keskiviikko, 26. tammikuu 2022

The talk

Nähtiin viikonloppuna Twiningin kanssa ja sain lopulta otettua puheeksi sen, että minulla ei ole ollut enää hyvä fiilis siitä meidän jutusta pitempään aikaan ja että ajattelin nyt, että olisi parempi jos me oltaisiin vain kavereita. Selitin tarkemmin sitä, mitä fiiliksiä minulla on ollut ja miksi olen päätynyt tähän päätökseen, mutta sanoin myös, että Twining on minulle tärkeä ja että tämä ei ole hänen "vikansa", vaan että molemmilla on sellaisia kokemuksia, että jotkut asiat ovat vaikeita ja niiden johdosta tuntuu että meidän juttu ei ole menossa eteenpäin.

Minä itkin, Twining ei, mutta tuntui, että Twining otti sen tosi huonosti. Ei hän suuttunut tai ollut vihainen tai syyttänyt minua mistään, mutta hänen käytöksensä hieman pelotti minua. Twining vaikutti olevan pois tolaltaan (sisäisesti, ulkoisesti hän oli yhtä hillitty kuin aina) ja sanoi asioita, jotka eivät käyneet yhtään järkeen. Twining sanoi monta kertaa illan aikana, että "eihän tässä mikään kuitenkaan oikeastaan muutu". Sanoin siihen melkein joka kerta, että ei kaikki muutu ja että me voidaan kyllä olla kavereita ja yhteyksissä, mutta että jonkin on muututtava. Jossain kohtaa Twining myös mainitsi, että hänellä oli töissä ollut koulutettavana joku 18-vuotias nainen, joka oli lähetellyt hänelle viestejä somessa, tms., mikä tuntui tulevan ihan tyhjästä ja kuulosti minulle siltä, että Twining sanoi sen jotta olisin mustasukkainen. Twining myös yhtäkkiä muuttui läheisyydenkaipuiseksi ja halusi halata ja olisi halunnut suudella vielä viimeisen kerran, tms. ja vaikka sanoin ei (kaikkeen muuhun kuin halaukseen), Twining yritti hetken päästä uudestaan. Hän sanoi myös, että minä olen hänelle tosi tärkeä ja rakas ja että hän on tyhmä kun ei ole osannut sanoa sitä. Ja sitten tuntui että hän yritti jättää ovea koko ajan auki sanomalla jotain tyyliin "aika näyttää mitä tässä käy" tai "ei minkään oikeasti tarvitse muuttua". Hän kysyi myös monta kertaa, että mitä jos me sovittaisiin jotain ystävänpäiväksi, vaikka sanoin, että en oikein tiedä, kun tuntuu että se olisi outoa. Silti hän kysyi sitä uudestaan monta kertaa.

Mietin, että ehkä Twining oli jotenkin shokissa, tai muuta vastaavaa, kun tuntui että hän toisteli kaikenlaista ikään kuin kuulematta lainkaan mitä olin sanonut hänelle tai tajuamatta, että meidän suhde (tai mikälie) ei vain tule olemaan sellainen kuin tähän asti ja että nyt rajoja on uusissa paikoissa, eikä niiden ylittäminen käy, vaikka aikaisemmin jokin olisikin ollut okei. Kaverin kanssa ei pussailla, eikä kaveria yritetä koskettaa paidan alta. Seurustellessa nuo ovat okei ja jopa kannustettavia asioita, mutta kaverisuhteessa ne eivät enää käy. Minua hieman ärsytti, kun Twining ei tuntunut tajuavan sitä tai haluavan hyväksyä sitä. Välillä tuntui myös, että Twining yritti manipuloida minua, kun sanoi jotenkin epämääräisesti, että ihmiset voivat muuttua ja että vaikka hänkin on aina miettinyt, että haluaisi asua tässä kaupungissa aina, niin ehkä hänenkin mielensä voi muuttua sen suhteen tulevina vuosina tai ehkä jopa kuukausina.

Tuo kaikki tapahtui minun kämpälläni ja sanoin sitten, että Twining voi jäädä sinne yöksi, koska en viitsinyt heittää häntä sieltä uloskaan niin myöhään yöllä, koska hän vain vaikutti haluavan halata minua tai pitää vähintään kädestä kiinni eikä päästää irti. Jossain kohtaa Twining alkoi toistella: "Kaikki on ihan hyvin. Asiat kyllä järjestyy." Ja myös sitä hän toisteli uudestaan ja uudestaan. Selkeästi hän osoitti ne sanansa minulle, mutta olin hämmentynyt ja se hiukan pelotti minua, koska minä olin siinä vaiheessa ihan rauhallinen, mutta Twining vain toisteli tuota ja jotenkin tuntui että hän ei ollut ihan "läsnä". Jälkeenpäin mietin, että ehkä hän siinä oudossa mielentilassaan sanoi minulle sen mitä hän halusi sanoa itselleen, tai mitä olisi halunnut minun sanovan hänelle. Sovittiin, että voidaan nukkua samassa sängyssä ja Twining piti minua kädestä melkein koko yön, nukkueessaankin. Aamulla Twining lähti ja minä saatoin hänet bussipysäkille.

Sen jälkeen ollaan viestitelty jotain jokapäiväistä, koska oltiin sovittu, että ollaan kavereita. En ole vieläkään varma, miten paljon Twining sisäisti siitä mitä sanoin hänelle (että me ei olla enää yhdessä), mutta nyt olen miettinyt, että ehkä se tilanne jotenkin sai hänet niin pois tolaltaan, että sen takia hän ei jotenkin pystynyt käsittelemään sitä tilannetta silloin kun puhuin hänelle niitä asioita.

En tiedä, välittikö hän minusta oikeasti missään vaiheessa vai ei. Toisaalta hän vaikutti olevan pois tolaltaan kun sanoin etten halua jatkaa tätä meidän juttua, joten se viittaisi siihen, että ehkä hän välitti, mutta että hän ei vain osannut ilmaista sitä. Twining sanoi myös, että eihän hän olisi jatkanut minun kanssa juttelua ja viestittelyä lainkaan, jos ei olisi välittänyt minusta, mutta se ei kuulosta minun mielestäni mitenkään vakuuttavalta argumentilta. Ja toisaalta sitten mietin, että ehkä hän on vain niitä miehiä, jotka haluavat sen mitä eivät voi saada: että heti kun sanon, että haluan erota, minusta tulee uusi ja kiiltävä. Että hän ei missään vaiheessa oikeasti välittänyt minusta, eikä tuntenut mitään minua kohtaan, vaan että hän oli vain tottunut minun seuraani ja siihen, että olin saatavilla ilman että hänen täytyi sitoutua minuun millään lailla, tai muutenkaan muuttaa omaa elämäänsä lainkaan. Ja sitten kun sanoin etten halua jatkaa, häntä järkytti vain se, että hän ei hyödy enää tästä meidän järjestelystä ja voi pitää minua "varalla" samalla kun odottaa että kohtaisi sellaisen naisen jonka kanssa haluaisi oikeasti olla.

