Joo, täällä taas analysoimassa ja ylianalysoimassa. Äh.
Ensinnäkin, yhteisleffailu toteutuu sittenkin, lopultakin ihmiset vastasivat ja meitä on nyt tulossa sinne ainakin minä, Korpinkynsi, Kissanainen, Thor ja... ai niin, hänellä oli se Andre Wikströmin leuka, niin se oli Andre. Eli ainakin tuo porukka nyt tulee. Olen saanut Korpinkynneltä vetoapua tuossa ja oli todella upeaa, kun minä mietin siellä meidän ryhmässä, että onko ylipäätään mahdollista käyttää e-sarjalippua jonkun toisen varaaman lipun lunastamiseen, niin Korpinkynsi laittoi minulle myöhemmin ihan yksityiskeskustelussa viestiä, että hän keksi miten se onnistuu: hän oli tarkistanut sen paikkatilanteen ja hänen varaamiensa lippujen vieressä on yksi vapaa paikka, joten hän laittoi minulle sen rivi- ja paikkanumeron, jotta voisin ostaa sen lipun siihen itse! Näettekö nyt, kun sanon, että Korpinkynsi on ihan käsittämättömän ihana ihminen!
Eli tuo on hoidossa. Ja nyt myös harjoittelupaikkajuttu on enemmän hoidossa, kun se insinööri soitti ja sovittiin aloituspäiväksi 6.5. Lähetti myös täytettävät paperit ja sopimus tehdään sitten siellä ensimmäisenä päivänä. Hän oli jotenkin, noh, insinöörimäinen sen harjoittelusopimuksen suhteen, kun hän mietti, että tarvitaanko sitä ja se on varmaan vaikea ja jos sen tekemiseen menee paljon aikaa, niin ei se ole fiksua. Sanoin, että minä kyllä tarvitsen sen, mutta että minä voin hoitaa sen niin että hänen tarvitsee käytännössä todennäköisesti vain lukea ja allekirjoittaa se. En tiedä, mikä hänen ongelmansa on. Insinööriys varmaan. Tosi sujuvasti minä muuten vaihdan leiriä, kun aikaisemmin ajattelin, että äh, nuo humanistit mitään tajua mistään, mutta nyt sitten mollaan insinöörejä. Mutta tuon puhelun aikana huomasin, että tuosta nykyisestä työstäni on ollut paljon hyötyä, kun pystyin heti tunnistamaan, että hän koki sen harjoittelusopimuksen jotenkin uhkaavana ja vaikeana, niin sen sijaan, että olisin korostanut sitä, että öö, tarvitsen sen vaikka se olisi hänen mielestään miten vaikea tahansa, korostinkin sitä, että se on ihan helppo ja minä hoidan sen. Ja tietysti edellisen kesän kieliharjoittelusopimus antoi vähän viitteitä siitä, millainen sopimus kyseessä on.
Mutta sekin asia hoituu, kun nyt kyselen tarkempia tietoja siltä meidän yksikön harjoitteluvastaavalta, kun meidän opettajakaan ei osannut tarkemmin kertoa siitä sopimuksesta tai muista käytännöistä.
Yksi asia on tosin vaivannut minua tänään. Yllätys yllätys, tunteeni Koodariopettajaan. Puhuttiin siellä meidän porukan ryhmässä siitä lopputyöstä ja Koodariopettajastakin, ja kaikki olivat sitä mieltä, että hän oli ihan upea opettaja ja todella mukavan oloinen. Kai tuon pitäisi olla vain positiivinen asia, mutta jotenkin minulle tuli siitä ihan hirveä ahdistus. Tänään oli ennen sitä terapia, joten pääsen puimaan asiaa siellä vasta ensi tiistaina, joten nyt puin sitä sitten (taas) täällä.
Sinänsä kyseessä on mielestäni huomionarvoinen asia, koska se ei käy järkeen. Ja ahdistus kertoo sen, että minulle tuli joku tunne ja että blokkasin sen. Minulla ei ole mitään tietoa siitä, mikä tunne se oli, joten kokeillaan nyt sitten pyöritellä asiaa, josko siihen saisi jotain tolkkua. Yleensä minulla on joku aavistus tai pystyn päättelemään sen, kun mietin, mitä joku muu olisi tilanteessa ehkä tuntenut, mutta nyt en vain tiedä.
