Tänään oli hyvä päivä, vaikka vielä neljän aikoihin iltapäivällä tuntui että purskahtaisin itkuun hetkenä minä hyvänsä. Tänään tuli puhelintöissä uusi kiireinen projekti: tarvitaan 300 vastausta ja deadline on huomenna klo. 12. Sen tekijöitä on tällä hetkellä ehkä viisi tai kuusi, joten tuo on ihan mahdoton. Kyse on taas eräästä nimeltä mainitsemattomasta pienestä kaupungista, joka haluaa kysellä ympäri Suomea kaikilta yrityksiltä, että olisiko heillä ehkä kiinnostusta perustaa toimipiste siihen kyseiseen kaupunkiin. Kyselyä tehdään myös Ruotsissa, Norjassa ja Tanskassa, joten varmaan niillä haastattelijoilla on vielä pahempi tilanne. Kaikki numerot ovat puhelinvaihteiden numeroita, joten ketään ei saa suunnilleen kiinni. Jossain vaiheessa laskin, että olen soittanut suunnilleen sata puhelua tänään ja raapinut kasaan vastauksen jokaisesta sellaisesta henkilöstä, jonka nimi on listassa ja jonka olen saanut puhelimeen, vaikka olisikin vastannut vain, että ei kiinnosta. Silti minulla päivän päätteeksi oli vain yhdeksän vastausta ja pomo sitten tiukkasi (kun stressi päällä ja hullu deadline) että miksen minä ole muka saanut enempää ja Nina2 samassa huoneessa otti taktiikaksi sen, että etsi alusta alkaen niiden kirjattujen tyyppien suoria numeroita ihan googlen haulla ja soitti sitten ja hänellä oli päivän lopussa 19.

Minun piti vielä lähteä aikaisemmin kun oli toisen työn kokous. Ja kun on kolme nollapäivää takana, niin oli huono fiilis aloittaa töitä taas. Mutta sitten keskusteltiin ja kaikki olivat ystävällisiä ja rohkaisevia  ja minulle tuli tosi hyvä fiilis. Sain muokattua spiikkiäni ja oli ensimmäistä kertaa ikinä todella hyvä fiilis ja ensimmäisen oven jälkeen tunsin, että olin aivan loistava, vaikka tyyppi ei lähtenytkään mukaan, koska olin selittänyt asioita luontevasti ja tyyppi kuunteli. Sitten seuraava tyyppi joka ei heti lyönyt ovea kiinni, olikin sellainen, että on oikein keskustelulainauksen paikka.

Tyyppi: "Oon tehny vähän omia tutkimuksia. Teillä menee kaikki rahat siihen oman organisaation ylläpitämiseen."
Amia: "Ei itse asiassa mene." *kaivaa kansiosta havaintosivun esiin* "Meillä menee 28% kulujen kattamiseen, eikä siinä ole laskettu Suomen valtion tukea, joka menee suoraan kansainväliselle UNICEFille."
Tyyppi: "No ne rahat menee joka tapauksessa väärään paikkaan, johonkin Afrikkaan."
Amia: "Niin itse asiassa menee. Me pyritään auttamaan justiin kaikkein köyhimmässä asemassa olevia lapsia."
Tyyppi: "No justiin! Ne neekerit ei tee siellä mitään muuta kun sikiää! On jotain kymmenen lasta perheessä, kun Suomessa on kaks ja keskitytään niiden hengissä pitämiseen!"
Amia: "Tuon takia me tehdään justiin tätä työtä, sillä kouluttaminen on tärkeä osa meidän toimintaa ja koulutetut naiset hankkii vähemmän lapsia."
Tyyppi: "Ne vaan sikiää ja pitäis tulla kondomitehdas sinne tai steriloida ne kaikki!"
Amia: "Tiedätkö minkä takia ihmiset siellä hankkii niin paljon lapsia?"
Tyyppi: "Koska niillä ei oo mitään tekemistä!"
Amia: "Ei, vaan sen takia, että siellä lapsikuolleisuus on niin suuri, että jotta kaksi lasta säilyisi hengissä aikuisiksi, pitää oikeesti hankkia se kymmenen lasta."
Tyyppi: "On ihan oikein että ne kuolee eihän mistään tulis muuten mitään!"
Amia: "Kiitos hei."

