lauantai, 4. huhtikuu 2020

Mitä lukisin seuraavaksi?

Hmm. Testailen näköjään taas ihmisiä. Sain eilen luettua loppuun Margaret Atwoodin The Year of the Flood -kirjan ja nyt ahdistaa, kun ei ole mitään luettavaa. Joten, koska kirjahyllystä löytyy lukematonta kamaa, mutta oma pää ei osaa päättää, mikä olisi hyvä valinta seuraavaksi, päätin, että kysyn joltain. Olin ajatellut viestin laittamista Lesterille jo aikaisemminkin kyselläkseni, miten hänellä menee, joten päätin laittaa viestin hänelle.

Paska keskustelu. Tuli sellainen fiilis, että hän ei vain yhtään halua viestitellä kanssani. Kun ei kukaan voi olla noin paska viestittelyssä. Ja kai se on ihan okei, jos ei halua viestitellä kanssani. En tiedä, mitä minun pitäisi ajatella.

Anyway, kyselin ensin gradusta ja sitten koronatilanteesta, ja kuulemma mökkihöperyys ei vaivaa, mutta että gradusekoaminen on jo hyvässä vauhdissa. Yritin kysellä vähän että mikä siinä gradussa tökkii, mutta kuulemma ei vain motivoi tehdä sitä. Että se siitä graduaiheesta. Hän kysyi kyllä myös (sosiaalisen pakon edessä?) että miten minulla menee, jolloin sanoin, että sekä gradu että koronarajoitukset stressaavat, vaikka kai asiat sinällään kuitenkin menee pikkuhiljaa eteenpäin, mutta että on vain kurja fiilis. Mitä Lester - tuo suuri sympatisoija (not!) - vastasi? "Oh man 😬 Eiköhän se kuitenkin helpotu hiljalleen." Mmh. Ja mikä vittu tuo hymiökin muka on? Okei okei, itse käytin sitä ensin kun sanoin, että kumpikin stressaa, mutta tuo nyt ei ole kovin sympaattinen hymiö.

Sitten kysyin niistä kirjoista. Olin ottanut kuvan seitsemästä eri teoksesta, jonka lähetin hänelle ja selitin, että pitää aloittaa jotain uutta luettavaa, auta päättämään, mitä luen seuraavaksi. Joo, käytin oikein imperatiivia, mutta laitoin perään kysymysmerkin, niin ehkä se pehmensi sitä? Anyway, nämä teokset ovat:

kirjakuva.jpg

  • Colorless Tsukuru Tazaki and His Years of Pilgrimage (Haruki Murakami)
  • The Complete Short Stories by Edgar Allan Poe, Volume I of II
  • New York 2140 (Kim Stanley Robinson)
  • Much Ado About Nothing (Shakespeare)
  • Richard III (Shakespeare)
  • Romeo & Juliet (Shakespeare)
  • Bleak House (Charles Dickens)

Ja mitä Lester vastaa? No mikä on tylsin tapa vastata? "Nyt kyllä pistit pahan, ei oo pahemmin tietoo noista teoksista 😄" Lopulta hän sitten laittoi kuitenkin vielä lisäyksen, että Shakespearella ei voi mennä pieleen. En kai minä nyt olettanutkaan, että hän tietää nuo kaikki teokset niin hyvin, että osaisi antaa asiantuntija-arvion siitä, mikä niistä on paras ja tulisi siis lukea seuraavaksi. Eli sen sijaan, että olisin saanut suoran vastauksen suoraan kysymykseen, sain vain jahkailua ja lopulta pienennettyä valikoimaa seitsemästä teoksesta kolmeen. Mikä nyt ei sinänsä auta, kun olisin halunnut vain jonkun heiton, että lue tuo. Mikä siinä on niin vaikeaa?

Toki sen sijaan, että olisin sanonut tämän Lesterille, niin vitsailin vain, että sehän on joo se, että ennen lukemista on niin vaikea tietää, onko jokin teos hyvä vai ei. Sitten Lester mietti, että ehkä hänenkin pitäisi alkaa lukea jotain nyt kun kerran on aikaakin. Kommentoin jotain, että joo kirjat on hyviä nyt kun ei pääse mihinkään ja sitten vielä lisäsin, että ehkä otan luettavaksi jonkun niistä Shakespeareista sitten seuraavaksi. End of discussion. Hän ei laittanut mitään "ok" tai "niin" tai mitään keskustelevaa lopetusta. Se vain loppui siihen.

Tuosta sitten ärsyyntyneenä laitoin saman kirjakuvan Harjoittelupaikkarohmulle. Tällä kertaa tosin vain kysymyksen kysymysmerkki muuttui huutomerkiksi, joten mielipiteen pyytäminen muuttui muotoon: "Auta mua päättään mitä luen seuraavaksi!". Ja mitä Harjoittelupaikkarohmu puolestaan vastasi? Lyhyesti ja ytimekkäästi: "Dickens!" Kun kysyin perusteluja, niin hän sanoi, että ei ole mitään perusteluja ja että ei hänkään osaisi päättää.

