21 PÄIVÄÄ KIRJOITUKSIIN!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Matikantunnilla

 

Matikanopettaja: ”...Ja sitten ne kaikki algoritmit tuli YTL:stä takasin nollana.”

Jumpula: ”Eikö tullu mitään rotestia?”

Matikanopettaja: ”Ehei YTL voi koskaan olla väärässä.”

Jumpula: ”Mä meen ja poltan sen mestan. JuK, ootko sä mukana?”

Herra JuK: ”Joo.”

Jumpula: ”Mennään ja vallataan koko rakennus!”

 

-Myöhemmin-

 

Matikanopettaja: *selittää jotain ja ääni meinaa mennä* ”Ääni taas menee.”

Neiti KK: ”No hyvä! Sitten meidän pitää mennä syömään ja sä voit mennä juomaan!”

Matikanopettaja: ”Juomaan? En kai minä nyt keskellä viikkoa...”

Neiti KK: ”Hah, en mä sanonu mitään alkoholista, mitä sun mielessä liikkuu, jos heti vedät siitä väärän johtopäätöksen.”

Matikanopettaja: ”Mutta enhän minäkään alkoholista puhunut. Että kumpikohan meistä veti sen johtopäätöksen?”

Neiti KK: ”Ehe ehe.”

Jumpula: ”Koska oot sitten viimeks juonu?”

Matikanopettaja: ”Viime vuonna. Koulun ruokalassa. Join lasillisen vettä.”

Jumpula: ”Aika hyvin sä tuut toimeen ilman nestettä.”

 

***

 

Oli taas hauskaa. Ja lisäksi Jumpula pöyhi koko tunnin hiuksiaan ja hän sai ne aika taitavasti sellaiseksi mahtavaksi pörröksi. Minä en edes tiennyt, että hänellä oli niin pitkät hiukset, kun ne on yleensä ihan päätä myöten. Hän oli vähän niin kuin Einstein mustalla tukalla. Tosi huvittavaa.

 

Tänään oli taas englantia ja minä mietin hieman eilistä oivallustani. Tämä on jotenkin ihan outoa, kun minä tiedän nyt täsmälleen, mitä teen. Ja se on periaatteessa ei-mitään. Minä olen yrittänyt ajatella tavalliseen tapaani yliloogisesti, että mikä olisi järkevin tapa käyttäytyä ja pitäisikö minun tehdä jotain tai sanoa jotain tms. mutta nyt minä olen päättänyt, että käyttäydyn juuri niin kuin tuntuu hyvältä. NN tietää ainakin suunnilleen, miten minä hänestä ajattelen, joten ei ole enää mitään, mitä voisin tehdä. Annan hänelle tilaa ja luotan siihen, että jos hän pitää minusta edes puoliksi niin paljon kuin minä hänestä, hän tekee jotain.

 

Eilen minulle nousi mieleen kauhea uhkakuva siitä, että hän tulisi sanomaan minulle tylysti, että en saisi vainota häntä jatkuvasti (mitä en kylläkään koe edes tekeväni), koska hän on tehnyt täysin selväksi, että hän ei ole lainkaan kiinnostunut minusta. Mutta se ei ole noin. Se on juuri niin kuin Nan sanoi: NN:stä näkee, että hän tietää, mutta on ihan mahdotonta sanoa, miten hän siihen suhtautuu. Hän ei välttele minua tai mitään, mutta ei myöskään hakeudu tavallista enemmän minun lähistölleni. Se on niin kuin aina ennenkin. Siksi minä olen nyt päättänyt, että turhaan minä asiaa pähkäilen ja tuskailen, kun en kerran sille mitään voi, ja jos hän on kiinnostunut, niin oletettavastikin hän sitten tekee jotain, mistä minä voisin tajuta sen. Piste.

 

Kirjoituspaniikki alkaa iskeä. Luin eilen ihan kiitettävän määrän, kun sain luettua ylitehokkaasti reilut kolmekymmentä sivua. Tänään olisi tarkoitus lukea se kirja loppuun, joten on paljon tehtävää. Muistan kuitenkin yllättävän paljon viime vuodesta, vaikka ajattelin, että joutuisin opettelemaan kaiken melkein kokonaan alusta. Ongelmia tuottavat lähinnä ensimmäisen kurssin asiat. Ilmakehän kerrokset ja koostumus... Aunringon zeniittiasema ja sen vaikutus monsuuneihin, merivirrat, coriolisilmiö... Niin ja sitten kivilajien muodostuminen.

 

Ja sitten on ne käsittämättömän typerät sanat, joita minulla on ollut yleensä vaikeuksia muistaa. Muuten varmaan pärjäisin todella hyvin, mutta kun minun pitää selittää jostain ilmiöstä ja sen syistä, seurauksista ja vaikutuksista, se kangertelee, koska en muista niitä kaikkia tarvittavia ilmaisuja. En ole vielä aloittanut sanojen teho-opiskelua (joo, olisi todellakin pitänyt), koska olen ajatellut, että oppisin niitä aika paljon siinä samalla kun luen kursseja läpi. Mutta en minä opi. Minun pitää opetella ne käsitteet erikseen, koska lukiessani muistan oikeastaan vain ne asia-asiat, en niiden nimityksiä.

