tiistai, 14. heinäkuu 2020

Lomalla

Ei ole tullut näköjään kirjoitettua kauheasti tänne, mutta eipä mitään ihmeellistä ole tapahtunutkaan. Olen pitänyt täysin vapaata kaikista yliopistojutuista nyt koko heinäkuun ja tuntuu, että olen saanut levättyä. Eilen olo oli sellainen, että teki mieli tehdä jotain, joten aloitin perusteellisen uudelleenjärjestelyn kämpässäni. Vaikka se on sinänsä aika tylsää ja puuduttavaa, siinä on myös tavallaan älyllistä haastavuutta, joka tekee siitä mielenkiintoisen. Tuntuu, että mieleni on nyt sitten taas levännyt sen verran, että se haluaa ratkoa taas asioita. Lähinnä uudelleenjärjestely on koskenut kaikkea tavaran säilytykseen liittyvää, joten ulospäin eroa ei välttämättä näe kun projekti on valmis. Mutta toivon, että se helpottaa kämpän pitämistä vähän paremmin siistinä.

Minulla on kaksi senkkiä, joissa olen säilönyt vaatteita ja ne ovat kyllä siihen erittäin hyviä, mutta kun koko senkissä on vain yksi iso tila kaikelle tavaralle, se ei ole kovin järjestelmällinen. Nyt sitten tyhjäsin toisen senkin ja kävin kaikki vaatteet läpi. Olen ensimmäistä kertaa jopa luopumassa hyväkuntoisista vaatteista, joita en kuitenkaan käytä. Ja aion myös heittää pois kaikkea, jota en käytä mutta joka on sellaisessa kunnossa, ettei sitä voi antaa eteenpäinkään. Ja sitten Ikean vaatelokerointi-vaihtoehtoihin tuskastuneena päätin tehdä itse vanhoista pahvilaatikoista lokerikon sinne senkkiin. Pahvilaatikoita kertyy jotenkin, kun säästän niitä aina rotille, mutta osa on epäkäytännöllisen isoja tai muuten oudon muotoisia, niin hyödynsin ne nyt sitten näin. Nyt sitten toisessa senkissä on kätevästi eri lokerot sukille, alusvaatteille, sukkahousuille ja legginsseille. Ja vaatehuoneessa päätin myös hyödyntää pahvilaatikoita ja huomasinkin, että hyllytilan saa paremmin hyödynnettyä, kun vaatteet voi viikata laatikkoihin, etenkin kun vaatehuoneeni hyllyt ovat niin harvassa, että eihän niitä mitenkään saisi pinottua täyteen muuten.

Kovin tyylikäs ratkaisu ruskeat pahvilaatikot ilmastointiteippeineen eivät ole, mutta mietin, että jos tuo ratkaisu toimii pitemmän päälle, voinhan aina ostaa oikeat ja hienomman näköiset säilytyslaatikot siihen myöhemmin. Mutta huomaan jo nyt, että vaatteiden leviämistä tuo kyllä ehkäisee, kun kaikki on nätisti laatikossa. Ja tietysti vaatehuoneessakin on erilliset laatikot hameille, peruspaidoille, pyjamakamalle ja mekoille ja hienommille paidoille. Toinen senkki on vielä työn alla, koska vaatehuoneeni on niin sotkuinen, etten ole ehtinyt käydä kaikkea vielä läpi. Yritän saada suunniteltua tällä kertaa myös jonkinlaisen "varaventtiilin", eli jonkun järjestelmän, joka sallii sen, että voin tunkea pestävät vaatteet tai lakanat tai jotkut muut kamat johonkin, sillä väistämättä jossain vaiheessa sullon paniikissa tavaroita vaatehuoneeseen, kun joku on tulossa käymään, enkä jaksa siivota ihan perusteellisesti.

Päätin myös vihdoinkin kovettaa itseni ja luopua joistain pussilakanoista. Minulla on joitain pussilakanoita, joista olen kovasti pitänyt, mutta jotka ovat niin rikki, että en käytä niitä enää. Ne ovat vain lojuneet siellä kaapissa muistuttamassa siitä, että olen joskus tykännyt niistä niin paljon. Mutta nyt päätin sanoa itselleni, että kun et kuitenkaan käytä niitä, niin turha niitä on enää säilöä, kun tulee enemmän tilaa uusille pussilakanoille ja varmasti ennen pitkää tulee vastaan yhtä upeita pussilakanasettejä. Ja nyt kun tarkoituksenani on ommella rotille suuri määrä riippumattoja ja kuutioita ja ties mitä varastoon tulevaa lukuvuotta varten, minun ei tarvitse käydä ostamassa päälliskangasta erikseen, vaan voin käyttää siihen niitä pussilakanoita.

Kun järkeilin senkin, että nyt kun minulla on lomaa ja kaipaan näperreltävää, teen rotille ison varaston kaikkea kangasvirikettä valmiiksi, niin sitten kun olen väsynyt ja rasittunut töistä ja/tai opiskelusta myöhemmin, säästyn sekä stressiltä että syyllisyydentunteelta, kun voin vain ottaa valmiin riippumaton/tms. ja minun tarvitsee vain kiinnittää se häkkiin.

Se minun luontoboksini on myös ollut rottien keskuudessa suuri menestys. Aluksi siellä oli ohraa ja joitain ruukkuyrttejä istutettuna, mutta vaikka niistä tehtiinkin selvää aika nopeasti, turpeessa kaivelu näytti kiinnostavan niitä edelleen. Nyt siellä on itänyt noin viikon verran satsi popcornia, koska tietenkään ohraa ei saa normaaleista kaupoista kuin pääsiäisenä.  Mutta luin, että popcornin jyvät toimivat myös, joten päätin kokeilla sitä. Ja se toimi erinomaisesti ja kohta rotat pääsevät taas tonkimaan luontoboksiinsa.

Eli tuntuu, että minulla on nyt kauheasti kaikenlaisia ideoita ja se tuntuu tosi kivalta. Siivoaminen ja järjestelykin on tuntunut jopa mielekkäältä, kun siinä on se älyllinen järjestelyhaaste taustalla ja kun laitan Sorjosen kakkoskauden pyörimään taustalle kun käyn vaatteita läpi, se on ihan kivaa ajanvietettä.

