Ota 20 ilmaiskierrosta

Ei omaa rahaa, ei riskiä


maanantai, 21. syyskuu 2020

Tylsä kiire

Taas on jotenkin useampi viikko humpsahtanut edellisestä kirjoituksesta. On heti mainittava se, että ne ihastuksen tunteeni sitä belgialaismiestä kohtaan ovat vähentyneet, jos eivät jopa kokonaan kadonneet. Vähensin silloin edellisen kirjoitukseni jälkeen hänelle kirjoittelua hieman, vaikka se nyt ei niin kauhean hyvin onnistunutkaan, mutta jotenkin ihan itsekseen ne ihastuksen tunteet silti pikkuhiljaa kaikkosivat ja vaikka me viestitellään edelleen oikeastaan joka päivä, me puhutaan paljon enemmän peliin liittyvistä asioista ja minua itse asiassa kiinnostaa paljon vähemmän kysellä häneltä hänen muista asioistaan tai kertoa hänelle omista arjen asioistani.

Viime viikko oli lisäksi todella rankka, koska yksi rotta oli taas sairaana ja kuoli. Nyt niitä on kuollut viimeisen kahden kuukauden aikana jo yhteensä kolme. Kyse ei ole mistään epidemiasta niillä, koska kaikki ovat kuolleet ihan eri asioihin (verenvuoto kohdusta, yleinen vanheneminen, hengitystieinfektio), mutta raskastahan se on silti ollut. Etenkin nuo hengitystieinfektiot ovat kauheita, koska niissä se lopun odotus tavallaan pitkittyy, kun ensin huomaan, että jaa rotta on sairas, sitten käytän sitä eläinlääkärissä, sitten annan päiväkaupalla antibioottia ja toivon että se alkaisi toimimaan, sitten huomaan, että antibiootti ei auta ja että rotan kunto vain heikkenee, sitten mietin käytännössä koko ajan, että pitäisikö vielä odottaa että antibiootti alkaa vaikuttaa jotta se voisi vielä parantua vai pitäisikö se lopettaa jo nyt. Etenkin se verenvuoto kohdusta oli jotenkin niin "helppo" tapaus, kun yhtenä päivänä rotta oli ihan kunnossa ja pirteä, kun sitten seuraavan päivän aamuna se oli jo ihan heikkona. Niin siinä ei tarvinnut jahkailla ja miettiä.

Lisäksi nuo kaikki muut tuntuvat olevan jotenkin vähemmän stressaavia rotillekin. Tai en tiedä, ehkä se niiden paha olo vain ilmenee minulle vähemmän stressaavalla tavalla. Vaikea sanoa, kun en pääse niiden pään sisälle. Mutta tuo viimeisin oli tosiaan se hengitystieinfektiotapaus. Yritin tietysti tehdä kaikkeni ja annoin tälle sairaalle rotalle erityiskohtelua ja se pääsi hengaamaan kanssani sohvalla ja sängyssä melkein kaiken hereilläoloaikani, jotta voisin pitää sitä silmällä ja antaa sille erityisherkkuja. Hengitystieinfektioissa on myös se huono puoli, että jos ne kiihtyvät kauheasti, niin luonnollisesti se raskas hengitys tuntuu niille entistä vaikeammalta, mikä saa ne kiihtymään entisestään, mikä on todella ikävä kierre. Mutta minä pystyn suht hyvin katkaisemaan sen kierteen ja rauhoittelemaan niitä ja saamaan niiden huomion hetkeksi muualle siitä hengityksestä, mikä yleensä sitten rauhoittaa ne ja auttaa hengittämisessä.

Huono puoli siinä on kuitenkin se, että rotat ovat ilmeisesti äärettömän "taikauskoisia". Sillä tarkoitan sitä, että ne vetävät syy-seuraus-linkkejä asioihin, joilla ei ole mitään tekemistä keskenään. Ja jos minä saan ne rauhoittumaan saamalla niiden huomion pois siitä panikoinnista, ne yhdistävät minut siihen, että niiden on helpompi hengittää. Jokainen hengitystieinfektioinen rotta tuntuu keksivän vieläpä oman "taikapaikan", jossa se olo korjaantuu ja johon ne hakeutuvat itsekseen, kun ovat yhdistäneet juuri sen paikan siihen, että olo paranee. Yksi rotta hakeutui niskaani yhteen tiettyyn kohtaan ja nojasi käsillä tukkaani, yksi toinen halusi hakeutua kaulalleni ja tämä rotta halusi kyynärtaipeeseeni.

Kuulostaa kivalta sinänsä ja onhan se kiva, että saan niiden olon helpottumaan, mutta siinä on se huono puoli, että ennen pitkää minun pitää laittaa ne takaisin häkkiin, koska olen menossa nukkumaan tai lähdössä töihin tai kauppaan tai jonnekin. Tällä kertaa tosin yritin opettaa sitä rottaa (Ren-tyttö, tai "Rääpäle", niin kuin minä useimmiten kutsuin sitä) rauhoittumaan siellä häkissään. Aluksi se toimi, mutta viimeisenä päivänään se alkoi panikoida siellä ihan todenteolla, kun olin menossa nukkumaan. Minä itsekin mokasin siinä, koska kun se rämisteli häkin kattoa tökkimällä sitä kuonollaan, minä menin katsomaan sinne, ettei se vain olisi niin paniikissa, että minun täytyisi ehdottomasti ottaa se sieltä hetkeksi ulos. Niin tietysti se sitten oppi, että häkin kattoa rämistelemällä se saa minut sinne takaisin. Yritin opettaa sitä siitä pois, mutta viimeisenä päivänä se panikoi niin, että se tökki häkkiä niin paniikissa, että kun lopulta menin sinne rämistelyn loputtua, sen koko kuono ja suu olivat veressä. Lähdettiin sitten sen kanssa päivystävään eläinlääkäriin (koska luojan kiitos sellainen on nykyään!). Se heikkeni todella nopeasti jo matkalla ja sinä aikana kun me odoteltiin sitä eläinlääkäriä ja pelkäsin jo että se kuolee ennen kuin se ehditään päästää kivuttomasti pois. Se oli siellä kyynärtaipeessani ja nukahteli ja välillä lakkasi hengittämästä niin että minun piti herätellä sitä vähän tökkimällä, jotta se ei tukehtuisi.

Lopulta eläinlääkäri sitten tuli ja ehdotti aluksi että rauhoitetaan se kaasulla, mitä vastustin jyrkästi, koska tietenkään ei mitään kaasulääkitystä rotalle joka pystyy hädin tuskin hengittämään. Sitten eläinlääkäri myöntyi siihen, että annetaan esirauhoite pistoksena. Se annettiin ja sitten eläinlääkäri lähti huoneesta ja sanoi tulevansa takaisin varsinaisen lopetuspiikin kanssa kun rotta on nukahtanut. Lääke alkoi vaikuttaa, mutta en ole varma ehtikö se vaikuttaa tarpeeksi ennen kuin pikku-Ren lakkasi hengittämästä. Se panikoi ihan täysin ja yritti juosta ympäriinsä ja minä itkin ja yritin pidellä siitä kiinni ettei se satuttaisi itseään juoksemalla pois pöydältä ja samalla yritin tukea sen asentoa niin, että se saisi hengitettyä. Mutta ei se saanut. En tiedä ehtikö se nukahtaa ennen tukehtumistaan vai ei, koska lopulta se loputti rimpuilun, muuttui veltoksi ja haukkoi edelleen henkeä, mutta ketään ei näyttänyt olevan enää kotona. Mutta ainakin viimeisinä tietoisina hetkinään se oli kauhuissaan ja se tuntuu ihan hirveänä painona minun omallatunnollani.

