perjantai, 20. elokuu 2021

Uutta ja ihmeellistä

Huh huh. Nyt on taas arkiviikko takana ja viikonloppu on vihdoin täällä! Aloitin työt tämän viikon tiistaina, koska toissatiistainen työhaastattelu meni hyvin ja viime perjantaina kävin vielä erillisessä haastattelussa heidän asiakkaallaan. Kyseinen firma jossa nyt olen töissä on siis sellainen jota kautta muut firmat voi ostaa erilaisia palveluita, kuten esimerkiksi juuri kirjoittajia omiin projekteihinsa. Heillä oli hirveä kiire, koska yksi työntekijä oli lopettanut äkillisesti, joten tarvitsivat jonkun, joka voisi aloittaa heti kun järjestelmä antaa myöten. Se oli siis tämän viikon tiistai. Tuo jälkimmäinen haastattelu jännitti enemmän, koska tuo oli juuri se firma, jossa kävin harjoittelupaikkahaastattelussa 2,5 vuotta sitten, jolloin valitsivat Lesterin minun sijaani. Ja itse asiassa Lester on myös siellä taas töissä, joten vaikka työnantaja on virallisesti eri, teen taas Lesterin kanssa töitä samassa työpaikassa.

Olen ollut ihan poikki, koska kaikki tapahtui todella nopeasti ja minun on pitänyt totutella sekä siihen työnantajafirman systeemeihin että sen itse työpaikan systeemeihin. Firma tekee softaa erilaisiin valtaviin koneisiin, joita käytetään esim. tehtaissa, joten käytännössä ne tuotteet joiden parissa teen töitä ovat sellaiselta alalta, josta en tiedä yhtään mitään. Tänään oli jo sellainen olo, että tajusin jotain, mutta alkuviikosta oli parina päivänä aivot niin ähkynä kaikkea uutta tietoa, että mielessä kävi välillä että mitä jos vain lopettaisikin kaiken työnteon, kun ahdisti niin paljon kaikki uudet ihmiset, käytännöt, työkalut ja tietysti se tuotetieto. Mutta nyt on jo parempi fiilis ja tänään kysyin koulutuksen aikana siltä joka minua tuolla työpaikalla ohjaa, että kun teillä on käytössä tuo ohjelma X, jota käytetään aika rajoitetusti, niin onko sitä sallittua käyttää myös tarkoitukseen Y, koska se mahdollistaisi muutosten paljon nopeamman tekemisen, eikä samaa asiaa tarvitsisi tehdä kokonaan alusta niin kuin tuolla nykyisin laajemmin käytetyllä ohjelmalla. Niin nyt ensi torstaina saan kuulemma demota tämän ehdotuksen muullekin tiimille ja havainnollistaa, mitä hyötyä sen toisen ohjelman käytöstä olisi! Vähän hermostuttaa, mutta on kiva kun se minun pomotyyppini oli niin avoin tuolle kysymykselleni, vaikka lähinnä mietin vain, että jos edes itse saisin käyttää sitä, niin ainakaan minun ei tarvitsisi tehdä aivotonta ja pikkutarkkaa väkertämistä alusta asti uudestaan vain jos huomaan, että hei tuossa yhdessä kohdassa onkin piste vaikka ei pitäisi olla, tms.

Ainoa mikä vähän harmittaa tuossa uudessa työssä on se, että en ole täysin tyytyväinen palkkaani. Tuo oli se työhakemus, mihin piti laittaa palkkapyyntö, joten koska en halunnut että työpaikka jäisi ainakaan palkkapyynnöstä kiinni, laitoin siihen sen minimin, jolla olen valmis tekemään töitä (eli käytännössä saman mitä sain harjoittelijana edellisessä firmassa). Ja sitten se minun palkkani on tarkalleen juuri se palkkapyyntöni. Mutta sillä tulee toimeen ja ainakin minulla on nyt oman alan vakityö ja vielä firmassa, joka vaikuttaa ihan kivalta. Niin ehkä se on ihan okei. Ja voinhan vaikka vuoden päästä sitten yrittää neuvotella palkkaani korkeammaksi, kun onhan se tuolle työnantajallekin riski palkata vakituiseksi joku uusi, vaikka onhan siinä toki 6 kuukauden koeaika. Mutta ehkä kun olen osoittanut, että teen hyvin töitä ja tuon lisäarvoa firmalle, he ovat valmiita maksamaan minulle hieman enemmän palkkaa.

Mutta perjantai huojentaa, koska olen ollut ihan käsittämättömän väsynyt ja päivisin koulutuksissa välillä meinasin vain nukahtaa. Tuntuu silti, että olen omaksunut paljon tietoa myös silloin, kun silmät ovat olleet kiinni ja aivot heitelleet mieleen jo kaikenlaisia unikuvia, mutta toivottavasti tuokin helpottaa kunhan pääsen vähän työhön kiinni.

Tänä viikonloppuna kauheasti aikaa lepoon ei kuitenkaan ole, koska huomenna on Natalian häät! Normaalistikin tuo varmasti stressaisi, mutta siihen liittyy vielä lisästressin aihe, koska vihkiminen on kirkossa keskellä ei-mitään, minkä jälkeen hääjuhla on n. 30 minuutin ajomatkan päässä myös keskellä ei-mitään. Niin auton vuokraus tai kyydin saaminen oli ainoa järkevä vaihtoehto. Mutta en ole koskaan aikaisemmin vuokrannut autoa, niin se jännitti ihan saakelisti! Hain sen tänään ja se meni ihan hyvin. Toki edelleenkin jännittää, etenkin koska Natalia kyseli minulta, että pääseeko parit juhlavieraat minun kyydissäni kirkolta juhlapaikalle ja sanoin että se sopii. Ei siinä muuten mitään, mutta onhan se ihan hirveää ajaa kun joku katsoo vieressä! Mutta sentään saan ajaa rauhassa yksin sinne kirkolle asti, joten ehkä se auto on tullut jo siinä vaiheessa tutuksi. Toivottavasti ainakin. Ainakin ajo kotiin keskellä perjantain iltapäiväruuhkaa sujui ihan kohtalaisesti, joten eiköhän siihen verrattuna maantieajo ja jonkun pikkukaupungin keskustassa pyöriminen ole vähemmän stressaavaa.

Mutta ainakin on tämä ilta aikaa olla ihan rauhassa, eikä huomennakaan tarvitse herätä kovin aikaisin, koska vihkiminen on vasta klo 14, joten vaikka lähdenkin hyvissä ajoin liikkeelle, saa nukkua sentään vähän pitempään. Ja nyt mietin, että ehkä menen hakemaan illalliseksi sushia ensimmäisen työviikon kunniaksi. En ole ollut mikään sushifani ikinä, mutta Natalian polttareissa yksi välipala oli sushia ja se maistui jotenkin tosi hyvältä! Uskaltauduin viime viikolla sen tiistaisen työhaastettelun jälkeen ostamaan sushia ihan itsekin. Sekin jännitti vähän. Liian paljon itse asiassa varmaan, koska onhan tuollainen ihan normaalia, mutta minua vain ahdisti se, että okei, miten se Prisman sushisysteemi toimii, siis se, josta saa itse valita haluamansa sushipalat, jotka sitten punnitaan. Enkä minä tiedä sushista mitään, niin otin vain vähän mitä sattui. Se oli kuitenkin hyvää, joten ehkä se on ihan kiva lisä ruokavalioon välillä.