Eli käytännössä molemmilla (tai oikeastaan meillä kaikilla kolmella) oli sama ongelma: kukaan ei osaa tehdä mitään perusteltua ratkaisua, koska ei tiedä tarpeeksi kaikista teoksista. Mutta siinä missä Lester vain jahkaili ja antoi lopulta jonkun ympäripyöreän ehdotuksen, joka kattoi melkein puolet niistä antamistani vaihtoehdoista, Harjoittelupaikkarohmu valitsi heti yhden. Ei sillä, onhan tuo nyt ihan tyhmä kysymys muutenkin, eikä sillä nyt ei ole ylipäätään mitään väliä. Kai.

Kauheasti yritin keksiä keinon saada liitettyä interaktiivisen äänestyksen tähän, mutta eihän se onnistu. Olen miettinyt jo jonkun aikaa että siirtäisin blogin täältä jonnekin sellaiselle alustalle, että asiat oikeasti toimisivatkin, mutta vielä en ole saanut aikaiseksi. No, tässä kuitenkin linkki äänestykseen: KLIK!

Tosin jotkut noista vaihtoehdoista ovat sellaisia, että haluaisin ehkä lukea ne enemmän kuin jotkut toiset, mutta kiinnostaa kuulla muidenkin mielipiteitä. En tosiaan oleta, että näistä tarvitsisi tietää mitään äänestääkseen, vaan teoksen nimi, tekijän nimi ja ihan kansikuvakin ovat kaikki ihan yhtä valideja vaikuttimia.

perjantai, 3. huhtikuu 2020

Kesätyötön

On taas raskas fiilis, tällä kertaa ihan syystäkin. Laitoin sille ex-pomolleni viestiä mahdollisesta kesätyöstä. Olen miettinyt, että eihän sitä kehtaa edes kysyä, kun korona iskee firmoihin niin pahasti, mutta päätin sitten, että muotoilen sen kysymykseni vain niin, että tiedän, että korona on vaikuttanut firmaan, mutta että onko hänellä yhtään tietoa siitä, ottavatko he opiskelijoita kesätöihin tänä vuonna. Kuulemma eivät ota, eivät voi rekrytä nyt ylipäätään ketään. Hän sitten sanoi vielä, että niin mielellään hän kyllä ottaisi minut tiimiinsä. Minä tykkään tästä pomosta, kun vaikka hän sanoo, että ei voi ottaa minua töihin, minulle tulee oikeasti se fiilis, että kyse ei ole siitä, että minä olisin huono - joko huono työntekijä tai muuten huono ihmisenä. Se on tosi kiva. Sitten hän vielä kysyi, että olenko kysynyt siltä nykyiseltä pomoltani. Sanoin, että en hiljattain, mutta mainitsin, että ennen koronakriisiä tiedustellessani asiasta ohimennen siltä joka tiiviimmin ohjaa sitä graduani tuolla työpaikalla (joka on tosin myös pomoni alaisuudessa), hän vaikutti vähän kiusaantuneelta ja sanoi, että kun Arrow varmaan pystyy tekemään kesällä enemmän, niin... mutta oletkos kysynyt siltä ex-pomoltasi jo?

Eli vaikuttaa siltä, että kesätöitä ei nyt tule olemaan. Toki kysyn vielä siltä pomoltani varmuuden vuoksi (ja sanon, että se ex-pomoni suositteli vielä varmistamaan häneltä tilanteen), mutta olen aika varma, että minulle ei löydy mitään. Toki oletin näin jo, mutta silti se harmittaa, etenkin kun tuntuu taas, että minä olen jotenkin vetänyt sen lyhyimmän korren meidän opiskelijaporukasta: kaikilla muilla on kyllä työ (paitsi Anni ei ilmeisesti myöskään jatka), joten vaikka koin jossain vaiheessa, että olen pärjännyt todella hyvin, niin nyt minä olen sitten kuitenkin se, josta firman on kaikkein helpoin luopua. Tuntuu, että olen pelannut korttini jotenkin huonosti, vaikka enhän minä mitenkään voinut syksyllä ennakoida, että tulee joku epidemia, joka vaikuttaa näin raskaasti talouteen.

En minä silti heti rahattomaksi joudu. Vaikka olenkin tänä vuonna jo käyttänyt paljon säästöjäni, minulla on edelleen rahaa noin neljän kuukauden menoihin. Ja toki saan myös sen gradupalkkion, kunhan graduni valmistuu, ja jos oletettaisiin, että lopputulos olisi edes ihan hyvä, eli keskimäärin 3 asteikolla 1-5 siinä firman palkkiomallissa, niin siitä tulisi vielä noin neljän kuukauden menot kattava summa lisää. Hain tosin asumistuen tarkistusta, koska vuodenvaihteen jälkeen tuloni ovat laskeneet, joten laskujeni mukaan sieltäkin pitäisi tulla noin satanen lisää tukea sen tarkistuksen jälkeen. Ja veroilmoitus tuli ja siihenkin lisäsin sen kesän ja syksyn etätyön oikeuttavan työhuonevähennyksen, ja ennen sitäkin minulle veronpalautuksena tulevaksi summaksi ilmoitettiin n. 1600 euroa, joten silläkin saa sitten taas vähän lisäaikaa. Ja toki nuo arvioni noista kuukausimenoista ovat vähän alakanttiin, koska olen testannut tuota nyt käytännössä parin kuukauden ajan ja jos menoni pysyisivät samana, niin varmaan pystyisin pitämään yllä nykyisenlaista elämäntyyliäni suunnilleen... laskin sanoo että noin 12 kuukautta. Ja sittenkin voin nostaa vielä opintolainan pois kuleksimasta ennen kuin valmistun, jos tilanne näyttää pahalta. Vasta sitten täytyisi alkaa miettiä muuttoa halvempaan kämppään tai terapian lopettamista, koska ne nyt ovat ne minun suurimmat menoni.

