lauantai, 19. lokakuu 2019

Slightly cool shoulder

On ollut ihan hyvä viikko. Perioditauko tuli tarpeeseen ja olen saanut levättyä. Ke-to välisestä yöstä lähtien en ole enää herännyt edes keskellä yötä, mikä on ollut ongelma ja sen jälkeen kun otin migreenilääkekombon joskus... alkuviikosta? Niin sen jälkeen ei ole ollut edes se pyörryttävä ja pahoinvoiva olo enää. Joten ilmeisesti se oli sitten migreeniin liittyvä juttu.

En ole käynyt työpaikalla tällä viikolla, mutta olen Skypettänyt ja tehnyt töitä etänä ja se on ollut tosi okei. Olo on jotenkin ruahallinen ja levännyt, ja nyt kun on kohta kaksi viikkoa siitä, kun olen nähnyt Lesterin viimeksi, tuntuu, että se "poissa silmistä, poissa mielestä" toimii ihan hyvin. Olo on rauhallinen, enkä niin stressaa hänestä tällä hetkellä ainakaan. Eilen kun piti palauttaa uudet tutkimussuunnitelmat graduja varten, tunsin oloni niin rauhalliseksi Lester-juttujen suhteen, että melkein laitoin hänelle viestin varmistaakseni, että miten meidän piti ne suunnitelmat palauttaa, mutta sainkin siihen vastauksen, kun muut meidän graduryhmästä palauttivat sen sinne yleiselle alueelle.

Tänään sitten päätin rikkoa hiljaisuuden minun ja Harjoittelupaikkarohmun välillä. Silloin kun hengattiin, puhuttiin viherkasveista ja Harjoittelupaikkarohmu kysyi heti, että mitkä minun viherkasvieni nimet ovat. Hänen kasvinsa olivat jotain tyyliin Leena, Antti ja Mikko. No, eihän minun kasveillani ole nimeä, mutta vitsailin, että se uusi kasvi näyttää vähän oudolta, niin minun pitäisi nimetä se hänen mukaansa. Harjoittelupaikkarohmu sitten takertui siihen heti ja sanoi, että nyt se on sitten hänen kaimansa, eikä sitä voi enää muuttaa. Mutta nyt tämä hänen mukaansa nimetty kasvi näyttää vähän huonolta, koska olen kastellut sitä joko liikaa tai liian vähän tai muuten tehnyt jotain väärin. Niin otin kuvan siitä ja laitoin Harjoittelupaikkarohmulle.

Olen miettinyt Harjoittelupaikkarohmua aina välillä, mutta olen ollut edelleen sitä mieltä, että en halua mitään suhdetta hänen kanssaan. Mutta kaveri haluaisin mielelläni olla. Ja kai se hiveli egoani, kun hän vaikutti olevan kiinnostunut minusta. Mutta meidän edellinen keskustelu ja nyt sitten tämäkin keskustelu mikä käytiin tänään... Minusta tuntuu, että Harjoittelupaikkarohmu... ööh, mikä on "give a cold shoulder" suomeksi? Tai ehkä "cold shoulder" on vähän liian voimakas ilmaisu? Hän ei ignooraa minua, mutta ne meidän aikaisemmin niin kivat ja spontaanit keskustelut on muuttuneet ihan paskoiksi keskusteluiksi, sellaisiksi, joita me Lesterin kanssa käydään.

Amia: [kuva] "Harjoittelupaikkarohmu on alkanut viime aikoina näyttää vähän huonovointiselta." *huolestunut hymiö*
Harjoittelupaikkarohmu: "Oi Harjoittelupaikkarohmu *sydänhymiö* Kyllä hän siitä vielä toipuu"
Amia: "En tiedä vaan yhtään oonko kastellut sitä liikaa vai liian vähän. *hikipisaranauruhymiö* Nimettömät kasvit voi ihan hyvin, Harjoittelupaikkarohmu on vaan vähän vaikee."
Harjoittelupaikkarohmu: "Mun Leena-viikuna ei ainakaan käytä vettä melkein yhtään talviaikana"
Amia: "Okei, ehkä sitä vettä on sit ollut liikaa. Sä kuulostat kauhean asiantuntevalta kasvien suhteen!"
Harjoittelupaikkarohmu: "En mä oo, luin vaan netistä." *nauruhymiö*
Amia: [Pitkä selitys, miten äitini hoivaa kuoleman kielissä olevat kasvini takaisin henkiin] "Mä en vaan haltsaa niin tätä kasvien käsittelyä." *mietteliäs hymiö*
Harjoittelupaikkarohmu: "Ai okei. No ne on kyllä aina vähän hankalia..."
Amia: "Mut ehkä yritän saada pidettyä nyt nämä kolme hengissä." *olankohautushymiö*
Harjoittelupaikkarohmu: "Se on ihan hyvä määrä kukkaystäviä"