Niin nyt tuntuu, että pitäisi vähän taputtaa itseään selkään, kun olen tehnyt kaikenlaista uutta nyt viime aikoina, vaikka kaikki niistä ovat stressanneet ihan hirveästi. Tapasin itse asiassa myös yhtä uutta kaveri-ihmistä, joka oli tosi kiva! Joten uskon, että tällainen itseni haastaminen kuitenkin pitemmällä tähtäimellä on minulle hyväksi, kun nyt tiedän miten sushia ostetaan ja miten auto vuokrataan. Ja olenhan minä joutunut jo aikaisemmin työpaikoilla tottumaan kaikkeen uuteen todella nopeasti, joten se ei ole niin radikaalia, koska kukaan ei onneksi odota, että tietäisin kaiken jo. Mutta kai sekin vähän vahvistaa omaa luottamusta itseeni.

Nyt kuitenkin hakemaan sushia!

sunnuntai, 8. elokuu 2021

Haja-ajatuksia sumeista aivoista

Taas tuntuu siltä että syksy on tulossa. Olisin niin halunnut että kesä jatkuisi vielä hetken. Näin Twiningia tänä viikonloppuna ja siitä oli välillä vähän eri fiilis kuin aikaisemmin. Siitä oli kolmisen viikkoa kun oltiin nähty edellisen kerran. Twining oli vastassa bussipysäkillä ja sitten mentiin yhteen hänen asuinalueellaan olevaan pop-up kesäbaariin (tai mikähän sen oikea nimitys on). Mietin siinä kun me käveltiin sinne ja kun istuttiin siellä, että onkohan meillä sittenkään yhtään mitään yhteistä ja tuntui, että pidänkö minä Twiningista edes ihmisenä, vai olenko aikaisemmin viihtynyt hänen seurassaan vain koska olen kokenut vain niin suurta tarvetta löytää edes jonkun?

Mentiin Twiningin kämpälle ja pelattiin tietokonepelejä. Ensimmäinen oli Mario Partyn tyyppinen rallipeli (joku SEGA-teemainen) ja minä en vain pärjännyt siinä yhtään. Vihaan häviämistä ja toisaalta vihaan myös sitä että vihaan häviämistä. Joten kun en vain lainkaan oppinut sitä peliä, enkä yhtään pärjännyt siinä, eikä kierrosten jälkeen suoritukseni edes parantunut, vaan huononi huononemistaan, mietin jo hetken, että lähden vain kotiin. Twining ehdotti pelin vaihtamista ja sitten me pelattiin yhtä mitä oltiin pelattu aiemmin yhdessä pelibaarissa, jossa oltiin oltu suunnilleen yhtä hyviä. Mutta nyt minä en pärjännyt siinäkään. Siitä ei vain tullut yhtään mitään, enkä tiedä edes miksi. Ja sitten vain vitutti entistä enemmän. En sanonut mitään, enkä tiuskinut tai muutakaan, olin vain ihan hiljaa. Twining kyseli sen jälkeen, että onko kaikki ihan hyvin ja että mietityttääkö minua ehkä joku tai haluaisinko pelata jotain muuta peliä, vai haluanko pelata enää lainkaan, jne. Sanoin vain, että mikään ei vaivaa ja että minulle on ihan sama mitä pelataan vai pelataanko.

Twining sitten ehdotti, että pelattaisiin vielä yhtä toista peliä, joka oli myös sellainen, mitä oltiin pelattu aikaisemmin, jossa ei kilpailla keskenään, vaan tarkoitus on toimia yhdessä aikaa vastaan (Moving Out). Siinä vaiheessa olin kai jo päättänyt, että kaikki menee pieleen muutenkin ja että ainakaan nyt en lakkaa olemasta vittuuntunut, koska sittenhän se tarkoittaisi sitä, että suutuin vain häviämisestä jossain pelissä niin kuin joku lapsi. Niin pelattiin sitä peliä hetken, mutta kun siinä ei oikein helposti voi hävitä, niin ehkä vähän rauhoituin silti. Mutta muistan, miten kivaa oli ollut pelata sitä silloin siellä baarissa, niin jotenkin harmitti, että nyt se ei tuntunut yhtään niin kivalta, enkä ollut lainkaan sellainen pirteän positiivinen jollainen haluaisin olla. Ja sitten kesken pelin toinen Twiningin neitokakaduista alkoi kiljua juuri sillä pahimmalla tavalla mitä vain on, sellainen äärettömän läpitunkeva ja voimakas yhden yhden nuotin kiljaisu, jota se toisti kerta toisensa jälkeen ja joka tuntui vain kimpoilevan seinistä. Siinä kohtaa sanoin sitten Twiningille, että itse asiassa minun päätäni särkee hieman (mikä oli totta ja ne kimeät kiljaisut tuntuivat kaivautuvan aivoihini ja niihin kipukohtiin) ja että voitaisiinko mennä hetkeksi parvekkeelle.

Sitten istuttiin siellä aika pitkään ja kai minulle tuli vähän parempi fiilis, kun vain puheltiin kaikista epätärkeistä asioista. Ja kun Twining asuu kauempana keskustasta ja neljännessä kerroksessa, se ilma siellä parvekkeella oli kivan raikasta ja auttoi siihen päänsärkyynkin. Sen jälkeen ilta meni paremmin ja katsottiin yhdessä Loki-sarja loppuun ja vaikka yhdessä kohtaa iltaa vängättiin ihmisoikeuskysymyksistä, senkin suhteen päästiin loppujen lopksi sovintoon. Twining mainitsee välillä kaikenlaista mitä hän on kuullut/lukenut, joka on välillä jotain sellaista, minkä minä koen joko loukkaavana tai ongelmallisena. Niin kuin tällä kertaa se melkein riita lähti siitä, että Twining sanoi lukeneensa netissä jonkun jutun, että Amerikassa joku mies oli menossa treffeille jonkun naisen kanssa ja sai selville, että tällä on OnlyFans, minkä jälkeen hän sanoi sille naiselle, että voivat kyllä edelleen tavata, mutta mihinkään illalliselle hän ei halua mennä tämän kanssa, kun miksi hän maksaisi satoja dollareita illalisesta ja drinkeistä, jos kerran voi mennä vain tämän OnlyFans-sivulle ja maksaa pikkusumman rahaa ja nähdä kaiken mitä haluaa paljon halvemmalla. Minun mielestäni tuo oli todella vastenmielinen tarina. Siitä sitten väiteltiin Twiningin kanssa ja sitten nostin esille jotain mitä Twining oli jollain aikaisemmilla tapaamisilla sanonut transsukupuolisista ihmisistä ja esim. olympialaisista ja siitä mitä vessaa heidän pitäisi käyttää.

