Olen taas vaihteeksi aika romuna. Rotat kylläkin voivat aika lailla mainiosti, mikä on todella huojentavaa, koska olin aika huolissani etenkin Dostojevskista. Sen selkä on oikeastaan jo ihan parantunut, se ei raavi sitä, melkein kaikki ruvet ovat irronneet ja karvakin on jo kasvanut hyvin takaisin. Eilen se päätti yrittää jopa kiipeämistä toiseen kerrokseen putken kautta (jota se ei ollut yrittänyt suunnilleen viikkoon) ja jopa onnistui siinä. Aika hankalalta se näytti, joten tilasin netin kautta lisää häkkiini sopivia muovitasoja, joten voin pian lopultakin hankkiutua eroon siitä putkinousun hankalasta loppuosuudesta, jossa rottien pitää nousta typerää muoviputkea pystysuoraan ylöspäin. Se oli niille kauhean hankala ihan aluksikin, etenkin koska ne pelkäsivät sitä, mutta muutenkin se on ollut hankala, koska se putki on niin pitkä ja hankala pestä ja kun toisen kerroksen nostaa pois, niin se putki joko pysyy juuri ja juuri kiinni siinä tai tippuu kauhealla räminällä alas. Ja pienet ovat muutamaan kertaan riehuneet putkessa niin että se on yön aikana tippunut, joten innolla odotan niiden tasojen saapumista ja kerroksenvaihtojen helpottamista.
Tänään en mennyt osastolle, koska olin siis ihan kauhean kipeä tänään yöllä. En tiedä, mikä minulle tuli, mutta vatsani oli ihan kauhean kipeä ja heräsin vähintään kerran tunnissa kauheaan kipuun ja jouduin ryntäämään vessaan. Ja lisäksi tuntui, että olin ihan tulessa ja jokaista lihasta särki ja olo oli ihan kauhea. Nyt olo on jo parempi, joten ehkä kyse ei ollutkaan mistään pitkäaikaisesta vatsataudista, mutta olen kyllä äärettömän varovainen vielä syömisen kanssa, koska en halua laukaista samaa oloa uudestaan.
Olen myös saanut lisää tekemistä kalenteriini heinäkuuksi. Paitsi että silloin on se matkajuttu, niin olen ottanut yhteyttä paikalliseen kissatarhaan ja ilmoittautunut tulemaan vapaaehtoiseksi tekemään töitä sinne. Jotenkin koen yhä enemmän tarvetta tehdä jotain hyvää ja tämä tuntuu hyvältä vaihtoehdolta, kun osastokin on heinäkuun kiinni. Menen siis kissatarhalle hoitamaan kissoja ilman palkkaa tai mitään, ja tekemään muutenkin töitä hylättyjen kissojen hyvinvoinnin edistämiseksi. Tuo on hieno suunnitelma ja menen nyt torstaina sinne tutustumaan paikkaan ja sopimaan työajoista ja -tehtävistä ja muusta sellaisesta.
Eilen oli taas vaihteeksi jonkinmoinen retki osastolta ja ehkä sekin vähän rasitti minua enemmän kuin olisi ollut tarvis. Me menimme osastonhoitajan mökille, joka oli keskellä ei-mitään - tai no, ehkä kuvaavampi ilmaus olisi, että keskellä metsää hyttysten valtakunnassa. Eikä siellä ollut sähköjä, eikä juoksevaa vettä, ja oli kylmä ja satoi ja se hermokipu hieman ärtyili taas. Olen huomannut, että se hermokipu kasvoissani ärtyy vähän aina välillä, jos joudun olemaan enemmän tai vähemmän pitkiä aikoja kylmässä ilmassa ja etenkin jos sen kylmän ilman lisäksi vielä tuulee. En siis kauhean innokkaasti odota syksyä.
No, siellä mökillä sitten minä otin vapaudekseni tehdä mitä itse halusin, sen sijaan, että olisin tehnyt sitä kaikkea, mitä muut ehdottivat että voisin tehdä. En halunnut mennä kalastamaan, enkä halunnut maata aurinkotuolissa, vaan loppujen lopuksi päädyin viettämään suurimman osan ajasta sisällä mökissä takkatulen ääressä lukemassa kolme vuotta vanhoja englantilaisia juorulehtiä. Olivat muuten huippuja ja niistä voisi olla ainakin jonkin verran hyötyä englannintaitojeni parantamisessa, joten nyt on suunnitelmissa hankkia sellaisia ihan itsellekin.