Mutta ahdistaa. Toisaalta mietin, että jos jossain tilanteessa on oikeutettua käyttää säästöjään, niin se on nyt kyllä sitten tämä. Ei sillä, kuka sanoo, koska tulee koronan toinen aalto? Tai kolmas? Tai vaikkei tulisikaan, niin miten pitkä lama tästä ensimmäisestä aallostakin seuraa? Masentaa.

Tänään oli myös terapia ja kai senkin aikana kävi ilmi, että johtuen varmaan osittain traumasta ja osittain ehkä mielenlaadustakin minä kauheasti tarvitsisin mahdollisimman paljon jotain pysyvää ja sen lisäksi miljoona varasuunnitelmaa, jotta voisin tuntea oloni turvalliseksi. Joten otan tämän kesätyöpaikan menetyksen nyt raskaasti, koska minun mielessäni se tarkoittaa sitä, että kaikki varmaan pikku hiljaa riistäytyy täysin minun hallinnastani ja päädyn loppujen lopuksi kadulle elämään. Ei se ole lainkaan realistista, mutta ihan tämä normaali elämä, että on kiva kämppä ja voi pitää rottia, käydä terapiassa ja on varaa syödä ja välillä voi käydä vaikka leffassakin, se tuntuu minun mielessäni niin epävarmalta. Se tuntuu siltä, että minä hetkenä hyvänsä se kaikki voitaisiin ottaa vain pois. Tuosta noin vain.

Mutta kai pitäisi yrittää ottaa rauhallisesti, kun kai minun nyt pitäisi tyriä ihan totaalisesti, jotta en 12 kuukauden aikanakaan keksisi mitään tulonlähdettä? Voihan sitä aina mennä johonkin muuallekin töihin kuin omalle alalle. Vaikkakin mieli huutaa nyt, että äkkiä nyt keksit jotain säästöjä, syöt vain puuroa seuraavan kuukauden, ainakaan et mitään teetä osta vaikka juuri suunnittelit, puhumattakaan sitten mistään uusista kengistä, kun rikkinäisilläkin voi hyvin kävellä vaikkei ne niin mukavat olekaan. Siitä huolimatta pitäisi varmaan ajatella, että jatkan samaan malliin kuin tähänkin asti, koska enhän minä todellakaan ole tuhlannut rahaa oikein ikinä. Toki voi miettiä, onko jousiammuntakurssille osallistuminen tuhlausta, tai uimahallissa käynti, kun eihän ne mitään elämän välttämättömyyksiä ole, mutta kai minun pitää yrittää sanoa itselleni, että ne on ihan okei, niiden avulla pidän huolta paitsi fyysisestä, niin myös henkisestä jaksamisesta. Ja ne sisältyvät siihen "nykyisen elämäntyylini" määritelmään, jota pystyn pitämään yllä sen tulevat 12 kuukautta, niin ehkä olisi ylireagointia jättää vuokran, terapian, laskujen ja ruoan lisäksi kaikki muu pois? Pitää vain yrittää nyt rauhoittua ja yrittää kokeilla uskoa siihen Natalian "asioilla on tapana järjestyä" -sanontaan.

maanantai, 30. maaliskuu 2020

Epätäydellinen itseni

Sain palautettua uuden version siitä analyysiosiosta opettajalle. Sain sitä - omasta mielestäni ainakin - paljon paremmaksi ja sen lisäksi myös valmiimmaksi. Se on tosin ihan liian pitkä, mutta kunhan saan analyysin alaosiot sinne, voin paremmin arvioida, miten paljon minun pitää tiivistää ja tarvitseeko jotain jättää kokonaan pois. Tein tiivistämistä tosin jo nyt tähän versioon, mutta tämä (edelleen) hieman keskeneräinen analyysiosio on jo 20 sivua. Ramonalla oli tosin n. 35 sivua tuloksia, joten ehkä tämä ei ole niin paha. Siitä tosin puuttuu vielä ne toisetkin tulokset, ja tavoitteeni oli ainakin jossain vaiheessa, että saisin koko tulososion mahdutettua siihen 20 sivuun. En osaa arvioida miten paljon kamaa siihen on vielä tulossa, mutta sanoisin, että vähintään 10 sivua niiden muiden osioiden muodossa, joten tätä pitää nyt tiivistää. Mutta olen ihan tyytyväinen siihen, ainakin näin väliversiona, kun ottaa huomioon, että nämä isot rakenteelliset muutokset, kahden uuden lähteen löytäminen ja lukeminen ja liittäminen löydöksiin, sekä seitsemän sivua lisää pituutta ovat tapahtuneet vain viikon aikana. Toki minulla on vain noin neljä viikkoa enää ylipäätään aikaakaan, joten muutoksia pitää tapahtua nopeasti, mutta silti.