Tuo on jotain, mikä todella ärsyttää Twiningissa välillä. Minulle ihmisoikeudet ovat tärkeitä ja minusta tuntuu todella pahalta, kun luen tai kuulen jostain tapauksesta, mihin liittyy joitain ennakkoluuloja, minkä perusteella ihmiset käyttäytyvät todella loukkaavasti toista kohtaan ilman että edes tajuavat sen olevan väärin. Ja nyt tuntui, että Twining on sellainen ihminen, joka mahdollistaa tällaisten ihmisten käytöksen. Hän puolustautui sanomalla, että eihän hän ole tehnyt muuta kuin kertonut tapauksista, joista hän on kuullut, eikä ole itse ottanut mitään kantaa siihen onko se okei vai ei. Mutta jos joku kertoo jatkuvasti tapauksista vain yhdestä näkökulmasta ("tiesitkö että Amerikassa joku erotettiin työpaikalta kun vahingossa käytti väärää pronominia työkaveristaan", "huomasitko että taas on olympialaisissa joku mies naisten sarjassa") niin kyllä se minun mielestäni kertoo siitä asenteesta aika paljon. Ja sitten kun yritin selittää Twiningille, miksi minä koen ongelmallisena sen että hän tekee noin, niin Twining vai puolustautui sanomalla: "Mehän vaan jutellaan tässä näistä, eihän nämä liity henkilökohtaisesti meihin lainkaan." Se ärsytti entisestään, kun tuntuu, että Twining on vain niin etuoikeutettu, että hänelle tällaiset ihmisoikeuskysymykset ovat vain kuriositeetti, joilla ei ole oikeasti mitään oikeaa väliä.

Hieman yllätyin, kun päästiin lopulta kuitenkin sovintoon tuosta. Twining on vain jotenkin hyvä kommunikoimaan riitatilanteissa. Ja kai minä pärjään nykyisin myös jotenkin, kun yritin pysyä rauhallisena ja selitin, miksi olen ärsyyntynyt (ilman että syytin suoraan Twiningia ja niin että keskityin siihen, miltä minusta tuntuu kun hän sanoo niitä asioita ja miksi ne ovat minulle tärkeitä). Niin sitten Twining lopulta sanoi, että haluaa sanoa suoraan, että hän myös tukee sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksia ja samoin naisten oikeuksia. Mutta että hän on vain kiinnostunut oppimaan erilaisten ihmisten mielipiteitä asioista. Ja sitten hän sanoi, että nyt kun selitin sen hänelle oman esimerkkini kautta, hän ymmärsi paremmin, miten nuo asiat voivat vaikuttaa ihmisiin. Selitin esimerkissäni hänelle, miten lisästressiä työnhakuun tuo se, että olen nainen, joka etsii töitä miesvaltaisista firmoista ja vaikka olen pärjännyt ihan hyvin enkä kokenut ainakaan vielä paljon suoraa syrjintää, nyt töitä hakiessani joudun silti miettimään, että jos Lester ja minä haetaan samaa paikkaa, onko minulla huonommat mahdollisuudet saada se paikka vain koska olen nainen (ja vielä lisääntymisikäinen nainen). Tilastollisesti, kyllä.

Mutta päästiin kuitenkin sopuun tuosta ja sen jälkeen oli taas ihan okei fiilis. Jäin yöksikin (nukuttiin vaan) ja sekin oli kiva, kun tuntuu, että ehkä me tunnetaan toisiamme jo sen verran paremmin, että voi rauhassa katsoa sarjaa tai leffaa niin myöhään kuin haluaa ja jäädä hyvillä mielin toisen kämpälle yöksi ettei tarvitse maksaa yömaksua bussissa. Se on ihan kiva.

Se on myös kiva, että minulla on nyt tiistaina vihdoin ja viimein ensimmäinen työhaastattelu! Viime viikolla siitä firmasta, joka olisi näistä hakemistani se ensisijainen vaihtoehtoni, oltiin yhteydessä ja kysyttiin, että etsinkö vielä töitä ja että onkohan se minun harjoittelujaksoni siellä edellisessä firmassa jo päättynyt. Sitten kun varmistin, että etsin vielä töitä ja olen edelleen erittäin kiinnostunut siitä heidän paikastaan, he kutsuivat minut työhaastatteluun! Eihän sekään vielä mitään paikkaa takaa, mutta ainakin se on askel oikeaan suuntaan. Ja tämä firma etsii useampaa työntekijää kerralla, joten uskoisin, että minulla on oikeasti mahdollisuus saada heiltä vakipaikka! Ainakin olo on huojentunut siitä, että ilmeisesti en ole ainakaan täysin mokannut työhakemuksia kirjoittaessani.

Päänsärky on vaivannut taas enemmän ja viime viikolla minulla oli taas parempi migreenikohtaus. Ensi viikolla on viimein se lääkäri ja olen pitänyt päänsärkypäiväkirjaa nyt kohta kuukauden. Ja tämän kuukauden aikana on ollut vain viisi täysin särytöntä ja pahoinvoinnitonta päivää, kaikkina muina päivinä on ollut päänsärkyä ainakin osan päivästä. Tänään on taas pahempi päivä sen suhteen ja tuntuu, että pitää jättää tämä kirjoituskin tähän, kun olo alkaa olla niin huono, että en pysty keskittymään enää kunnolla. Ja muutenkin väkisin keskittyminen vain pahentaa sitä oloa yleensä, niin ehkä menen keittämään kahvia (se on auttanut ainakin kerran tämän päänsärkypäiväkirja-jakson aikana!) ja kokeilen vaikka syödä jotain, ettei tulisi ainakaan liian pitkää väliä syömisten välillä, koska se pahentaa sitä oloa ja saattaa laukaista kunnollisen migreenikohtauksen.

perjantai, 30. heinäkuu 2021

Pieniä loppuja

Tänään oli viimeinen työpäivä nykyisessä työpaikassa. Tai entisessä työpaikassa? Nämä viimeiset pari viikkoa menivät ihan hyvin ja välillä olo oli edelleen innostunut jostain ongelmasta jonka sain ratkaistua, mutta oli aika rauhallista. Ja tänään kun juttelin viimeistä kertaa Intiassa olevan työparini kanssa ja kun työvälineitä palauttaessani istuin hetken kahvilla paikallisen työkaverin kanssa, tuli melkein liikuttunut olo, kun he olivat niin mukavia ja sanoivat kivoja asioita! Ja kai olen sellainen ihminen, jolle eri paikat ja tilat merkitsevät paljon, niin tuli sellainen melankolinen olo, kun pistkästä aikaa kävelin työpaikalle ja kuljin siellä ja mieleen tuli kaikki se rutiini silloin kun olin vielä toimistolla ja samalla kaikenlaiset ihan sattumanvaraiset muistot, jotka eivät sinänsä liittyneet työhön lainkaan, vaan vaikka siihen, kun oli kokous siinä yhdessä kivassa neukkarissa ja talvella sieltä näkyi vain pelkkää mustaa ja kaupungin valoja.