Olen myös yrittänyt olla miettimättä syömistäni liikaa. Pariin viime viikkoon en ole uskaltanut käydä oikein edes vaa'alla, kun pelkäsin, että se epäkontrolloitu syöminen ja jäätelö ja mehujäät näkyisivät isona lisäyksenä. Mutta kun tänään aamulla punnitsin itseni pitkästä aikaa, huomasin, että paino on ihan sama kuin mitä se on ollut nyt noin puoli vuotta.

Mutta nyt pitää mennä syömään jotain ja sitten minun pitää pestä tänään vielä kaksi koneellista pyykkiä, niin saan viikattua kaikki säilöön sullotut vaatteet puhtaina niiden uusiin laatikkoihinsa. Ja Sorjonen jäi eilen jännään kohtaan, niin sekin motivoi.

Joo, ei muuta. Odottelen tosin lämpimien ilmojen paluuta, niin pääsisin koeajamaan uudet farkkushortsini, mutta loppuviikosta pitäsi kai lämmetä taas vähän. Ja niin joo, olen ollut jopa sosiaalinen (tai "sosiaalinen") sillä olen ensimmäistä kertaa elämässäni aloittanut pelaamaan online-peliä, jossa pelaan ihan oikeiden ihmisten kanssa ja heidän kanssa on tullut sitten viestiteltyä siinä pelailun ohessa, mikä on ollut tosi kiva. Näin Naniakin viime viikolla ja olen menossa parin viikon päästä katsomaan Nataliaakin (kunhan vauva ei synny ennen sitä, sillä se menee vähän tiukille). Kaikki on siis erittäin jees tällä hetkellä. Selkeästi se minun kurja fiilikseni tuossa viime kuussa johtui siitä, että olin vain niin todella väsynyt ja stressaantunut.

Mutta joo, nyt syömään! Ehkä yritän tehdä sitä linssi-bolognesea, jonka reseptin bongasin netistä ja jota en ole vielä uskaltanut kokeilla!

perjantai, 26. kesäkuu 2020

Vähemmän huono päivä

Tänään on ollut vähän parempi päivä. Tai ei ehkä parempi, mutta vähemmän huono. Olen ihan poikki edelleen, mutta nyt tuntuu siltä, että loma on vihdoin alkanut. Eilen oli ihan kiva jutella Nataliankin kanssa, mutta terapiassa meni huonosti. Terapeuttini sanoi, että selkeästi olen todella ahdistunut ja että häntä harmittaa, että me annettiin tämän minun tilani mennä taas näin pahaksi, eikä tehty sille jotain jo aikaisemmin. Mutta hän yritti vakuuttaa minut siitä, että se menee ohi ja että olen vain väsynyt ja että minun täytyy nyt pitää huolta siitä sisäisestä lapsestani. Lisäksi hän sanoi jotain mielenkiintoista. Hän sanoi, että tämä sama puoli minussa oli usein läsnä silloin ihan terapian alkuvaiheessa, mutta että se on ollut poissa hyvin pitkään. Ja hän kuvasi sitä puolta niin, että en halua auttaa itseäni, vaan pikemminkin vain entisestään rankaista rankaisemisen jälkeenkin.

Tänään ja eilen olen ollut tekemisissä rottaihmisten kanssa ja sain heiltä positiivista palautetta rotistani. Kuulemma minulta tulleet poikaset ovat aina olleet niin kesyjä ja rohkeita, että niistä näkee heti, että niitä on käsitelty paljon ja pidetty hyvää huolta. Se tuntuu aina tosi kivalta, koska minulla on kroonisesti huono omatunto kaikista noista rotta-asioista, kun tuntuu, että en minä varmaan osaa ja varmasti muut pitävät paljon parempaa huolta omista rotistaan ja keksivät niille vaikka mitä ihmeellistä tekemistä ja muuta aktiviteettia. Mutta ehkä minä pärjään sitten ihan hyvin.

Lisäksi gradupomoni soitti minulle ja hänen kanssaan käytiin läpi se minun graduni arvostelu. He olivat sen toisen gradutyypin kanssa käyneet sen läpi ja halusivat kuulemma vielä puhua sen minun kanssani, jotta minuakin on kuultu siinä. Sain yhteensä 18 pistettä saatavilla olleista 20 pisteestä, eli se on ihan hyvin. Kahdesta kategoriasta sain täydet 5 pistettä ja kahdesta muusta 4. Sen gradupomoni mukaan kyseessä on hänen mielestään selkeästi nelosen gradu, mutta tietenkään hän ei ole alan ammattilainen, niin yliopiston antama arvostelu voi olla jotain ihan muuta. En tiedä, mitä odotin tuolta arvostelulta, mutta kai se on ollut enemmänkin mielessä pelkona, että mitä jos he ovatkin todella pettyneitä minuun ja siihen mitä olen tehnyt. He ovat kyllä kuulostaneet erittäin tyytyväisiltä koko graduprosessin ajan, ja tietysti olen itse todella tyytyväinen, että siitä oli heille hyötyä. Ja tietysti olen tyytyväinen myös siitä, että lopullisen gradupalkkion kokonaissummaksi tulee siis 9200 euroa.

Laitoin myös pitkästä aikaa viestiä Harjoittelupaikkarohmulle. Hän ei ehtinyt viestitellä pitkään, mutta kertoi, että hänellä on nyt naisystävä. Tai siis tavallaan, koska hän tapasi toissapäivänä Tinderissä jonkun thaimaalaisen naisen ja he ovat nyt puhuneet videopuheluita ja puhuvat jo kasvokkain tapaamisesta, jne. Se tuntui vähän pahalta, mutta en ole ihan varma miksi. Ehkä se on toisaalta se, että on tavallaan hivellyt itsetuntoa, kun Harjoittelupaikkarohmu on vaikuttanut välillä olevan kiinnostunut minusta. Toisaalta sitten mietin, että ehkä kyse on pikemminkin siitä, että olen itse pitänyt Harjoittelupaikkarohmua melkein niin kun kaverinani, niin nyt kai pelkään, että häntä ei kiinnosta jutella minulle enää, koska hän on aikaisemmin sanonut, että hänellä on kyllä ihan tarpeeksi kavereita, mutta että hän kaipaa tyttökaveria. Niin kai ajattelen, että ainoa syy siihen, että hän on ylipäätään halunnut olla tekemisissä minun kanssani on etäinen toive siitä, että minä muuttaisin mieleni hänen suhteensa.