Lisäksi koska olin käyttänyt koko edeltävän viikon siihen, että pidin huolta siitä rotasta kaikilla tavoilla mitä vain keksin, mistä seurasi se, että sain nukuttua todella huonosti, koska olin koko ajan huolissani siitä, eikä minulla muutenkaan ollut aikaa millekään muulle kuin sen hoitamiselle. Jotenkin tuollaisissa tilanteissa kaikki muu maailmassa vain lakkaa olemasta ja minusta tulee melkein kuin yhtä sen sairaan rotan kanssa. Välillä jos se ahdistuu ja panikoi, kun sen on vaikea hengittää ja alkaa säntäillä ympäriinsä, minä tunnun ahdistuvani yhtä paljon ja minun tekisi myös juosta ympäri kämppää, koska sellainen tilanne on vain niin hirveä, kun tuntuu että en voi tehdä mitään sen rotan hyväksi. Mutta minun on kasattava itseni ja yritettävä pysyä rauhallisena, jotta rotta ei entisestään panikoituisi minun panikoimisestani. Mutta sen on ihan hirveän raskasta, kun rotta on peloissaan ja minä olen yhtä peloissani, mutta minun on oltava vahva koko ajan, jotta voin rauhoitella sitä pientä pörröä. Mutta kuka rauhoittelisi minua?

Toki olisin voinut kertoa jollekin ja sitä kautta hakea lohdutusta, mutta olen kokenut, että vaikka useimmat olisivat taatusti olleetkin sympaattisia sen tilanteeni suhteen, he olisivat todennäköisesti olleet myös hieman kyllästyneitä. Minulla on ollut rottia nyt kaksitoista vuotta ja niitä on myös kuollut kymmenittäin. Kun tapaan jonkun uuden ihmisen, joka näkee rottani, ensimmäiselle heidän kokemalleen rotankuolemalle löytyy vielä empatiaa, mutta kun uusia rottia tulee ja he eivät pysy niistä perillä, niin pikkuhiljaa se empatia kuluu loppuun. Toki minulle kaikki rotat ovat yksilöitä, mutta tietenkään muut jotka näkevät niitä hyvällä tuurilla kerran niiden elämän aikana ei jää sellaista vaikutelmaa niistä. Joten ymmärrän, että se alkaa tuntua heille vain siltä, että eivät ne rotat muuta teekään kuin kuolevat. Niin en sitten halua vaivata heitä tuollaisilla asioilla, joita he eivät ymmärtäisi. Mutta tuntuu vain pahalta, kun tuollaisen kanssa jää sitten ihan kokonaan yksin.

Nyt on tulossa taas uusi opiskelijaporukkahengaus, mikä on kai kiva. En tiedä, sekään ei oikein tunnu kauheasti miltään. Ainakaan vielä. Siihen on yli kuukausi vielä, niin ehkä se sitten lähempänä alkaa tuntua enemmän. Ja tällä kertaa minun ei tarvinnut tehdä mitään, mikä oli käsittämättömän ihanaa! Tällä kertaa vastoin niitä kaikkia terapeuttini selittämiä ryhmädynamiikan muuttumattomia sääntöjä Korpinkynsi oli se, joka ehdotti hengausta ja sen lisäksi loi Doodlen ja sen jälkeen vielä summasi sen, mitkä päivät saivat eniten ääniä. Minun ja Harjoittelupaikkarohmun osaksi jäi vain kehua Korpinkynttä ja hänen järjestelmällisyyttään ja osallistua päivämäärä-äänestykseen. Lesterkin osallistui poikkeuksellisesti jo ennen päivämäärä päättämistä ja totesi, että kunhan ei vain ole se kuukauden eka viikonloppu niin hän on mukana. Muut eivät sanoneet mitään, mutta moni äänesti Doodlessa kuitenkin. Lester tosin ei, mutta Korpinkynsi oli poistanut sen viikonlopun vaihtoehdoista, joka ei Lesterille käynyt, niin ehkä Lesterkin nyt sitten tulee.

Lähinnä toivoisin, että Ramona tulisi. Töissä on ollut taas stressaavaa ja kun Ramona tekee kaiken etänä, häneltä on kauhean vaikea saada henkistä tukea muuten kuin noissa meidän hengauksissa. Jos hän tulee, aion kyllä pommittaa häntä kaikilla kysymyksillä, että tykkääkö hän olla siellä töissä ja oliko se alku hänelle vaikeaa ja millaista se jokapäiväinen työskentely siellä on yleensä.

Koska minusta tuntuu edelleen, että en ole vieläkään tehnyt siellä oikein mitään. Tänään se ainoa toinen töissä fyysisesti oleva katsoi läpi jotain aikaisemmin tekemiäni huomioita jostain mitä olin katsonut läpi ja merkitsi minulle ne, jotka voin korjata itse. Innostuin siitä jo ja ensimmäistä kertaa pitkään aikaan en ollut muutamaan tuntiin pitkästynyt. Mutta sitten tein sen virheen, että pyysin häntä vilkaisemaan yhtä rakennejuttua yhdessä dokumentissa, joka minun mielestäni oli outo, niin sitten se minun innostuneisuuskuplani taas puhkesi. Hän ei tuntunut käsittävän lainkaan, minkä vian minä muka näin siinä, mutta kun hän katsoi sitä kohtaa tarkemmin, hän sanoi, että no tää osio on nyt joka tapauksessa aika varmasti niin vanhentunutta tietoa, että se menee kuitenkin kokonaan uusiksi, niin jätä se vain sellaiseksi millainen se on. Siinä kohtaa teki sitten mieli kysyä, että miksi minä sitten olen käyttänyt tuntikaupalla aikaa jonkun sellaisen oikolukemiseen ja rakennekorjaukseen, joka menee joka tapauksessa kokonaan uusiksi. Ja kun mainitsin myös ne isoimmat puutteet, jotka yksi toinen ihminen oli pyytänyt minua (kirjallisesti vieläpä) huomioimaan, tämä toinen toimistolla oleva sanoi, että hyvä että olet kirjannut ne ylös, mutta niille me ei voida mitään ja ne jotka voisivat, eivät ryhdy joidenkin dokumentaatio-ongelmien takia tekemään mitään muutoksia mihinkään. Mutta että ehkä otetaan jossain yhteisessä kokouksessa asia esille heidän kanssaan sitten joskus kun on enemmän aikaa.

Mietin tänään, että minkäköhän takia minut on ylipäätään palkattu sinne, kun kaikilla on kauhea kiire koko ajan ja mihinkään deadlineihin ei päästä, mutta minut voidaan jättää tekemään tuollaista turhaa aivotonta hommaa, josta ei ole kenellekään niin yhtään mitään hyötyä. Viime viikolla toki sain tehdä ihan "oikean" työtehtävän, jonka tulos meni heti käyttöön: sain tekstitiedoston, jossa oleva ylipitkä merkkirivi piti jakaa tasapitkiksi riveiksi. Ja... siinä se oli. Siihen meni ehkä minuutti kun olin tehnyt sen (vaikka tein sen vielä oikein pitkän kautta ja laitoin rivipituuden vastaamaan merkilleen toisen samantyypisen esimerkin rivipituuksia ja muotoilin vielä fontin monospaced-tyyppiseksi, jotta rivit olisivat täsmälleen samanpituiset. Sitten menin vessaan, hain kahvia ja aloin tekemään jotain aikaisempaa aivotonta hommaa, jonka olin saanut. Puolituntia myöhemmin mietin, että olikohan minun tarkoitus sanoa sille tehtävän antaneelle että olin saanut sen jo valmiiksi. Laitoin sitten siinä vaiheessa hänelle viestin, että sain sen homman muuten hoidettua ja että palasin nyt siihen edelliseen tehtävään (jota teen tällä hetkellä nyt varmuuden vuoksi toiseen kertaan, koska mitään muutakaan ei ole), mutta että jos tulee jotain muuta tehtävää, niin minulle voi lykätä. Hän sitten vain reagoi siihen, että vau, olitpa nopea. Ja ei, en usko, että se oli sarkasmia, koska kaikki mitä olen tuolla tehnyt on saanut sen vastaanoton häneltä, että "vau, viuh viuh vaan niin saat kaiken valmiiksi", minkä lisäksi toinen yleinen kommentti on "ai sä olet tehnyt sen noin tarkasti, ihan kiva että vaivauduit siihen, me yleensä ollaan suurpiiteisempiä, ei lueta, yleensä vaan kopioidaan".