Terapeuttini sanoo, että tuo on yksi niistä minun traumajäänteistäni: että uskon, että ihmiset eivät vain välitä. Mutta vaikka yrittäisin hyväksyä sen ja tarkastella uudestaan vaikka minun ja Twiningin juttua, ei vain tunnu oikealta ajatella, että hän välitti missään vaiheessa. Niissä tämänviikkoisissa viesteissäkin hän on ihan yhtä neutraalin small-talkmainen kuin aina ennenkin. Arki jatkuu normaalisti, eikä pelkästään meidän viestivaihtoa lukiessa huomaisi, että hän on kokenut yhtään mitään järkytystä tai että tuntisi mitään surua mistään. Ei kai sillä ole enää mitään väliäkään, mutta kai olisin halunnut pystyä ajattelemaan, että ehkä hän välitti vaikkei osannutkaan ilmaista sitä.

Minulla on nyt viikon aikana ollut vaihtelevia tunteita koko jutusta. Välillä on ollut tosi kurja fiilis ja jotenkin entisestään iskenyt se fiilis mitä olen kylläkin surrut jo varmaan syksystä lähtien: Hänkään ei ole sellainen ihminen, jonka kanssa voisin kokeilla rakentaa yhteistä elämää. Kun ainahan parisuhteen alussa (ja minusta edelleen me oltiin suhteessa, vaikka Twining ei sitä sellaiseksi halunnutkaan kutsua) sitä miettii että "mitä jos" ja mieleen tulee kaikkia juttuja mitä haluaisi tehdä toisen kanssa ja mielessä elää toive siitä, että vaikka kaikki ei näytäkään ihan täydelliseltä sillä hetkellä, niin ehkä kaikki kuitenkin muuttuu paremmaksi. Tuosta kaikesta luopuminen tuntuu jotenkin todella kipeältä, vaikka eihän mikään siitä ollut totta missään vaiheessa. Lisäksi mieleen hiipii taas se ajatus, että mitä jos minä en löydä missään vaiheessa ketään, jonka kanssa tietäisin itse haluavani varmasti olla hänen kanssaan ja joka tietäisi myös varmasti haluavansa olla minun kanssani. Natalia on surrut jonkin verran sitä, että joku hänen tuttunsa on saanut kaksi lasta "ensi yrittämällä", mutta että Natalia ja hänen miehensä ovat joutuneet nyt yrittämään toista lasta jo useamman kuukauden (mikä on ymmärtääkseni ihan normaalia). Ja ymmärrän, että kaikillahan meillä on ne omat murheet, mutta hänellä on sentään se hänen miehensä ja ensimmäinen lapsensa, mutta minä olen edelleen ihan yksin.

Nyt mielessä on pyörinyt myös se, mitä Twining sanoi siitä 18-vuotiaasta naisesta, joka aloitti heillä töissä ja olen miettinyt, että ehkä hän aloittaa nyt jotain tämän kanssa. Miksi muutenkaan hän olisi maininnut koko naista, jos ei olisi kiinnittänyt tähän huomiota ja olisi kiinnostunut tästä? Ja tiedän, että tämä on niitä yleisiä ajatuksia, mitä ihmisillä on eron jälkeen ja yritän sanoa itselleni, että tässä kohtaa on ihan ok surra sitä ja tuntea mustasukkaisuutta Twiningin potentiaalisia seuraavia kumppaneita kohtaan, mutta että ne tunteet menevät kyllä lopulta ohi. Mutta minun mielessäni sekin että hän mainitsi sen 18-vuotiaan on osoitus siitä, että hän ei välittänyt minusta ja että minä en vain ollut tarpeeksi viehättävä hänen silmissään. Kun sekin ärsytti, että kun viikonloppuna sanoin Twiningille etten halua jatkaa hänen kanssaan, silloin hän olisi kauheasti halunnut suudella minua, mutta viimeisen 6kk aikana hän ei ole halunnut suudella minua lainkaan. Jos olen itse yrittänyt sohvalla halailun yhteydessä nojautua lähemmäs "asemiin", hän on vain kääntänyt päänsä pois. Tokihan aina ei ole sellainen fiilis, mutta kun siinä kului se 6 kuukautta, niin koko sen ajan minun mielessäni vain vahvistui ajatus siitä, että hänen täytyi pitää minua vastenmielisenä.

Ja vaikka mielessäni tiedän, että tämä oli nyt hyvä lopettaa tähän tämä meidän juttu, niin se ei tarkoita etteikö se kaikki satuttaisi silti.

Tänään on noiden juttujen suhteen taas huonompi päivä, mutta välillä tuntuu paremmaltakin. Tuntuu siltä, että parempi olla yksin kuin huonossa suhteessa ja että ehkä minun ja Twiningin kaveruus toimii paremmin. Ja olen huomannut, että on ollut iso huojennus, kun minun ei ole enää tarvinnut aktiivisesti miettiä kaikkea itsessäni ja ajatella, että minun on oltava jotenkin parempi, jotenkin täydellisempi, jotta en ole Twiningin mielestä vastenmielinen. Ei kai minun olisi koskaan pitänyt ajatella niin, mutta nyt se jotenkin vasta tuon eron jälkeen tajusin, miten paljon se on stressannut minua.

Yritän kuitenkin sanoa itselleni, että ajan myötä tämä kaikki alkaa kuitenkin helpottaa ja että ei tämäkään suru kestä loputtomiin.

lauantai, 8. tammikuu 2022

Uuden vuoden aatteita

On taas rauhallinen lauantai-ilta ihan kotona, niin kai teki mieli taas järjestellä vähän ajatuksia. Vuosi vaihtui ja vaikka en olekaan sellainen "new year, new me" -ihminen, niin kyllähän sitä tulee aina vuoden vaihtuessa mietittyä kaikenlaista. Ja onhan se hyvä aina välillä miettiä, että mikä kaikki tämänhetkisessä elämässä on okei ja mikä on sellaista, mihin en ole tyytyväinen. Ja jos on jotain, mihin en ole tyytyväinen, niin seuraavan kysymyksen pitäisi olla: "Mitä teen aktiivisesti tällä hetkellä tilanteen korjaamiseksi?"

Päätin, että aktivoin uudestaan Tinderin ja alan totutella ajatukseen, että minun ja Twiningin jutusta ei tule mitään. Ei mitään radikaalia ole tapahtunut, mutta se on ehkä juuri se ongelma: tuntuu että kaikki on jumittunut "katsellaan rauhassa mitä tästä tulee" -vaiheeseen. En koe edelleenkään tuntevan Twiningia kovin hyvin, enkä vain saa karistettua sitä tunnetta, että Twining ei vaikuta haluavan oppia tuntemaan minuakaan tai oikeasti selvittämään sovitaanko me yhteen. Tuntuu myös, että Twiningilla on paljon omia ongelmia. Ei mitään kriittistä elämän täysin sekoittavaa, vaan sellaista pientä, jollaisen kanssa olen itse tehnyt töitä aikaisempina vuosina. Twining tuntuu olevan vain ihan hukassa ja vaikuttaa siltä, että hänellä ei ole kovin hyvää kykyä itsereflektioon. En ole varma, koska välillä hän on tuntunut poikkeuksellisen tiedostavalta siinä suhteessa ja pystynyt sanomaan, mitkä asiat hänelle ovat vaikeita ja myös tekemään töitä sen eteen että hän edistyisi niissä.

