Tämä on taas yksi niitä yksin olemisen haittoja. En saanut yöllä nukuttua suunnilleen lainkaan. Valvoin kahteen, ja sitten kun nukahdin niin heräsin heti kahden tunnin kuluttua. Sitten nukahdin taas ja heräsin tunnin kuluttua painajaiseen.

Toisesta painajaisesta minä en muista oikeastaan mitään. Olin pyöräilemässä täällä kotipaikkakuntani keskustassa ja menin kirjastoon. Siellä oli jonkun kaverini syntymäpäiväjuhlat. Juhlissa oli vain minulle tuntemattomia ihmisiä, mutta keskustelu onnistui silti ihmeen hyvin. Sitten yhdessä vaiheessa joku vieraista kysyi minulta, aioinko osallistua siihen maratoniin, joka järjestettäisiin muutaman kuukauden päästä. Minä olin harkinnut osallistumista, mutta päättänyt sitten olla osallistumatta. Sanoin sille kysyjälle, että en ole osallistumassa. Hän tokaisi siihen sitten, että niin hän arvelikin. Nimittäin jos olisin osallistumassa siihen maratoniin, niin olisin luultavasti hankkiutunut jo eroon liioista läskeistäni. Siis hän sanoi suoraan noin!

Äh, kiva huomata, että tämä kevät-ajatteluni pääsee jo uniinikin. Minä toisaalta rakasta kevättä, mutta samalla vihaan sitä. Talvella on lupa pukeutua paksuihin vaatteisiin ja vetää niitä ylle monta kerrosta. Silloin on perusteltua näyttää tavallista lihavammalta. Mutta keväällä tulee taas T-paitakausi ja minulla on vaikeuksia kehdata laittaa ylleni pelkkä T-paita. Hmph.

Ja toinen painajainen oli sitten se, mihin minä heräsin. Se oli Qaro-uni taas. Meillä oli joitain vieraita (kaiketi serkut) ja Qaro pääsi livahtamaan makuuhuoneen portista. Se yritti purra kaikkia ja vaikka minä yritin olla mahdollisimman epäpelokas, niin se lähti tulemaan minua kohti (silmät kiiluen sillä lailla vihreinä). Onneksi sitten äiti sai napattua sen kaulapannasta kiinni, mutta siitähän Qaro vasta raivostui. Se alkoi riuhtoa ja yritti tehdä kaikkensa päästäkseen puremaan minua taas. Äitini huusi minulle ja vieraille, että meidän tulisi juosta äkkiä pakoon, sillä hän ei pystyisi pidättelemään sitä kauaa. Silloin pakokauhu iski minuun ja minä heräsin.

Kello oli silloin siis viisi ja koska olin äärimmäisen suunniltani, en saanut heti nukuttua. En saanut itse asiassa nukuttua ennen kuin vasta sitten, kun alkoi tulla vähän valoisampaa. Kun yritin nukahtaa sitä aikaisemmin, niin ulkoa kuului outoa ääntä. Olen huomannut sen arkipäivisinkin, kun joskus keskellä yötä kuulostaa siltä, että joku jättiläismäinen traktori kulkisi talon ohi. En minä tiedä, mikä saa sen äänen, mutta on inhottavaa, kun kuulee aluksi sellaisen hiljaisen matalan ajoneuvon äänen, joka tulee hitaasti lähemmäs. Se ääni on kauhean voimakas, enkä minä tiedä miksi. Kun se on kohdalla, tuntuu melkein kuin korvat halkeaisivat ja seinät tärisivät. Se ääni kestää aina useita minuutteja, enkä minä tiedä varmasti mikä se on ja miksi se kestää niin kauan. Eilen se tuli vielä monta kertaa saman yön aikana.

