Olisi voinut kylläkin tunkea tuon saman otsikon kuin tuohon edelliseenkin, mutta en kuitenkaan viitsinyt. Ja tämä Hace mucho, mucho tempo sopii niin hyvin, kun olen koko päivän kuunnellut tuon biisin alkua. Se on siis Pan's Labyrinth -leffan soundtrackin ensimmäinen kappale. Kaunis kuin mikä ja sopivan surullinen.

Olo ei ole mitenkään järin kehuttava vieläkään. Sitä ei myöskään lisää ensimmäinen viisaudenhampaani, jonka eilen huomasin pilkistävän ikenestä. Nyt sitten on kauhea stressi siitä, kasvaako se suoraan ja muutenkin sopivasti niin, ettei sitä tarvitse poistaa. Ja migreeni vaivaa taas inhottavasti. Eilen oli kunnollinen kohtaus ja vaikka nyt pitäisi olla vain jälkipäänsärkyä, tuntuu, että se on yhä vain sitä migreeniä.

Syöminen on myös edelleen hankalaa. En tiedä miksi, mutta jotenkin tuntuu, että minulle tulee aina syömisen aikana huono olo. Tuntuu vain, että en voi syödä, koska muuten joudun oksentamaan ihmisten pällistellessä. Kai se johtuu siitä vatsataudistani silloin. Nyt sitten koulussa jatkuvasti on huono olo ja välillä ahdistaa kauheasti, kun pelkään, että joudun oksentamaan kesken tunnin tai jotain. Kotonakaan syöminen ei ole liian helppoa, joten paino ei ole noussut, kuten sen piti. Mikään ei näköjään suostu menemään niin kuin minä suunnittelin.

Nyt tuntuu, että haluaisin todella nähdä sen Pan's Labyrinth -leffan, koska se vaikuttaa juuri sellaiselta leffalta, joka saa minut pysymään taas hetken aikaa järjissäni. Hyvää (ja synkkää) leffaa katsellessani minä oikeasti melkein kokonaan voin unohtaa itseni ja sen, että istun elokuvateatterin istuimella tuijottamassa elokuvaa. Se on melkein niin kuin näkisi unta ja sitten kun leffa loppuu, on yleensä hieman parempi olo. On taas saanut vuodatettua pois itsestä sitä kauheaa myrkkyä, joka tekee minun oloni näin kauheaksi.

Ja juuri nyt minusta tuntuu edelleen siltä, että kohta minä en todellakaan enää jaksa. Jotakuinkin koko loma on ollut painajaismainen. Voin koko ajan huonosti henkisesti ja nyt en pysty tekemään mitään, koska migreeni saa oloni niin sanoinkuvaamattoman kauheaksi. On niin paljon, mitä olisi pitänyt tehdä, mutta mitä en ole tehnyt. Olisi pitänyt levätä ja olla virkeämpi sitten koulussa, mutta minä olen vain huonommassa kunnossa. Ei ole edes lunta! Minulla on ollut jokaisena uutena vuotena maata yöllä selälläni lumihangessa katselemassa tähtiä. Ja samalla luvata jotain typerää. Nyt en edes muista, mitä viime vuonna lupasin, joten en tiedä, olenko pitänyt nämä tyhmät lupaukset.

C ei ole vastannut sähköpostiini. Häneltä ei tullut joulukorttia eikä mitään muutakaan joulutervehdystä. Se typerä ketjukysely, jonka hänelle lähetin (ja johon hän vastasi) tuntui kylmältä ja etäiseltä ja se sai minun oloni pahaksi. Vain pieni kysely, johon vastattiin yhdellä sanalla per kysymys. Minusta tuntuu, että hän ei voi kovin hyvin, ei ole iloinen. Ja että hän syyttää minua jostain. Ehkä hän kantaa vieläkin kaunaa NN -jupakasta, en tiedä. Ainakin hän itse sanoi, että ei laita mitenkään pahakseen, itse asiassa vielä usutti minua eteenpäin. En sitten tiedä valehteliko hän. Hän ei ole kuitenkaan vastannut sähköpostiin. Minä en tiedä lainkaan, miten hänellä menee. En minä tiedä hänestäkään enää mitään.

Ja wanhat menevät penkin alle. Ja matikka. Ja kaikki. Koko ajan pitää yrittää uskotella itselle, että on vielä jotain, mitä pitää nähdä ja kokea ja minkä takia pitää elää, mutta minä usko omia vakuuttelujani. Voin ihan rehellisesti sanoa, että en usko, että on enää mitään, mihin minua tarvittaisiin. En usko, että maailmalla olisi minulle mitään annettavaa tulevaisuudessakaan. Se ei saa minua iloiseksi tai vihaiseksi, surulliseksi vain. Ja hieman pelokkaaksi. Enkä minä ymmärrä, miksi pitäisi vain sinnitellä. Minulle olisi vain niin paljon parempi kuolla, niin ei tarvitsisi enää kärsiä. Minä haluan taas pois.