Tuostakin tulee sellainen fiilis, että haluaisin vain kysyä, että mitä he sitten haluavat että teen! Kun teen asiat sekä liian nopeasti että liian huolellisesti. Ja kaikki ne asiat ovat sellaisia aivottomia ja ylihelppoja, joten tuntuu jotenkin alentavalta lässytykseltä, kun he kehuvat minua sellaisesta. Melkein tulee fiilis, että minut on huijattu puoleksi vuodeksi jumiin tuollaiseen paskaan firmaan, jossa eri osastojen ihmiset keskittyvät vain piilovittuilemaan toisilleen ja istumaan päivästä päivään turhissa kokouksissa, jonka jälkeen lopputulema on se, että on ihan hirveä kiire ja mitään ei saada valmiiksi, ja se mitä saadaan valmiiksi on ihan paskaa. Siis minun mielestäni se on paskaa, muiden mielestä se on ihan hyvää, kun monille asioille ei voi mitään "kun ne vain generoituu automaattisesti".

Muistan miten edellisessä firmassa oli myös asioita, jotka järjestelmä generoi automaattisesti. Minun pomoni kuitenkin silloin sanoi, että tää ei näytä kuule hyvältä, voitko hoitaa asian. Niin sitten minä puhuin niiden intialaisten kanssa jotka olivat vastuussa siitä puolesta ja jotenkin me sitten yhdessä yritettiin säätää järjestelmää sellaiseksi, että voisin antaa omalle pomolleni jotain sellaista, joka olisi hyvälaatuista. Ja mikä ironisinta, siinä paikassa oltiin sitä mieltä, että asiat on ihan kuralla, kun taas tämä nykyinen työpaikkani on alalla kuuluisa siitä, että asiat hoidetaan hyvin. En tiedä kyllä miksi, koska tämä reilun kuukauden kokemukseni on se, että kaikki on ihan pielessä ja firman organisaatiorakenne on ylipäätään äärettömän tehoton ja ihmisillä on sellainen mentaliteetti, että asiat nyt vain ovat niin kuin ne ovat ja se on aina jonkun muun syy ja todennäköisesti mikään ei muutu parempaan suuntaan kuitenkaan, niin parempi asennoitua siihen ja lakata kokonaan yrittämästä.

Joten työ ei nyt kauheasti inspiroi ja alkaa olla vain entistä enemmän ikävä sinne edelliseen paikkaan. Tosin ehkä joskus voin sitten vielä päästä sinne takaisin, jos vaihdan firmaa taas ja ehkä muutan pääkaupunkiseudulle. Tai ehkä voin mennä johonkin toiseen firmaan, joka ei ole noin pöhöttynyt rakenteiltaan. Korpinkynsi puhuu, miten hän on oman alansa ainoa työntekijä siinä firmassa, joten hän saa päättää, miten mikäkin asia tehdään ja häneen luotetaan. Minusta tuntuu, että minuun ei luoteta yhtään missään, tai ehkä tuossa firmassa on vain totuttu siihen, että itsenäistä ajattelua ei harrasteta ollenkaan. Toki ymmärrän, että olen harjoittelija ja että joka tapauksessa kestää oma aikansa päästä sisään firmaan, mutta tämä tuntuu ihan naurettavalta. Kaikissa töissä minut on vain laitettu heti töihin ja välillä on tuntunut siltä, että on liian paljon kaikkea mikä pitäisi osata. Mutta koen sen vahvuudekseni, koska siihen uuden pelottavuuteen tottui, koska tiesin, että selviäisin kyllä siitä, koska olen selvinnyt aikaisemmissakin työpaikoissa paljon vaikeammistakin tilanteista.

Joten nyt se, että en pääse oikeasti käyttämään taitojani käytännössä yhtään, turhauttaa minua todella paljon. Toki välillä itsekin olen käynyt töissä vain palkan takia, mutta oikeastaan kaikissa töissä (myös siinä tuhottoman ärsyttävässä puhelinasiakaspalvelussa) tuli kuitenkin hyvä mieli myös siitä itse työn tekemisestä. Nyt sitä ei ole lainkaan, vaan olen väsynyt sekä töissä että työpaikan ulkopuolella, koska aivoni eivät saa mitään stimulaatiota töissä ainakaan.

Tuntuu, että muutenkaan päivissäni ei ole mitään aktiviteettia. Etäopiskelukin on vain sitä, että istun kuulokkeet päässä ja katselen ruudulta jotain typerää PowerPoint-esitystä. Ja koska koronatapaukset vain kasvavat kasvamistaan, yritän vähän välttää kaikkia ihmisjoukkoja. Mutta yhteishengausta en kyllä ole jättämässä väliin! Ehkä pitäisi yrittää käydä jossain vähän välillä, niin ehkä en olisi niin väsynyt jatkuvasti. Niin kuin silloinkin sen edellisen hengauksen jälkeen olo tuntui todella virkistyneeltä, niin ehkä mieleni vain tylsistyy, kun ei ole mitään, mikä innostaisi minua. Vain samaa arkea ja kiirettä päivästä toiseen ja sitä, että yritän muistaa syödä ja nukkua tarpeeksi ja käydä töissä ja hoitaa rotat ja terapian ja yliopiston. Ehkä pitäisi varata myös vähän minä-aikaa, siis sen pelin lisäksi? Huomenna ei ole etäluentoa ollenkaan - joka on tosin minun mielestäni vielä pahempi vaihtoehto kuin etäluento, koska se tarkoittaa, että teemme vain tehtäviä ja opettelemme asioita itsenäisesti. Mutta ehkä huomenna sitten teen jotain terapian jälkeen?

Tylsistyttää taas.

tiistai, 8. syyskuu 2020

Piru olkapäällä

Joo, tässä sitä taas ollaan. Huomaan, että oloni alkaa tuntua jotenkin epäplatoniselta sitä belgialaismiestä kohtaan. Vittu. Yritän kyllä parhaani ja olen sanonut itselleni, että en ikinä yrittäisi ketään miestä joka on suhteessa ja olen edelleen sitä mieltä. Ja eihän hän mitenkään suoraan ole yrittänyt minua iskeäkään, mutta ne meidän keskustelut on jotenkin niin kivoja, että en tiedä, mitä minun pitäisi ajatella hänen motiiveistaan. Kai olen vain niin huono tulkitsemaan miesten signaaleja. Ja tietysti sekin vaikuttaa tulkintoihini, että minä tunnen oloni niin erityiseksi kun hän laittaa niitä viestejä joka päivä ja hänen kanssaan on niin kiva ja helppo jutella. Se meidän keskustelu on hyvin sellaista vitsailevaa ja kevyttä, niin siitä tulee jotenkin sellainen tosi kiva fiilis.

Laiteltiin Natalian kanssa ääniviestejä tänään ja mainitsin tästä tyypistä hänelle ja vähän kysyin, että onko se hänen mielestään ihan vain kaverimaista se hänen käytöksensä. Natalia on jotenkin jännä tällaisten asioiden suhteen, eikä minun varmaan pitäisi kysyä häneltä tällaisista asioista. Kai kysyn häneltä voidakseni jotenkin pallotella ajatuksiani, mutta Natalialla on liikaa mielipiteitä. Hän voi kyllä iskea kaverinsa ihastuksen (ei siis minun vaan Myyn) tai pyörittää kahta miestä samaan aikaan oikein kunnolla, mutta kun kyseessä on jonkun muun elämä, hän on hyvin tuomitseva. En tiedä selitinkö itse sen belgialaisjutun jotenkin väärin, mutta hän kuulosti jotenkin niin kireältä kun hän sanoi jotain tyyliin: "Ymmärrän kyllä että se varmaan piristää sun päivää ja on kivaa vaihtelua, mutta eiköhän se oo kuule aiheellista nähdä se tyyppi vain kaverina."

Siinä oli jotenkin ikävä sävy ja se pyöri mielessäni seuraavat pari tuntia, kunnes päätin laittaa Natalialle viestiä ja tarkentaa, että minä en ikinä siis yrittäisi ketään varattua, mutta että mietin että tulisiko minun yrittää vähentää viestittelyä tämän tyypin kanssa ihan varmuuden vuoksi, ettei hän vain saa väärää kuvaa, vai onko tämä ihan normaalia kaverikäytöstä mieheltä joka on parisuhteessa. Natalia sitten vain vastasi, että ehkä se mies hakee itselleen vain hupia netistä.

