lääkekombon ottamisen jälkeen, eli lääkkeiden olisi pitänyt ehtiä vaikuttaa. Olen lähinnä vain istunut sohvalla ja yrittänyt olla liikuttamatta päätäni. En ole voinut tehdä oikein mitään, kun koko ajan on ollut sellainen fiilis, että jos liikun yhtään vahingossakaan, niin oksennan taas. Lopun ajasta olen torkkunut istualtaan, koska migreeni saa olon sellaiseksi, että aivot vain sammuvat. Ja lopun loput ajasta olen puolestaan miettinyt, että minun otsani on ihan liian iso.

Tuosta on tullut uusi kriiseilyn aihe sen jälkeen kun se netti-ihminen sieltä kaverihausta täräytti sen kommenttinsa. Mainitsin täällä silloin, että hän sanoi minua rumaksi, mutta se oli itse asiassa vähän yksilöidympi loukkaus. Kuulemma otsani on niin valtava, että se saa hiusrajani näyttämään kaljuuntuvan miehen hiusrajalta. Kai sen olisi voinut mainita täälläkin, mutta en vain halunnut ajatella sitä. Se, miltä tuo koko juttu tuntuu, aaltoilee kovasti. Välillä kun on hyvä fiilis ja keskityn ihan täysillä aikuismaiseen suhtautumiseen, pystyn ajattelemaan, että mitä sitten, jos otsani on iso, kaikilla on omat epävarmuutensa ulkonäkönsä suhteen, mutta yleensä niitä huonoja piirteitä ei niin huomaa toisessa ihmisessä. Ja itse en ikinä muista kiinnittäneeni huomiota kenenkään otsaan. Kun onhan se aika epäkiinnostava osa ihmisessä verrattuna vaikka silmiin tai nenään tai suuhun. Ja olisihan se ylipäätään tyhmää, jos kaikki ihmiset näyttäisivät samalta ja monet tällaiset epävarmuuden aiheet ovat juuri niitä piirteitä, jotka saavat ihmisen näyttämään persoonalliselta, siltä omalta itseltään ja minä en muista, että olisin ikinä ajatellut, että joku kiva ihminen olisi ruma. Kaikki ihmiset muuttuvat sitä miellyttävämmän näköisiksi mitä paremmin tunnen heidät.

Mutta sitten välillä se vain lipeää käsistäni, tuo järkevä suhtautuminen. Silloin otan itsestäni kuvia kännykällä ja arvioin otsani kokoa. Käytän sormimittaustaktiikkaa ja suhteutan oman nenäni kokoa otsani kokoon. Ja sitten googlaan ihmisiä netistä, jotta voisin löytää jonkun miellyttävännäköisen ihmisen, jolla on yhtä suuri otsa. Koska jotenkin olen saanut itseni vakuuttuneeksi siitä, että se, että en itse ole ikinä kiinnittänyt huomiota ihmisten otsiin onkin vain todiste siitä, että minun otsassani on jotain luonnotonta: kun jos olen tottunut katselemaan omaa naamaani, niin onko se sitten ihmekään, jos kaikki muut näyttävät siihen verrattuna niin normaaleilta. Ja lisäksi olen tehnyt sen virheen, että olen yrittänyt etsiä netistä ihmisten kommentteja suurista otsista. Ja mitä olenkaan löytänyt? Pilkkaavia kommentteja suuriotsaisten ihmisten kuviin, että tuokin pitäisi pakottaa a) pitämään hattua b) leikkaamaan itselleen otsatukka tai c) siirtämään hiusrajaansa hiusimplanttien avulla. Tai kommentteja, että avaruus kutsuu (koska suuriotsaiset ihmiset muistuttavat alienia, duh) tai että jos kommentoijalla olisi yhtä suuri otsa kuin tuolla ihmisellä, niin hän varmaan tappaisi itsensä.

Tuon jälkeen olin sitten täysin vakuuttunut siitä, että kaikki minut tuntevat ihmiset ja sen lisäksi kaikki ihmiset, joihin olen ikinä törmännyt yhtään missään, ajattelevat jatkuvasti, että hyi kamala, miten järkyttävän ruma otsa tuollakin on. Kun eihän kukaan normaali ihminen tuollaista ääneen sano, niin sitten kun joku kerrankin sanoo jotain loukkaavaa ulkonäöstäni, niin eikö se ole sitten se selkein vika minussa, jos se kerran heti hyppää silmille? Miten muut voisivat sitten olla näkemättä sitä?