Se sairastunut perheenjäsen on myös stressannut häntä ymmärrettävästi. Ja myös vähemmän ymmärrettävästi. Perheenjäsen kotiutettiin, vaikka hän on edelleen huonossa kunnossa, mutta häntä ei voida parantaa jos hän ei sitoudu hoitoon (enkä ole varma onko hän halukas sitoutumaan siihen). Hoitaja käy joka päivä, joten Twiningin tehtäväksi jäisi käytännössä kai vain ruokaostoksissa auttaminen, mutta kuulemma tämä perheenjäsen soittaa Twiningille jatkuvasti, esim. päättäessään, että tarvitsee kaupasta jotain juuri silloin. Lisäksi vähintään kerran viikossa jotain menee rikki perheenjäsenen asunnolla, jolloin Twining saa soiton, että hänen tarvitsee mennä sinne heti.

Siinä suhteessaTwiningin kyky itsereflektioon vaikuttaa erityisen vajavaiselta. Hän on ottanut vastuulleen kaiken mahdollisen ja on uuvuttanut itsensä niin pahasti, että on välillä joutunut olemaan poissa töistä, koska on ollut vain niin loppu. En ole koskaan tavannut tätä perheenjäsentä, joten kaikki arvioni voivat olla ihan pielessä, mutta sen perusteella mitä Twining on hänestä kertonut, minun sympatiani ovat aika vähissä. Tämä on ilmeisesti myös hänen perheenjäseniensä näkökulma ja Twining on ainut, joka suostuu olemaan tämän henkilön kanssa missään tekemisissä. Ilmeisesti Twiningin sisko auttoi joissain järjestelyissä ennen kotiutusta, mutta kuulemma teki selväksi, että vain ja ainoastaan velvollisuudentunnosta eikä halusta auttaa. Joten Twining on se, jolle tämä perheenjäsen soittaa aina ja koko ajan, ilmeisesti millä tahansa tekosyyllä vaikka keskellä yötä kun Twining yrittää saada edes joitain tunteja unta töiden ja tuon perheenjäsenen asioiden hoitamisen välillä. Tämä perheenjäsen on huonossa kunnossa ja ymmärrän, että Twiningia varmasti pelottaa, että mitä jos hän jättäisi kerran vastaamatta ja juuri silloin se hänen läheisensä menehtyisi.

Olen yrittänyt tukea Twiningia siinä, koska ilmeisesti hän ei saa edes sympatiaa muilta uuvuttaessaan itsensä tätä kyseenalaista perheenjäsentä palvellessaan, mutta se on vaikeaa. Tuntuu että melkein joka kerta kun me viestitellään, yritän sanoa Twiningille, että yritä muistaa pitää huolta myös itsestäsi, tms. koska hän ei vaikuta kykenevän siihen. Tuo läheinen vaikuttaa olevan Twiningille kokonaan sokea piste, eikä hän joko pysty vetämään omia rajojaan ja pitämään niistä kiinni, tai sitten hän ei edes halua tehdä sitä. Tekee pahaa katsoa sitä sivusta, mutta minä en voi saada Twiningia pitämään puoliaan, eikä se ole minun tehtävänikään. Twining tekee sen sitten kun hän pystyy siihen, jos sellaista päivää ikinä tuleekaan.

Minun ja Twiningin piti viettää jouluaattoa yhdessä, mutta se peruuntui viime tipassa, koska tämä perheenjäsen oli soittanut Twiningille, että jokin kodinkone oli rikkoutunut ja hän tarvitsi Twiningin sinne heti. Twining vaikutti olevan todella pahoillaan siitä. Kävin jouluaattona viemässä ensimmäistä kertaa hautakynttilän täällä sinne muualle haudattujen muistomerkille ja se oli kiva. Olin päättänyt paistaa joulukinkun vasta joulupäivänä, koska Twining oli sanonut hakevansa minut kämpälleen joskus 16-17 aikoihin. Laitoin kaiken valmiiksi ja pukeuduin ja meikkasinkin vähän ja vain istuin odottamassa, että Twining laittaisi viestin, että hän oli lähtenyt tulemaan. Kello 17 tuli ja meni, mutta ajattelin, että Twiningilla on varmasti mennyt vain vähän myöhään, niin hän laittaa kyllä viestin sitten kun tietää milloin on tulossa. Kunnes sitten joskus kello 19 aikoihin hän laittoi viestin, että menee niin myöhään, että nähdään joku toinen päivä.

Oletin, että se olisi tuntunut todella pahalta, koska tuo oli juuri se pahin asia mitä ajattelin että voisi tapahtua. Mutta päätinkin, että paistan sitten sen kinkun, vaikka olikin jo myöhä ja en ollut ottanut sitä huoneenlämpöön vielä. Tein laskelmia ja googlasin ohjeita jääkaappikylmän kinkun paistoon ja uppouduin siihen. Ei se tunnu oikein vieläkään miltään, paitsi jos ajattelen, että se olisi tapahtunut jollekin muulle. Siitä tulee surullinen fiilis, jos mietin, että sellainen tavallinen ihminen, jonka perhe on ottanut väkivaltaisen isän puolen eikä tule jouluksi käymään, on ihan yksin joka joulu, ja sitten yhtenä jouluna uusi läheinen ihminen ehdottaa jouluaaton viettoa osaksi yhdessä, mutta sitten viime tingassa peruuttaa, koska hänellekin on tärkeämpää yrittää miellyttää perheenjäsentään joka on tehnyt pahoja asioita muille ja mahdollisesti rikkonut jotain asunnollaan tahallaan, jotta saisi tekosyyn kutsua Twiningin käymään uudestaan. Se tuntuu vähän kuin petokselta.

Nykyään tuntuu, että osaan pitää omia puoliani kuitenkin paremmin. Ymmärrän, että Twiningilla on vaikeaa ja hänen tilanteensa on oikeasti vaikea. Mutta ymmärrän myös sen, että Twining tekee myös siitä itse vaikeamman kuin olisi tarpeen, kun ei pysty asettamaan rajoja sille, miten tämä perheenjäsen saa häntä kohdella. Sympatisoin Twiningia ja hänen tilannettaan ja aion kyllä olla Twiningin tukena vaikka sitten ihan kaverina ja sillä tavalla kun se minun jaksamiselleni sopii. Mutta Twiningin perheenjäsenen tilanne ei ole muuttumassa lähiaikoina, ainakaan parempaan suuntaan.

Vuoden vaihtuessa mietelmäni elämäni nykyisestä tilanteesta olivat lähinnä positiivisia: minulla on vakituinen työ, josta saan kohtalaista palkkaa ja viihdyn työssäni. Muutenkin olen tehnyt viime vuonna paljon sen eteen, että saisin piristettyä sosiaalista elämääni ja aion tehdä sen eteen töitä myös jatkossa. Mutta vuosi sitten vuoden vaihtuessa mietin, että tuntuu siltä, että haluaisin parisuhteen. Tein töitä sen eteen, mutta sitä ei ole vielä tapahtunut. Olen alkanut myös miettiä entistä enemmän, että minä ja Twining ei vain olla ehkä tarpeeksi yhteensopivia. Haluaisin tasaveroisen kumppanin, mutta vaikka Twining välillä vaikuttaa kykenevältä vakavaan ja kypsään keskusteluun, välillä minusta tuntuu kuin olisin melkein hänen äitinsä. On paljon asioita, joiden suhteen Twining on hukassa ja tuntuu että Twining poukkoilee ideasta toiseen eikä vaikuta kykenevän pysähtymään ja miettimään, mihin suuntaan hän oikeastaan haluaisi kulkea ja mitä kaikkea siihen suuntaan kulkeminen häneltä vaatisi. Hänen seurassaan tulee sellainen tunne, että hän on ahdistunut melkein koko ajan, mikä ilmenee outoina pakkomielteinä, niin kuin hänen hartaasta päätöksestään mennä kauneusleikkaukseen parantelemaan vartaloaan tai kyvyttömyytenään syödä normaalia ruokaa. Osa minusta tuntee kauheasti sympatiaa Twiningia kohtaan noissakin asioissa, koska muistan miltä tuntuu vihata omaa vartaloaan ja minullakin on ollut jossain vaiheessa vaikeuksia kokeilla uusia ruokalajeja.