Ja kai siinä voi olla myös sitä, että välillä sinkkuus tuntuu vähän yksinäiseltä. En edelleenkään kaipaa niinkään miestä, vaan sinkkukavereita. Koska vaikka eihän ne kaverit siitä mihinkään muutu, vaikka alkaisivatkin seurustella ja menisivät naimisiin, mutta on kuitenkin ero siinä, onko itse sinkkuna kaveri jonkun toisen sinkun kanssa, vai jonkun jolla on kuitenkin se elämänkumppani. Minulla ei olekaan nyt oikeastaan sitten yhtään sikkukavereita, eikä ehkä edes sinkkututtuja, paitsi ehkä Arrow, jos hänet nyt voi laskea, jos hän siis ei ole alannut seurustella sen jälkeen kun viimeksi puhuin hänen kanssaan. Mutta toisaalta tullaanhan me Nataliankin kanssa taas hyvin toimeen, vaikka hän on paitsi suhteessa niin myös raskaana ja menossa naimisiin.

Mutta en tiedä. Yleensä Harjoittelupaikkarohmun kanssa jutellessa tulee ihan kiva fiilis ja nyt ei tullut. Hän ei kysellyt minulta yhtään mitään, vaan koko keskustelussa oli kyse vain hänestä. Joo, minä laitoin viestiä ja kysyin, miten hänellä menee ja onhan se kiva kuulla mitä hän on puuhaillut, mutta se jotenkin vähän sattui korvaan, kun hän sitten sanoi, että hänen pitää lähteä nyt kun on menossa tapaamaan kavereitaan puistoon, ja minä laitoin jotain viestiä, että pidä hauskaa, tms. niin hän vastasi vain: "Samoin, mitä ikinä puuhailetkaan." Siitä tuli jotenkin minun mielestäni ilmi se, että okei, hän ei tiedä mitä puuhailen, koska hän ei kysynyt, mutta sen tietämättömyys ei selkeästikään haittaa häntä. En tiedä, ehkä se kurja fiilis vaivaa vielä edelleen ja tulkitsen asioita ikävästi.

Yritän kuitenkin keskittyä tuossa Harjoittelupaikkarohmu-jutussakin vain siihen, että tiedän, että hän on tuntenut olonsa yksinäiseksi ilman tyttöystävää ja sen lisäksi hänellä ei ole ollut lainkaan tuuria treffikumppanien kanssa, niin kai minun pitäisi olla iloinen hänen puolestaan, kun hän vaikutti niin innostuneelta. Mutta huomaan, että minun pitää kauheasti yrittää taistella stereotypioita vastaan, kun vaikka tunnen useita aasialaisia ihmisiä, jotenkin ensimmäinen ajatukseni oli, että mitä ihmettä Harjoittelupaikkarohmu meinaa - yrittääkö hän ostaa jonkun nuoren postimyyntityttöystävän jostain köyhästä maasta, koska ei vain kykene luomaan normaaleja suhteita naisiin? Mutta tuo on todella hirveä ajatus ja yritän ohjelmoida itseni nyt asennoitumaan siihen jotenkin paremmin. Kun eihän minun tarvitse heidän motiivejaan ymmärtääkään, vaan pelkästään nähdä heidät kahtena ihmisenä, jotka ovat tutustuneet ja ovat kiinnostuneita toisistaan. Mutta tunnen paljon ihmisiä eri maista ja vaikka he tulisivatkin köyhemmistä oloista, niin en ajattele heistä niin, että he olisivat jonkun miehen ostettavissa, niin miksi ajattelen jotain niin ikävää jostain minulle täysin tuntemattomasta naisesta? Ja Harjoittelupaikkarohmu on kaivannut tyttöystävää, niin voihan olla, että kun suomalaisten naisten kanssa se romantiikka ei ole sujunut, niin ehkä hänellä synkkaa paremmin jostain vähän erilaisesta kulttuurista tulevan kanssa? Kun tietysti haluaisin, että hän olisi onnellinen.

Olen yrittänyt tänään pitää parempaa huolta itsestäni. En ole edes itkenyt tänään ja kävin kaupassa ja ostin jopa ylikalliita herneitä ja kirsikoita. Pitäisi mennä taas Lidliin joku päivä, kun ainakin viimeksi sieltä sai kirsikoita ja ne ovat siellä ainakin vähän halvempia kuin jostain kojusta ostettuna. Olen syönyt myös muutakin kuin vain vihanneksia ja hedelmiä tänään. Ja kun kävin kaupassa, niin se lasketaan kävelyksi, eikö? Ja ehkä otan tänään taas rauhoittavan ja menen aikaisin nukkumaan, niin saan unirytmiäni käännettyä edes hieman taas järkevämpään suuntaan. Ei se kovin paha ole edes ollut, mutta mieluusti haluaisin herätä esimerkiksi joskus yhdeksän aikaan sen sijaan, että vääntäydyn sängystä joskus yhdentoista aikoihin.

***

Äh, joo ei näköjään sittenkään. Alkoikin yhtäkkiä tuntua siltä, että olisi energiaa tehdä jotain, niin pesin keittiön ikkunat. Ja ikkunalaudan. Ja kun minun mieleni on sellainen kuin se on (tai ehkä kaikkien on samanlainen?) niin aloin siinä miettiä, että kauhean tehoton se minun ikkunalautaratkaisuni, kun pidän siinä viherkasvien lisäksi myös kaikkia työkalujani. Mutta ehkä saan kerrankin siivottua kämppäni ihan kokonaan ja ehkä se on sitten taas kivempi pitää puhtaana. Siivosin keittiön jo "näyttökuntoon", eli kun niitä rottaihmisiä tuli käymään, mutta sellainen menee yleensä aina sillä väliaikaisratkaisulla, että aion kauheasti siivota huolellisesti ja ajoissa, mutta sitten se menee aina siihen, että viime tingassa kahmin kaikki kamat ja raahaan ne toiseen huoneeseen, jonka oven laitan kiinni, ettei sitä sekasotkua näe ja se luo (toivottavasti) illuusion siitä, että olen ihan kunnollinen ihminen, jonka kämppä on siisti niin kun kunnollisilla ihmisillä pitääkin olla.