Vaikka oli ärsyttävä, niin kyllä on hyvä olo jälkeenpäin, kun sain sanottua pointit ja olen tyytyväinen itseeni, kun kuitenkin pystyin perustelemaan kaikki asiat hyvin vaikka hän huusikin välillä puheeni päälle, joten jäi kuitenkin voittajafiilis, kun tuohon tyyppiin kulminoitui ne kaikki jotka tuollaisia "perusteita" viljelevät, kun tajusin, että ne ovat oikeasti tyhjiä ja tyyppikin näytti sen tajuavan, kun vaikka aluksi yritti käyttää järkeviä perusteita, niin eipä saanut minua myöntämään, että niinhän se on, vaan hän oli se, joka jäi siihen ovelle hölmistyneenä.

Seuraavalla ovella oli tuosta huolimatta hyvä fiilis ja vaikka siinä talossa asui joku vanha pariskunta, pääsin sisään ja katkaisin nollaputkeni! Tein kyllä kamalasti työtä ja selitin pointteja ja se mies oli kamalan skeptinen ja sanoi sitten, että hän kyllä ihan periaatteesta ole koskaan osallistunut tällaisiin, mutta ehkä nyt tämän kerran. Se vaimokin tuli katsomaan ja sanoi, että hyvää työtä, hyvään tarkoitukseen. Mies kysyi sitten minimisummaa, mutta se nainen siihen sitten sanoi, että älä nyt sitä laita, vaan laita kymppi, niin se on hyvä.

Sitten siirryttiin pöydän ääreen ja minutkin kutsuttiin sinne istumaan ja lämmittelemään (ensimmäinen kerta ikinä!) ja mies näki liivissäni nimikyltin ja halusi sitten nähdä minulta henkkarit ennen kuin alkaisi täyttää sitä lappua. Luojan kiitos minulla oli, kun tulin töistä suoraan ja sitten päästiinkin jo lapun täyttämiseen. Mies sitten kysyi vaimoltaan vielä, että mikä summa laitetaan. Vaimo sanoi että kymmenen euroa, mutta mies totesi siihen, että laitan sen minimisumman ihan periaatteesta.

Selitin sitten vielä kaikkia hintaesimerkkejä ja jutustelin ja kaikkea. Mies sitten sanoi vielä lapun antaessaan, että siinä tulikin vähän sitten kuin joululahja jo, kun ei hän yleensä mitään tällaista tee. Oli siis loistava fiilis sen jälkeen, vaikka siitä tulikin tosiaan vain se kuusi euroa ja kaksikymppiä on yhden vuoron tavoite. Siihen en ole siis vielä kertaakaan yltänyt, mutta jos tuo tämänpäiväinen fiilis jatkuu, niin taatusti saan sen pian. Tällä kertaa oli kokouksen takia tuo vuoro oli ehkä puolet lyhyempi, joten siinä mielessä saatiin ihan hyvin kasaan.

Yksi ryhmästä tosin palellutti kätensä aika pahasti vuoron aikana, niin hän sitten koko bussimatkan melkein itki, kun lämpö alkoi palautua käsiin ja se kunnon kylmenemisen jälkeen sattuu ihan hemmetisti. Itse rasvakerroksen turvin olin vähemmän kylmissäni, vaikka tuntui silti, että tärisin koko vuoron. Vielä kymmenen minuutin bussimatkan jälkeenkin kun pääsin kämpälleni, oli ruumiinlämpö mitattaessa alle 36 asteen. Vielä yli kaksi tuntia vuoron jälkeenkin tuntuu, että kaikki isoimmat lihakset eivät ole vielä lämminneet täysin. Kamala olo vain sen ryhmäläisen puolesta, kun näin hänen kätensä ja ne olivat ihan punaiset ja eivät toimineet oikeastaan yhtään. Ja bussissa hän sitten itki kivusta. Muilla ongelmaa ei ollut, koska kaikki olivat varautuneet paremmin ja tämä tyttö on sitten vielä ihan järkyttävän laihakin (valittaa että ihmiset luulevat häntä anorektikoksi ja juoruavat selän takana), niin varmaan silläkin joku rooli asiassa oli.

Huomenna aion mennä vähän aikaisemmin töihin, vaikka tietysti vuoroa ei voi merkitä alkavaksi kuin kahdeksalta. Olen kuitenkin kahtena viime aamuna myöhästynyt bussista ja ollut kymmenisen minuuttia myöhässä. Olen kyllä laskenut sen mielessäni ja korvaan ne minuutit, mutta kun tuo deadline on ja oli huono omatunto, kun olin saanut niin vähän, niin voin tulla vähän etukäteen töihin ja etsiä niitä suoria numeroita ja pääsen sitten aloittamaan heti kahdeksalta sen soittamisen.