Yritän kuitenkin ajatella, että ehkä välillä asioista luopuminen ja työn vaihtaminen on vain osa eteenpäin menemistä. Tuo ei ole ollut ihannetyöpaikka minulle, niin ehkä toisaalta on hyväkin, että pääsen kokeilemaan jotain muuta? En ole löytänyt vielä uutta paikkaa, mutta eilen lähetin viimeisimmän uuden hakemuksen. Ne paikat joita olen hakenut ovat kyllä ihan lupaavia ja ainakin ymmärrykseni mukaan minulla pitäisi olla ihan hyvät mahdollisuudetkin niihin. Toki tuon viimeisenkin hakemuksen kohdalla stressasi, että mitä jos hakemuksessani onkin jotain todella pielessä, mitä en vain tajua, mutta yritän olla ajattelematta sitä liikaa. Hion sitä kuitenkin yli kolme päivää ja mielestäni se on hyvä hakemus ja etenee loogisesti ja se on täsmälleen yhden sivun mittainen. Olen tehnyt tuota mittaamista ja muokkaamista jokaisessa hakemuksessa niin että jokaisessa on täsmälleen sama määrä rivejä, eikä orposanoja uusilla riveillä, kappaleet ovat järkevän kokoisia ja lauseiden pituus vaihtelee elävyyden tuomiseksi (kuitenkin järkevissä rajoissa).

Välillä kuitenkin tuntuu epätoivoiselta, sillä välillä kirjoittaessani en vain keksi miten voisin kuvata sitä mahdollisimman uskottavasti, että olen hyvä ja työnantajat ovat olleet todella tyytyväisiä minuun ja oikeasti osaan asioita ja opin nopeasti ja heidän kannattaisi palkata minut. Yritän kirjoittaa kaiken epäsuorasti kuvaten niitä tilanteita töissä, joiden kautta olen oppinut jotain tai joissa onnistumalla havainnollistan, että minulla on niitä ominaisuuksia joita he etsivät. Mutta kun mistään ei ole kuulunut yhtään mitään, niin kai on ymmärrettävää, että siinä alkaa huolestua, vaikka itse olenkin kokenut, että kirjoittamani hakemukset ovat olleet hyviä.

Twiningin kanssa on ollut hiljaisempaa, enkä ole nähnyt häntä edellisen blogitekstin jälkeen (eli onko siitä nyt kaksi viikkoa). Tuntuu, että minun kiinnostukseni häntä kohtaan ja innostuneisuus hengaukseen on vähentynyt. Tunnen häntä kohtaan vähemmän. Se mistä me puhuttiin silloin edellisellä tapaamisella on pyörinyt mielessä. Siis se, kun Twining sanoi, ettei hänellä ole tunteita minua kohtaan (vielä ainakaan), mutta haluaisi jatkaa tapailua. Olen edelleen sitä mieltä, että on henoa, että Twining sanoi siitä rehellisesti kun kysyin, eikä minulla ole mitään sitä vastaan, että me tavataan edelleen ja hengataan ilman että väkisin yritetään väkisin jotain romanttista suhdetta. Mutta kai se harmittaa, mitä hän sanoi, ja kyllä mieleen välillä hiipii se ajatus, että ehkä kukaan ei vain pysty oikeasti välittämään minusta ja rakastumaan minuun. Ja kai olen myös vähän loukkaantunut siitä, kun ymmärsin Twiningin puheesta, että hän on siinä käsityksessä, että minä olen ihan 100% varma hänestä ja kai sellainen "tyypillinen nainen", joka haluaa vain suhteeseen jonkun kanssa. Ei hän mitään tuollaista sanonut, mutta vähän siihen vivahtavan käsityksen minä hänen puheistaan sain.

Niin olen ottanut aikani vastatessani hänen viesteihinsä, enkä kerro ihan kaikkea mitä olisin kertonut aikaisemmin. Se ei tunnu vaikealta, vaikka aikaisemmin varmaan olisi tuntunut, vaan tuntuu, että en vain jaksa vastata hänelle niin nopeasti kun on paljon kaikkea muutakin tehtävää. Ei olla tosiaan nähty kahteen viikkoon ja sekään ei sinänsä häiritse ja tuntuu, että osa minun mielestäni on jo valmis unohtamaan, että me ollaan ikinä edes hengattu. Lähetin sille saunajankkaajalle lopetusviestin, tyyliin että olen miettinyt asioita ja että ehkä me ei olla sittenkään hyvä match, mutta hän vaikutti tosi kivalta kun tavattiin ja toivottavasti kaikki menee hyvin tinderissä ja muutenkin elämässä. Sen pianistityypin kanssa olen viestitellyt välillä, mutta sekin on hyvin kaverillista, enkä usko, että hänkään tuntee mitään erityistä minua kohtaan. Hän ei ole ehdottanut tapaamista ja käytännössä me puhutaan vain lähinnä pianojutuista. En ole ollut kauheasti enää Tinderissäkään, kun tuntuu, että mieli on nyt sellainen, että en tässä kohtaa en kaipaa potentiaalisia kumppaneita, vaan tarvitsen aikaa ihan vain itselleni nyt vähän aikaa.

Kai olo on vain sillä lailla vähän sisäänpäinkääntynyt juuri nyt. Varmaan se on osittain stressi uuden työpaikan löytämisestä ja rutiinin puuttumisesta ja sisällä kököttämisestä. Sain viime viikon alussa ilmoituksen koronavilkun kautta mahdollisesta altistumisesta ja koska minulla oli lieviä flunssan oireita, kävin koronatestissäkin. Se oli negatiivinen, mutta olin kiltisti sen 10 päivää omaehtoisessa karanteenissa ja tilasin ruokaostoksetkin vain kotiin. Ärsyttää katsella koronalukemien nousemista taas, kun tuntuu, että ei tämä lopu ikinä, eikä koskaan päästä enää takaisin normaaliin arkeen.

Välillä kun on stressannut liikaa, olen vain ottanut pienen tauon ja mennyt halailemaan rottia kesken työpäivän. Olen huhtikuusta lähtien yrittänyt saada yhdelle tyttörotalle poikasia, mutta tulee vain valeraskautta toisen perään, niin sekin stressaa ja harmittaa, etenkin kun siinä valeraskauden aikana on ehtinyt aina innostumaan, että no nyt sieltä tulee vauvoja, mutta sitten onkin ihan "tiineyden" loppuvaiheessa tullut vain uusi kiima. Mutta se tyttö on tosi kiva, niin tulee vähän parempi fiilis kun menee sinne häkille ja halaa sitä vähän ja haistelee sen turkkia, kun jostain syystä tyttörotat (ainakin osa niistä) tuoksuu tosi hyvältä. Ja onhan se turkki niin siloinen ja pehmeä ja tuo wannabe-emo on saanut valeraskauksien aikana aika paljon pehmikettäkin vartaloon. Tällä hetkellä suurin osa muistakin rotista on halattavia, on vain muutama, jotka laittavat vähän hanttiin. Nekin ovat tosi kilttejä ja sosiaalisia, mutta eivät vain tykkää kun on liian tiukasti lähellä.