Aikaisemmin tänään oli hyvä fiilis asian suhteen ja olin jopa tehnyt välirauhan sen aikaisemmin vaivanneen ajatuksen kanssa, että JOS Koodariopettaja pitäisi minusta - koska sellaisen fiiliksen olen jostain ihmeestä saanut kehitettyä - niin miksi hän ei ole sanonut minulle mitään? Tuo vaivasi minua ja tavallaan se olisi ollut myös hyvä tekosyy sille, että minun ei tarvitse lähestyä häntä, koska hänkään ei ole lähestynyt minua. Ajattelin, että onhan siihen olemassa yksi ihan älyttömän järkevä selitys: ehkä hänkin odottaa, että palautan sen lopputyön ja kurssi on virallisesti ohi. Äh, minun tekisi mieli laittaa kauheat disclaimerit joka paikkaan, että nyt puhun siis ihan hypoteettisella tasolla!
No, tämä on vaikea aihe minulle ja terapeuttini tuntuu yllyttävän minua. Jollain terapiakerralla hän kysyi minulta: "Luuletko siis että et voi luottaa omaan intuitioosi?" Tuntui, että olin hetken typertynyt koko kysymyksestä, koska vastaus on minulle ilmiselvä: Ei, en voi luottaa omaan intuitiooni. Jopa ärsyynnyin hieman tuosta kysymyksestä, koska tuntuu, että tuotahan minä olen joulusta asti jankuttanut, miten toisaalta tuntuu, että Lester olisi ehkä kiinnostunut ja Koodariopettaja ehkä vähän enemmänkin, mutta että varmasti olen ymmärtänyt tai tulkinnut jotain väärin.
Välillä olen onnistunut vakuuttamaan itseni siitä, että Koodariopettaja on ihastunut minuun, kun mietin kaikkea, mitä tunneilla on tapahtunut ja sitä viimeistä tuntiakin ja sitä miten hän avasi sen luokan oven minulle ja miten meidän katseet kohtasivat tunnilla niin monta kertaa, että itse menin ihan hämilleni siitä, että mihin minun pitäisi oikein katsoa, kun hän katselee minua melkein koko ajan - ja normaalin hillityn rauhallisen opettamistyylinsä vastaisesti sekoaa sanoissaan jatkuvasti. Ja tunnin jälkeen hän poikkeuksellisesti jäi sinne luokkaan - ehkä yrittäen järjestää tilaisuuden, jossa me oltaisiin oltu vain kaksistaan?
Mutta sen jälkeen kun muutkin puhuivat siellä meidän ryhmässä siitä, miten upea hän on, minun kurkkuani kuristi ja ainoa ajatus mielessäni oli: minun on täytynyt ymmärtää jotain vain ihan väärin. En tiedä mistä tuo tuli. Terapeuttini varmaan sanoisi, että se on sama defenssi, joka tuli sen yhteisleffailun yhteydessä, kun ajattelin, että minun on tehtävä täydellinen päivä- ja aikaehdotus tai muut eivät viitsi edes vastata, ja että se on osoitus siitä, että miten vähän he minusta pitävätkään, miten vähän minä heitä kiinnostankaan. Kuulemma en pysty tavoittamaan sitä suuttumusta, joka tilanteessa todennäköisesti syntyi, vaan blokkaan tunteen ja tilalle tulee ahdistus ja itsekritisoinnin defenssi.
Jotenkin tavoitan itsestäni ajatuksen, että toivoisin löytäväni miehen, joka on minun mielestäni jotakuinkin upein mies maan päällä - mutta jota kukaan muu EI pitäisi erityisen upeana. Miksi? Tuntuu jotenkin hölmöltä sanoa se, mutta siis siksi, että... kai se tuntuu minun ainoalta mahdollisuudeltani saada yhtään ketään: että löytäisin jonkun miehen, joka on vain minusta upea, joten minulla ei olisi kilpailua. Koska miksi kukaan haluaisi minut, jos voisi saada jonkun muun?