Mutta ehkä voisi alkaa mennä jo nukkumaan, kun otin melatoniininkin jo.

torstai, 25. kesäkuu 2020

Huonot päiväni

On ollut nyt vain pelkästään huonoja päiviä sitten viime blogikirjoituksen. Ei vain vähän huonoja, vaan tosi huonoja, sellaisia, että tuntuu, että joka hetki minun pitää käyttää kaikki energiani siihen, että en satuttaisi itseäni. Ehkä se on se derealisaatio mistä se terapeuttini joskus puhui joka iskee taas päälle, kun pää on ihan sumea ja tuntuu siltä, että kaikki positiiviset asiat joita olen ikinä kokenut ovatkin olleet vain minun omaa kuvitelmaani. Että parempi olisi, jos en vain olisi lainkaan olemassa, koska sitten minun ei tarvitsisi kärsiä ihan tyhjän vuoksi, koska minun olemassa olollani ei oikeastaan ole väliä yhtään kenellekään. Kenenkään elämä ei muuttuisi mitenkään oleellisesti, jos vain katoaisin kokonaan, ehkä he eivät edes huomaisi sitä.

Olen tapellut edelleen sen koodauskurssin kanssa ja nyt näyttää siltä, että ne kaikki tunnit, jotka väänsin sitä koodia ovat menneet hukkaan, koska tulen reputtamaan kurssin. Viikon takkuamisen jälkeen olen vihdoin ymmärtänyt, mitä minun pitäisi tehdä, noin suurinpiirtein, mutta en käsitä lainkaan, miten se toteutuisi käytännössä. Olen kyllä yrittänyt, mutta hetken yrittämisen jälkeen tuntuu siltä, että olen vain entistä enemmän sekaisin ja alan itkeä ja seuraava tunti meneekin siihen, kun yritän rauhoitella itseäni edes sen verran, että en satuta itseäni. Ja sitten palaan koodin pariin, teen sitä viisi minuuttia ja sitten sama kierre alkaa alusta. Ja tuntuu, että se pahenee joka kerta. Nyt viikon vääntämisen jälkeen tuntuu jo siltä, että tarvitsen sen tunnin rauhoittelun ihan vain etten menisi hyppäämään jostain sillalta. Kaikki muu on menettänyt merkityksensä, lakannut olemasta. Enää olemassa on vain se koodi, jota en osaa ratkaista ja minun tyhmyyteni ja epäonnistumiseni paitsi koodaajana niin myös ihmisenä, koska tämä kaikki vain saa minun aivotoimintani vain lakkaamaan ihan kokonaan.

Ja minua turhauttaa, kun ohjelma tekee kyllä sen, mitä sen pitääkin, mutta nyt minun pitäisi tehdä se kokonaan uuteen muotoon, jotta se tekisi edelleen ne samat asiat, mutta olisi vain eri muodossa. Ja ei, en voi vain kopioida sitä, mitä olen tähän asti tehnyt, vaan mikäli olen ymmärtänyt oikein, minun täytyisi paitsi kirjoittaa, niin myös järkeillä se koko ohjelma ihan uudestaan alusta asti.

Kun nyt ohjelma toimii niin, että ajoluokka käsittelee käyttäjän antaman käynnistyskomennon, jossa on kaksi tiedostoa. Sitten tämä sama ajoluokka lukee ne tiedostot ja luo toisesta luokasta kaksi oliota, joihin tallennetaan näiden tiedostojen tiedot sellaisessa järjestyksessä, että niitä voidaan käsitellä ja tutkia myöhemmin. Melko yksinkertaista, eikö? Mutta se on väärin. Sen sijaan minun pitäisi luoda ajoluokassa muuttuja, joka välittää käyttäjän antaman käynnistyskomennon toiseen luokkaan, joka välittää sen kolmanteen luokkaan, joka käsittelee sen ja tallentaa niiden tiedostojen sisällöt tilapäismuuttujiin sekasotkujärjestyksessä, jotka palautetaan toiseen luokkaan, joka pyörittää tuon sekalaisen sotkun läpi ja luo oliot kolmatta luokkaa avuksi käyttäen ja ensin järjestää sen sekasotkun ja sitten tallentaa sen niihin olioihin ja... en edes tiedä mitä. Ongelma on se, että se kolmas luokka, jossa minun pitäisi kuulemma hallinnoida kaikkea, on juuri se luokka, josta luon olioita, jotta saan sen ohjelman toimimaan mahdollisimman yksinkertaisesti. Eli kaikki se koodi, minkä sain kovalla vaivalla tekemään sen mitä pitääkin on täysin käyttökelvotonta siinä uudessa versiossa, joka minun pitäisi tehdä.

Itse asiassa tuon kirjoittaminen hahmotti sitä minulle varmaan paremmin kuin kaikki se, mitä olen tehnyt niiden lukemattomien tuntien aikana tällä viikolla, kun olen yrittänyt saada sitä käymään järkeen. Mutta ihan sama, koska laitoin jo sille opettajalle viestin, että antaa koko jutun olla, koska siitä ei tule mitään, koska en edelleenkään hahmota edes sitä mistä minun pitäisi aloittaa. Hän sanoi aikaisemmin että voi jatkaa sitä palautusdedistäni perjantaihin, mutta vaikka nyt yhtäkkiä tajuaisinkin kaiken, en mitenkään pysty tekemään sitä noin kuukauden työtä uudestaan kahdessa päivässä, etenkin kun henkinen jaksamiseni on ihan nollassa. Niin ilmeisesti sitten vain reputan koko kurssin. Mikä on ihan paskaa, koska ohjelmani tekee kaikki vaaditut toiminnot virheettömästi.

Tietysti ymmärrän, että koodauksessa on oleellista myös se, miltä se koodi näyttää ja miten erilaista tietoa hallinnoidaan ohjelman eri osien kautta, mutta mielestäni siihen olisi pitänyt sitten antaa tarpeeksi selkeät ohjeet heti aluksi, että tämä on tehtävä tavalla X sen sijaan, että sanotaan asia arvoitukseksi muotoiltuna tyyliin: "Tieto X -tyyppiset asiat on käsiteltävä siellä, missä Tieto X -tyyppiset asiat kuuluu käsitellä, jotta logiikka ja vuorovaikutus pysyvät erillä toisistaan." Sen ymmärtäisi, jos kursseilla olisi käsitelty logiikan ja vuorovaikutuksen pitämistä erossa, mutta ei ole ja vaikka se opettaja on nyt selittänyt minulle sitä kohta viikon, en edelleenkään ymmärrä, mitä se tarkoittaa. Hän sanoi vain, että "logiikka on kaikkea laskemista, esim. vertailua", mutta sekään ei käy minulle järkeen, kun minun mielestäni laskeminen ja vertailu eivät ole lainkaan sama asia. Tulostaminen ei kuulemma ole logiikkaa, mutta nämä tiedonpalaset eivät kauheasti auta minua luomaan mitään kovin perustavanlaatuista jaottelua.