Harjoittelupaikkarohmu laittoi eilen viestiä. Se oli ihan epätärkeä viesti (hän sanoi katsovansa yhtä Marvel-leffaa), mutta sitten kun minulla oli edelleen vähän stressi päällä siitä koko gradujutusta, avauduin siitä hänelle. Harjoittelupaikkarohmu on ihan hyvä kuuntelemaan. Ja hän sanoi juuri sopivia asioita ("joskus opettaja ei vain ole yhtään samalla aallonpituudella", "valmistuminen on tärkeempää kuin gradun laatu muutenkin", "kyllä se siitä lutviutuu ja selkeytyy"). Ja hän sanoi sitäkin, että monista tuntuu aina siltä, että muut osaa ja että itse on vain se urpo, mutta että se on usein vain oma harhakäsitys. Lisäksi lopuksi vähän pahoittelin hänelle sitä, että avauduin hänelle koko gradujutusta, mutta hän vastasi, että pitää avautua juuri silloin kun siltä tuntuu ja että voin kyllä avautua hänelle jatkossakin.

Siitä tuli jotenkin rauhallisempi olo. Ei Harjoittelupaikkarohmu sanonut mitään, mitä en sinällään olisi jo itsekin järkeillyt, mutta oli ihan kiva kuulla ne pointit joltain muultakin. Harjoittelupaikkarohmu on kiva ja tuon takia hänen kanssaan on juuri kiva jutella. Toki minäkin tuen häntä silloin kun hän avautuu (tai yritän ainakin) ja kuuntelen, mutta se on se koko juttu, että hänen kanssaan voi puhua asioista niin, että kumpikin saa siinä myös emotionaalista tukea. Terapeuttini sanoi perjantaina minun kertoessani tästä viimeaikaisesta graduahdistuksesta, että minun olisi hyvä puhua niiden muiden gradulaisten kanssa. Hän sanoi sen moneen kertaan, mutta se ei vain tuntunut vaihtoehdolta. Nyt Harjoittelupaikkarohmun kanssa juteltuani se puolestaan tuntuu hyvinkin mahdolliselta. Kun ehkä se on muillakin se sama, että hekin kaipaisivat tukea ja että on vain niin kauhean vaikea olla se ensimmäinen, joka avaa sen keskustelun siitä, että miltä tämän gradun tekeminen tuntuu sen sijaan että keskityttäisiin edelleen niihin käytännön juttuihin.

Mietin nyt, että ehkä laitan jossain kohtaa Lesterille taas viestiä ja että sen sijaan, että kyselisin häneltä suoraan, että miltä susta tuntuu tää gradu, stressaako suakin tämä gradu, jne. niin kyselisin jotain yleistä ensin (tyyliin "miten gradujutut menee?") ja sitten sanoisin jossain kohtaa sen jälkeen, että minulla on ollut paska fiilis siitä ja että välillä tuntuu siltä, että haluan vain lopettaa koko gradun tekemisen, vaihtaa alaa ja muuttaa vaikka jonnekin metsään, niin ei tarvitsisi ajatella sitä. Eli jakaisin ensin jonkun henkilökohtaisen oman tunteen sen sijaan, että pyytäisin häntä tekemään niin ensin. Toki siinä on se riski, että Lester tekee niin kuin hän yleensä tekee, eli alkaa listata jotain käytännön vinkkejä minulle graduntekoon (tyyliin "oletko kokeillut aikatauluttaa gradun kirjoittamisen kalenteriin?"), mutta ehkä yritän miettiä sen muotoilun niin, että tulee selväksi se, että minulla on ongelma enemmänkin sen fiiliksen kuin itse käytännön prosessin kanssa. Kun minä en sinänsä ole kauheasti jakanut tunteitani hänelle ihan suoraan, paitsi sanomalla epämääräisesti, että jokin stressaa tai muuten jotenkin epäsuorasti, joten ehkä tämä on nyt hyvä tilaisuus kokeilla, mitä tapahtuu jos kokeilen ihan suoruutta.

Kun mietin, että ehkä Harjoittelupaikkarohmun kanssa se viestittely on luontevampaa, koska en pelkää niin paljon, että nolaan itseni ja toisaalta en myöskään pelkää osoittaa ärsyyntymistä, jos hän käy vähän hermoilleni. En minä koe, että hänelle mitenkään töksäyttelisin, mutta kun viestittelen Lesterin kanssa, yritän antaa itsestäni vain niin täydellisen ja tasapainoisen kuvan, joten pidän tarkkaan huolen siitä, että missään ei vain ole yhtään mitään ikävähköä sävyä, vaikka minulla jotain ikävähköjä ajatuksia olisikin. Yritän vain aina olla iloinen ja positiivinen ja olla näyttämättä, että mikään oikeastaan vaikuttaa minuun, tai jos vaikuttaakin, niin sitten se on vain epämääräisesti jotain, joka "vähän stressaa". Ehkä voisi olla vähemmän feikki? Jotenkin se oma feikkiyteni vasta nyt hahmottuu minulle kaikessa kokonaisuudessaan, kun mietin tätä. Ehkä se olisi hänellekin ihan okei, jos olisin normaali epätäydellinen itseni? Tai jos ei olisi, niin kai sekin olisi hyvä tietää.