 

Ylihuomiseksi pitää laskea matikan K-2007 YO-koe. Tosi reilua. Minä olen laskenut siitä joitain laskuja silloin matikkakurssilla (ja minulla on kaikki oikeat vastaukset paperilla jossain), mutta en muista kovinkaan paljon. Kun sitä katsookin, niin tulee kauhean stressaantunut olo, kun tajuaa, että kun pitäisi valita 10 tehtävää 15:sta, siitä ei tule mitään. Löydän ehkä kuutisen tehtävää, jotka osaan teoriassa tai tiedän ainakin mihin matikan osa-alueeseen ne kuuluvat. Ongelmitta voisi mennä ehkä pari tehtävää. Tästä kokeesta silmäyksien jälkeen ajattelin osaavani 1 2/3 tehtävää ongelmitta. Äh. Sitten siinä oli niitäkin tehtäviä, joista minä en edes kunnolla tajunnut mitä kysyttiin. Ei kovin kivaa.

 

Huomenna saadaan äidinkielen esseet takaisin. Minä palautin sen jo perjantaina, mutta ihan turhaan, koska sitä viimeistä palautushetkeä siirrettiin tämän päivän puoleenpäivään. Vähän sitten ärsytti, kun palautin oman esseeni, kun olin kirjoittanut sen biologian nollatunnilla loppuun, enkä ollut ehtinyt edes lukea sitä kokonaan läpi.

 

Äidinkielikin ahdistaa. Yksi luokkalaiseni tyttö meni juttelemaan opettajalle ja kuulin, miten hän sanoi, että hän ei osaa kirjoittaa esseestä oikeanlaista. Hän sanoi, että siitä ei tule sellaista oikeanlaista eikä yhtään lennokasta tai mielenkiintoista tai mitään. Opettaja yritti lohduttaa häntä sitten ja neuvoi, että kannattaisi kiinnittää erityishuomiota rakenteeseen (näkökulmien vaihteluun ja sellaiseen), koska se auttaisi ainakin paljon, että esseestä tulisi edes teknisesti oikeanlainen. Minua alkoi sitten ahdistaa, kun ajattelin omaa esseetäni. Minä vain sutaisin sen tuosta noin, enkä ajatellut rakenteita tai mitään. Ja aihe oli ”hallitsijoiden suhde alamaisiin”, mutta minä kirjoitin koko ajan vähän aiheen vierestä. Enkä lukenut sitä edes lopuksi läpi, joten en tiedä edes onko se lainkaan ehyt kokonaisuus. Lisäksi minusta tuntuu, että ajattelin jossain välissä, että sinne jonnekin väliin piti lisätä joku lause tai muokata jotain tai jotain!

 

Minä en ole koskaan erityisemmin stressannut kirjoittamisesta. Joskus viime vuonna minä stressasin vain siitä, että saisin vähintään 9½, mutta ei sekään oikeaa stressaamista ollut. Nyt sitten tuntuu, että vitsit, minä reputan ihan kaikki kirjoitukset. Meillä oli englannin YO-kuunteluharjoitus taas tänään ja sekin meni penkin alle. 6/10. Sekin on liian huono. Kemiassakin tuli läksyksi joku vanha YO-tehtävä ja mitä minä siitä katsoin, niin osaisin siitä ehkä jonkun pienen osan, mutta en edes tajunnut niitä kaikkia kysymyksiä.

 

Näinkö minun sitten käy? Meillä on lukion ilmoitustaululla sellainen paperi, jossa lukee isolla ”Ei opiskelupaikkaa eikä töitä?” ja siinä neuvotaan sitten, mitä pitää tehdä. Minä en tykkää siitä lapusta. Yritän vitsailla siitä aina Nanille, mutta se oikeasti vaivaa minua. Mitä jos minä en pääsekään minnekään? Se, että ei pääse ensimmäisenä vuotena yliopistoon, tuntuu olevan enemmänkin sääntö kuin poikkeus, joten olisi sitten hyvin mahdollista, että minäkään en pääsisi. Mitä minä tekisin? Minne minä menisin? Hyvin stressaavaa.

 

Nyt aion mennä kuuntelemaan TSH:n kommenttiraitaa. Joo, tosi epäfanimaista, mutta minä en ole kuunnellut niitä kaikkia kommenttiraitoja, pelkästään näyttelijöiden. Nyt sitten jos oppisi vaihteeksi kuuntelemaan taas jotain, että ei tarvitsisi sitten ainakaan englannin kuunteluiden suhteen ajatella keväällä ”jos minä olisin tehnyt enemmän... olisin voinut tehdä enemmän”. Minä olen harjoitellut kuuntelemista ties miten paljon, mutta se ei vieläkään suju hyvin.

 

Ei ensi viikolla, eikä sitä seuraavalla, vaan sitä seuraavalla, niin sinä keskiviikkona minä taidan kuolla kauhusta ja kirjoittaa I:n maantiedosta. En ole edes aloittanut Aluetutkimus-kirjan lukemista. Abina olo on hirveää.