Normaalistikin nuo asiat epäilyttäisivät, mutta se tapa, miten intensiivisesti Twining suhtautuu niihin ja vaikuttaa kieltäytyvän edes harkitsemasta vaihtoehtoja on se isoin ongelma. Alun järkytyksen jälkeen olen välillä yrittänyt kysyä mahdollisimman syyllistämättömästi hänen ruokavaliostaan ja välillä Twining on ottanut sen itsekin esiin vaikka sanomalla, että on välillä yrittänyt maistaa linnuilleen ostamiaan salaatinlehtiä, mutta ei vain ilmeiesti kykene nielemään edes pientä palaa. Mutta usein Twining ottaa vain asenteen, että "tällainen mä vain olen" tai "ei joku maksalaatikon syöminen nyt mitään elämänlaatua paranna". Se kuitenkin huolestuttaa minua ja koska joskus olisi kiva syödä jotain yhdessä (muutakin kuin snäksejä) olen miettinyt että pitäisikö yrittää ehdottaa Twiningille jotain vihannesten maistelujuttua tai totuttelua, jos hän haluaisi. Sitten mieleen tulee, että se kuulostaa siltä mitä Natalia tekee 1-vuotiaan vauvansa kanssa. Eikä ole minun ongelmani yrittää "korjata" Twiningia, vaan Twining voi elää juuri sellaista elämää kuin hän haluaa ja pyrkiä muuttamaan asioita jotka ovat hänelle ongelmia.

Näyttää siltä, että monet niistä asioista, jotka minä koen ongelmallisina, eivät ole Twiningin mielestä ongelmallisia. Kuulemma myös aikaisemmin kun hänellä oli todella vaikeaa, hän päätti, että ainoa keino selvitä eteenpäin on kovettaa itsensä. Ja vaikka Twining päättäisikin yhtäkkiä, että haluaa todella muuttua, niin tuntuu että hänellä olisi vuosien matka kuljettavana. Ja kai nyt kun olen itse tehnyt vuosia töitä terapiassa sen eteen, että saisin oman elämäni myös pääni sisällä paremmin hallintaan, haluaisin jakaa arkea sellaisen ihmisen kanssa, jolla on myös asiat pääasiallisesti hallussaan. Ja ennen kaikkea haluan olla sellaisen ihmisen kanssa, joka oikeasti haluaa olla minun kanssani. Eihän sitä välttämättä heti tiedä, mutta jos vuoden tapailun jälkeen asia esille otettaessa vastaus on vain "katsotaan vain rauhassa", niin se alkaa enemmän ja enemmän kuulostaa siltä, että oikeaa halua sitoutua minuun ei ole, vaan pelkästään pelkoa siitä, että mitä jos ei saa ketään muutakaan.

Joten aion ottaa nyt enemmän aikaa itselleni ja yrittää visualisoida sellaista elämää, jossa Twining ei ole mukana. Olen tinderissä lähinnä katsellut, tykännyt parista ihmisestä, mutta lähinnä vain yrittänyt tunnustella, olisinko valmis aloittamaan jotain uutta. Tuntuu siltä, että en ihan vielä, mutta tuo tinderin uudelleen aktivoiminen on tuntunut isolta askeleelta. Aion sanoa sen myös Twiningille, jotta hänellekin on selvää, missä mennään, mutta viimeksi joulukuussa käytiin keskustelua aiheesta ja lopputulema oli se, että "katsellaan" ja että me ei olla parisuhteessa.

Yksi toinen asia, joka vaikutti vähän tuohon päätökseen, oli se, että jouduin tekemään raskaustestin, koska kuukautiseni olivat myöhässä. Oltiin oltu yhdessä Twiningin kanssa sitä edeltävien kuukautisten jälkeen (vaikkakin turvallisesti), mutta eihän mikään ehkäisykeino ole 100% varma. Yleensä olen hyvin täsmällinen, joten viikon myöhästyminen oli paljon ja sai minut stressaantuneeksi. Testi oli negatiivinen ja kuukautisetkin tulivat pian sen jälkeen, mutta se epäilys mikä mielessä oli ennen sitä, tuntui vain niin vaikealta. Olisin halunnut sanoa siitä jollekin, mutta jotenkin sillä hetkellä mielessäni kirkastui se, että Twiningilla ei tunnu olevan elämässään tilaa ja aikaa minun tunteilleni. Hän olisi vain huolestunut ja stressaantunut, ja kun hänellä ei tunnu olevan kykyä hallita sitä omaa ahdistustaan sellaisissa tilanteissa, minä olisin jäänyt silti ilman tukea tunteideni kanssa. Niin kun mietin vuodenvaihteessa elämääni ja sitä mikä on hyvin ja mikä ei, niin mieleen tuli se, että olisi kiva olla sellaisen kumppanin kanssa, jolta kokee voivansa pyytää tukea ilman että tarvitsisi pelätä täysin sysäävän tämän toisen ihmisen paniikkiin.

Sama oli silloin viime keväänä, kun minua alkoi ahdistaa silloin yhden kerran kun Twining oli ollut luonani yötä ja aloin oksentaa. Sanoin silloin Twiningille, mitä hänen tulisi tehdä: anna minun olla ihan hetki rauhassa, ollaan ihan hiljaa äläkä hetkeen koske minuun, niin sanon kun se menee ohi tai tarvitsen muuta. Mutta hän ei kyennyt seuraamaan noita ohjeita, vaan koko ajan kyseli, että tarvitsenko jotain, tai mitä jos hän kipaisee käymään kaupassa hakemaan minulle vitamiinitabletteja ja koko ajan silitteli minua tai oli vesilasin kanssa vessan oven takana kun tulin oksentamasta. Se pahensi tilannetta ja jouduin pyytämään että hän lähtisi, jolloin vasta pystyin rauhoittumaan ja saamaan lopetettua oksentamisen. Tuo on tullut mieleen nyt, koska tuntuu että se on vain esimerkki siitä, miten Twining ei kykene olemaan minulle tukena, koska hän ahdistuu minun ahdistumisestani niin, että se vain pahentaa tilannetta.

Joten tarvitsen nyt jonkun muutoksen, koska tämä minun ja Twiningin tilanne on sellainen, joka ei tällä hetkellä ole positiivinen asia elämässäni. Twining on ihana ihminen, mutta tämä meidän juttu ei nyt vain toimi. Ehkä me voidaan jatkaa kavereina ja ehkä nyt itsekin alennan Twiningin oikeasti siihen "katsotaan" -tilaan ainakin siihen asti, että näen paremmin, mikä toimii ja mikä ei.