Hah. Ehkä nyt jopa lainaan itseäni, sillä tähän kurssiin kuului myös dokumentaation kirjoittaminen ja tässä dokumentissani sanon seuraavasti:

"Vaikeinta minulle oli sen hahmottaminen, mitä oli tarkoitus tehdä missäkin vaiheessa. Erityisesti terminologia tuotti ongelmia, sillä koodaaminen on vielä niin uusi asia, että ihan perustermitkin kuten ”muuttuja”, ”apumuuttuja” ja ”attribuutti” ovat vielä sen verran vieraita, että minun täytyy miettiä välillä todella pitkään, että hahmotan mikä niiden ero on ja millaisissa paikoissa niitä käytetään, vaikeammista termeistä puhumattakaan. Se oli myös suurin turhautumisen aihe, koska se sai olon todella lannistuneeksi, kun välillä tehtävänannon tai vinkin ymmärtämiseen meni huomattavasti enemmän aikaa kuin itse koodin tekemiseen sen jälkeen."

Tuo jotakuinkin summaa myös nämä nykyiset ongelmat. Hyvää reflektointia Amia tuossa dokkarissa! Harmi vain, että senkin kirjoittaminen oli yhtä turhan kanssa, kun kerran kurssi ei mene läpi, koska olet niin vitun idiootti, ettet ymmärrä edes tehtävänantoa, vaan teet koko ohjelman ihan päin helvettiä, etkä osaa sitten edes korjata sitä. Ja sitten en edes ymmärrä, mikä siinä minun palautuksessani on vialla, vaikka se opettaja kuinka yrittää vääntää sitä rautalangasta minulle.

Tänään lisäksi kaksi nuorempaa rottaa katosi aamuisen ulkoilun aikana. Ja siis ulkoilu tapahtui ihan minun keittiössäni, joten vaikka tiesin, että ne eivät kovinkaan todennäköisesti ole päässeet kämpästä pois, panikoin ihan täysin. Aluksi ajattelin, että kohta ne kömpivät sieltä väsyneinä ja tyytyväisinä, mutta kun viiteen tuntiin ei näkynyt eikä kuulunut mitään, alkoi paniikki iskeä. Naksuttelin ja kutsuin niitä, rapistelin ruokapusseja, tein kaikenlaista, jotta ne olisivat tulleet, mutta missään ei näkynyt mitään, eikä mistään kuulunut mitään. Aloin sitten käymään järjestelmällisesti koko kämppää läpi. Irrotin hellan seinästä, yritin tunkea itseni jääkaappikaapin (jääkaappi on seinään pultatussa "kaapissa") rakoihin, sitten irrotin tiskikoneen seinästä, jotta sain sen tarpeeksi ulos, kävin läpi rottien kaapin, kirjahyllyn, eteisen kenkätelineen ja jokaisen kengän, kaikki mahdolliset piilopaikat ja niiden tutut jemmat, mutta mitään ei löytynyt. Yhdeksän tunnin jälkeen paniikki kasvoi entisestään, koska sinä aikana ne kadoksissa olleet rotat eivät tietenkään olleet syöneet eivätkä juoneet mitään. Enkä ollut minäkään. En ollut uskaltanut tehdä mitään, en viedä roskapussejakaan ulos, vaikka olin tonkinut ne moneen kertaan, enkä imuroida, jotta en osuisi vahingossakaan pikkurottaan, enkä tehdä ruokaa, jotta en vahingossa olisi kärventänyt johonkin uunin nurkkaan piiloutunutta pikkuotusta.

Lopulta huomasin, että vaatehuoneeni ovessa on yhdessä kohtaa kynnyksen kohdalla pieni kolo, josta ehkä voisi mahtua ihan pieni rotta, jos se kunnolla tunkisi. Aloin siis käymään vaatehuonetta läpi, hylly hyllyltä ja vaate vaatteelta. Purin vaatteet pois hyllyiltä yksi kerrallaan, ravistelin, puristelin ja siirsin turvalliseen paikkaan, jonne ei pääsisi livahtamaan minun huomaamattani. Muutenkin on ollut raskasta, niin tämä ei yhtään auttanut. En ymmärtänyt, miksi rotat eivät tulleet, kun ne kerran ovat aina ennenkin tulleet kun kutsun niitä. Sekin tuntui tässä mielentilassa siltä, että olen vain kuvitellut sen vuorovaikutuksen rottienikin kanssa, kun selkeästi nekin lähtisivät heti pois jos vain saisivat mahdollisuuden päästä minusta eroon.

Lopulta ne löytyivät ja vielä tavalla, joka valoi hieman uskoa siihen suhteeseen rottiini. Ne olivat vaatehuoneen lipaston rakenteissa jumissa. En tiedä, miten ne olivat sinne päässeet, mutta jotenkin ilmeisesti, eivätkä osanneet vain tulla sieltä itse pois. Löysin ne, kun istuessani vaatehuoneen lattialla ja käydessäni läpi niitä vaatteita, yritin puhella sillä "rottaäänelläni" niille, jotta olisi edes pieni mahdollisuus, että ne tulisivat sittenkin. Ja kun aloin kutsua niitä, ensimmäistä kertaa yhdeksään tuntiin kuului pieni vinkaisu. Kun kutsuin niitä uudestaan, kuului lisää vinkaisuja. Paikansin ne vinkaisut sitten siihen lipastoon ja kun raotin sitä alimmaista laatikkoa, ensimmäinen karkulainen syöksyi suoraan syliini sieltä laatikon ja lattian välisestä tilasta. Toista joutui maanittelemaan hetken, mutta sitten sekin tuli.