Päänsärky on ollut paremmin hallinnassa nyt, joten ihan normaali eläminen ei ole ollut niin tuskallista. Mutta mieli on vain maassa, niin tuntuu, että en ole siitä huolimatta saanut asioita hoidettua. Olen tosin nukkunut taas ihan liian vähän, niin ehkä piristyn kunhan saan taas nukuttua hieman univelkoja pois. Vaikea sanoa, miltä maanantaina tuntuu, kun töitä ei enää olekaan. Toivon mukaan olisi edes hetken lievä lomafiilis ja saisi levättyä ja ladattua akkuja uutta työtä varten, mutta veikkaan, että etenkin jos uutta työtä ei ala pian kuulumaan, iskee taas se tyhjyys, mikä tulee usein lomien aikana. Toivottavasti jostain noista hakemistani paikoista oltaisiin yhteydessä.

maanantai, 19. heinäkuu 2021

Ajatuksia kaikesta

Lauantaina nähtiin taas Twiningin kanssa. Ja perjantaina oltiin rannalla. Rannalla hengauksen jälkeen annoin hänelle sen kortin ja lauantaina kysyin sitten häneltä siitä, että mitä hän ajattelee tästä meidän jutusta ja minusta. Kuulemma Twiningin mielestä olen kiva ja hän tuntee fyysistä vetoa minua kohtaan, mutta että hänelle ei ole kehittynyt vielä mitään tunteita minua kohtaan. Hän sanoi, että minä olen sellainen ihminen, jonka hän haluaa pitää kyllä osana elämäänsä ja jonka kanssa hän voisi kuvitella oikeasti olevansa yhdessä pitkällä tähtäimellä ja että häntä on turhauttanut se, että niitä tunteita ei ole vain ilmestynyt. Hän sanoi, että hän on epäillyt, että hänellä on muutenkin välillä vaikeuksia ihan muidenkin tunteiden kanssa, joten miettii, olisiko siitä kyse nytkin. Mutta hän on joskus aikaisemmin kuitenkin ollut palavasti ihastunut ja ehkä rakastunutkin, niin oletettavasti hän kuitenkin kykenee tuntemaan sellaisia tunteita. Hän sanoi, että hän toivoo, että niitä tunteita kehittyisi, mutta että hän ei tiedä ja että hänellä yleensä kaikki tapahtuu vain hitaasti.

Olin kyllä vähän kai odottanut, että hän sanoisi noin, joten se ei tuntunut niin pahalta. Vähän harmittaa, mutta toisaalta ehkä olen itse osittain samanlaisessa tilanteessa, kun tuntuu, että hän on ihan kiva, mutta en koe häntä kohtaan samoin kuin olen tuntenut joitain muita miehiä kohtaan. Vaikka toisaalta uskon, että se voi olla osittain kiinni siitä, että Twining tuntuu välillä niin etäiseltä. Ja toisaalta ne kaikki miehet, joita kohtaan olen tuntenut vahvasti, eivät ole olleet sellaisia, joita olen tapaillut, joten voi olla, että silloin on ollut osittain kyse siitä, että olen ollut vain ihastunut heistä luomaani mielikuvaan. Tai ehkä tässä on kyse siitä, että olen tavannut Twiningin niin hyvin eri tavalla kuin kaikki muut ihmiset, kun muut olen tavannut sellaisessa stressittömässä ympäristössä ihan muuten vain, eikä ole ollut sellainen "N-Y-T, nyt tutustutaan ja selvitetään sovitaanko toisillemme!" -vivahdetta.

Twining sanoi, että mielellään hän kuitenkin haluaa jatkaa tapailua niin että voidaan rauhassa katsoa jos tunteita kehittyy lopulta. Ja kai se hetken vielä meneekin, mutta itsestäni alkaa tuntua siltä, että ehkä me ei sitten ollakaan hyvä match parisuhdemielessä ja en kuitenkaan itse halua jumittua taas tällaiseen epäsuhteeseen jonkun kanssa, jolla ei oikeasti ole kunnollisia tunteita minua kohtaan ja jota kohtaan minulla ei oikeasti ole tunteita. Niin jotenkin tuntuu, että minun päässäni on käynnistynyt nyt joku epämääräinen laskuri ja että kun se tulee nollaan, niin sitten sanon Twiningille, että tuntuu, että tämä meidän juttu ei ole menossa mihinkään, niin jos ollaan vain kavereita.

Siitä tuli toisaalta parempi fiilis, kun Twining sanoi että on kyllä puhunut minusta kavereilleen ja ilmeisesti viitannut minuun muutenkin kuin vain kaverina, kun kuulemma yksi hänen kaverinsa oli kysynyt, että miksi ihmeessä Twining ei ole valmis tekemään meistä mitään virallista vielä. Kuulemma hänen kaverinsa oli sanonut, että minä kelpaisin kyllä hänelle myös, niin hän ihmettelee Twiningin hidastelua. Tuo on toisaalta outoa, koska en ole ihan varma onko se edes kohteliaisuus vai vaan sellaista "miespuhetta", mutta kai se on kiva kuulla, että ainakaan Twiningin kaverit (ainakaan tuo yksi) ei näe, että jos Twining olisi minun kanssani, hän joutuisi jotenkin "tyytymään". Ja kai Twining on sitten sanonut minusta ihan kivoja asioita, jos hänen kaverinsa tuntuu olevan sitä mieltä, että olisin Twiningille ihan okei. Mutta en kuitenkaan halua, että Twiningin kaverit stressaavat tai painostavat häntä sitoutumaan minuun, kun se nyt ei ainakaan auta. Mutta toisaalta tuntuu myös, että ehkä Twining ei ihan tajua, miten epävarma minäkin olen hänestä. Kun silloin kun Twining selitti sitä, että hänelle ei ole vielä kehittynyt tunteita minua kohtaan, hän sanoi monta kertaa, että minussa ei ole mitään vikaa luonteen tai ulkonäön suhteen, mutta en minä sitä niin ajatellutkaan. Ainakin tällä hetkellä pystyn ottamaan sen ajatusmallin joka minulla on usein muidenkin ihmisten suhdeongelmien suhteen: kaikki eivät vain sovi yhteen, eikä se tarkoita, että kummassakaan olisi mitään vikaa, vaan se on vain yhteensopivuuskysymys.

Vaikka vähän sellainen kurja ajatus yrittää hiipiä jostain mielen perukoilta, että ehkä minussa on jotain sellaista pientä, jotain minkä muut huomaavat sillä lailla vaistonvaraisesti, joka estää ketään kehittämästä oikeita tunteita minua kohtaan.

Mutta muuten ilta oli Twiningin kanssa ihan kiva ja itse asiassa nyt kun puhuttiin asioista, niin tuntui jotenkin vähän läheisemmältä hänen suhteensa. Kerrottiin kummatkin vähän jotain muutakin meidän taustoista ja Twiningillakin on selkeästi ollut vaikeita jaksoja takana ja tuntui kivalta, että hän tunsi että pysty kertomaan minulle ainakin jotain siitä. Ja ainakin on hyvä tietää mikä tilanne on meidän suhteen ja arvostan Twiningia siitä, että hän on rehellinen tämän asian suhteen eikä yritä feikata.