Yritän muutenkin pitää parempaa huolta itsestäni, syödä terveellisemmin, tehdä enemmän ruokaa kotona, mennä nukkumaan aikaisemmin ja yrittää lisätä taas liikuntaa elämääni. Haluan jatkaa kulkemista eteenpäin, koska kaikesta huolimatta olen nyt onnellisempi kuin aikaisempina vuosina ja koen että minun oma elämäni alkaa vihdoinkin olla minulla hallussa.

tiistai, 14. joulukuu 2021

Joulutouhuilua ja eksistentiaalista ahdistusta

Aika on taas mennyt ohi jotenkin sumussa. Hankin tosin pari viikkoa taaksepäin kirkasvalolampun, jonka toivon auttavan edes vähän tässä pimeässä vuodenajassa. Muuten kaikki on mennyt kai ihan normaalisti, välillä paremmin ja välillä huonommin.

Oli työpaikan pikkujoulutkin, missä näin pitkästä aikaa Harjoittelupaikkarohmunkin! Hän puhui että pitää yrittää nähdä useammin vaikkei niitä koko opiskeluporukan tapaamisia nyt tulisikaan, mikä oli ihan kiva ajatus. Ilmeisesti Harjoittelupaikkarohmu on tapaillut jotain Tinder-naista nyt pitempään, joten oletettavasti voin olla ihan luottavaisin mielin siitä, että me ollaan hänen kanssaan ihan kaveripohjalla.

Twiningin kanssa on mennyt vaihtelevasti. Se hänen perheenjäsenensä on ollut edelleen sairaalassa, joten Twiningilla on ollut siitä stressiä. Toisaalta olen tuntenut oloni kauhean etäiseksi hänestä. Nähtiin pitkästä aikaa taas viikonloppuna ja yhdessä kohtaa sitten päätin ottaa puheeksi niitä asioita jotka ovat vaivanneet minua. Ja se on äärettömän positiivinen asia Twiningissa (kai): hän pystyy keskustelemaan negatiivisistakin asioista ihan asiallisesti. Toki itsekin yritin olla rakentava ja selittää kaiken siltä kantilta, että välillä se miten hän puhuu saa minut tuntemaan oloni täysin yhdentekeväksi ja että minusta on ollut vaikeaa nyt pitemmän aikaa hänen kanssaan, koska on tuntunut, että minun on vaikea saada luotua yhteyttä häneen. Kysyin Twiningilta myös taas sitä, että haluaisiko hän että me oltaisiin vain kavereita vai mikä on homman nimi tällä hetkellä.

Twining sanoi toki edelleen, että se miten hän puhuu on vain se tapa jolla hän on oppinut puhumaan, mutta myös, että ei ollut tajunnut miltä se hänen tyylinsä puhua kuulostaisi minulle. Hän sanoi myös edelleen, että ei oikein tiedä mitä haluaa meidän jutulta, mutta että haluaisi katsoa rauhassa mitä siitä tulee eikä sulkea mitään pois ja että hän ei edelleenkään tajua miksi hänelle ei ole kehittynyt mitään tunteita. Hän sanoi myös, että ei halua, että minä hänen takiaan rajoitan elämääni, koska hän ei voi luvata mitään, mikä ärsytti hieman minua. Koska kyllähän hän voi toistella sitä vaikka loputtomiin, että minun ei pidä odottaa häneltä mitään ja että minun ei tarvitsisi rajoittaa elämääni (eli että jos haluan tapailla muita niin ei hän voi sitä kieltääkään), mutta käytännössä se ei kyllä toimi ihan niin. Koska jos pidän ovea auki Twiningille ja sille että jossain vaiheessa ne hänen tunteensa heräävät, en vain pysty siihen, että samaan aikaan tapailisin joitain muita! Koska minä en tällä hetkellä kohtele häntä niin kuin kohtelisin pelkkää kaveria, joten jos alkaisin tapailla jotakuta muuta, minun ja Twiningin välinen suhde väistämättä muuttuisi. Tämä tuntuu klassiselta esimerkiltä siitä "Have your cake and eat it too" -sanonnasta.

Puhuttiin kaikenlaista muutakin hänen kanssaan ja kai jotenkin paradoksaalisesti tällaisen vakavan "kannattaako meidän enää jatkaa tapailua" -keskustelun jälkeen Twining tuntui jotenkin läheisemmältä kuin ennen. Ymmärrän Twiningia ehkä myös vähän paremmin, vaikka monet asiat joita hän sanoo ovat hyvin epämääräisiä ja niihin jää paljon tulkinnanvaraa. Mutta kai se pääpointti on, että Twining on joutunut oppimaan oman tapansa kestää elämän kolhuja ja siihen ei ole kuulunut omien tunteiden tai ajatusten ilmaiseminen, joten se on vaikeaa hänelle. Mutta aina kun opin hänestä jotain uutta, olen vain entistä hämmästyneempi siitä miten hyvä ihminen hän vaikuttaa olevan. Twining varmasti itse vastustaisi seuraavaa luonnekuvaustani hänestä, koska tuntuu että hänelle on tärkeää olla sellainen miehekäs mies, joka ei paitsi puhu tunteista niin ei myöskään tunne niitä, mutta hän vaikuttaa olevan todella herkkä ihminen ja ahdistuvan etenkin jos näkee jonkun ihmisen tai eläimen voivan pahoin. Se oli jo kesällä yksi sellainen asia, johon kiinnitin huomiota, että hän ei halunnut tappaa edes mitään rumia ötököitä jos ne tulivat häiritsemään, vaan näki kauheasti vaivaa sen eteen, että siirtäisi ne muualle vahingoittumattomina.

Twining jäi myös yöksi ja vaikutti siltä että me molemmat nukuttiin suht hyvin! Ei me sovittu mitään yöksi jäämisestä, mutta yhdessä kohtaa huomasin, että Twining oli yhtäkkiä nukahtanut. Hänen on ollut todella vaikea saada nukahdettua kun minä olen ollut läsnä, oli se ollut sitten minun kämpälläni tai hänen kämpällään, mutta nyt hän vain nukahti. Minä olin siinä hänen kainalossaan, enkä halunnut liikkua ja herättää häntä, niin päätin olla vain paikallani. Ja sitten havahduin jossain kohtaa siihen, että minäkin olin nukkunut jo pitemmän aikaa. Oltiin molemmat silloin hereillä ja Twining sanoi, että voi jäädä sinne kämpälleni siihen asti että bussit alkavat taas kulkea säännöllisesti puoli seitsemän aikaan, joten mentiin sitten kunnolla nukkumaan. Ei Twining kai olettanut nukahtavansa, mutta hän kuitenkin nukkui. Ei nyt ehkä mitenkään erityisen hyvin, mutta kuitenkin enemmän kuin aikaisemmin minun seurassani. Ja minulla oli paljon rennompi olo myös! Nukuttiin lusikassa ja välillä hän oli iso lusikka ja välillä minä olin iso lusikka (jota hän on aikaisemmin pitänyt kai vähän outona (ehkä jopa epämaskuliinisena)). Ja se oli jotenkin tosi ihanaa. Twiningin herätys soi aamulla puoli seitsemältä, mutta ilmeisesti hän oli saanut nukuttua sen verran että sanoi laittavansa sen herättämään vasta joskus kymmeneltä, joten me jatkettiin unia yhdessä.