En tiedä. Rottien kanssa kommunikointi tuntuu hyvin samanlaiselta kuin kaikki muukin elämä. Välillä minusta tuntuu, että pystyn kommunikoimaan yllättävän hyvin niiden kanssa ja koen huomaavani jopa sen, kun rotta turhautuu siihen, kun se ei ymmärrä, mitä haluan sen tekevän, kun yritän opettaa uutta temppua. Vähän samaan tapaan kuin minä turhaudun, kun en ymmärrä jotain. Siitä tulee jotenkin sellainen fiilis, että pystyn melkein jopa samaistumaan niihin. Ja tuntuu siltä, että ne välittävät minusta. Ulkoillessakin ne seuraavat minua, jos kävelen jonnekin ja ne tulevat katsomaan, jos teen jotain, tai jos vain makoilen lattialla niiden ulkoillessa, ne tulevat säännöllisin väliajoin ikään kuin "moikkaamaan" ennen kuin jatkavat puuhiaan. Mutta sitten toisina hetkinä tuntuu siltä, että se on kaikki vain minun pääni sisällä ja että minä olen yhtä yhdentekevä niille kuin kaikille muillekin joista välitän.

Välillä tuntuu kuin jokin ihan pieni hentoääninen ajatus yrittäisi päästä sen hirveän kammomölyn läpi ja sanoa, että olet vain väsynyt, yritä olla armollinen itsellesi, mutta se hukkuu nopeasti kaiken muun alle. En halua kuunnella sitä, koska tuntuu, että se on ollut kaikki vain harhaa ja siihen uskominen vain ylläpitää sitä kauheaa pahaa oloa, josta en vain tunnu pääsevän eroon. Huomenna on viimeinen terapiakäynti ennen lomataukoa. En tiedä, ei sekään kauheasti liikuta, kun tuntuu, että siitäkään ei ole ollut apua, kun selkeästi minussa on jotain vain niin pahasti pielessä, että minua ei saa ehjäksi. Ylipäätään se kipu tuntuu kuin olisin jo kuollut ja alkanut jo mädäntyä sisältä.

Välillä mietin, että ehkä olen edelleen vain se 18-vuotias, joka elää siellä lukitussa huoneessa, joka on vain kuvitellut tämän kaiken. Että muutin pois kotoa, että olen tavannut kivoja ihmisiä ja että olen päässyt opiskelemaan jotain ihan turhaa, mutta silti onnistunut saamaan ihan hyväpalkkaisia alan töitä jo ennen valmistumistakin. Mutta ehkä olenkin vain katsonut ulos ikkunasta, nähnyt ihmisiä ja kuvitellut tämän kaiken. Koska jos en olisi, niin kai minulla olisi ollut vaikutusta johonkin? Kun vaikka kuinka yritän miettiä, että onko jotain, joka olisi toisin vain koska minä olen vaikuttanut siihen, niin en vain keksi mitään. Kaikki olisi ihan samoin, olin minä oikeasti olemassa tai en. Joten onko millään loppujen lopuksi väliä?

Väsyttää, mutta en halua mennä nukkumaan, koska huomenna on taas uusi päivä. Taas kerran tällainen ajatusten oksennusteksti. Ihan sama.

lauantai, 20. kesäkuu 2020

Ahdistus

Ärsyttää. Yritin tehdä sitä koodausjuttua ja sain korjattua yhden asian kolmesta. Laitoin jo viikolla viestiä sille opettajalle ja kyselin niitä asioita, joita en ymmärtänyt siinä hänen alkuperäisessä viestissään, mutta eihän hän ole vastannut. Ilmeisesti siis opettajat voivat pitää koko juhannusta edeltävän viikon vapaana, mutta opiskelijoiden täytyy tehdä koko juhannuskin opiskelujuttuja. Joten nyt palautin sen "korjatun" version ja laitoin sille minulle korjauspyynnön laittaneelle opettajalle viestin, että olen korjannut sen, minkä osasin, mikä ei ollut paljoa, mutta että koska en saanut alkuperäisiinkään kysymyksiini vastausta, on selkeästi turha pyytää neuvoja missään muussakaan. Ei ehkä niin asiallinen viesti, mutta nuo kaikki koodauskurssit on olleet samanlaista paskaa.

Kaikilla muilla kursseilla, joilla olen ollut, on kurssien jälkeen on ollut yleensä jonkinlainen palautemahdollisuus, jotta opiskelijat voivat kertoa, mikä kurssilla on toiminut ja mikä ei. Näillä koodauskursseilla sellaista ei ole ollut ja kaikki on vain yhtä kaaosta, kun aikataulut heittää jatkuvasti ja viivästyksiä tulee, eikä missään kohtaa ole ollut mitään selkeää aikataulua minkään suhteen. Tai toki siis on ollut, mutta mikään niistä ei ole pitänyt. Ja tämä viimeinen koodauskurssi oli myös se, jonka kaikki loput luennot ja kontaktiopetus peruttiin koronan takia. Ja voin sanoa, että se kontaktiopetus, missä on paikalla opettaja, jolta voi kysyä neuvoja ja jonka kanssa voi käydä sitä koodia läpi on aika saakelin oleellinen osa sitä oppimista. Ja kun siihen yhdistää sen, että kurssi sisältää oletuksen siitä, että opiskelija osaa kai jotenkin luonnostaan valtavan määrän asioita, joita ei ole opetettu tällä kurssilla, eikä myöskään aikaisemmilla kursseilla, niin voin sanoa, että se saa olon käsittämättömän toivottomaksi.

Tämä on lisäksi minulle se vaikein asia ikinä. Siis sen sietäminen, että en ymmärrä jotain. Todennäköisesti tämä lukuvuoden aiheuttama uupumus vain pahentaa sitä reagointiani - ainakin niin terapeuttini sanoi - mutta tiedän vain sen, että olo on ihan hirveä. Olen vain niin vihainen sekä kaikille näille kurssien vetäjille että myös itselleni. Samanlainen olo oli silloin maanantaina, kun yritin saada sitä gradua siihen PDF/A-muotoon. Niin kuin silloin, nytkin jostain tulee sellainen kauhea pakottava tarve satuttaa itseäni. Kun olen vain niin vihainen, että tekee mieli vain rikkoa jotain, mutta se olisi tyhmää, koska ei se auttaisi, koska vika on vain siinä, että minä olen niin tyhmä ja niin osaamaton ja ihan täysi idiootti, kun en edes ymmärrä mitä minun pitäisi korjata siinä ohjelmassani.