Mutta nyt pitää laittaa vaatteet päälle - tai siis loputkin vaatteet - kun Natalia laittoi eilen viestiä ja ehdotti videopuhelukahvittelua tänään. Aion mennä ulos, niin ei tarvitse stressata siitä, että kämppäni ei ole niin siisti kuin haluaisin (vaikka olenkin siivonnut paljon enemmän nyt korona-aikana) ja lisäksi ehkä se tuntuu siltä, että oikeasti menisin tapaamaan jotakuta, kun poistun kämpästäni, vaikkakin sitten vain kävelylle.

Sitten pitääkin aloittaa seuraava latinan käännös, eli kiirettä pitää, mutta ainakin nyt on ollut ihan hyvä fiilis.

torstai, 26. maaliskuu 2020

Spite?

Teen taas gradua ja aikaisemmista suunnitelmistani huolimatta päätin tehdä ainakin tässä kohtaa sitä analyysiä uudestaan. Siihen tosin liittyy se, että joudun lukemaan niitä opettajan kommentteja siitä ja se tuntuu vähän pahalta. Mutta ehkä olen saanut nyt vähän etäisyyttä siihen ja huomaan, että suutun vähän, kun luen niitä. Ensinnäkin, se 13 sivun analyysiosioni sisältää 61 kommenttia opettajalta. 60 niistä on täysin negatiivisia. Se yksi on sitten sellainen, että siitä voi saada hyvällä mielikuvituksella jotain positiivista irti: "Tässä analyysin tulos tulee selkeästi esiin, mutta - - ". Ja osa hänen kommenteistaan on sellaisia, että hän selittää, miten on asian ymmärtänyt ja kysyy sitten "onko todella näin?". Ja ne kohdat menevät juuri niin kuin hän on ymmärtänyt ja olen selittänyt sen tarkasti, niin miksi sitä pitää kysyä niin kuin hän olettaisi, että valehtelen? Tai siis, jos kirjoitan "dokumentissa todetaan, että kuvat ovat viitteellisiä, eivätkä välttämättä vastaa lopullista tuotetta", niin miksi sen opettajan pitää sitten kommentoida: "tulkitsen tämän tarkoittavan, että dokumentissa eksplisiitteisesti sanotaan, että käytettävät kuvat ovat vain kuvituskuvia tms. eivätkä yhdisty välttämättä tuotteeseen. Onko todella näin?" Miksi ei olisi, kun kerran sanon sen! Lisäksi hän käyttää välillä mielestäni aika aggressiivisia välimerkkiyhdistelmiä, kuten: "??Mutta eihän tässä ole toisteisuutta??"

Ja kun mietin sitä etägraduseminaariakin, niin vaikka en nyt enää muista sitä äänensävyään, koska menin jotenkin niin pois tolaltani sen aikana, niin selkeästi minulle tuli silloin hänen puheestakin selkeästi sellainen tunne, että paitsi että hän ei pitänyt tekstistäni, niin hän ei myöskään pitänyt minusta. Yhden konkreettisen esimerkin voin antaakin: kun yhdessä kohtaa yritin kysyä tarkennusta johonkin mitä hän oli juuri sanonut, ehdin sanoa vain "mitä sä tarkoit- ", sillä hän alkoi puhua päälleni ja jatkoi puhumista minuuttikaupalla, eikä missään vaiheessa kysynyt, mitä olin ollut sanomassa. Hän teki muutenkin hyvin selväksi sen, että se ei ollut keskustelu, vaan että minun tehtäväni oli vain kuunnella, jos ei toisin käsketty.

Niin ehkä ei olekaan ihan niin kaukaa haettua, että hänellä olisi joku asenne minua kohtaan. Kun aina kun minä annan palautetta, yritän tasapainottaa sen niin, että siellä olisi jotain positiivista ja jotain parannettavaa, jotta se kannustaisi jatkamaan sen tekstin parissa, mutta tämä opettaja ei näköjään usko positiivisen palautteen antamiseen. Siis minulle, muille hän kyllä sitä jakaa, mutta ei minulle. En vain ymmärrä, miksi hän kohtelisi minua muka eri tavalla kuin muita. En tietääkseni ole tehnyt mitään epäsopivaa? Välillä sanon vastaan, jos olen eri mieltä, mutta mielestäni ihan asiallisesti ja mielestäni se myös on minun tehtäväni opiskelijana kertoa hänelle se, miten minä näen jonkun graduuni liittyvän asian. Hän ei ole mikään mielistelijä, vaan hyvin topakka ja suorasukainen ihminen, mutta se, miten välillä koen hänen käyttätyvän minua kohtaan tuntuu jo sellaiselta, että sitä voisi sanoa jopa epäammattimaiseksi. Joo, hän on meitä ylemmässä asemassa ollessaan yliopiston opettaja meidän ollessamme vain opiskelijoita, mutta harvat muut opettajat käyttävät niin autoritääristä opetustyyliä kuin hän.