Minä yritin kauheasti tehdä tuosta keskustelusta hauskan ja keventää tunnelmaa, mutta Harjoittelupaikkarohmu oli vain jotenkin... Hän ei anna minulle mitään, hän vastaa kyllä viesteihini, mutta ei kysy minulta mitään, eikä muutenkaan tee mitään ylläpitääkseen keskustelua. Periaatteessa olisin voinut vain jättää vastaamatta minkä tahansa hänen viestinsä jälkeen.

Se on kai ihan fine, tietysti harmittaa vähän, kun näyttää, että okei, ilmeisesti jos me ei seurustella, niin hänellä ei ole suurta intoa olla minun kaverini. Mikä on sinänsä jotenkin outoa, kun silloin kun me hengattiin yhdessä niin kaikki vaikutti olevan ihan okei ja hän halusi halatakin kun lähdin ja sen jälkeen hän laittoi vielä viestinkin heti perään. Mutta en tiedä, ehkä hän on ihastunut johonkin uuteen naiseen (taas) ja ei halua hukata aikaansa minuun, koska vaistoaa itsekin, että meistä ei ole tulossa paria?

Tuokin on siis erittäin okei, koska viikon päästä on se meidän opiskelijaporukan yhteishengaus ja olen miettinyt, että jos yritän iskeä jotakuta siellä, niin onko se kauhean ikävää sitten Harjoittelupaikkarohmua kohtaan. Mutta jos hän nyt ottaa etäisyyttä minuun muutenkin, niin tuntuu, että minun ei tarvitse niin huolehtia siitä. Mutta vaikka toisaalta ajattelen, että kiva ja neutraali yhteishengaus olisi varmasti paras ratkaisu kaikkien osalta, niin jotenkin minulla on ollut sellainen fiilis viime aikoina, että minun tekisi kauheasti mieli flirttailla jonkun kanssa. Ja kun sanon "jonkun", niin se on joko Lester tai Korpinkynsi. Ja tuo häämöttävä yhteishengaus baarissa tuntuu juuri sopivalta tekosyyltä vähän irrotella.

En tiedä, tuntuu jotenkin huonolta idealta ja loogisesti ajateltuna "irrottelu" Korpinkynnen kanssa varmasti olisikin huono idea, mutta tarvitsen mieleeni jotain muutakin kuin vain kryptisen Lesterin, josta ei ota mitään selvää. Yritän jotenkin miettiä mielessäni, että mitä tunnen Korpinkynttä kohtaan, mutta se on jotenkin vaikeaa. Tuntuu, että en halua suhteeseen hänen kanssaan. Toisaalta välillä kuvittelen mielessäni, että millaista se olisi ja Korpinkynsi olisi varmaan aika ihanteellinen kumppani. Mutta en näe tulevaisuutta hänen kanssaan pitkällä tähtäimellä, niin eikö se ole sitten se ratkaiseva asia? Vaikka toisaalta en näe yhteistä tulevaisuutta kenenkään kanssa, vaan aina kun yritän kuvitella jotain sellaista mielessäni, kaikki nämä kuvitteelliset suhteet vain päättyvät.