Luulin jo päässeeni kaikista muista Tinder-tyypeistä eroon, mutta ne joiden kanssa olen jutellut ovat kai aika sitkeitä tapauksia. Se yksi jonka tapasinkin ehdotti uutta tapaamista useamman viikon täyden hiljaisuuden jälkeen ja vaikka tuntuu, että en ole lainkaan varma hänestä, mietin, että ehkä pitäisi silti nähdä. Ja jos se menee huonosti, niin sitten sanoa, että ehkä siitä ei tule mitään. Puhuin Twiningillekin tästä ja hän sanoi, että hän ei ole tapaillut muita, vaikka välillä avaakin Tinderin ja selailee vähän, minkä lisäksi hän ehkä vähän lipsautti, että kun ei hän vain saa ketään muutakaan, niin ilmeisesti sen takia hän ei ole sitten tapaillut niin muita naisia. Kyllä siinä tuli vähän se fiilis, että mahdollisesti hän tapailee minua vain koska treffailu on kuitenkin ihan kivaa (kai) ja ilmeisesti ketään muutakaan ei ole saatavilla siihen, niin minä voin täyttää sen paikan ainakin tällä hetkellä.

Kysyin Twiningilta myös, että kun tilanne on tämä eikä me olla virallisia, niin haittaako häntä, jos minä juttelen joidenkin muidenkin kanssa Tinderissä. En saanut siihen suoraan vastausta, koska siinähän selkeästi kysyn miltä Twiningista tuntuu, eikä hän kai ole oikein hyvä siinä. Niin Twining ei vastannut siihen muuta kuin että eihän hän voi minua kieltääkään. Sanoin siihen, että tiedän, että hän ei voi kieltää minua, mutta että haittaisiko se häntä, mutta Twining sanoi vain, että eihän hänellä ole mitään sanomista siihen asiaan. Sanoin kyllä hänelle, että en minulla ole aikomuksena tapailla muita samalla lailla kun olen tapaillut häntä, vaan että olen vain tutustunut uusiin ihmisiin sitä kautta ja jutellut heidän kanssaan, ja että en voi kuvitella säätäväni useamman miehen kanssa samaan aikaan tavallista tutustumista enempää.

En oikein tiedä mitä pitäisi tehdä. Olen selaillut tänään taas enemmän Tinderiä ja se aina jotenkin saa vain vihaiseksi ja luovutusfiilikselle, kun tuntuu, että 90% miesten profiileista siellä on vain skeidaa, eikä sellaisia normaaleja miehiä ole, tai jos onkin, niin he eivät onnistu ainakaan välittämään sitä kuvaa profiilillaan. Ja normaalilla tarkoitan, että kuvissa on suht normaaleja ja järkeviä kuvia ja tekstissä he kertovat jotain oleellista itsestään. Normaalin ulkopuolelle menevät kaikenlaiset kielennäyttökuvat, irvistykset ja naaman ylenmääräiset rypistykset ja Pokémon-cosplayasut ja naamatatuoinnit ja alastonkuvat ja muut tuollaiset. Ja sitten kun kohdalle sattuu sen 10%:iin kuuluva normaali ihminen, niin sitten kai jotenkin haluaisin, että hän näyttäisi omaan silmääni miellyttävältä ja että se profiilin teksti sopisi yhteen sen kanssa mitä haen.

Vaikka toisaalta kun mietin Twiningia, niin ei hän ollut mitenkään sellainen "vau kun söpö" -tapaus ja hänen profiilitekstissäkin parasta oli kai se, että siellä luki jotain, eikä monet niistä kiinnostuksen kohteista sopineet yhteen ja se kliseinen "182 ilman korkkareita" vähän sattui omaan korvaan, mutta hän oli sitten kuitenkin kiva. Niin ehkä pitäisi vain swaipata enemmän oikealle ja tavata ja sitten vasta sanoa, että ei kuule nähdä enää. Tai en tiedä pitäisikö Twiningia käyttää edes esimerkkinä onnistuneesta Tinderöinnistä, kun kerran oikein kummallakaan ei ole tunteita toista kohtaan. Niin ehkä pitäisi pysyä niissä korkeakoulutetuissa koodarinörteissä ja muusikoissa ja jatkossakin välttää amistaustaisia, kun ehkä sitten minustakaan ei tuntuisi niin hölmöltä, kun käytän sanoja jotka ovat minulle normaaleja mutta joita Twining ei tiedä. Vaikka olen varmasti vain kiukkuinen, joten ei pitäisi avautua liikaa Twiningista, koska hän on kuitenkin kiva.

Mutta en tiedä yhtään, mitä pitäisi tehdä minkään suhteen. Tämän kirjoituksen välissä laitoin sille yhdelle Tinder-tyypille viestin, että joo miksei voisi nähdä joku päivä ja kysyin että olikos siellä paikassa jota hän ehdotti jotain missä voi istuskella vai pitäisikö ottaa joku viltti mukaan ja mennä enemmän piknik-meiningillä, niin sitten hän yhtäkkiä vaihtoikin sen, että hei mitä jos mentäisiinkin sinne yhteen rantaan missä olisi se saunakin, niin saunottaisiin ja uitaisiin. Niin sitten minua alkoi taas vituttaa, kun tämä on se sama tyyppi, joka silloin varmaan noin kuukausi sitten ekan tapaamisen jälkeen ehdotti, että menisin hänen kämpilleen saunomaan viikonlopuksi. Ja silloin yritin rauhallisesti selittää, että se on vähän liian nopeasti ja että en ole näin aikaisessa vaiheessa menossa saunaan hänen kanssaan. Niin luulisi, että se olisi mennyt perille silloin, mutta näköjään ei. Ja nytkin sitten selitin, että se sauna ei edelleenkään tunnu luontevalta ehdotukselta ja että haluan hengata niin että voin olla ihan kokopukeissa, kun muuten tuntisin oloni todella kiusaantuneeksi ja vaikeaksi, kun en tunne häntä vielä yhtään. Tyyppi sanoi sitten, että okei okei, mutta mites sitten rantalenttis?

En ole vastannut hänelle sen jälkeen. Vituttaa ja vituttaa myös se, että tunnen olevani jotenkin vaikea, kun minulle ei "kelpaa mikään". Mutta harvoin olen nähnyt rantalenttistä pelattavan kokopukeissa, minkä lisäksi en tykkää lentopallosta, joten... En vain tiedä, mitä enää sanoa, kun tuntuu, että hän ei vain yhtään hahmota, että ehkä kannattaisi ehdottaa jotain ihan muuta kuin rantajuttuja, etenkin kun se mihin suostuin, oli enemmän puistoilun tyyppistä, mutta sitten hän yritti vaihtaa sen saunaan sen jälkeen kun olin jo suostunut.

Niin jotenkin kun tänään on ollut kylmempi sääkin ja tuntuu että syksy on ihan nurkan takana, vain masentaa ja tuntuu jotenkin tyhjältä. Tuntuu, että en ikinä tapaa ketään, joka ymmärtäisi minua ja oikeasti tuntisi jotain minua kohtaan. Ja ehkä minäkään en voi löytää ketään, jota kohtaan itse tuntisin jotain, kun en ole ikinä ollut sellaisessa suhteessa, että olisi oikeasti tuntunut olevan sellainen yhteys.