No, joka tapauksessa. Nukuin viime yönä n. 13 tuntia sen rauhoittavan voimin ja tänään on ollut jo vähän parempi olo. Huomenna aamulla on terapiakin, niin sekin on ihan kiva, vaikka se onkin se paska etä-terapia. Äh, ehkä otan melatoniinin nyt, kun tuntuu, että keho ei meinaa millään taaskaan rauhoittua.

keskiviikko, 25. maaliskuu 2020

Ahdistuksen jälkeinen väsymys

En saanut oikein nukuttua. Tai ehkä nukuin tunnin tai jopa puolitoista, mutta senkin pienissä pätkissä, ehkä kymmenen minuuttia nukkuen ja sitten taas viisi minuuttia hereillä, sitten taas kymmenen minuuttia unessa. Luin sen kirjoitukseni jälkeen ehkä melkein tunnin sitä kirjaa, minkä jälkeen olo alkoi olla vähän väsynyt, joten yritin saada nukuttua. Sitten kaikki asiat ryöpsähtivät taas mieleeni ja sitten taas itkin. Sitten se taas laantui hetkeksi, kun yritin keskittää kaiken energiani siihen, että en ajattelisi mitään, mutta sitten se keskittymiseni taas herpaantui, kaikki tuli takaisin ja itkin vähän lisää. Kun kello herätti vähän yhdeksän jälkeen, olin niin väsynyt, että tuntui, että siinä viiden minuutin aikana, mitä torkkujen välissä on, ehdin sammua ihan totaalisesti ja sitten hätkähtää hereille kauhuissani siitä, että olen varmaan nukkunut pommiin ja missannut sekä latinantunnin että haastattelun. Ei sitä voinut sanoa edes nukahtamiseksi, vaan se oli sitä, että aivoni vain pysähtyvät hetkeksi ihan yhtäkkiä, mutta ilman unen rauhaa.

Olo on ollut aika hirveä tänään. Silmiä pistelee (joo, ne ovat turvonneet), päässä tuntuu oudolta ja koko kehossa olo tuntuu sellaiselta kylmän hikiseltä ja heikon oksettavalta. Heti jos en käytä kaikkea energiaani ajatusteni hallitsemiseen, ne luiskahtavat johonkin ikävään ja kyyneleet alkavat virrata kuin itsekseen. Välillä on ollut sellainen olo, että jopa nukuttaa, mutta pääasiassa on se tärisevän oksettava olo. Haastattelu meni ihan hyvin kai, vaikka koneeni päättikin ilmoittaa kesken haastattelun, että se käynnistää Windowsin uudestaan, eikä sitä voinut estää, mutta muuten sain kai jotain tuloksia. En jaksanut oikein keskittyä siihenkään, vaikka yritinkin pinnistellä, että saisin ääneni sellaiseksi innokkaan ystävälliseksi ja kannustavaksi.

Yksi sen harjoittelupaikkani osaston työntekijöistä laittoi minulle lisäksi viestiä ja kyseli, milloin ehtisin päivittää niitä tekemiäni tekstejä siihen projektiin, jonka parissa tein töitä koko kesän ja syksyn. En tiedä onko sitä minun tehtävääni sen projektin kirjoittajana sitten annettu ylipäätään kenellekään muulle, kun kuulemma tämä työntekijä oli ymmärtänyt sen tuoteomistajan puheista, että minä tekisin sitä edelleen. Mutta siitä tuli hyvä fiilis, koska tykkäsin siitä projektista ja tuntuu mahdolliselta, että ehkä siellä firmassa voisi olla sittenkin minulle töitä tästä korona-jutusta huolimatta ainakin osaksi kesää. Olen stressannut sitäkin, kun tiedän, että joidenkin osastojen työntekijät laitetaan pitämään kesälomansa nyt ja tiedän, että meidän firman asiakasfirmoja on laitettu kokonaan kiinni ja monilta heiltä melkein koko henkilöstö lomautettu, niin on kai aika ilmiselvää, että meidänkin firman tulos kärsii. Niin koska harjoittelijoista on helppo karsia ja koska se pomoni ei osannut edes ennen tätä kriisiä arvioida, onko hänen osastolleen mahdollista tulla harjoittelijaksi taas kesällä, olen jotenkin tullut entistä varmemmaksi siitä, että minulle ei ole siellä paikkaa ainakaan tässä kohtaa ja että hävettää jo ajatuskin siitä, että kyselisin jotain työtä nyt kun paitsi meidän firma niin myös kaikki muut firmat on kriisissä ja ihmisillä on muutenkin vaikeaa.