Mutta jotain vetoa tunnen sekä häntä että Lesteriä kohtaan. Jotenkin järki sanoo kuitenkin mielessäni, että yksi mies, YKSI, keskity yhteen mieheen. Ja jotenkin en mitenkään haluaisi totella sitä. Toisaalta jos käännän tuon asetelman ympäri, niin minusta tuntuisi pahalta, jos joku tekisi minulle tuon. Tai siis, riippuu, mitä tuntisin heitä kohtaan. Mutta kai pitää mennä varman päälle ja ottaa kaikki mahdollinen huomioon. Kai vain hermostuttaa, että laittaisin kaiken vain yhden kortin varaan ja tuntuisi turvallisemmalta, jos vähän testailisin maaperää useampien kanssa, jotta jos yhden kanssa menee asiat pieleen, niin sitten olisi toinen "varalla". En tiedä, ei kuulosta minulta, mutta kai tuo on ihan inhimillinen ajatus?

Tuntuu kuitenkin, että vaikka haluan kuulla, miten Korpinkynnellä on mennyt (näin hänet ohimennen yliopistolla yksi päivä, mutta en mennyt moikkaamaan, koska hän jutteli opettajan kanssa), niin olen jo suunnitellut kaikenlaista Lesterin suhteen. Jos hän siis ylipäätään tulee koko hengaukseen. Voin bondata hänen kanssaan viitaten vaikka siihen kurssiin, jolla me kumpikin ollaan ja siten luoda jonkun toveruuden meidän välille, joka kuitenkin sulkee muut ulkopuolelle. Sen lisäksi alkoholi on erittäin hyvä tekosyy, joten mietin, että voisin jossain kohtaa ohimennen muka-neutraalisti koskea häntä olkapäähän tai muuhun neutraalin kaverilliseen paikkaan, mutta pitkittää sitä kosketusta hieman niin, että ehkä hän tajuaisi jotain. Ja kun ollaanhan me nähty jo monta kertaa, niin etenkin jos me vietetään ilta loppuun asti, niin siinä vaiheessa on jo ihan luonnollista halata, eikö? Ja halauksen toteutuksessa on valtava skaala mistä valita, ihan sellaisesta hyvänpäiväntutun "London Bridge" -halauksesta enemmän ystävälliseen ja sitten vähemmän platoniseen. Niin mietin, että voisin tähdätä sellaiseen vähän pitempään epä-platoniseen ja aika tiiviiseen halaukseen. Ehkä voisin jopa haistaa häntä tällä kertaa ihan tarkoituksella? Kaikki siis riippuen siitä, miten ilta on mennyt ja miten hän on suhtautunut minuun.

Toisaalta tykkään iskeä miehiä, kun siitä tulee sellainen valta-fiilis, vaikka kai siinä on jonkin tasoinen seksistinen ajatus siinä taustalla, että kaikki miehethän tykkää siitä jos kuka tahansa nainen tulee iskemään, eli että minä annan heille sellaisen egoboostin, jonka itse koen saavani, jos joku kiva mies vaikuttaa kiinnostuneen minusta. Tuohan ei tietenkään pidä kaikkien kohdalla paikkaansa, joten siitä tulee se toinen puoli tuossa miesten iskemisessä: mieluummin he saisivat iskeä minua, niin minun ei tarvitsisi stressata sitä, että nolaanko itseni. Vaikka yritän kyllä aina pitää kaikki iskemiset aina sellaisina, että en ole ihan 100% ilmeinen. Eli periaatteessa ehkä tuota minun toimintaani voisi kuvata niin, että sen sijaan, että oikeasti iskisin heitä, yritän itse asiassa vain rohkaista heitä iskemään minua.

Ja jos Lester ei tule tuohon hengaukseen, niin tiedän jo nyt, että se tulee harmittamaan minua ja varmaan sitten isken Korpinkynttä, vaikka kuinka yrittäisin puhua itseäni olemaan tekemättä niin. Toisaalta, jos hän ei tule, niin mitä väliä sillä sitten on jos iskenkin Korpinkynttä, kun selkeästi Lester ei siinä tapauksessa välitä asiasta sen vertaa, että yrittäisi käyttää tällaisia vapaa-ajan hengauksia hyväkseen päästäkseen näkemään minut yliopiston ulkopuolella. Mm, sounds like a plan.