Ja sitten tuosta kaikesta tulee jotenkin hirveä paniikki: miksi en ole tajunnut hävetä otsaani ennen tätä? Ei otsani suuruus tai sen outo muoto (joka tietysti korostaa sitä suuruutta entisestään) ole minulle mikään uutinen, mutta en ole vain niin välittänyt siitä. Toki kun kasvatin otsatukkani pois, äitini sanoi jotain tyyliin, että kannattaisi vain pitää se otsatukka edelleen, kun miten muutenkaan aion piilottaa sen valtavan kupoliotsani. Minua ei vain niin kiinnostanut, olin vain niin lopen kyllästynyt otsatukkaan ja siihen, että se tunki aina silmiin ja pienenkin hikoilun jälkeen se oli ihan limainen. Välillä otsani on pulpahtant kyllä mieleeni, mutta lähinnä ohimennen muiden puutteiden ohessa. Mutta ei se koskaan ole häirinnyt näin paljon, kun kai olen vain ajatellut, että sitä on itse kriittisin omaa ulkonäköään kohtaan ja että tuskin muut ovat välttämättä edes ajatelleet asiaa sen enempää.

Mutta nyt ajattelen, että ehkä pitäisi leikata taas otsatukka, jotta en näyttäisi niin pahalta. Sillä kun olen keskittynyt arvioimaan otsaa kuvissani, niin onhan se ruma. En käsitä, miten en ole muka huomannut sitä. Olen ehtinyt käymään läpi suunnilleen kaikki kuvat itsestäni monen vuoden ajalta ja nekin, joissa olen ajatellut näyttäväni todella nätiltä, ovat nyt vain osoitus siitä, että olen vain ollut ihan sokea tälle kauheudelle.

Yritän olla ajattelematta tuota ja muistuttaa itseäni siitä, että paitsi että googlella löytyy hirväesti hakutuloksia kun hakee sanoilla "too big forehead", niin yhtä lailla tuloksia tulee hakusanoilla "too small forehead" ja "too big nose" ja "too big jaw", jne.  Niin että pitäisi vain hyväksyä itsensä? Kun mitä minä muka otsalleni voin? Kun vaikka piilottaisin sen otsatukallakin, niin eihän se mihinkään sieltä alta kuitenkaan katoaisi.

Äh. Tänään on ollut migreenin suhteen ehkä vähän parempi päivä kuin aikaisemmat. Ei se ole mihinkään kadonnut kokonaan, mutta kipu on lievempi ja pahoinvointia on vähemmän. Tai sitten kaikki tuntuu vain niin siedettävältä siihen maanantain ja tiistain hirvitykseen verrattuna. Sain tehtyä sitä koodausjuttuakin eteenpäin ja tuntui, että pääni toimi jo paremmin. Kun vaikka päänsärky ja pahoinvointi itsessäänkin vaikeuttavat sitä koodaamista, niin siinä on myös jotain muuta, joka saa aivot ja ajatukset puuroutumaan. Muistin myös hieman, miksi tykkään koodaamisesta.

Yksi osa tehtävääni oli poistaa lauseesta X (jonka sisältöä en tiedä) sanalistan Y sanat (joita en myöskään tiedä). Se voi kuulostaa yksinkertaiselta, mutta se on oikeasti aika monimutkaista, ainakin minun aivoilleni. Ja paitsi, että se on monimutkaista, se vaatii hyvin erilaista ajattelua kuin mitä useimmat muunlaiset tehtävät. Tärkeää on hahmottaa, että lause X on merkkijono ja että java (joka on tämänhetkinen ohjelmointikieleni) ei sinänsä tunne sellaista konseptia kuin "sana". Mutta merkkijonon voi jakaa osiin tietyllä komennolla, tarvitaan vain jokin logiikka siihen, miten se ositetaan. Lauseen kohdallahan se on helppoa - yksi osa päättyy välilyöntiin, mistä alkaa toinen osa, jne.