Mutta se oli kiva projekti. Siellä ei ikinä tullut sellaista oloa, että en osaisi kirjoittaa, koska sain tehdä sitä omalla tyylilläni. Mietin siinä yön aikana, että ehkä osittain nämä graduvaikeudet ovat johtuneet siitä, että se opettaja ohjaa meitä niin tiukasti. Kun minä kirjoitan jotain tekstiä, kirjoitan sen alusta loppuun, vaikka siitä tulisi ihan vain joku luuranko. Sitten aloitan sen taas alusta ja käyn koko tekstin uudestaan läpi ja korjaan sitä ja lisäilen asioita ja muutenkin parantelen ja muuttelen. Ja sitten taas aloitan sen alusta. Niin kuin olen täälläkin monta kertaa sanonut, hahmotan asioita paremmin kuin kirjoitan, joten kun nyt olen tehnyt ihan niitä raakaversioita niistä gradun osioista, se on auttanut minua hahmottamaan paremmin koko prosessia. Ja se, jos saan siirtyä yhdestä raakaversiosta toisen osion raakaversioon, se palaute siitä aikaisemmasta raakaversiosta jää hautumaan. Lisäksi nytkin kun kirjoitin viikonloppuna sitä analyysiosiota, huomasin, että samalla minulle pälkähti päähän kaikenlaisia ideoita muiden osioiden suhteen myös! Siitä tuli inspiroitunut olo.

Tämän tyylin hyödyntäminen oli minun suunnitelmani tämän gradun suhteen ja se näkyi minun tutkimussuunnitelmassanikin, mutta se tyyli, jolla meidän graduopettaja on meitä ohjannut, ei ole mahdollistanut tätä taktiikkaa. Se meidän opettaja haluaa, että kun teen raakaversion ensimmäisestä osiosta, niin kirjoitan sitä samaa osiota täsmälleen niin monta kertaa läpi, että se alkaa muistuttaa jo potentiaalista lopputekstiä. Ennen sitä, hän ei anna minulle vihreää valoa siirtyä eteenpäin. Mutta se ei selkeästikään sovi minulle, kun jään pyörimään kehää sen saman osion ajatusten kanssa, koska en missään vaiheessa saa etäisyyttä siihen. Enkä osaa kunnolla hahmottaa, mikä on olennaista ja mikä ei, koska sillä hetkellä minun mielessäni se koko loppugradu on vain epämääräistä kohinaa. Miten muka saisinkaan jonkun teoriaosion hiottua kuntoon, jos minulla ei ole lainkaan jäsenneltyä käsitystä siitä, mitä siinä gradussa ylipäätään tapahtuu. Toki suunnitelmat on aina tärkeitä, mutta minä suunnittelen samalla kun kirjoitan. Jos joudun kirjoittamaan sitä yhtä ja samaa osiota uudestaan ja uudestaan viikkojen tai jopa kuukausien ajan, tuntuu, että jokin minun päässäni vain lakkaa toimimasta.

Joten ehkä nyt sanon sille opettajalle, että sen sijaan, että palauttaisin uuden analyysiosion maanantain deadlinessa, teenkin kokonaan uuden osion, jotta saan vähän etäisyyttä siihen analyysiin ja jotta ideani korjausten suhteen ehtivät kypsyvät päässäni. Opettaja kyllä sanoi, että jos jotain palautat, niin sen pitäisi olla kyllä se analyysi, mutta minun gradunihan se on ja kai minun pitäisi voida luottaa siihen, että itse tiedän parhaiten, mikä tyyli sopii minulle. Ja koska nyt aika alkaa käydä vähiin, koen, että minun pitää tehdä tämä gradu loppuun sillä minulle tehokkaimmalla tavalla. Olisi pitänyt pitää kiinni tästä alusta pitäen ja sanoa opettajalle vastaan, että ei, kun minä teen tämän gradun nyt sillä tavalla, joka sopii minulle. Kun ne itse vaiheethan ovat käytännössä täsmälleen samat, niiden järjestys vain on erilainen. Harmittaa, että olen todennäköisesti hukannut aikaa siihen, että olen yrittänyt miellyttää sitä opettajaa ja survoa itseäni siihen hänen valmiiksi antamaan malliinsa, johon en selkeästikään sovi. Mutta ehkä se meidän opettaja on siitä vähän huono, että hän ei kysynyt, hän ei antanut meidän päättää, vaan jonkun tekstin palautuksen jälkeen hän vain sanoi, että haluan tästä uuden version sitten seuraavaksi kerraksi. Toki me se saatiin päättää, että minkä osion versiointi me aloitettiin seuraavaksi, mutta sekin tarkoitti vain sitä, että mitä osiota haluat kirjoittaa seuraavat kaksi kuukautta?

Kai minä olen vähän vihainen sille meidän opettajalle. Hän tuntuu jotenkin vähän puolueelliselta. En tiedä, voi olla, että olen vain katkera tai jotain, mutta tuntuu, että Anni ja Lester saavat ihan erilaista kohtelua kuin me muut. Opettaja suorastaan syö Lesterin kädestä: aina kun käsitellään töitä ja Lesterin työ on siinä mukana, se käsitellään ensin. Kun opettaja haluaa tietää meidän kaikkien mielipiteen asiaan, hän kysyy Lesteriltä ensin. Annin suhteen tilanne on vähän sama, ja Anni sanoi minullekin kerran jälkeenpäin, että ei oikein ymmärrä, mitä se opettaja edes puhui kommentoidessaan sitä, että Anni nyt on kaikkein pisimmällä, hän varmaan saa kasattua gradun kokoon ensimmäisenä. Sillä Anni huomautti minulle, että hänhän ei ollut siinä vaiheessa edes aloittanut vielä koko teoriaosiota, joka on aika työläs vaihe. Mutta tuntuisi oudolta, että se meidän opettaja olisi niin näkyvästi puolueellinen.