Äh, tämä päivä on mennyt ihan vetelehtiessä. Ehkä huomenna kasaan itseni ja teen jotain järkevää ja kunnollista, niin kuin vaikka siivoan tai pesen pyykit tai teen jotain terveellistä ruokaa.

maanantai, 14. lokakuu 2019

Holy crap!

Vihdoinkin sain graduasioita kuntoon työpaikan kanssa ja nyt on kohta sopimuskin kunnossa. Ja ilmeisesti saankin minulle maksetaankin tästä gradusta vähän enemmän kuin olin alunperin ymmärtänyt. Alunperin minulle sanottiin, että kiinteänä summana on 12 työtunnin laskutus ja sen lisäksi gradun laadun, hyödyllisyyden, ym. perusteella määräytyvä lisäosa. Nyt sitten käytiin sen Arrown pomon kanssa läpi noita (koska hän tulee olemaan minun esimieheni tässä gradujutussa) ja kävi ilmi, että kokonaisuudessaan minulle tullaan maksamaan gradustani 3 600 - 10 000 euroa. Minun toiveikkaammatkin arvioini olivat jotain tuhannen euron kieppeillä, joten nyt yritän sulatella tätä tietoa. Ainakin suunnitelmani tämän lukuvuoden raha-asioista näyttävät yhtäkkiä paljon positiivisemmilta.

Nyt on perioditauko yliopistoltakin, joten ehkä saan vähän levättyä. Minulla on nyt viikonlopun ajan ja tänäänkin ollut jotenkin ei niin hyvä olo. Se muistuttaa vähän kuin migreeniä, mutta ilman kovin kovaa päänsärkyä: päässä tuntuu oudolta, valot ja äänet eivät tunnu kivoilta, minkä lisäksi koko ajan on sellainen kuvottava olo. Toivon, että se on vain joku ylirasituksesta tai ehkä niskajumeista johtuva juttu, joka menee vain ohi. Toisaalta migreeni on estolääkityksestä huolimatta temppuillut vähän aina loppuvuodesta, joten voi olla, että se on joku valon määrään liittyvä juttu.

On ollut kuitenkin vähän parempi olo kuin viime viikon alusta.

tiistai, 8. lokakuu 2019

Appelsiinimaa

Nukuin vaihteeksi huonosti ja oli jotenkin tosi huono viikonloppukin. Tukkani on tosin viimeinkin "valmis", ainakin tällä erää, kun sain siihen värin, joka oli liian tumma, mutta jonka sain vaalennettua ihan sopivaksi ja johon sain sävytteellä lämpimän sävyn. Päänahka on erittäin kuollut ja tajuan, että olen pakkomielteillyt tuosta tukkajutusta, mutta ehkä se on nyt ohi.

Lisäksi huomasin yöllä (kun en saanut nukuttua, vaan työ- ja opiskelujutut puskivat mieleen), että se koodauskurssi onkin aika intensiivinen ja sitä olisi kuusi tuntia viikossa. Se sattuu toisaalta hyvin oman aikatauluni kannalta, koska se ei mene päällekäin minkään muun kurssin kanssa, mutta toisaalta taas todella huonosti, koska se sattuu vapaapäivilleni, mikä tarkoittaa sitä, että parin viikon päästä minulla on pakollista läsnäoloa yliopistolla jokaisena arkipäivänä. Se taas tarkoittaa sitä, että en pysty jatkamaan työntekoa tähän malliin. Se tosin on tullut pikku hiljaa selväksi muutenkin, koska aina välillä tuntuu siltä, että olisin sekoamassa. Käyn jatkuvasti ylikierroksilla, enkä saa rauhoituttua edes viikonlopun aikana. Enkä tosiaan edes tiedä vielä, että pääsenkö sille koodauskurssille, kun sille ilmottautui ihan järjetön määrä ihmisiä ja tyyliin puolet jää ulkopuolelle. Mutta kaikesta huolimatta minun pitää vähentää töitä, koska muuten en kestä.