Jotenkin kaikki tuntui ainakin vähän erilaiselta ja ehkä toisaalta se minun kyllästymiseni Twiningiin jossain kohtaa oli auttanut myös vähentämään omaa stressitasoani, kun tuntui, että kaikki meni jotenkin luontaisemmin. Puhuin myös vähän enemmän omasta perhe-elämästäni ja mainitsin myös siitä sotkusta, joka meillä on joulun suhteen. Yritin sanoa sen jotenkin ohimennen, koska siitä on aina kiusallista puhua kenellekään, kun en halua että ihmiset säälivät minua kun vietän jouluaaton yksin. Eilen Twining laittoi taas viestiä minulle ja sanoi, että oli miettinyt sitä kun olin sanonut että olen jouluaaton ihan vain kämpälläni ja kysyi että haluaisinko minä nähdä häntä silloin, kun hänen perheensä joulunvietto on ilmeisesti aika aikaisin sinä päivänä, joten se näkyily sopisi hänen aikatauluihinsa ihan hyvin.

Kun luin sen, minua alkoi vain itkettää, koska jouluaatto on sellainen asia joka stressaa minua joka vuosi viikko- tai jopa kuukausikaupalla etukäteen. Kun kaikilla muilla on ne omat perheet ja minulla ei ole, eikä ole edes ketään sellaista kaveria, jolla olisi mahdollisuus tai tahtotila viettää edes osa jouluaatosta minun kanssani. Ja olin minä ajatellut jo tämänkin vuoden jouluaaton osalta, että olen vain kotona, paistan ehkä taas sen kinkun ja syön rottien kanssa jotain jouluruokaa, ja ehkä saan tänä vuonna aikaiseksi hankittua hautakynttilän ja vietyä sen jonkun hautausmaan yhteiskynttiläpaikalle, kun kai sellaisia täälläkin on? Kun se on ollut sellainen kiva melankolinen jouluperinne, että mennään viemään yksi kynttilä kunkin isovanhemman haudalle ja sellaiselle muualle haudattujen muistomerkille mitä hautausmailla on, joille voi laittaa kynttilän, jos läheisen hauta on jossain kauempana. Mutta kai se on ollut minun toiveenani kaiken tuollainen käytännön suunnittelun alla, että jos joskus ei tarvitsisi olla joulua ihan yksin.

Jotenkin olo tuntuu kuitenkin ristiriitaiselta tuon suhteen, kun en halua olla mikään Twiningin hyväntekeväisyysprojekti, kun tuntuu että muiden auttaminen on hänelle sellainen... en nyt haluaisi sanoa "pakkomielle", mutta kuitenkin sellainen, että oli kyseessä joku tuttu tai tuntematon, Twining ei jätä auttamistilaisuutta käyttämättä. En halua että kukaan viettää minun kanssani aikaa jouluna vain velvollisuudentunteesta tai siksi kun minulla ei ole ketään muutakaan jonka kanssa viettää aikaa jouluna, vaan jos ei satu olemaan sellaisia ihmisiä, jotka oikeasti haluavat viettää joulua kanssani, minulle käy ihan hyvin se että olen yksin. Ei se mikään mieltäylentävä kokemus ole, mutta kai se on se pienempi paha johonkin teennäiseen sääliin verrattuna. Mutta kun kyselin ennen tuota omaa joulukertomustani Twiningilta, miten hän viettää yleensä jouluaan, kuulosti siltä, että se ei ole hänelle mikään sellainen lämmin perhejuhla, vaan kuulosti enemmänkin siltä, että vaikka hän näkee perhettään jouluna, niin se on enemmänkin "kai se nyt pitää mennä" -tyyppinen. Näin ainakin ymmärsin, vaikka voihan olla, että tuo on sitä Twiningille tyypillistä tapaa puhua niin kuin mitkään asiat eivät liiemmin liikuttaisi häntä. Mutta jos Twining itse ehdotti että nähtäisiin jouluaattona, niin ei minulla mitään sitä vastaankaan ole, kun ei se mikään koko päivän juttu kuitenkaan ole, niin voinhan hoitaa sen kinkun ja hautakynttilän ennen meidän näkyilyä.

Kai tuo joulujuttu on minulle vaikea ja teen sen suhteen itse sitä, mikä ärsyttää minua Twiningissa: käyttäydyn niin kuin minulle olisi täysin yhdentekevä asia näenkö jotakuta jouluaattona vai en, ihan niin kuin jonkun näkeminen jotenkin radikaalisti häiritsisi minun käytännössä tyhjää jouluaattoani. Ehkä tätä voi analysoida terapiassa ensi viikolla, kun olen hieman yllättynyt tästä omasta reaktiostani, etenkin kun siitä tuntuu olevan niin vaikea päästää irti, vaikka tiedostankin, että olen vuosikaupalla miettinyt, että olisi niin kivaa, että voisi nähdä edes jotakuta edes ihan hetken jouluaattona. Ja nyt (mahdollisesti, voihan olla että Twining peruuttaa sen itse) olisi tulossa ehkä ensimmäistä kertaa ikinä sellainen jouluaatto, että en joudu olemaan yksin, mutta en joudu myöskään olemaan pakosta sellaisten ihmisten seurassa, joiden lähellä minulle tulee paha olo, mutta nyt en yhtäkkiä tiedäkään miten olla, mitä tuntea tai mitä ajatella. Paitsi että jostain tuntuu tulevan automaattisesti tarve vähätellä koko juttua, että "ihan sama" tai "varmaan Twining peruu sen kuitenkin" tai "ei se nyt oikeasti ole joulun viettoa yhdessä jonkun kanssa, vaan me vain nähdään ja se sattuu osumaan jouluaatolle".

Minulla on myös jopa kaksi päivää "lomaa" nyt jouluna, kun sovin pomoni kanssa, että vedän niitä tuntijoustoja parin päivän verran miinukselle ja teen ne myöhemmin sisään, jotta voin pitää muutaman ylimääräisen vapaapäivän. Joten minulle tulee jopa viisi vapaapäivää putkeen, joka on kuin melkein miniloma. On ihan kiva, kun tuntuu että on jotain mitä odottaa ja se tuntuu lievittävän stressiäkin vähän jo etukäteen, kun tietää, että sitten on viisi päivää aikaa ottaa vain ihan rauhassa. Kun viikonloput tuntuvat niin lyhyeltä, että lauantaina alkaa jo ahdistaa se, että "huomenna on jo sunnuntai ja sitten sitä seuraavana päivänä on taas työpäivä". Niin ehkä viiden päivän "loman" alkuvaiheessa voi olla edes hetken stressaamatta sitä loppumista. Ehkä.

Mutta kaikki on joka tapauksessa mennyt ihan hyvin, vaikka pimeys onkin väsyttänyt ja masentanut minua ihan hirveästi. Pitäisi vain yrittää saada nukuttua paremmin ja saatua käytettyä aamuisin säännöllisesti sitä kirkasvalolamppua. Unet on jääneet liian vähiin jo parin viikon ajan, kun jotenkin on ollut sellainen kierre, että joka yö nukun liian vähän, kun tuntuu että olo on niin väsynyt, että en halua mennä nukkumaan vielä, koska herätessä olisi taas aika ruveta töihin ja se tuntuu ylivoimaiselta. Mutta tänään aion tilata vihdoinkin jouluostokset (kinkun, mädin, yms.) kotiinkuljetuksena ja sitten mennä aikaisin nukkumaan.

keskiviikko, 3. marraskuu 2021

Sounds like a "me problem"?