Jotenkin tuosta kaikesta tuli kurja fiilis, kun tuntuu, että Natalia paitsi tuomitsee viestittelyn sen miehen kanssa, niin hän ilmaisee jotenkin ikävästi sen että "varmaan piristää sun päivää", jne. josta tulee fiilis, että minä olisin jotenkin säälittävä ihminen, jolla ei ole muuta elämää kuin vikitellä varattuja miehiä netissä. Ja sitten se, että sen sijaan, että hän näkisi että se belgilaismies olisi oikeasti edes kaverini, Natalia näkee hänet ilmeisesti sellaisena petollisena ihmisenä, joka etsii itselleen "hupia" netistä, ja tuossa kontekstissa kuulostaa siltä että hän näkee sen miehen äärettömän tunteettomana ja hänen toimintansa jotenkin laskelmoituna. Toisaalta tuo Natalian kanssa viestittely vähän selkeytti mieltäni, kun tuntuu että olen ollut kuin jossain huumassa, kun pää on tuntunut ihan oudolta, kun se belgialaismiehen huomio on tuntunut jotenkin tosi kivalta. Ja olen koko ajan sanonut itselleni, että tämä on vain ihan platonista ja me vain viestitellään ja että ylipäätään en haluaisi ikinä miestä, joka viestittelisi epäplatoniseen tyyliin random naisille netissä ollessaan parisuhteessa. Ja eihän meillä ole mitään yhteistä ja vaikka hän on kiva ihan kaverina, hänessä on tiettyjä puolia, jotka aiheuttaisivat ongelmia epä-platonisessa suhteessa.

Hänen parisuhteensa ei mitä ilmeisimmin mene niin hyvin. He asuvat kyllä kai yhdessä, mutta hän selitti jotain jostain, että se hänen tyttöystävänsä ei tajua että hän tekee oikeasti paljon enemmän töitä vaikka he tulevatkin samaan aikaan kotiin, tms. Ja kuulemma kun hän haluaisi joskus illalla kahdeksan ja kymmenen välisenä aikana ihan vain chillata ja ottaa rauhallisesti, niin hänen tyttöystävänsä haluaisi kauheasti "tehdä asioita", eikä ymmärrä, kun hän ei lähde siihen mukaan, kun kuulemma "I'm only doing things when I wanna do it." Mikä ilmeisesti aiheutta vähän skismaa heidän vällleen.

Ja nyt edellisen kirjoituksen jälkeen ne meidän keskustelut on olleet entistä useammin johonkin muuhun kuin peliin liittyviä. Me juteltiin töistä ja sain selville että hän on tyyliin joku hydrauliikkaan erikoistunut insinööri. Ja 170 senttiä pitkä. Ei, en kysynyt, vaan hän kertoi sen ihan oma-aloitteisesti. Ja olen jotenkin tullut tietoisemmaksi siitä, että olen ollut todella utelias oppimaan asioita hänestä. Ja olo on tullut pikkuhiljaa enemmän ja enemmän syylliseksi, kun huomaan, että alan odottaa sitä hänen kanssaan juttelua.

Joten ajattelin, että myönnän nyt sitten, että olen ehkä vähän ihastunut häneen. Vielä en osaa sanoa miten pahaksi se menee, mutta tällä hetkellä se on vasta suht pieni ihastus. Ja en ylipäätään oikein ihastu netin kautta superkunnolla, koska sillä ihmisen olemuksella ja sanattomalla viestinnällä on niin suuri merkitys minulle. Mutta se on paha, että minusta tuntuu syylliseltä, koska se ei ole hyvä merkki. Minun pitäisi pystyä ajattelemaan, että okei, on ymmärrettävää, että olen vähän ihastunut ja se on ihan okei. Kun olen ollut sinkkuna pitkään ja kaikki miesten kanssa kommunikointi on tuntunut vain niin vaikealta, niin etenkin nyt kun olen ollut muutenkin yksinäinen kun Natalialla on se vauva, on erittäin ymmärrettävää, että tuntuu kivalta jutella jonkun kanssa säännöllisesti. Ja on myös erittäin ymmärrettävää, että olen hieman ihastunut, koska kyseinen mies osaa sopeutua siihen minun viestittelytyyliini niin hyvin, että se tuntuu helpolta ja hän on leikittelevä ja vähän kujeilevakin ja se saa minut tuntemaan oloni todella erityiseksi ja kiinnostavaksi. Ja kuka ei haluaisi tuntea oloaan erityiseksi ja kiinnostavaksi?

Tänään kuitenkin ajattelin, että okei, vähennän sitä viestittelyä hänen kanssaan ja tein sen "meidän" pelieventin jo etukäteen. Sitä varten tosin jouduin kyselemään ihmisiä mukaan siinä meidän liittouman chatissa jonka hänkin näkee (jos sattuu paikalle ennen kuin ne viestit "putoavat reunan yli"), mutta sain ihmisiä mukaan ja ajattelin jo, että voin esittää tämän sitten myöhemmin niin että sori, tein sen jo kun tänään piti päästä aikaisin nukkumaan, tms. Mutta tietysti sitten kesken sen pelieventin sain häneltä Discordissa viestin: "Ohh no I'm online too 😭😭😭". Siitäkin tuli sitten syyllinen fiilis ja sanoin hänelle, että luulin että hän olisi vielä töissä. Siitä seurasi sitten seuraavanlainen keskustelu joka on juuri sellainen kiva keskustelu jollaisia minulla ei ole nykyisin oikein kenenkään kanssa:

Belgialainen: "Save some stamina for a 2nd one 😁"
Amia: "Haha, sure!"
Belgialainen: "And btw" [näyttökaappaus liittouman leaderboardin kaikkien aikojen rankingista yhdellä osa-alueella, missä Belgialainen on ensimmäinen ja minä toinen]
Amia: "Wow!"
Belgialainen: "Congrats. Now sit and stay there, I want to stay on first position
😂😂"
Amia: "No!
😡"
Belgialainen: "Plzzzzzz
😇😇😇😇"
Amia: "And I will pass you in bp ("battlepower") too as soon as I can, haha!"
Belgialainen: "Nooooooooooooo
🤯"
Amia: "Maybe I'm a little compatitive.
🤔"
Belgialainen: "I'm never going to attack someone anymore to don't lose bp
😂😂😂 It's just a way of thinking 😆 I'm also competitive, why do you think I look history ranking 🤡"

Tuo on selkeästi pelikeskustelu, mutta hyvin tuollainen leikittelevä. Siitä tulee tosi kiva fiilis, vaikka onhan tuo nyt ihan höpönpöppöä, eikä aikuisten ihmisten varmaan pitäisi puhua noin ylipäätään. Mutta nyt kun katson tuota, niin kai tuo näyttää aika platoniselta? Kaksi kaverusta vain pitävät hauskaa toistensa kustannuksella johonkin harrastukseen ja keskinäiseen paremmuuteen liittyen. Ja se on muutenkin tuollaista siellä chatissa jatkuvasti, niin se on aina kiva piriste päivään. Siitä tulee sellainen fiilis, että on muita ihmisiä, joiden kanssa voi vain jutella jostain. Ja kaikki ovat tuolla vastaavalla tavalla ekspressiivisiä ja on kiva kun keskustelussa on energiaa, eikä se ole sellaista tasapaksua kädenlämpöistä höttöä.

Joten se minun suunnitelmani, että itse vähän viilennän välejä ja hiljennän kierroksia, jotta itse olen enemmän sitä tasapaksua väritöntä ja hajutonta mössöä loppui siihen kun hän laittoi sen näyttökaappauksen siitä rankingista, koska se on aina ollut yksi minun ehkä omasta mielestäni vähän oudoista ominaisuuksistani: minä olen tietyissä asioissa todella kilpailuhenkinen. Koko tuon pelin ajan olen kyylännyt niitä lukuja ja ollut innoissani siitä, kun olen saanut ohitettua rankingissa monia sellaisiakin pelaajia, jotka ovat käyttäneet peliin ihan oikeaa rahaa. Mutta olen ajatellut, että kukaan ei ole varmaan huomannut, niin se oli juuri ehkä paras ase minun pehmittämiseeni, kun hän toi esille omaa kilpailuhenkisyyttään. Olisipa jo terapia. En maininnut vieläkään tätä tyyppiä terapiassa, mutta käytiin läpi paljon muuta hyödyllistä. Mutta ehkä hän saa tämänkin käymään jotenkin järkeen päässäni ja se menee ohi. Tai ehkä hän on todella huojentunut, kun hän on vaikuttanut olevan vähän... no ei nyt ehkä huolestunut, mutta utelias siihen liittyen, miksi koen edelleen niin vahvasti Lesteriä kohtaan, mutta olen silti niin ilmeisen haluton tekemään asialle yhtään mitään ratkaistakseni sen suuntaan tai toiseen. Ja hän kysyikin tässä hiljattain että olenko ihastunut kehenkään muuhun, niin ehkä hän on nyt sitten tyytyväinen? Tai ehkä hän on vain yrittänyt jotenkin diagnosoida minua ja saada käytökseni sopimaan jonkun tietyn diagnoosin muottiin?