Myös asuntoa olen yrittänyt etsiä Tampereen suunnasta, mutta se ei ole ollut kauhean menestyksekästä. Suurin osa vuokrattavista asunnoista on tällä hetkellä vuokrattavina vain kesän ajan, ja nekin, joiden vuokra-aika alkaisi joskus elokuussa, ovat joko törkeän kaukana yliopistosta, tai sitten hemmetin isoja ja hemmetin kalliita. Kaksioita, joissa joku etsii kämppistä, on aika paljon ja aika hyvän hintaisiakin, joten jos asuntotilanne ei tästä parane, niin harkitsen sitten kyllä vakavissani sitä vaihtoehtoa. Mutta pitäisi kai hankkia aina välillä se pahuksen Aamulehti, kun Nan löysi oman kämppänsä siitä ja sanoi, että siellä on aina kauheasti asuntoilmoituksia. Mutta vaikka lehden hankkisikin, niin aika lailla poikkeuksetta asunnonnäyttö olisi samana päivänä, mikä on hieman hankalaa, kun Tampereelle menee junallakin se reilu pari tuntia ja muutenkin koko juttu tuntuu niin hankalalta.
Olen myös alkanut vaihteeksi kirjoitta SHIT:iä. Siis Sitä Hienoa Isoa Tarinaa. En ole oikein pysynyt laskuissa, kuinka mones SHIT-yritys tämä on, mutta aika mones. Ja idea on vaihteeksi uusi, mutta aika "helppo", koska tarkoituksena olisi, että kirjoittaisin vähän niin kuin omaelämäkerran, mutta vähän niin kuin fiktiivisenä. En ainakaan aio julkaista sitä omalla nimelläni, jos se siihen vaiheeseen päätyisikin. Tarina on siis minun, mutta kertoja on eri ja paikat ovat hieman eriä ja ihmisten nimet ovat muita. Ja jotenkin kun luin niin kauheasti kielestä ja teksteistä siihen Englantilaisen filologian pääsykokeeseen, innostuin kehittelemään minäkertojan, joka on jokseenkin epäluotettava, ja joka puhuu suoraan lukijoille ja tiedostaa näiden olemassaolon. Ja joka sitten aina välillä kyseenalaistaa itsensä luotettavana kertojana. Siis kyseessä olisi vähän niin kuin fiktiivinen tositarina. Fiktiivinen siksi, että se on rakenteeltaan fiktiivisen tarinan muodossa, mutta tositarina siinä mielessä, että ne tapahtumat ovat tapahtuneet minulle - ja aika varmasti myös monelle muulle. Siis vähän niinkuin jonkinmoinen kantaaottava kirjoitus, joka yrittää saada ihmisiä kiinnittämään huomiota siihen, että joillain tässä yhteiskunnassa asiat ovat oikeasti huonosti.
En tarkoita vain itseäni, vaan kaikkia ihmisiä. Osastolla olen erityisesti oppinut tuntemaan paljon sellaisia ihmisiä ja kuullut ihan käsittämättömiä tarinoita, joita ne ihmiset eivät kuitenkaan kerro kovin monelle, koska ei sellaisista asioista kauheasti löpistä, koska niitä pidetään jostain syystä häpeällisinä. Siis kaikkea sokeutumisesta ja halvaantumisesta perheväkivaltaan, väkivaltaisiin parisuhteisiin, suuriin pettymyksiin, nuorisokodissa kasvamiseen, psykiatrisiin osastoihin, alkoholismiin ja kaikkeen sellaiseen. Kyllä tuollaisista jutuista kaikki tietävät, mutta lähinnä vain yleisellä tasolla. Eivät kovin monet tuollaisia kokeneet ihmiset ole heti kertomassa kaikille tutuilleen, että ovat käyneet läpi tuollaisia asioita. Olen aika innostunut asiast, mutta saa nyt nähdä, tuleeko siitäkään mitään.
Mutta ihan hyvin menee sinänsä, vaikka itse olenkin ihan järkyttävän väsynyt ja välillä lievähkö hermosärky vaivaa, tai polvikipu tai joku vatsataudin poikanen.
tiistai, 15. kesäkuu 2010