Olen vielä hereillä, koska ilmeisesti ei alilämpöisenä kannata vetää lähes puolta litraa kylmää kokista tyhjään vatsaan, kun vatsaan sattuu ihan järkyttävästi aina välillä. Rotatkin oli jo ulkona (yläkerran herrat) ja yksi uusi rottakokemuskin on takana, kun Stiltonin patti paljastui paiseeksi, joten sitä piti pehmittää ensin veden alla ja sitten puristaa. Se oli ollut reilun kuukauden siinä, niin se ei ollut pehmeää mönjää, vaan koko patti yksinkertaisesti irtosi ja tippui lavuaariin. Se ei mahtunut edes ritilästä läpi, niin se piti noukkia sieltä ja viedä roskiin. Kokoluokaltaan se olisi vastannut sitä, jos ihmisen kaulasta olisi yhtäkkiä irronnut tennispallon kokoinen palanen. Jäljelle jäi aika karmean näköinen verinen kuoppa, mutta puristamisen yhteydessä Stilton ei edes vinkaissut, vaan lähinnä vaikutti vedestä huolimatta (se vihaa vettä yli kaiken) tyytyväiseltä patin tippumiseen.

Joo. Ja eilen järkytin vaihteeksi yhtä psykologia (tai siis mielenterveyteen erikoistunutta erikoissairaanhoitajaa) kun kerroin näitä ajatuksia veljestäni ja samalla paljastui, että vieläkin mietin, että missä menee se raja, että veljen turvallisuuden vuoksi pitää tehdä ilmoitus lastensuojeluviranomaisille (koska veljeni henkisesti on lapsen tasolla) tai joillekin. Ja siinä sitten paljastui, että isäni on ollut väkivaltainen veljeäni kohtaan ja vielä enemmän minua kohtaan, ihan lapsesta asti ja että vieläkin kotona käydessäni lukitsen oveni yöksi ja saan raivokohtauksia pikkuasioista jo heti parin päivän jälkeen, kun taas täällä Tampereella ei ole ollut suurempia ongelmia sen suhteen. Ja sitten sekin kävi ilmi, että yhä näen painajaisia siitä, että isäni jahtaa minua tai tappaa minut, milloin yleensä herään joko huutooni, tai äänettömästi, mutta hikimärkänä. Tämän hoitohenkilön järkytyksen päättelin siitä, että hän pyyhki silmänalusiaan poikkeuksellisen usein ja aikani venähti 45 minuutista melkein puoli tuntia pitemmälle.

Tuollaisissa tilanteissa tulee aina kumma olo, kun tuntuu oudolta, että jotkut järkyttyvät tuollaisesta. Tavallaan olen itsekin järkyttynyt, mutta koska olen elänyt sen tarinan ja se on ollut minulle arkipäivää, en järkyty siitä tietenkään samalla lailla. Mutta tuollaisissa tilanteissa tuntuu siltä, että saa muistutuksen, että minun tilanteeni on aikaisemmin (ja vähän vielä nykyäänkin) yksinkertaisesti niin paha, että vaikka olisin miten viisas ja vahva ja kaikkea, niin sillä on väkisinkin ollut suuri vaikutus minuun ja tapaani reagoida muihin asioihin.

Hän esimerkiksi sanoi, että ne minun raivokohtaukset kotona käydessäni saattavat johtua yksinkertaisesti siitä, että vaikka tilanne ei erityisemmin kulminoidu mihinkään, niin siellä ollessani minut valtaa kuitenkin tietty jännite ympäristön vuoksi, että se vaikuttaa minun hermostumiseeni.

Töissä tänään kerroin tuosta naisesta myös Nina2:lle ja mainitsin samalla siitä ilmoitusjutusta ja huolesta ja siitä, miten minulla on se yksi ääninauhoite yhdestä kerrasta, kun veljeni sai raivokohtauksen ja sitä seurasi sitten kohtalainen tilanne. Nina2 sanoi, että minun pitäisi kuunteluttaa se heti sille naiselle, jotta hänellä olisi kuva siitä, että missä mennään ja sitten tarpeen tullen hän voisi auttaa minua ilmoituksen tekemisessä tai soittaa ja sanoa, että tuo ilmoitus on tehty ihan tosissaan ja että on työssään kuullut jo aikaisemmin ongelmiin viittaavia asioita ja kuullu jopa äänitallenteen samantyyppisestä tilanteesta. Ehkä laitan sen tännekin tai teen siitä videon tai jotain, niin saavat ensimmäistä kertaa jotkut muutkin kuulla, että millaisessa ympäristössä minä oikein olen kasvanut.

Joo. Nyt pitäisi mennä nukkumaan. Vatsakipu on toivottavasti jo ohi.