Mutta huomenna on taas uusi päivä. Yritän ajatella platonisia ajatuksia tästä belgialaisesta ja olla innostumatta keskusteluista hänen kanssaan. Ja keskittyä jossain välissä töihin ja opintoihinkin, mutta niiden kanssa nyt ei olekaan ollut mitään ongelmia.

sunnuntai, 6. syyskuu 2020

Fams

Nyt loppuviikosta on ollut taas vähän parempi fiilis. Yliopiston ensimmäinen kurssi alkoi ja huomasin, miten paljon se piristi minua, vaikka en odottanutkaan kurssilta paljoa. Ehkä olen ollut väsynyt osittain senkin takia, että töissä minulle annetut tehtävät ovat olleet niin epäinspiroivia?

Siinä nettipelissä, jota pelaan, menee myös hyvin. Minut ylennettiin yllättäen co-leaderiksi, enkä todellakaan odottanut sitä. Olen tietysti salaa toivonut, että niin kävisi, koska olin edellisessä liittoumassa myös co-leader, mutta olin jo pikkuhiljaa alkanut luopua toivosta, koska tuo on paljon isompi ja vahvempi liittouma, ja minusta tuntuu, että se liittouman johtaja ei tykkää minusta. Edelleen uskon, että hän ei pidä minusta ja se tunne on kyllä oikeastaan molemminpuolinen, mutta yritän kuitenkin tulla hänen kanssaan toimeen.

Mutta se kriisiytti tilanteen tällä viikolla, kun oli yksi peli-eventin aikataulumuutos, josta ei informoitu kunnolla etukäteen ja vaikka minä tupsahdinkin sattumalta oikeaan aikaan paikalle, sanoin kyllä, että siitä olisi pitänyt infota paremmin. No, tämä liittouman johtaja sitten sanoi, että hän laittoi siitä viestin pelissä ja että jos ei osaa lukea viestejä, niin sitten ei pitäisi olla koko liittoumassakaan. Ja hänen lisäkseen yksi niistä muista co-leadereista (ärsyttävä 18-vuotias mies) aukoi päätään asiasta. No, minä kuitenkin argumentoin oman näkökulmani puolesta (että pelin sisällä 45 min ennen laitettu viesti ei ole riittävä, etenkin kun meillä on tällaiseen viestintään nimenomaan varatut Whastapp ja Discord-ryhmät) ja koska olin väsynyt ja ärsyyntynyt, saatoin olla vähän kärkevä. En kuitenkaan asiaton, mutta sillä lailla semisti ironinen ("Anteeksi aivan niin, te olette oikeassa ja minä väärässä! Onhan selvää, että tämä oli paras tapa viestiä tällaisesta isosta muutoksesta! Ihan jostain muusta syystä vain se info meni valtavalta määrältä ihmisiä ohi."). He eivät millään lailla pakittaneet omassa kannassaan ja lopulta kysyinkin, että onko siis niin, että heidän mielestään tämä asia hoidettiin ihan nappiin, mihin he vastasivat että joo.

Kun tämä vääntö oli käynnissä, muutama muu pelaaja laittoi minulle viestiä, että he ymmärtävät pointtini ja hekään eivät olisi tienneet muutoksesta jos joku ei olisi sattumalta maininnut heille siitä ohimennen, mutta että he ajattelivat että parempi olla vain hiljaa. Mutta minä sitten vain vastasin, että se ei ole minulle se kaikkein ominaisin toimintamalli.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun asiat tällä lailla kärjistyvät ja tiedän (nyt), että se on osittain se, miten minä reagoin. Tästä pitää puhua terapiassa maanantaina. Mutta jos koen, että jokin on väärin, niin sanon siitä, yleensä olettaen, että ihmiset ovat valmiita tekemään jotain korjatakseen sen kyseisen vääryyden. Niin yleensä käykin ja sitten minäkin olen paljon sovinnollisempi. Mutta jos minun asialliseen huomautukseeni suhtaudutaan heti alussa jotenkin ikävästi, niin jotenkin sitten päässäni lähtee sellaiset kierrokset päälle, että en varmana luovuta, koska heidän käytöksensä ei ole okei. Ja jotenkin sen sijaan, että haluaisin olla enää yhtään sovitteleva, minulle naksahtaa jokin ärsytysmoodi päälle.

Tiedän kyllä mistä se todennäköisesti johtuu, sillä tuo on ihan klassinen esimerkki siitä, millaista meillä kotona oli ja miten minun isäni käyttäytyi. Jos esimerkiksi kaadoin vahingossa maitolasini, niin tietysti olisin heti noussut ja hakenut paperia pyyhkiäkseni sen maidon siitä pöydältä. Mutta sen jälkeen kun isäni reagoi siihen huutamalla: "Nyt jumalauta vitun ämmä pyyhit sen siitä heti vai pitääkö mun nousta tästä?" ("nousta tästä" = nousta ja käydä käsiksi) se kaikki kiinnostus minkäänlaiseen normaaliin kanssakäymiseen loppui kuin seinään. Koska se oli ainut asia, mitä hän ei voinut ottaa minulta pois. Isäni saattoi lyödä minua jos en totellut tai raahata huoneeseeni, pitää siellä lukittuna tai sanoa etten saa ruokaa ollenkaan, mutta hän ei voinut pakottaa minua tottelemaan. Niin sitten vastustin ihan periaatteesta.

Mutta vaikka toisaalta koen, että se on ihan hyvä asia, että pidän puoliani, en pidä tuollaisista tilanteista. Tällä kertaa tilanne kuitenkin jotenkin de-eskaloitui. Yksi asiallinen co-leader sitten kommentoi jossain kohtaa, että etkö Amia tajua, että välillä on vaikeaa säätää näitä aikoja sopivaksi kun ihmisiä on niin monilta eri aikavyöhykkeiltä ja että he yrittävät kuitenkin parhaansa, ja että tämä aika valittiin, koska silloin vaikuttaa olevan enemmän ihmisiä online. Sitten minä selitin hänelle, että tajuan kyllä, että se on vaikeaa ja arvostan kyllä sitä työtä, mitä se leader ja ne co-leaderit tekevät liittouman eteen, mutta että kukaan niistä keskusteluun osallistuneista ei ole sanonut että se on vaikeaa, vaan pikemminkin viestivät, että tämä on vain heidän suosimansa viestintä tapa ja jos siitä ei tykkää niin se on voi voi. Sitten sanoin vielä, että minulla ei ole mitään sinällään sitä muutosta vastaan, vaan se uusi aika sopii minulle yleisesti paremminkin kuin aikaisempi ja vaikkei sopisikaan, niin sekään ei olisi ongelma, vaan että ainut asia mikä minua vaivasi oli se, miten tästä muutoksesta informoitiin ja miten se leader ja se yksi co-leader asiaan reagoivat. Sitten vielä lisäsin, että se heidän käytöksensä tuntui todella hyökkäävältä ja että tulin siitä surulliseksi ja että se ei ole cool.