Joo, typerää ajatella näin, mutta minä olen aina kauhean hermoheikko, kun olen kotona. Minä en pysty nukahtamaan, sillä pelkään koko ajan, että jotain tapahtuu ja että joku hyökkää kimppuuni. Kerran joku tyyppi yritti tulla illalla sisään, kun olin yksin yksin kotona. Olin juuri menossa nukkumaan, kun ovikello soi. Kello oli jotain yksitoista, joten en tietenkään mennyt avaamaan. Se tyyppi soitti ovikelloa uudestaan monta kertaa peräkkäin ja yritti sitten avata oven. Hän väänsi ovenkahvaa ja töni ovea. Kun hän ei saanut sitä auki, hän alkoi koputella ikkunoihin ympäri taloa. Olin onneksi vetänyt verhot kiinni, mutta tarpeeksi kauheaa se oli ilman sitäkin.

Olen huomannut, että sisällä pelkään kaikkein eniten. Siksi olenkin joskus yksin kotona ollessani lähtenyt keskellä yötä pihalle. Kesäisin se on suhteellisen helppoa, kun on melko valoisaa, eikä ole kauhean kylmäkään. Ja yöllä se ilma on niin raikasta ja kaikkialla on niin hiljaista ja rauhallista. Nämä yökävelyt olivat etenkin minun ja Merryn bravuuri, kun olimme vielä kavereita. Hän oli meillä usein yötä, kun olin yksin kotona ja sitten lähdimme keskellä yötä kävelylle.

Se oli hauskaa. Silloin tuli keksittyä kaikenlaista hauskaa. Siis ihan oikeasti hauskaa, ei mitään kyseenalaista hauskaa. Yhtenä kesänä sitten saimme seuraakin sinne kävelyretkille. Kerran yhdellä kävelyllämme pienehkö kissa liittyi meidän seuraamme. Se seurasi meitä kaikkialle ja jos pysähdyimme, se tuli kiehnäämään siihen jalkoihin. Meillä oli ajoittain hankalaa estää sitä seuraamasta meitä kotiin, mutta saimme sen aina hätyytettyä. Silti se tuli aina takaisin. Siinä oli valkoista, mustaa ja vaaleanruskeaa. Meidän mielestämme meidän tuli kutsua sitä joksikin muuksikin kuin pelkäksi kissaksi, joten annoimme sille nimeksi Cappucino. ^^ Se oli Merryn keksintö. Sitten sovimme, että jos se saisi pentuja (miltä yhdessä vaiheessa näytti), niiden nimiksi tulisivat ainakin Mokka, Costa Rica ja Paulig. Sitten Cappucino kuitenkin katosi, enkä ole nähnyt sitä enää sen jälkeen.

Eli eivät kaikki "yksinolot" ole olleet kauheita, mutta melkein poikkeuksetta kyllä. Tai siis se on niin paljon rauhoittavampaa, kun vain tietää, että on joku muu elollinen samassa talossa. Se hermostuttaa törkeästi siinä opiskelemiseen lähtemisessä. Siellä asuisin yksin, mutta jos se asuminen olisi samanlaista kuin yksin kotona oleminen, niin opiskelusta ei tulisi yhtään mitään. Joo, siksi olenkin harkinnut, että kun menen opiskelemaan, pitäisikö hankkia pari kissaa tai jotain...

Kun vain tietäisi edes minne menen. Tällä hetkellä näyttää siltä, että ykköspaikaksi onkin tullut Tampereen sijaan Turku. Helsinkiin en nyt takuuvarmasti mene. Tampere olisi paikkana paras, koska se olisi paljon lähempänä kuin Turku ja myös "keskemmällä". Enkä halua sitten ottaa sitä riskiä, että menisin lääkikseen, enkä pärjäisi siellä, jonka jälkeen joutuisin vaihtamaan koko yliopistoa ja muuttamaan ihan eri kaupunkiinkin. Minneköhän NN menee...

No, mutta nyt täytyy mennä siivoamaan, että äitini ei nosta kauheaa meteliä sotkusta.