Kaikki muukin ärsyttää. Juhannuksena en tehnyt taaskaan mitään, kun eihän minulla ole elämää. Ja rotat ovat käyneet hermoilleni, kun tytöistä yksi (ADHD-tapaus) on keksinyt miten häkin luukun saa auki, joten minun pitää laittaa se useammalla rautalangalla kiinni. Laitoin sen ensin kiinni vain yhdellä rautalangalla, mikä tuli todettua riittämättömäksi, sillä yön aikana tämä yksi sankari oli saanut luukkua avattua ehkä noin 2-3 senttiä, mikä oli ollut ilmeisesti tarpeeksi iso aukko ulossurvoutumiseen. Joten aamulla kun heräsin, keittiössä odotti kiva yllätys, kun väsyneen, mutta tyytyväisen näköinen rotta kipitteli vastaan ja ruokapöydälle oli kiivetty, tavaroita pudoteltu, seinää jyrsitty ja yksi ikkunalaudalla oleva huonekasvi oli kaivettu ruukustaan. Toki kaikki muut tytöt olivat edelleen kiltisti häkissään, eli se oli vain tämä yksi ylivilkas tapaus, joka oli päättänyt survoutua siitä pikkuaukosta läpi.

Ja Lester laittoi jonkun ihan epätärkeän viestin sinne meidän porukan ryhmään. En ole oikein nyt ajatellut häntä, enkä oikeastaan haluaisikaan ajatella, koska en vain enää jaksa yrittää uskoa siihen, että hän on vain ujo tai muuten rajoittunut ja tarvitsee rohkaisua ja enkä jaksa yrittää psyykata itseöni olemaan jatkuvasti aloitteellinen hänen suhteensa että me voitaisiin olla edes kavereita. Kun selkeästi Lester voi laittaa ihan tyhjänpäiväisiä viestejä sinne meidän ryhmäänkin, niin yhtä hyvin hän voisi laittaa sellaisen sitten myös minulle, jos hänellä olisi yhtään kiinnostusta vuorovaikuttamiseen minun kanssani. Ja minä olin jo ajatellut, että okei, minä en sitten laita hänelle enää viestejä ennen kuin hän aloittaa jonkun keskustelun minun kanssani, niin kun hän laittoi sen viestin ja minä tarkistin kännykkäni, niin ehkä sekunnin murto-osan ajan, kun näin sen hänen kuvakkeensa siinä, ehdin luulla, että hän oli laittanut sen minulle. Mutta sitten se olikin vain sinne ryhmään. Ja jostain tyhmästä kirjoitusvirheestä jossain työjutussa, joka oli hänen mielestään niin hauska ja siitä, miten toimistolla on niin tyhjää. Toivoin jo, ettei kukaan vastaisi hänelle mitään, koska kai olen vain niin pikkumainen, että halusin hänen kokevan, että kukaan ei ole kiinnostunut hänestä ja hänen tyhmistä jutuistaan, mutta tietysti André ja Kissanainen kommentoivat sitä heti ja sen jälkeen Harjoittelupaikkarohmu ja Jynkin kommentoivat jotain.

Puhuin tuosta terapiassakin ja terapeuttini jotenkin kauheasti yritti selittää minulle, että minun omat pelkoni vaikuttavat siihen, että tulkitsen Lesterin toiminnan negatiivisesti ja että kaikki niistä ajatuksista, joita laitan Lesterin päähän (hän ei ole oikeasti kiinnostunut meidän porukasta, saati sitten minusta, vaan olemme vain sellainen viimeinen epätärkeä kontaktirypäs, jolle voi antaa huomiota jos ei ole yhtään mitään muuta tekemistä) ovat vain minun ajatuksiani. Ei terapeuttini koskaan oikein ota kantaa mihinkään, eikä koko Lesteriinkään, mutta nyt hän jotenkin tarttui kiinni siihen, että spekuloin kauhean negatiivisesti niitä hänen tarkoitusperiään. Hän korosti, että saattaa olla, että Lesterillä on vain huono olo omasta itsestään aina välillä, minkä takia hän pitää sitä henkistä etäisyyttä muihin. Mutta minä en halua ajatella sitä, koska tuntuu, että vain ajattelemalla, että Lester ei välitä, voin minimoida sen vallan, joka hänellä tuntuu olevan minun tunteisiini. Vaikka tiedän, että tunteiden kokeminen on ihmisenä olemista, minulla on taas se vaihe, että haluan vain olla tuntematta yhtään mitään. Kaikki tuntuu vain niin ylivoimaiselta juuri nyt, kaikki asiat ja kaikki tunteet, jotka tulevat kuin tyhjästä ja järkyttävät arkista ja merkityksetöntä neutraalin tasapaksua elämääni.

Yritän kuitenkin jotenkin asennoitua taas kaikkeen, kasata itseäni ja ajatella, että jos reputan sen koodauskurssin, niin sitten reputan. Tuskin, koska sille edellisellekin kurssille järjestettiin varmaan viisi uusintatenttiä, jotta kaikki pääsisivät läpi, niin tuntuisi oudolta, että tällä kurssilla iskettäisiin vain korjauskehote, jätettäisiin vastaamatta kysymyksiin ja sitten hylättäisiin koko kurssin suoritus, vaikka tekemäni ohjelma kuitenkin tekee sen mitä sen pitääkin.

Tilasin jopa kertakäyttöpiilolinseejäkin. Olen elänyt nyt ihan herroiksi, kun Kelalta tuli lopultakin päätös sen tekemäni valituksen suhteen ja maksoivat sitten neljän kuukauden korotukset asumistukeen kerralla. Tokihan se olisi fiksua varmaan säästää, mutta koska tiedän nyt, että saan veronpalautuksen (n. 1600 euroa) elokuussa ja uuden työn ensimmäinen palkka tulee syyskuussa, olo on paljon rauhallisempi raha-asioiden suhteen. Käytin siis vajaan satasen siitä 500 eurosta, mitä sain Kelalta ja tilasin Zalandolta shortsit, t-paidan, kengät, leggingsit ja sukkia, ja nyt sitten tilasin vielä satsin niitä kertakäyttöpiilolinssejä, jotta voin alkaa käymään taas helpommin uimassa.