Ehkä puoli tuntia tämän jälkeen luin yhtäkkiä sieltä pelin chatista, että minut oli ylennetty. En ymmärtänyt yhtään miksi ja sanoinkin, että en ollenkaan odottanut sitä. Se 18-vuotias ärsyttävä tyyppi sanoi, että lol, se aikaisempi oli vain testi ja että olen käytännössä tehnyt jo aikaisemminkin niitä samoja asioita liittouman eteen kuin co-leaderit, joten he uskoivat, että tekisin hyvää työtä jatkossakin. En ihan usko, vaan jotenkin ajattelen, että kyse oli vain siitä, että oman tulkintani mukaan olen suht pidetty pelaaja, minkä lisäksi olen myös meidän liittouman vahvimpien pelaajien joukossa, minkä lisäksi he ehkä ymmärsivät, että ehkä se viestintä siitä muutoksesta ei nyt kuitenkaan mennyt ihan nappiin. Joten ei tunnu siltä, että he ajattelivat, että Amia ansaitsee tämän ylennyksen, vaan pikemminkin tuntuu siltä että he kokivat, että heidän oli pakko tehdä se, jotta sopu säilyisi. Mikä ei ole totta, ehkä, vaikka välillä olen miettinyt tuon liittouman hylkäämistä, sillä minulla on suhteita myös toisiin liittoumiin, jotka todennäköisesti ottaisivat minut mielellään joukkoonsa.

Mutta kai hyvä, että asiat järjestyivät, vaikka olenkin vielä jotenkin varovainen käyttämään niitä uusia valtuuksia. Enkä tiedä sainko omalla käytökselläni de-eskaloitua sen tilanteen vai tapahtuiko se jotenkin muuten vain, mutta se oli tosi kiva.

Olen myös viestitellyt nyt... vajaat kaksi viikkoa yhden belgialaisen miehen kanssa Discordissa. Hän on myös siitä pelistä ja siitä se lähtikin, kun molemmat tykätään tehdä tietyntyyppisiä haasteita, joista saa pisteitä ja palkintoja, mutta joihin tarvitaan useampi pelaaja kerralla, me sovittiin, että jos me laitetaan toisillemme viestiä ihan yksityisesti Discordin kautta niin saadaan paremmin yhteys toiseen. Mutta me ollaan kyllä puhuttu myös paljon muustakin kuin vain siitä pelistä. Hänellä on tyttöystävä, joten minä olen pyrkinyt pitämään sen viestittelyn ihan platonisena ja erittäin pelipainotteisena. Välillä myös teen sen haasteen siinä pelissä joidenkin muiden kanssa ja laitan hänelle vain viestiä, että hei nämä haluaa tehdä sen haasteen nyt niin liity myös jos voit. Mutta tämä belgialainen ei ole ehkä niin innokas viestimään siellä liittouman chatissa kuin minä ja kun me tällä viikolla huomattiin, että meistä on tullut yhdessä niin vahvoja, ettei niihin haasteisiin tarvitakaan enää kolmatta, niin hän sanoi, että jes, niin voidaan tehdä ne jatkossa vain kaksistaan. Viimeisen viikon hän on viestitellyt minulle oikeastaan joka päivä moneen otteeseen jostain ei-peliasiasta.

Se on ihan kivaa, koska Natalia on tosiaan niin kiinni siinä vauva-arjessa ja muutenkin olen tuntenut oloni jotenkin yksinäiseksi, niin on kiva, että on joku, jonka kanssa vähän jutella jotain. Mutta toisaalta se välillä ahdistaa, kun häneltä tulee taas joku viesti, ja ylipäätään välillä mietin että mitä hän oikein haluaa. Toki olen tuossa pelissä huomannut, että tuo kansainvälinen peliyhteisö on hyvin erilainen siitä perinteisestä suomalaisesta mentaliteetista ja paljon lähempänä sitä mihin olen esim. Briteissä ollessani tutustunut. Tykkään siitä, miten on helppo ja kiva jutella ihmisille. Toki tuntuu, että tuollakin teen sen sosialisoinnin eteen enemmän työtä kuin keskiverto liittoumalainen, mutta he noin pääasiassa vastaavat siihen sillä lailla lämpimämmin kuin monet ihmiset täällä suomessa.

Toki huomaan, että itsekin olen hieman erilainen ja käytän paljon tunteikkaampia hymiöitä niissä pelin chat-viesteissä, kuten halaus-emojia tai sydänemojia, minkä lisäksi olen omaksunut sen tyylin, mitä ne liittoumassa olevat indonesialaiset naiset käyttävät ja viittaan niihin liittouman muihin pelaajiin sanalla "fams", eli siis "family". Se oli aluksi vähän outoa, mutta sopeuduin siihen nopeasti ja nyt se tuntuu jo todella luonnolliselta ja kivalta, kun olemmehan me vähän niin kuin pieni kansainvälinen perhe, kun suurin osa pelaa sitä peliä lähes joka päivä. Ja kai sekin sopii minulle, kun ne ihmiset on siellä sellaisia, että he sanovat kivoja asioita, tyyliin "olette kaikki kivoja" ja "oli niin kiva pelata teidän kanssa tänään, siitä tuli hyvä mieli, kiitos". Nuo sopivat myös minun suuhuni, mutta tuntuu, että se sopii huonommin suomalaiseen kulttuuriin.

Tai en tiedä, ehkä jotenkin ylianalysoin sitä suomalaisuutta. Mutta viestittelin Annin kanssa tällä viikolla ja se oli tosi kiva. Se ei tuntunut niin tyypilliseltä suomalaiselta, vaan oli jotenkin tosi helppoa ja stressitöntä. Kysyin häneltä myös siitä Harjoittelupaikkarohmun tavasta vängätä nimenomaan häntä mukaan niihin hengausjuttuihin siellä yleisessä Whatsapp-ryhmässä ja Anni sanoi, että vaikka se tämänkertainen olikin vähän kiusaannuttava, niin Harjoittelupaikkarohmu on okei ja saa hänet tuntemaan olonsa vähemmän ulkopuolisiksi niissä meidän porukan hengauksissa, kun kuulemma hänellä on usein fiilis, ettei hän jotenkin sovi joukkoon, niin ne porukkahengaukset stressaavat häntä todella paljon. Ja hän sanoi myös, että hän arvostaa todella sitä, että minä kysyin, koska jos se Harjoittelupaikkarohmun käytös ei olisi ollut hänelle okei, niin hän olisi varmasti toivonut, että joku kysyisi. Kävi myös ilmi, että ollaan samalla kurssilla yliopistolla nyt syksyllä, niin sekin on kiva.

Ja tänään onnittelin Korpinkynttä varmuuden vuoksi. Ja se meni ihan vituilleen. Ja se olikin sitten hyvin suomalainen keskustelu. En ihan ymmärrä sitä, kun Korpinkynsikin on livenä ihan kiva ja hänen kanssaan on silloin jotenkin kiva jutella, mutta viestitellessä hän vaikuttaa jotenkin niin vaivaantuneelta ja jäyhältä ja kaikinpuolin siltä, että ei vain halua puhua minun kanssani. Joo, ei hänellä ollut synttäreitä tänään. Joko hän oli sanonut sen silloin siellä hengauksessa väärin tai minä olin kuullut sen väärin, mutta hän ei ollutkaan "kahta viikkoa vajaat 28" vaan "kahta KUUKAUTTA vajaat 28". Sanoinkin hänelle, että joo tämä ei nyt mennyt sitten yhtään niin kuin olin suunnitellut. Mutta koska samaan aikaan oli käynnissä yksi isompi peli-eventti, en tuntenut oloani ihan niin täydellisen häpäistyksi kuin muuten olisin.

Piti oikein tarkistaa se keskustelu vielä, niin eihän Korpinkynsi ollut mitenkään ikävä, mutta sellainen... vähän niin kuin holhoava tai sellainen alentava tai sellainen... Hyvin asiallinen ja rohkaiseva, mutta ei sellaisella tavalla, että minulle olisi jäänyt siitä yhtään hyvä fiilis. Hän sanoi vain, että "tarkoitin varmaan sanoa silloin että kahta kuukautta vajaa" ja "kiitos onnitteluista kuitenkin" ja "no ihan hyvä arvaus se oli". Etäinen, etäinen on se oikea sana! Jos hän olisi sanonut: "Lol, mitä sä oot taas sekoillut", niin siitä olisi tullut paljon parempi fiilis. Tuo hänen tapansa kommunikoida saa jotenkin niskakarvat nousemaan pystyyn ja tulee sellainen fiilis, että olen nolannut itseni ihan täysin ja hän yrittää vain olla kiva ja kohtelias, jotta ei enää entisestään pahentaisi sitä kauheaa junaturmaa muistuttavaa tilannetta, jonka olen saanut aikaan. "No ihan hyvä arvaus se oli." Onhan tuokin nyt ihan silkkaa paskapuhetta, jos kerran muistan väärin mitä hän on sanonut ja onnittelin häntä puolitoista kuukautta etuajassa. Niin minun tulkintani siitä on, että tuo kaikki muukin on paskapuhetta ja ne kaikki hymiöt olivat yhtä lailla vain sitä samaa teeskentelyä, koska selkeästi hänen on teeskenneltävä, koska eihän hän muuten voisi sanoa minulle ikinä mitään positiivista, koska olen vain niin epäonnistunut ihminen, jossa ei oikeasti vain ole mitään hyvää. Kuulostaa ihan kuin olisin laittanut viestin jollekin ihan tuntemattomalle ihmiselle kun hän vastasi noin.