Kumpa terapeutti palaisi jo lomaltaan, niin olisi jotain apua tähän ajatusten järjestelyyn, kun tuntuu, että kaikki kertyy samaan kasaan ja sitten pikku hiljaa alkaa koko systeemi menemään jumiin kun ne kasaantuneet ajatukset vyöryvät joka paikkaan, koska en saa niitä järjestykseen.

Yksi hyvä asia on se, että viime viikolla kyllästyin taas jatkuvaan päänsärkyyn ja laitoin soittopyynnön terveyskeskukseen. Sieltä soitti lääkäri, joka otti ne oireeni ihan todesta ja sanoi, että on vielä paljon hoitokeinoja kokeiltavana. Sain ohjeeksi pitää kuukauden ajan päänsärkypäiväkirjaa ennen vastaanottoaikaa, jotta hän saa paremmin kuvaa siitä säryn tyypistä. Joten olen sitten tehnyt niin ja se jotenkin rauhoittaa, kun kai ajattelen, että kun laitan muistiin kaiken mahdollisen, niin sitten siitä selviää paremmin mikä voi auttaa. Ja sen perusteella mitä se lääkäri vaikutti oireistani sanovan sen puhelun aikana, hän ilmeisesti epäilee, että se ei olisikaan lihasjumeista johtuvaa jännityspäänsärkyä niin kuin se YTHS:n lääkäri epäili, vaan hän vaikutti ainakin vielä ajattelevan, että se olisi kroonistunut migreeni.

Lisäksi sain sen pahimman yli viikon jatkuneen jatkuvan päänsäryn loppumaan tai ainakin lievenemään niin että kipu ja pahoinvointi ei ole yhtä pahaa ja jos se ilmeneekin, se ei kestä koko päivää. Joten ilmeisesti silloin harvoin kun saan otettua migreenin kohtauslääkkeen ilman että oksennan melkein heti sen jälkeen, se voi jopa auttaa! Mutta tuli jotenkin niin toiveikas olo siitä, että se lääkäri sanoi, että on kaikenlaista mitä voi kokeilla ja että tarvittaessa minulle voidaan kirjoittaa lähete neurologille, jotta siellä puolella voidaan kokeilla joitain uusia todella lupaavia erikoiskorvattavia lääkkeitä, jos mikään muu ei auta. Niin vihdoinkin on toive siitä, että ehkä minun ei tarvitse sittenkään elää loppuelämääni sellaisessa päänsärkyhelvetissä.

Mutta kai yritän ottaa vain päivä kerrallaan taas.

keskiviikko, 14. heinäkuu 2021

Kesämuistot

Tänään oli hyvä päivä. Kävin pääkaupunkiseudulla katsomassa Nataliaa ja oli tosi kivaa. Tuntui ihan kivalta päästä välillä pois täältä kotikaupungista ja tajusin, että siitä onkin varmaan vuosi kun olen edellisen kerran poistunut kaupungin rajojen ulkopuolelle. Lisäksi Natalian kanssa sai jutella ihan kasvotusten ja tehdä ihan arkisia asioita toisen kanssa.

Sain käytyä Twining-asioita läpi ja muutenkin olen miettinyt niitä edellisen kirjoituksen jälkeen. Kun vaikka osa minusta edelleen pelkää, että ehkä Twining on kyllästynyt minuun ja että ehkä hän halusi vain jonkun lomaseuralaisen ja että sen takia minusta on tuntunut viime kertoina, että en saa kontaktia häneen, niin osa minusta miettii niitä kaikkia asioita, jotka kertovat muuta. Kun puhuttiin Natalian kanssa niistä, niin Natalian mielestä ei kuulosta siltä, että Twining ei olisi kiinnostunut, vaan päinvastoin, jos hän on kerran kysellyt minulta mitä mieltä olen lapsista ja avioliitosta, jne. Tokihan niitäkin voi kysyä ihan muuten vain tai siksi että hän ajattelee, että niistä kuuluu kysyä, mutta kai minun pitäisi vain ajatella, että varmasti hän sanoo, jos ei halua olla kanssani, niin minun ei tarvitse liikaa miettiä sitä nyt.

Niin kun hankin Veljelle kortin lähetettäväksi, ostin kortin myös Twiningille. En mitenkään muista Twiningin asunnon numeroa, joten joudun antamaan sen kortin varmaan ihan vain kun joku kerta nähdään, mutta kai voin antaa sen ainakin sillä lailla yllättäen kun bussi on jo tulossa niin että hän voi lukea sen omassa rauhassaan. Ei siinä ole mitään ihmeellistä, kirjoitin siihen vain, että kesäloman loppuminen on saanut minut miettimään kesää taaksepäin ja että hän on ollut oleellinen osa sitä ja että vaikka loma loppuukin, niin toivon että me jatketaan, ja että halusin kirjoittaa hänelle vain jonkun pienen kesätervehdyksen. Sitten piirsin siihen pieniä tuherruksia selityksineen tämän kesän varrelta.

Yhdessä kuvassa aurinko laskee puiden taakse, joka viittaa siihen, kun istuttiin rannalla ja katseltiin auringonlaskua ja kilpailtiin siitä, kumpi arvaa tarkemmin sen hetken kun aurinkoa ei enää näy. Sen vieressä on iso musta pötkömäinen tuhru ja nuoli, jossa lukee selvennyksenä "perhosentoukka", joka viittaa siihen, kun viimeksi rannalle mentäessä keskellä tietä ryömi valtava musta perhosentoukka (oletettavasti), joka me pelastettiin siirtämällä se puunlehden avulla syrjemmälle pusikkoon. Sitten kortissa on kuva epämääräisestä kapeasta suikaleesta ja vieressä lukee: "se ruohonkorsi jolla kutittelit mua rannalla". Kortin alalaidassa on piirustus lokinpoikasesta syömässä Jaffa-keksiä, joka viittaa siihen, kun kerran kun Twining odotti minua autossaan parkkipaikalla ennen rannalle lähtöä, hän bongasi muutaman lokinpoikasen ja sitten kun minä tulin, me heiteltiin niille pieniä Jaffa-keksin palasia. Ja viimeisenä kuvana on saunalautta, joka viittaa siihen, että me nähtiin saunalautta (duh) kerran hengatessa ja mietittiin molemmat, että mikä ihme se on kun se näyttää niin rumalta ja keskeneräiseltä.

En tiedä mitä Twining siitä ajattelee, vai ajatteleeko mitään. Vähän pelottaa antaakin se hänelle ja toisaalta mietin, että annankokaan sitä, kun olen suunnitellut, että seuraavan kerran kun nähdään, kysyn Twiningilta, mitä hän ajattelee tästä meidän jutusta. Kai kun minulla on ollut se epävarma olo, ajattelen, että parempi kysyä suoraan, että mitä hän ajattelee ja haluaako hän jatkaa ja kai myös haluaisin vähän kysyä, mitä hän tuntee minua kohtaan, vai tunteeko mitään. Niin ehkä jos se menee huonosti, niin sitten en halua antaa tuota korttia hänelle, koska siinä sanon, että haluaisin että me jatketaan vaikka loma loppuu. Tuntuu pahalta ajatella sitä, että Twining sanoisi, ettei hän halua jatkaa, mutta parempi kysyä hänen tuntemuksiaan kuin pyöritellä kaikkea vain omassa mielessäni ja stressata sitä.