Tuo kuulostaa pahalta, koska jotenkin haluaisin ajatella, että olisin kehittynyt ihmisenä sen jälkeen kun tuon tyyppiset ajatukset olivat arkipäivää. Ajattelen nykyisin - kun vain pystyn tarpeeksi rationaaliseen ajatteluun - että olen ihan okei. Olen varmaan ihmisenä ihan ok, ainakin on ihmisiä, jotka vaikuttavat pitävän minusta. Ja olen kehittynyt viimeisten vuosien aikana siinä, että olisin entistä enemmän oma itseni ja tuntuu, että ihmiset ovat pitäneet minusta jopa enemmän sen jälkeen. Ja vaikka en itse olekaan aina tyytyväinen ulkonäkööni, niin rationaalisuuteen pystyessäni ajattelen, että sekin on varmaan ihan ok. Okei, olen enemmän Xena / Floor Jansen -tyyppiä ihan sekä pituuteni että vartalotyyppini puolesta, mutta ilmeisesti on olemassa miehiä, joiden mielestä he ovat upeita. Etenkin nyt, kun olen vajaan vuoden aikana saanut pudotettua painoani sen n. 15 kiloa, niin välillä kun katson itseäni peilistä, tulee oikein sellainen hyvä fiilis, sellainen seksikäs fiilis. Mikä on sinänsä jännä, koska silloin kun edellisen kerran painoin tämän verran, sitä fiilistä ei todellakaan ollut. Mutta nyt on välillä sellainen olo, että ajattelen, että en näe peilissä syytä siihen, miksi joku mies ei voisi olla kiinnostunut minusta.
Mutta sitten tulee se fiilis, niin kuin tuon Koodariopettajan kanssa nyt, että minun on nyt vain täytynyt ymmärtää jotain väärin, kun hän on niin upea ja ei kukaan niin upea voisi pitää minua, minun mieltäni tai fyysistä olemustani viehättävänä. Varmaan hän on yrittänyt vain lähettää sellaisia platonisia opiskeluun rohkaisevia viestejä huomioimalla minua ja varmaan hän on tehnyt saman kaikille, mutta minä en ole vain huomannut sitä, koska elän osittain omassa fantasiamaailmassani ja kuvitelmissani, enkä näe asioita niin kuin ne oikeasti ovat.
Ja toisaalta en tiedä mistä tuo tunne tuli... Hmm. Nyt kun mietin, niin ehkä se voisi olla mustasukkaisuus? Siltä se ehkä voisi vähän tuntua. Mikä on sinänsä tyhmää, koska ne oli miehiä, jotka minun lisäkseni fanittivat Koodariopettajaa siellä meidän ryhmässä. Ja he ovat käsittääkseni kyllä ihan heteroita ja vaikka eivät olisikaan, niin samoista miehistähän me todennäköisesti ei silti kilpailtaisi. Ja kaikki meidän ryhmän naiset ovat varattuja, joten mitä minä muka sitten yhtäkkiä pelkään? Hmm... Ehkä pelkään, että ne meidän ryhmän muut ihmiset tuomitsisivat minut tai ajattelisivat, että hei Amia, Koodariopettaja on "so out of your league"! Miksi ajattelisin heidän ajattelevan niin? Ja miksi toivon, että he eivät pitäisi häntä upeana? Kai siinä on taustalla se pelko, että en kelpaa, että olisi minulta jotenkin typerää ihastua sellaiseen niin upeaan ihmiseen kuin Koodariopettaja.
Natalian kanssa puitiin taas näitä meidän molempien miesjuttuja ja tajusin, että vaikka ajattelen Natalian miesjuttujen sujuvan jotenkin itsestään ja ajattelen, että ne kaikki hänen miehensä ovat selkeästi niin kiinnostuneita hänestä, että Natalian ei koskaan tarvitse kyseenalaistaa mitään, niin se ei olekaan niin. Natalia kertoi puhelun alussa, miten oli kysynyt yhdeltä lupaavalta mieheltä suoraan, että millaista seuraa tämä etsii ja samalla täräytti pöytään, että hän itse etsii loppuelämän kumppania ja haluaa perheen ja lapsen. Eli Natalia laittaa itsensä peliin ja sen sijaan, että hän yrittäisi analysoida kaikkia pieniä (tai isoja) eleitä, hän kysyy vain suoraan. Eli jos minä kadehdin hänen suhteidensa toimivuutta, niin ehkä minun kannattaisi ottaa oppia siitä miten hän hoitaa asioita.
Mutta Natalia on todella kannustava tuossa Koodariopettaja-jutussa. Lesterin suhteen taas ei, mutta sinänsä ymmärrän, että Koodariopettajan upeus välittyy Natalian kaltaiselle epänörtillekin paremmin kuin Lesterin. Mutta niin. Ehkä Lesterin vetovoima on ollut osittain juuri sitä kilpailun puutetta, että ajattelen, että hän ei ole sellainen ihminen, josta naiset porukalla tappelisivat.
No joo, ehkä puin tätä asiaa vielä terapiassa ensi viikolla. Nyt huominen on vapaa ja yritän hoitaa vihdoin niitä kirjatentin muistiinpanoja kohti loppua.