En tiedä, tuosta koko jutusta tulee vain sellainen fiilis, että vaikka olisi kiva jotenkin saada vertaistukea tähän graduahdistukseen, en todellakaan halua puhua siitä kenenkään meidän graduryhmäläisen kanssa. Se on harmi, koska sehän olisi aika kätevää, että me voitaisiin tukea toisiamme tässä aika rankassa opiskelujen vaiheessa. Thor on luopunut gradunteosta toistaiseksi, ilmeisesti hän oli polttanut itsensä loppuun ja nyt hän yrittää vain kasailla itseään. Harmittaa, ettei hän ole sanonut mitään meille. Minä kysyin häneltä tosin siitä joskus tammikuussa, että onko hän edelleen tekemässä gradua ja kun hän vastasi, että joo, minä kommentoin, että luulin jo, että hän on luopunut jo koko jutusta, kun häneltä ei ollut tullut niitä palautuksia ja kun hän ei ilmoittautunut siihen konferenssiinkaan esiintyjäksi meidän muiden mukana. Thor vain sanoi, että ei häntä kiinnosta mitkään konferenssit ja sivuutti koko aiheen. Kai toivoisin, että olisin voinut olla jotenkin paremmin tueksi hänelle.

Mutta tuollaisista asioista me ei oikein puhuta. Toki meidän ryhmässä on välillä ollut "surkeuskilpailu" siitä, että kenellä on graduasiat kaikkein huonoimmassa jamassa, mutta se on aina jotenkin vitsillä ja keskittyy konkreettisiin asioihin. Joten kun Lester valittaa, vaikka että pahus kun ne kaikki gradukokoukset on töissä siirtyneet pitemmälle ja pitemmälle, hänen on vaikeampi kerätä sitä aineistoa ja saada graduaan eteenpäin, niin siinä on vaikea sanoa, että minulla ei ole sellaista ongelmaa, vaan minua vaivaa se, että tuntuu, että en osaa ilmaista ajatuksiani kirjallisesti tai suullisesti, enkä saa niistä yhtään kiinni. Tiedän kyllä, mitä Lester sanoisi: sun täytyy vain opetella ilmaisemaan ne ajatukset. Ja sitten hän ehkä selittäisi jotain sellaiseen lässyttävään mansplainaavaan tyyliin ikään kuin olisin joko vauva tai ihan vain idiootti. Hän sanoi opettajalle kyllä viime kerralla, että hän on ollut motivaatiokuopassa, mutta meille muille hän ei ole maininnut mitään sellaista.

Tekisi mieli laittaa Korpinkynnelle viestiä ja hakea häneltä vertaistukea graduun. Hän on tehnyt sitä omaa graduaan nyt kai jo kohta kaksi vuotta, niin tuntuu, että häneltä voisi kysyä, että ahdistaako häntä gradujutut ikinä. Ja ehkä tämä on osittain taas sitäkin, että kun Lester ärsyttää minua, minun tekee aina vain mieli laittaa viestiä Korpinkynnelle. Ja Korpinkynsi on inhimillinen, epäuhkaava, kun taas Lester on sellainen, että jos hänelle sanoo, että mua stressaa tämä tai huolettaa tuo, niin hän ottaa siihen käytännön lähestymistavan sen sijaan, että häneltä saisi sympatiaa. Silloin tuntuu kuin puhuisi jollekin robotille, eikä se auta, kun haluaisin vain kuulla, että jollain muullakin on välillä samanlainen fiilis.

Annikaan ei ole paljon parempi, vähän tosin. Hän on vain niin kiltti ja aina sanoo kaikenlaista, että no enhän mää nyt ole tehnyt paljon mitään, eihän tää nyt niin kummoinen ole, ja kommentoi sitten, että kun sinä Amia olet tehnyt niin paljon ja ihailen sitä, miten hyvin olet jaksanut tehdä gradua niiden kaikkien muidenkin kurssien ohessa. Ei siitäkään tule niin hyvä fiilis, kun tuntuu, että sekin kommentti vain muistuttaa minua siitä, että koko ajan pelkään reputtavani kaiken. Ja osittain tuntuu siltä, että hän sanoo ne asiat vain ollakseen kiva, koska hän on kiva ja varmasti hän haluaa yrittää sanoa jotain positiivista minustakin, vaikka sitten väkisin keksimällä.

Mutta varmaan otan joskus aika pian rauhoittavan, että saan rauhoituttua nyt illalla ja nukuttua univelkoja pois. Sitten voin taas keskittyä paremmin tekemään niitä gradujuttuja.