Tuollaisesta tulee vain fiilis, että en vain sovi joukkoon. Toisaalta välillä tunnen oloni myös hyvin suomalaiseksi, esimerkiksi viestitellessäni sen belgialaisen kanssa, kun minulle tulee heti fiilis, että okei mitä tuo haluaa, miksi tuo on noin kiva ja tuttavallinen ja käyttää vielä tuollaisia hymiöitäkin ja puhuu myös muista kuin peliasioista välillä. Kun jotenkin kai on vaikea välillä uskoa sitä, että voi oikeasti vain jutella jonkun kanssa ilman että se on vaikeaa ja ilman että minusta tuntuu jatkuvasti siltä että olen tehnyt jotain väärin ja että ne kivat asiat ovat vain sen toisen ihmisen feikkausta kun hän yrittää väkisin tulla toimeen kanssani koska hänen pitää vaikkei oikeasti pidä minusta yhtään. Mutta tuosta tyypistä ei tule sellaista fiilistä, eikä muistakaan niistä liittouman pelaajista. Toki ne muutamat ei-niin-kivat eivät saa yhtä kivaa fiilistä kuin muut, mutta kyllä heidänkin kanssa tulee välillä juteltua ja sekin on ihan okei.

Pitää mennä taas nukkumaan, olen todella väsynyt, kun olen nukkunut taas vähän huonosti. Olen jotenkin saanut selkäni ja niskani ihan jumiin. Maanantaina niska kramppasi eikä pää kääntynyt ja sen jälkeen olen yrittänyt säätää kaikki asennot niin ettei niskaan kohdistuisi mitään jännitteitä, mutta jumeja tuntuu silti olevan. Kävin jopa hieronnassa, missä suositeltiin tulemaan nyt kolme kertaa viikon aikana ja sitten sen jälkeen ehkä kerran kuussa, niin se jumitus saataisiin hoidettua. Se hierojamies oli tosi kiva ja vaikka tuntuu jotenkin väärältä, niin tuntuihan toisen ihmisen kosketuskin ihan hyvältä. Ja se auttoi varmaan vähän näihin jumeihin, vaikka pitäisi jotenkin nyt saada varattua aikoja ensi viikollekin, joka on taas ihan hullua myllytystä.

Kai olen tällä viikolla kokenut oloni jotenkin poikkeuksellisen hyväksytyksi, niin ei ole ollut loppuviikosta enää niin paha olo. Onneksi huomenna on vielä vapaapäivä.

tiistai, 1. syyskuu 2020

Ei-Mikään-Mikään-Maa

Viime viikon lopulla oli parempi fiilis, mutta nyt se taas alkaa vähän karista. Terapeuttini sanoo, että minun pitäisi pitää parempi huoli itsestäni, eli siis syödä tarpeeksi, nukkua tarpeeksi ja liikkua tarpeeksi, jotta se minun negatiivinen vaativa puoleni ei saisi liikaa valtaa. Sain kuitenkin viime viikon lopulla järkeiltyä tuon koko jutun ja Harjoittelupaikkarohmukin laittoi minulle viestiä, joten hän ei ainakaan kai sitten vihaa minua. Ja järkeilin tosiaan sen Lester-jutun suhteen niin, että varmaankaan ei ole todennäköistä, että hän olisi piilottanut syntymäpäivänsä näkyviltä Facebookissa minun takiani. Ja vaikka olisikin, niin - ja tämä on keskeisin asia, joka sai minut rauhoittumaan lopulta - minä en ole vastuussa hänen tunteistaan. Ei ole epäkohteliasta onnitella toista, enkä ole vainonnut häntä (viimeisen vuoden aikana olen laittanut hänelle viitenä erillisenä kertana keskustelunaloituksen) ja jos hän ei halua keskustella kanssani, hän voi ilmaista sen joko suoraan tai jättää vastaamatta. Niin kauan kun pysyn asiallisuuden rajoissa, minun ei tulisi ylianalysoida toisen ihmisen mahdollisia tuntemuksia, etenkin kun teen niin omien tunteideni kustannuksella. En tietenkään halua ryhtyä ikäväksi muita kohtaan, mutta ehkä Lester osaa pitää sen verran puoliaan, että osaa torjua minut jos kokee olonsa epämukavaksi?

Mutta minun pitäisi kai syödä enemmän. En ole laihtunut mitenkään merkittävästi, mutta olen edelleen ihan käsittämättömän väsynyt koko ajan. Töissä olo tosin väsyttää, koska tuntuu että se on täysin aivotonta räpläämistä mitä joudun tekemään siellä enkä ole vielä päässyt tekemään oikeastaan mitään oikeaa. Tai siis, eihän työ voi aina olla kivaa ja jännää ja luovaa, mutta kun istun kokouksissa puolet päivästä enkä ymmärrä mitään mistä puhutaan ja lopun päivää selaan tuhansien sivujen mittaisia referenssilistauksia ihan vain varmistaakseni että teksti ei mene missään taulukon reunojen päälle, tuntuu siltä, että varmaan olisivat voineet palkata ihan vain jonkun apinan siihen hommaan. Tosin toivon, että tilanne muuttuu pikkuhijaa. Ja nyt tästä päivästä lähtien minulla on vain se kolmen päivän työviikko, niin ehkä saan levättyä vähän paremmin jossain välissä.

Olo ei ole ollut fyysisesti niin hyvä. En tiedä onko tyynyni jotenkin liian vanha tai litistynyt tai jotain, kun tuntuu etten saa hyvää asentoa lainkaan kun yritän nukkua. Eilen herätessäni niskat olivat niin pahasti jumissa, että pään kääntäminen ei onnistunut kunnolla. Tänään niska on jo parempi, mutta pään liikuttaminen sattuu edelleen. Ja pitäisi syödä. Olen jättänyt aina välillä illallisen kokonaan väliin, kun olen vain niin väsynyt tullessani kotiin. Terapeuttini kehotti jopa hankkimaan jotain valmisruokaa tai välillä tilaamaan/hakemaan noutoruokaa, jos en jaksa kokata itse, niin tänään ostin sitten kolmioleivän tullessani töistä. Mutta jotenkin on nälkä taas ja ehkä yritän syödä vielä jotain ennen kuin menen nukkumaan, niin ehkä saan nukuttuakin paremmin.

Viestittelin Annin kanssa tänään ja me ollaan yhdellä samalla yliopistokurssilla nyt syksyllä. Hän on aina niin kiva ja hänen kanssaan viestittely on niin helppoa eikä stressaa yhtään niin kuin monet muut viestittely, niin sekin on kiva.

En tiedä miksi aloitin kirjoittamaan tätä kun ei ole kerran mitään oikeaa sanottavaa. Kai halusin kirjoittaa, kun tuli jotenkin vähän kurja fiilis, kun katselin tuota yliopistoaikatauluani ja tajusin, että minulla ja Lesterillä ei varmaankaan ole yhtään yhteistä kurssia enää. En tiedä miksi se yhtäkkiä harmittaa, kun asia on ollut minulle ihan okei tähän asti. Yritän vain nyt kanavoida jotenkin sen loogisen puolen, etten niin surisi jotain typeriä asioita, vaan keskittyisin positiivisiin puoliin. Tämä kirjoitusasento on vähän huono, tai ainakin tässä niskatilanteessa se alkaa vähän sattua. Tuntuu, miten niskan vasenta puolta alkaa hieman kiristää enemmän ja enemmän. Pitää mennä lämmittämään kaurapussi taas ja ehkä ottaa joku burana. Väsyttää. Kyllästyttää. Harmittaa.

keskiviikko, 26. elokuu 2020

Ympyrässä

Joo antaa olla. Kaikki pienikin positiivisuus, josta olen pitänyt kiinni, antaa sen vain olla. Tiedän, että ylireagoin, mutta mieleni kieltäytyy päästämästä siitä irti. Mietin tänäänkin niitä Lesterin synttäreitä ja sitä, että onnittelenko häntä vai en, kun huomasin, että hänen syntymäpäivänsä ei olekaan enää listattuna Facebookissa. Viime vuonna se vielä oli, koska jos en olisi saanut siitä sähköpostilla ilmoitusta (hyödyllinen asetus), en olisi taatusti huomannut sitä. Mutta näköjään hän on sitten sen jälkeen poistanut sen näkyvistä.