MUTTA! Välimerkit. Lauseessa voi olla välimerkkejä, joten jotta saan sanat sanoiksi, minun täytyy poistaa ensin välimerkit, koska muuten ohjelma sanoo, että "minä, " ja "minä" ovat eri sanoja. Mutta välimerkkien poistaminen oli erillinen tehtävä, joten olin tehnyt sen jo (siinä meni pieni ikuisuus), samoin kaikkien kirjainten muuttaminen pieniksi, joten nyt oli enää mietittävänä, miten saan oleelliset sanat poistettua. Sen luulisi olevan helppoa, koska välimerkit osasin jo poistaa, mutta kun jos sitä ei spesifioi, niin ohjelman mielestä artikkeli "a" ja kirjain "a" ovat täsmälleen sama asia, niin jos poistan artikkelin, samalla poistuvat kaikki lauseen a-kirjaimet. Mutta aah, artikkelinhan tunnistaa siitä, että se on aina välilyöntien ympäröimänä! Eli sen sijaan, että poistaisin merkkijonon "a", poistankin merkkijonon " a " ja lisään tilalle yhden välilyönnin.

MUTTA! Ovathan lauseen ensimmäinen ja viimeinen sanakin sanoja, mutta ne eivät ole välilyöntien ympäröiminä. Hmm... Mutta kas, jos siirrän tämän merkkijonon sanat yksittäin taulukkoon, voin verrata taulukon arvojen perusteella, onko ensimmäinen sana poistolistalla ja sen jälkeen käyttää erityistä komentoa, joka poistaa nimenomaan ensimmäisen kyseisen merkkijonon esiintymän lauseesta! Mutta tietenkään sellaista ei ole viimeiselle esiintymälle, koska olisihan se nyt ihan liian loogista!

MUTTA! Jos sen sijaan, että poistaisin välimerkit, korvaankin ne välilyönneillä, koska lauseen lopussahan on aina jokin merkki, joka lopettaa lauseen, joten sinne tulisi täten automaattisesti välilyönti, eli voisin sittenkin poistaa kaikki sanat ensimmäistä lukuunottamatta niin, että tunnistan ne niitä ympäröivien välilyöntien avulla! Loistava idea, ihan järisyttävä idea. Joka ei vain toimi, enkä tiedä yhtään, että miksi saakelissa ei. Kysyin sitä siltä meidän opettajaltakin, joka vastasi jotain, josta tulee ilmeisesti tulkita, että tuo minun järkeilyni on mennyt ihan metsään ja että sen saa tehtyä paljon järkevämminkin. Ilmeisesti minun pitää muuttaa ne taulukossa olevat sanat uudeksi merkkijonoksi sen sijaan, että oikeasti poistaisin siitä alkuperäisestä merkkijonosta sanoja. Emt. Sain siihen äsken lisäaikaa vielä 12 tuntia, jostain syystä. Kai hänen käy sääliksi minua ja sitä, että vaikka kuinka yritän, en saa niitä ongelmia ratkaistua. Ei sillä, että sekään auttaisi, koska tämä pikku merkkijono-ongelma, jota olen vääntänyt useamman tunnin pelkästään tänään on vain pikku murunen siihen kaikkeen muuhun verrattuna, joka minun pitäisi saada kuntoon vielä sen lisäksi.

Mutta anyway, pointtini oli, että se on oikeasti kivaa, kun joutuu haastamaan aivojaan miettimään jotain ihan joltain uudelta kantilta. Vaikka koodauksen suhteen siinä onkin kyse vain hyvin absoluuttisista komennoista, joita minun täytyy valita oikein rajallisesta määrästä komentoja, koen, että se on tietyllä tavalla hyvin luovaa toimintaa. Kun on oikea mielentila, siitä tulee hyvä fiilis, kun voi kehittää jotain ihan älytöntä, joka ehkä jopa toimii.

Ah, nyt pitäisi kuitenkin mennä jo nukkumaan. Ehkä vilkaisen vielä vähän sitä koodia ja sitten aamulla kokeilen jos saan tehtyä sitä vielä vähän lisää. Ja sen on riitettävä minulle ja senkin on oltava okei, että en saa sitä valmiiksi tähän deadlineen. Teen sen loppuun sitten loppudeadlineen. Varmaan olen vähän liian optimistinen, mutta koen, että tämän välideadlinen osa sitä lopullista ohjelmaa on se haastavin, koska tässä on niin paljon uutta ja joudun luomaan tyhjästä erilaisia toimintoja. Mutta loppu on sitten pääasiassa komentojen tulkitsemista ja näiden eri toimintojen yhdistämistä käyttöjärjestelmään, joka on todennäköisesti melko samantyyppinen kuin edellisessäkin harjoitustyössä.

Kauheasti tuli läpätettyä. Nyt valmistaudun kuitenkin nukkumaan. Ja yritän olla ajattelematta otsaani.