Eilinen yö meni huonosti. Jotenkin sen kirjoitukseni jälkeen kaikki vanhat jutut pyöri mielessäni ja kun yritin mennä nukkumaan, siitä ei tullut mitään, vaan pelkästään itkin. Siitä on pitkä aika kun on ollut edellisen kerran tälläinen paha fiilis. Lopulta nousin ylös sängystä, keitin teetä ja katsoin hetken jotain Youtubesta, en edes muista mitä, ja laitoin tuoksukynttilän palamaan. Kesti jonkin aikaa rauhoittua, mutta lopulta se onnistui. Toki yöunet jäivät lyhyiksi, minkä takia koko päivä on tuntunut todella raskaalta, mutta olisi se voinut mennä huonomminkin, jos en olisi noussut ylös rauhoittuakseni.

Mutta mietin sitä mitä kirjoitin Twiningiin liittyen ja kun mietin sitä, jotenkin mielessäni ajattelin, että sama juttu kaikkien miesten kanssa. Niin jotenkin siinä kohtaa tajusin, että ehkä tämä onkin sellainen klassinen "you problem", eli että kun kaikissa vastaantulevissa ihmisissä vaikuttaa olevan sama vika, niin ehkä se tarkoittaa, että se on ennemminkin minusta lähtöisin oleva ongelma.

Niin sitten mietin sitä ja tajusin, että se, että en koe yhteyttä Twiningin kanssa ei oikeastaan ole yhtään mikään uusi juttu, vaan käytännössä sopii kaikkiin elämäni aikana vastaan tulleisiin ihmisiin jollain lailla, jopa Nataliaan välillä. Kun vaikka pystyn nykyisin tutustumaan ihmisiin ihan hyvin ja vaikuttaa siltä että ihmiset pitävät minusta, jossain kohtaa tulee sitten se ongelma, että kun pitäisi olla jotenkin läheisempi, niin minusta ei tunnu siltä yhtään. Omassa mielessäni minä olen vain niin erilainen ihminen, että ei se toinen ihminen voisi ymmärtää minua, niin sitten yritän olla jotain mitä oletan että ihmisen pitäisi olla. Mutta kai se sitten vaikuttaa niin, että en koe sellaista yhteyttä tai läheisyyttä muihin ihmisiin, vaan koko ajan tuntuu kuin jotain olisi välissä. Niin sitten jotenkin olen kokenut, että ne muut ihmiset ovat etäisiä. Nyt kuitenkin mietin, että ehkä se on minun päässäni se ongelma. Ei toki varmaankaan ihan kokonaan, mutta osittain varmasti.

Ainakin on jotain, mitä voin ottaa ensi viikon terapiassa esille.

Mutta joo, tällainen lyhyt päivitys ja kai siitä aikaisemmasta päivityksestä oli se hyvä puoli, että ehkä osaan paremmin yrittää selittää Twiningille, mitä minä tarvitsisin, tai että miten hän voisi auttaa minua siinä että löytäisin jonkun yhteyden häneen, kun kai se on se päällimmäinen ongelma.

tiistai, 2. marraskuu 2021

Unipyöräilijä

On ollut jotenkin vain harmaata mössöä useampi viikko. Terapiassa mietittiin, että ehkä se on vain tämä vuodenaika, kun siitä on puhuttu muinakin syksyinä. Niin kuulemma minun pitäisi yrittää olla taas itselleni armollinen ja yrittää hyväksyä se, että näin syksyisin pimeimpään aikaan en vain saa niin paljoa aikaiseksi kuin haluaisin.

Viikot ovat menneet vain jotenkin sumussa ja vaikka tietysti pidän kiinni arjesta ja käyn töissä ja aloin jopa pyöräillä töihin, tuntuu että olen vain etäisesti läsnä yhtään missään. Ihan kuin olisin unessa hereilläkin ja kaikkia tapahtumia miettii jälkeenpäin että tapahtuikohan se oikeasti.

Nähtiin Lesterin ja Arrown kanssa töissä lounaalla vihdoin ja se oli ihan kiva. Vaikka Lester ainakin tuntui ihan eri ihmiseltä. Hän oli jotenkin niin buddy-buddya minun kanssani ja ensimmäistä kertaa ikinä hän varmisti minulta joitain asioita, mitä oli kuullut minusta joltain toiselta (sitä, että se jatkopaikkani edellisessä työpaikassa oli ollut ihan superlähellä) ja muutenkin kyseli kaikkea jotenkin jännästi. Tai siis jossain vaiheessa lounasta hän sanoi, että tietää suunnilleen, mitä Arrow tekee siellä meidän nykyisessä uudessa firmassa, mutta että miten voi olla että hän ei tiedä yhtään mitä minä teen. No, duh, miksi hän tietäisi, kun eihän me olla oikein ikinä oltu oikeasti sillä lailla tekemisissä keskenämme että oltaisiin pidetty toisiamme ajan tasalla yhtään mistään.

Oli kuitenkin ihan kiva tavata kumpaakin ja Arrow on tulossa sinne meidän työnantajafirman pikkujouluihinkin, niin siellä nähdään varmaan hänen ja Harjoittelupaikkarohmunkin kanssa. Siihenkin Lester oli heti kommentoimassa kun minä ja Arrow puhuttiin lyhyesti siitä työnantajafirman pikkujouluista, että siellä meidän työkohteessakin on pikkujoulut jossain kohtaa ja varmaan ne meidän firman kautta työllistetytkin saavat kutsun. Lester on siis meistä kolmesta ainoa, joka on suoraan kirjoilla siellä minun ja Arrown työkohteessa, minä ja Arrow ollaan tultu sinne sen toisen firman kautta.

Tänään on ollut ehkä ensimmäinen vähän energisempi päivä pitkään aikaan, kun olen saanut jopa siivottua lisää, laitettua tiskikoneen pyörimään ja ulkoilutettua molemmat rottasatsit. Ja sain tehtyä puoli tuntia ylimääräistä töitäkin sen jälkeen kun aamulla päätin, että en vain jaksa mennä työpaikalle, vaan päätin olla etänä. Pitää kai vaan varata enemmän aikaa nukkumiseen, niin ehkä se saa päivät paremmiksi.

Twining on tuntunut ärsyttävältä. Tai kaikki on niin kuin aina ennenkin ja jotenkin alan kyllästymään siihen. Olen kai pikku hiljaa alkanut osata paikantaa sen, mikä tuntuu olevan pielessä. Tähän asti olen osannut kuvata sitä epämääräistä fiilistä vain niin että "en tiedä Twiningista mitään!", mutta nyt ehkä mietin, että kyse on enemmänkin siitä, että en koe saavani "yhteyttä" Twiningiin. Ehkä olen sanonut sen aikaisemminkin, mutta nyt se on jotenkin kirkastunut minulle, että "yhteys" on se oikea sana. Ja olen yrittänyt korjata sitä ehdottamalla että nähtäisiin useammin ja tehtäisiin ihan vain jotain arkisia asioita, mutta se ei ole toiminut. Olen yrittänyt kysellä Twiningilta asioita ja oppia sitä kautta tuntemaan häntä, mutta hän joko kiertää kysymyksen tai vastaa siihen niin epäselvästi että en ymmärrä sitä vastausta, ja jos kysyn tarkennusta, ei Twining kykene/halua sitä antaa. Olen yrittänyt ehdottaa, että pelattaisiinko sellaista kysymyslistapeliä jota käytetään uusiin ihmisiin tutustumiseen kun viestitellään, koska meidän välinen viestittely on vain kädenlämmintä liibalaaba-small talkia. Joka viikko samat tylsät kysymykset. Miten on viikko alkanut? Onko töissä ollut kiirettä? Mitäs rotille? Mitäs linnuille? Mutta Twining sanoi vain, että voidaan kokeilla sitä kysymyslistapeliä vaikka kasvotusten joskus.