Minun mielelleni on ihan selvää miksi hän on sen poistanut: hän ei halua, että jotkut randomit ihmiset häiritsevät häntä hänen syntymäpäivänään. Hänellä on ollut se listattuna siellä vuosia, joten jotenkin mieleni vain sanoo minulle, että sinun takiasi Lester on ottanut sen pois, kun viime vuonna onnittelit sitä ja nyt hän on poistanut sen, jotta voisi minimoida ne kaikki triggerit, jotka voisivat saada minut laittamaan viestejä hänelle. Minun on täytynyt tehdä hänen olonsa todella ikäväksi ja ahdistuneeksi tyhmillä viesteilläni. Sen takia hän ei varmaan tullut siihen viikonlopun hengaukseenkaan ja varmaan se pahoittelu ja "seuraavalla kerralla sitten ehdottomasti" on vain sitä Lesterin pakonomaista kohteliaisuutta.

Ja varmaan kaikki muutkin ajattelevat niin. Varmaan ne viikonlopun ihmisetkin ajattelevat kaikki niin, mutta minusta oli vain niin kiva nähdä heitä, että jotenkin alitajuntaisesti blokkasin mielestäni sen kiusaantuneen ilmapiirin, jonka sain aikaan. Laitoin äsken kotiin tultuani viestin Nataliallekin, jossa kysyin, mitä syitä hän keksii sille, että joku poistaa syntymäpäivänsä Facebookista ja lisäsin vielä, että kai töissä on vain ollut tylsä päivä ja muutenkin fiilis on sellainen, että kaikenlaisia asioita pyörii taas mielessä. Hän luki sen melkein heti, mutta ei vastannut mitään. Varmaan se on hänen mielestään niin idioottimainen kysymys, ettei hän jaksa vaivautua edes vastaamaan siihen. Joo, hänellä on vauva ja kaikkea, joten siinä varmaan ne tärkeät asiat priorisoidaan ja tällaiset idioottimaiset kysymykset eivät ole niitä joihin käytetään aikaa.

Jossain minussa on se puoli, joka sanoo, että ylireagoin ja että minun pitää jotenkin yrittää rauhoittua, koska tämä ajatusketju, jonka olen nytkin kirjoittanut tähän ei tunnu sellaiselta aikuisten oikeasti järkevältä. Tuntuu pahalta sanoa se, koska tuntuu että minun mieleni kieltää minua kiistämästä tai edes kyseenalaistamasta noita ikäviä järkeilyjäni.

***

Olen vähän rauhoittunut ja söinkin tässä välissä ja yritin tehdä jotain typerää 2D animaatiota InkScapen avulla. Ajattelin, että järjestelen ajatuksiani jotenkin niin, että teen 2D animaation siitä, miten tavallisista sosiaalisista jutuista, jotka tuntuvat tapahtumahetkellä joko neutraaleilta tai jopa positiivisilta, tulee pikkuhiljaa negatiivisia. Ajattelin, että ehkä se saisi minutkin jotenkin uskomaan sen, että ehkä se itse hetkessä ollut olotila oli se todellinen ja tämä jälkeenpäin kauhean pyörittelyn jälkeen tehty loppupäätelmä on minun mieleni vääristämää. Koska silloin kun olen rauhallinen ja jätän kaikki yksityiskohdat pois ja jos mietin, että joku muu kertoisi tuollaista, niin pitäisin todennäköisenä, että se itse tilanteessa koettu ilmapiiri vastaa paremmin todellisuutta kuin jälkeenpäin tehty täysin päinvastainen tulkinta asiasta.

Jos yritän päästä käsiksi siihen puoleeni, jota terapeuttini kutsuu "normaalisti toimivaksi minäksi", kai ajattelen, että on todennäköistä, että Lester pitää minusta ihmisenä. Se puoli minusta pitää ehkä jopa todennäköisenä sitä, että Lester saattaisi olla jopa hieman ihastunut minuun, mutta se on spekulatiivisempaa. Tällöin kaikki se hänen käytöksensä, joka tuntuu välillä oudolta, olisi selitettävissä sillä, että hänellä on mahdollisesti jotain omia ongelmiaan, jotka vaikuttavat hänen käytökseensä ja sillä, että vuorovaikuttaminen ihmisten kanssa (ehkä etenkin minun kanssani?) on hänelle stressaavaa. Loppu kaikesta Lesteriin liittyvästä hankalasta olisi puolestaan selitettävissä omilla tulkinnoillani. Minä olen omien ongelmieni takia kauhuissani ja koska Lester on ihminen, jolla on minulle poikkeuksellisen paljon väliä, se saa minun normaalistikin hieman yliherkän negatiivisuustutkan sekoamaan ihan totaalisesti.

Ja ehkä se olisi toisaalta helpompaa minulle, jos Lester olisi parisuhteessa jonkun toisen kanssa ja tyyliin vihaisi minua, koska vaikka se pistää hieman, kun ajattelen häntä jonkun muun kanssa, se olisi silti samalla ihan järjetön helpotus. Ainakin nyt tuntuu siltä. Viikonloppuna oli ihan eri maailma, jossa ihmiset ovat kivoja, minä osaan olla ihan normaali ihminen, eikä henkinen eikä fyysinen läheisyys pelota minua ihan niin hirveästi kuin normaalisti. Nyt se on sulanut taas, joten tämä Lester-kriisini tulee taas ihan aikataulun mukaan.

En kuitenkaan aio onnitella häntä. En koe, että tunnen häntä tarpeeksi hyvin, jotta voisin virallisesti muistaa/tietää hänen syntymäpäivänsä ilman että voin vedota mihinkään Facebook-muistutukseen tai siihen, että hän olisi maininnut syntymäpäivänsä joskus minulle. Yritän antaa tämänkin asian vain taas olla. Ehkä jos joskus hänen kanssaan tulee jotain puhetta jostain, mietin asiaa uudestaan tai jos hän tulee johonkin hengaukseen.

Ehkä nyt yritän sen sijaan keskittyä enemmän niihin ihmisiin, jotka ovat vaikuttaneet olevan halukkaampia vuorovaikutukseen kanssani. Aion onnitella Korpinkynttä silloin joskus vajaan kahden viikon päästä, ja sen lisäksi Annilla on synttärit sitä ennen, niin onnittelen häntä ja kyselen samalla kuulumisia ja ehkä yritän udella myös sitä, millaisina hän kokee Harjoittelupaikkarohmun jatkuvat suorat maanittelut yhteishengauksen suhteen. Harjoittelupaikkarohmu on tägännyt Annin suoraan niihin ja vaikka hän on sanonut, että ei pääse tulemaan, Harjoittelupaikkarohmu on silti jatkanut sitä maanittelua. Itse koin sen vähän epäsopivana ja mielestäni Anni vaikutti hieman kiusaantuneelta vastausviesteissään, mutta enhän minä toisaalta tiedä heidän väleistään. Siksi aionkin kysyä Annilta, jotta voin tarvittaessa tehdä likaisen työn hänen puolestaan ja pyytää Harjoittelupaikkarohmua lopettamaan. Ja ehkä voisin ehdottaa jotain kaksinhengausta Harjoittelupaikkarohmulle, kun hänkin oli niin kiva ja kun hänellä on nyt niitä naissäätöjä ja meidän välit on selkeämmin sellaiset ihan platoniset.

Ihan sama. Turha kirjoitus taas, en päässyt yhtään mihinkään ja nyt kiukuttaakin ja pitäisi taas mennä nukkumaan, kun huomenna on taas töitä. Edelleenkään ei ole hyvä fiilis.