Olo on jo vähän rauhoittunut. Päätä tosin särkee taas, niin kuin yleensäkin silloin kun menen pois tolaltani. Mutta nyt ainakin tiedän, että jos tulee taas tällainen olo, niin odotan hetken ja yritän keskittyä johonkin muuhun, niin se olo todennäköisesti menee ohi. Ehkä se olo tästä tasaantuu muutenkin pikku hiljaa, kun saan vihdoinkin vedettyä vähän henkeä ja keskityttyä hetken ihan vain lomailuun.

keskiviikko, 17. kesäkuu 2020

Opiskelujen pitkä käsi

Tietysti tänään tuli sitten siitä ohjelmointikurssista viesti, että korjaa seuraavat kolme asiaa koodistasi. Ja vaikka se ei ole edes se meidän normaali opettaja vaan joku tuntiopettajista, hänkään ei ilmeisesti osaa puhua suomea, vaan höpöttää jotain, että kuule sulla on logiikkaa ja ui:ta ja ohjelman ajoa sekaisin, niin siirrä ne erikseen. En tiedä olenko ihan urpo (ehkä), mutta minulla ei ole mitään käsitystä, mitä hän tuolla kommentillaan tarkoittaa. Paitsi että jotain pitää siirtää pois jostakin. Yritän kasata vaihteeksi itseni ja miettiä tuota viestiä ja muotoilla vastausviestini hänelle jotenkin mahdollisimman ystävällisesti, vaikka tekisi mieli vain sanoa, että kuule jos yrittäisit puhua sillä lailla kuin tavalliset ihmiset puhuu. Mutta joo, minun pitää nyt vain "siirtää se logiikka pois sieltä ajoluokasta", niin ilmeisesti se kesälomani ei nyt sitten alkanutkaan ihan vielä.

Terapeuttini vaikutti tänään vähän turhautuneelta, kun puhuin ensi lukuvuodesta. Kuulemma se minun taktiikkani "vielä tämä juttu ja sitten helpottaa" ei toimi, joten minun pitäisi ottaa vähemmän kursseja, jotta en olisi jokaisen lukukauden jälkeen ihan poikki. Ja kuulemma sama jatkuu työelämässäkin, joten minun pitäisi opetella nyt tekemään vain sen verran, että jaksan.

Olen kai vain ihan hirveän väsynyt. Tai pikemminkin uupunut. Huomasin sen tänäänkin, kun vaikka sain nukuttua ihan hyvin, olen ihan poikki. Olen nyt viimeisen viikon aikana tehnyt useampana päivänä niin, että vain haen kaupasta sellaisen valmiin kolmioleivän tai yksinkertaisesti vain jätän kokonaan syömättä, koska en jaksa tehdä ruokaa. Enkä jaksa edes miettiä ruokaa, joten kun olen kaupassa, pää on ihan tyhjä, enkä jaksa miettiä, mitä tarvitsen, että voisin tehdä jotain helppoa, enkä halua toisaalta ostaa myöskään valmisruokaa, koska olisihan se nyt ainakin ihan pohjanoteeraus, joten sitten en vain osta mitään. Ja sitten syön kotona jotain, mitä sattuu olemaan, eli todennäköisesti jotain, mitä olen ostanut rotille. Eli corn flakeseja, ruisleipää ja jotain vihanneksia tai hedelmiä. Ei vain innosta ruoka yhtään ja ruokahaluakaan ei ole, niin koko syöminen tuntuu niin epätärkeältä. En ole silti laihtunut kovin paljon, niin ei se voi olla niin pahastakaan.

Mutta olen ihan poikki ja tarvitsen vapaata. Äiti tulee käymään huomenna, mikä on kai ihan jees. Pääsen sentään ostamaan sitä luonnonturvetta, josta olen suunnitellut tekeväni rotille sellaisen möyrimislaatikon, koska ne tässä jokunen viikko sitten tuhosivat multapussini ja levittivät sellaisen 3-4 sentin kerroksen sitä varmaan reilun neliömetrin kokoiselle alueelle eteiseen. Ja niillä otuksilla tuntuu riittävän energiaa, enkä tajua, miten tuntuu, että se niiden energia vain lisääntyy lisääntymistään, vaikka kuinka keksisin niille jotain tekemistä. Olen yrittänyt opettaa niille aktiivisimmille jo joitain temppujakin, jotta saisin väsytettyä niiden aivot, mutta näköjään sekään ei ole toiminut ihan toivotulla tavalla. Toki ne ovat oppineet pyörähtämään ympäri, mikä on ihan kiva. Mutta kun pidän aamuchilllaushetken niiden kanssa, haluaisin vain makoilla rauhassa siinä keittiön lattialla ja ehkä lukea uutisia, kirjaa tai pelata jotain mobiilipeliä samalla kun pidän silmällä sitä, että rotat eivät tuhoa mitään eivätkä loukkaa itseään. Mutta se yksikin adhd-tapaus on nyt oppinut kiipeämään ihan pyöreää pöydänjalkaa yli metrin verran ja hilaamaan itsensä pöydänreunan yli ruokapöydälle. Eikä siinä vielä kaikki, sillä se on oppinut myös, että kun hyppää n. 40 senttiä ylöspäin oikealla kohdalla, saa kiinni alimman laatikon vetimestä ja vetimestä toiseen kurkottamalla pääsee myös tiskipöydälle. Ja toinen sankari löytyi yksi päivä eteisen hattuhyllyltä, eikä minulla ole mitään käsitystä, miten se on voinut päästä sinne.

Eli niiden kanssa on kyllä kaikenlaista aktiviteettia, mikä on toisaalta kyllä kivaa ja siksi haluankin kehittää niille sen kaivuulaatikon, johon aion istuttaa paitsi ohransiemeniä niin myös muutaman kaupan yrttiruukun, jotta niillä on kunnolla tuhottavaa siellä. Toisaalta sitten välillä ärsyttää, kun tuntuu, että kun hetkeksi kääntää selkänsä, niin jotain tuhoa tapahtuu jossain. Joko joku järsii hattuhyllyllä olevaan huiviin reikää tai toinen kaataa teekupin ruokapöydällä tai sitten yritetään kiivetä DVD- ja CD-hyllyyn ja pudotellaan sieltä kasa levyjä pois. Ja säästelen nyt vähän rottien herkkujen kanssa, niin kuivaan ruisleivän palasia uunissa, koska piilotan niitä rottien ulkoilua varten, jotta niille olisi vähän jotain jännää tekemistä, kun etsivät niitä, joten siinäkin on oma työnsä. Niin jotenkin sitten olo tuntuu vähän pettyneeltä, kun tuntuu, että en ole varmaankaan tehnyt tarpeeksi, kun rottien energiatasot eivät tunnu putoavan lainkaan, vaan tuntuu, että se vain lisääntyy sellaiseen level-up -tyyliin joka viikko.

En tiedä. Ehkä terapeuttini on oikeassa siinä, että sille vaativalle puolelleni mikään ei ole tarpeeksi. Ehkä tilanne alkaa parantua kunhan saan nyt vähän levättyä.