Edellisen kerran kun tavattiin, Twining kertoi että yksi hänen perheenjäsenensä on sairaalassa. En tiedä mikä hänellä on, eikä Twining kertonut. Se oli vain ihan outo keskustelu, koska hän otti sen itse esiin, mutta kun yritin hienovaraisesti tunnustellen kysellä jotain siitä mitä hän ehkä haluaisi kertoa, Twining ei oikein sanonut mitään. Jouduin ensin kysymään, että kuka perheenjäsen oli kyseessä, koska Twining oikeasti käytti termiä "perheenjäsen". Eli oli normaali epämääräinen itsensä. Ja en tiedä onko se perheenjäsen sitten tekemässä kuolemaa vai onko kyseessä vain jokin lievä juttu ja että odotetaan vain että jotain saadaan kuntoon. Kun kysyin siitä viestillä myöhemmin että onko tämä perheenjäsen yhtään paremmassa kunnossa, Twining totesi vain että "kyllä se hengissä oli kun kävin katsomassa" mutta että ei halua puhua siitä viestillä. Kai se on ihan okei, mutta tuo jotenkin kuvastaa täysin sitä meidän viestittelyä: Twining kirjoittaa ihan niin kuin olettaisi että se kaikki menee jonkun sensuurin läpi ja että joku muu lukee ne viestit.

Lisäksi meidän viestittely on sellaista enemmänkin kirjeenvaihtoa muistuttavaa, jossa molemmat laittavat viestin parin päivän välein. Ei se ole mitään keskustelua. Mutta jos hengataan yhdessä ihan livenä, niin Twining reagoi salamannopeasti jokaiseen viestiääneen ja vastaa saamiinsa viesteihin heti. Minun viestejäni hän ei edes lue tuntikausiin. Ja usein viime aikoina kun ollaan hengattu, Twining on jossain vaiheessa iltaa sanonut, että voitaisiin lopetella siltä iltaa, koska hän on menossa vielä kaverilleen. Kaikesta tuosta tulee sellainen fiilis, että minun viestini eivät kiinnosta yhtä paljon kuin muiden ja että silloin harvoin kun tavataan (noin kerran kuussa), vaikuttaa että hän haluaisi olla vain jossain muualla.

Toki Twiningissa on hyviäkin puolia, minkä takia olen yrittänyt olla avautumatta hänestä täällä tai Natalian kanssa viestitellessä, koska tiedän, että kun minulla on muuten huono päivä tai mielessäni on jotain, millä tavoin Twining on pahoittanut mieleni mutta en ole sanonut siitä hänelle, ajatukseni tuppaavat olemaan turhan negatiivisia. Mutta tämä on jatkunut jo useamman viikon, varmaan jo ehkä kuukaudenkin ja jatkuvasti mielessäni pyörii se, että onko tässä jutussa enää mitään järkeä. Tai eihän meillä mitään juttua oikeasti ole, koska silloin kun Twining sanoi ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan, hän sanoi myös, että ei koe, että tämä meidän "juttu" olisi oikeasti mikään suhde vielä. Toki hän silti ehdottaa aina tapaamisia ja kun me nähdään, hän puhuu aina että mitä tehdään seuraavalla kerralla tai mitä voitaisiin tehdä joskus epämääräisessä tulevaisuudessa. Mutta sitten kun minä yritän tapaamisen aikana kysyä, että koskas me nähtäisiin sitten seuraavan kerran, hän sanoo vain että "pitää katsella sitä jossain kohtaa". Koska se on sitten taas joskus kuukauden päästä. Niin tuntuu, että joko Twining ei tajua, miten lähellä minä olen sitä että sanoisin, että meidän ei varmaan ole kauheasti mieltä tavata enää, tai sitten hän ei vain välitä siitä.

Mutta aion kuitenkin katsella nyt ihan rauhassa enkä tehdä mitään lopullista päätöstä yksittäisten huonojen fiilisten pohjalta, mutta en voi kyllä laittaa kaikkia näitä viime aikojen fiiliksiä Twiningista ihan huonojen päivienkään piikkiin. Terapeuttini kuitenkin jaksaa "pitää Twiningin puolia", tai siis lähinnä muistuttaa minua siitä, että saattaa olla, että tällainen läheinen suhde toiseen ihmiseen voi olla hänelle vaikeaa ja että ehkä hän ei vain aina osaa kommunikoida jotain vaikka haluaisikin ja toisaalta ei sitten ehkä tajua kaikkea mikä saa minulle kurjan fiiliksen. Enkä usko, että Twining tahallaan sitä tekisikään, mutta en minä halua pyrkiä ehdoin tahdoin muuttamaan häntä minun mielestäni "sopivammaksi", koska kai ajattelen, että vaikka ihmissuhteet vaativat toki jonkin verran työtä, niin niissä on oltava myös jonkinlaista luontaista yhteensopivuutta.

Kyllä sitä aluksi tuntuikin olevan Twiningin kanssa, mutta tuntuu, että hän näytteli ihan eri ihmistä kuin millainen hänestä on nyt kuoriutunut. Muistan kun me ekalla tai tokalla tapaamisella puhuttiin ruokavalioista ja minä sanoin, että tavoitteenani on syödä entistä kasvispainoitteisemmin, paitsi ympäristön vuoksi, niin myös tuotantoeläinten kohtelun ja oman terveyteni vuoksi. Twining sanoi siihen, että hänellä on oikeastaan hyvin pitkälti sama näkemys. Mutta sitten sain selville, että Twining ei ylipäätään syö mitään vihanneksia ikinä, vaan pelkästään kalapuikkoja, rahkaa, leipää, riisiä, jauhelihaa ja snäksejä. Välillä ilmeisesti ranskanperunoita (ilman ketsuppia tai majoneesia), mutta ei kuitenkaan kuin hyvin harvoin. Joten me ei olla tämän kohta 8 kk tapailun aikana koskaan syöty yhdessä ja ei me myöskään nukuta kovin usein toistemme kämpillä. Tai siis minä olen nukkunut niin että hän on ollut minun kämpälläni ja olen nukkunut myös ollessani hänen kämpällään, mutta Twining ei ilmeisesti pysty nukkumaan, vaan jos me vietetään yö samassa paikassa, minä nukun ja hän makaa valveilla koska ei saa unta.

En minä sano, että olisin itsekään mitenkään täydellinen, mutta kai jotenkin olen aina pitänyt itsestäänselvyytenä, että jos pitempään tapailisi jotakuta, siihen kuuluisi automaattisesti tuollaiset arkiset asiat.

Mutta nyt on jo liian myöhä ja olen niin negatiivisessa mielentilassa, että mieleen tulee vain kaikki negatiivinen Twiningista eikä mitään hyvää. Yritän varmaan vähän rauhoittua ja sitten mennä nukkumaan, jotta huominen ei menisi niin sumussa kuin päivät ovat viime aikoina tyypillisesti menneet.