Mutta tällä hetkellä tuntuu, että tunnen häntä kohtaan jotain enemmän, kun mietin niitä pieniä hyviä hetkiä, joita tänä kesänä on ollut hänen kanssaan, niitä joita piirsin siihen korttiinkin. Kai toivon, että se olisi sellainen pieni kiva juttu, joka ilahduttaisi Twiningiakin.

Alkaa ahdistaa kun kirjoitankin tästä, mutta terapeuttini sanoisi, että siellä on joku tunne taustalla ja olen aika varma, että se tunne on pelko. Pelko siitä, että Twining ei tunnekaan minua kohtaan samoin. Ja se on ihan okei, että minua pelottaa se, kun kai tuo on sellainen asia joka pelottaa aika lailla kaikkia ihmisiä. Ja jos se toteutuu, niin sitten minua varmasti surettaa, mutta sekään ei ole mikään maailmanloppu. Hänen kanssaan on ollut kivaa, mutta jos tämä loppuu, niin sitten se loppuu, ja minulla on kyllä paljon muutakin elämässäni kuin pelkkä Twining, joten vaikka se tietysti sattuisi, selviäisin kyllä siitä.

Mutta tuo työtilanne todella stressaa, niin tuntuu, että se vuotaa ihan kaikkeen ja sitten koko ajan aivoni ovat vääntämässä kaikkea mahdollisimman negatiiviseksi, ei vain Twiningin suhteen, vaan ihan kaiken. Ahdistaa sekin, että terapiataukoa on takana vasta kaksi viikkoa, joten se jatkuu vielä seuraavat kolme viikkoa, joten minun täytyy yrittää selvitä itsekseni. Tuntuu siltä, että tarvitsisin nyt terapeuttini apua, jotta osaisin rauhoittaa itseni, kun tuntuu, että olen vähän väliä ihan lähellä täydellistä paniikkia. Joten nyt tauon aikana ainoa apu minulle on miettiä, mitä uskon että terapeuttini sanoisi, jos olisin terapiassa. Hän varmasti sanoisi, että minun täytyy vain laittaa asiat oikeaan mittakaavaan: tuo työjuttukaan ei ole mikään katastrofi, kun edellinenkään työsopimukseni ei ole edes päättynyt vielä ja parin kuukauden työttömyys ei olisi mikään iso juttu. Ja olihan esimerkiksi Lester työttömänä ihan puolisen vuotta, enkä ajattele hänestä, että se olisi jotenkin häpeällistä, niin miksi ajattelisin niin itsestänikään? Ja Nataliakin oli melkein puoli vuotta työttömänä ennen nykyisen työpaikkansa löytymistä, mutta hän löysi ihan upean paikan! Ja kaikki tämän alan työnantajani ovat olleet minuun todella tyytyväisiä ja minulla on jo suht hyvin kontaktejakin, niin kun mietin rationaalisesti, en näe syytä, miksi minua ei lopulta palkattaisi johonkin hommaan.

Ja Twining on myös vain yksi ihminen, ihan vain tavallinen ihminen niin kuin kaikki muutkin, ja eilen tapasin yhden Kaverihaku-ihmisen ja loppuviikosta on tarkoituksena tavata toinen. Olen jutellut kummankin kanssa jo 2-3 kuukautta, joten vaikka en ole tavannut kumpaakaan aikaisemmin, olen silti viestitellyt heidän kanssa jo pitempään. Olen siis tehnyt töitä sen eteen, että minulla olisi paikallisiakin kavereita.

***

Tässä välissä panikoin hieman ja lueskelin uudestaan työttömyystuesta ja ilmoittauduin samantien työnhakijaksi TE-palveluiden kautta ja tein työllistymissuunnitelman. Se ei auttanut yhtään, vaan stressi melkein nousi, sillä kun laskin menoni uudestaan, niin työttömyystuki + asumistuki ei riitä kattamaan yhdessä edes vuokraani ja laskujani. Muuten pärjäisin kyllä (kituutellen), mutta terapialasku kiikauttaa menoni liian suuriksi. Toki minulla on säästöjä, joiden avulla pystyn elämään edelleen suht normaalisti. Ja koska paniikki iski taas, kävin uudestaan läpi säästöni, laskin yläkanttiin kuukausittaiset menoni ja tulin tulokseen, että minun ei pitäisi alkaa panikoida ennen kuin vasta vuoden kuluttua. Siis vuoden kuluttua syyskuun alusta, koska veronpalautus ja terapian kesätauon aiheuttama terapialaskuton kuukausi pehmentävät työttömyystuelle putoamista.

Jostain syystä mikään noista laskelmista ei kuitenkaan rauhoita oloani, vaan melkein olo tuntuu pahemmalta. Mitä terapeuttini sanoisi? Viime vuonna oli täsmälleen sama tilanne ja silloin terapeuttini sanoi, että tämä todennäköisesti linkittyy lapsuuteeni ja niihin turvattomuuden kokemuksiini, minkä takia koen työttömyyden niin suurena uhkana. Kun vain muistaisin, mitä terapeuttini sanoi silloin... Kai ainakin, että minun pitäisi tuntea empatiaa itseäni kohtaan ja yrittää pitää elämäni paniikista huolimatta mahdollisimman normaalina. Keskittyä tähän päivään ja tämän päivän juttuihin. On jo yli puolenyön, joten mitä voin tehdä tuolle asialle enää tänään? En mitään. Niin nyt vain keskityn hengittämään syvään ja rauhallisesti ja teen jotain muuta. Ja jos mieleen tulvii paniikkiajatuksia siitä, että mitä jos kukaan ei halua palkata minua enää ikinä, tai että miksei Twining kirjoittanut jo vastausviestiä, voin vain sanoa itselleni, että jaa sellainen ajatus, mutta sitä ei tarvitse miettiä juuri nyt.

Tuntuu, että olen ihan paniikin kynnyksellä tuosta kaikesta huolimatta ja kyyneleitä kohoaa jo silmiin kun ahdistus käy niin pahaksi. Mieli on ihan mössöä ja tuntuu, että on vaikea löytää hyvää kiinnekohtaa ajatuksille, koska mieli vääntää kaikki hyvät muistot heti mustaksi. Ehkä lopetan kirjoittamisen ja yritän hengitellä rauhassa ja katsoa vaikka jotain YouTubesta.

Vaikea edes kuvailla sitä, miten vaikeaa on yrittää pitää kiinni siitä realistisesta puolesta, vaikka ymmärrän omia reaktioitani jo sen verran, että se kaiken pimentävä mustuus ei ole se oikea todellisuus vaikka tuntuukin siltä juuri nyt. Rauhoitu, rauhoitu, rauhoitu.