Tänään aamulla olin terapiassa taas ja tykkään olla ajoissa, joten istuskelin hetken ulkona keskustassa ja pelasin Pokémonia, kun yhtäkkiä joku nainen istui viereeni ja kysyi: "Oletko nähnyt rottaa, kun musta tuntuu, että pudotin yhden?" Havahduin hämmentyneenä ja sanoin vain: "Anteeksi?" Nainen ei sanonut muuta, vaan istui siinä ja katseli minua. Sitten hän nousi ylös, käveli muutaman metrin päähän, kääntyi minun suuntaani, jäi siihen seisomaan ja edelleen katseli minua. Ensimmäinen impulssini oli siirtyä kauemmaksi ja katsoa ympärilleni, josko jossain olisi joku toinen ihminen, jolta voisi pyytää apua, jos tämä nainen kävisi kimppuuni. Ei hän vaikuttanut uhkaavalta, mutta näytti siltä, että hän ei ollut ihan kunnossa. Hän oli kalpea, hänen kasvoissaan oli jotain mustaa likaa (ehkä likaa, ehkä levinnyttä meikkiä, ehkä joku oli piirtänyt hänen kasvoihinsa jotain, tai ehkä ne olivat jämiä jostain tatuointiyritelmistä), ja hän tärisi ihan kauttaaltaan.

Mutta hänessä oli jotain, joka tuntui oudon tutulta. Hän näytti ihan vieraalta, mutta hän tuntui tutulta. En tiennyt oikein mitä tehdä. En halunnut tuijottaa, koska en ollut varma, tunsinko häntä, mutta toisaalta halusin löytää hänestä jotain, jolla voisin varmistua siitä, että se todella oli Marion. Hän edelleen seisoi muutaman metrin päässä edessäni ja katseli minua. "Marion?" kysyin lopulta. Se oli Marion, hän sanoi myös minun nimeni ja sitten hän istui taas penkille viereeni.

Yritin kysellä häneltä, miten hänellä menee, mutta ainoa mitä hän sanoi, että meni hyvin, kunnes viime viikolla hänen nimensä ilmestyi listaan. Hän kysyi, olenko tehnyt lopputyöni Rotta Akatemiaan jo, mutta sitten hän hiljeni hetkeksi ja näytti keskittyvän kovasti. Lopulta hän sai kaivettua muististaan sen, mitä oikeasti opiskelin. Yritin kauheasti keskustella hänen kanssaan, mutta se oli vaikeaa, koska oikeastaan mikään, mitä hän sanoi, ei käynyt yhtään järkeen. Välillä hänen silmiinsä nousi kyyneliä, seuraavassa hetkessä hän nauroi täysin hillittömästi, ja yhdessä kohtaa hän alkoi ottaa vaatteitaan pois. Hän kysyi, mihin olin menossa ja kerroin, että minulla alkaa terapia suunnilleen vartin päästä. Kun kysyin, mitä hän teki siellä siihen aikaan päivästä, niin hän sanoi, että hän tuli varmistamaan, että pääsen turvallisesti terapiaan. Kysyin muutamaan otteeseen, oliko hän ihan kunnossa, mutta hän ei vastannut. Yhdessä kohtaa hän sanoi yhtäkkiä, että nähdään tosiaan sitten ensi viikolla siellä appelsiinimaassa. Hän ei lähtenyt ja seuraavalla hetkellä hän kysyi, että niin oliko se minun terapiani viiden minuutin päästä ja miten minä pääsen sinne. Sitten hän kysyi, että oletko vielä Amia ja sanoi, että hänen mielestään minun pitäisi olla Eva.

Lähdettiin yhdessä sitten kävelemään minun terapiapaikkaani kohti. Marion käveli hitaasti, en tiedä oliko kävely hänelle vaikeaa, vai eikö hän halunnut tulla, vai mistä oli kyse. Parinkymmenen metrin jälkeen hän pysähtyi ja sanoi kirjakielellä: "Tässä meidän tiemme erkanevat." Hän sanoi toivovansa minulle kaikkea hyvää, minä sanoin saman hänelle, ja sitten hän lähti kävelemään takaisin sinne, mistä olimme tulleet.

Marion oli edelleen se sama vanha Marion. Hänen silmänsä ja naurunsa olivat täsmälleen samat kuin silloin kuusi vuotta sitten, kun edellisen kerran näin hänet. Muistin, millaista hänen kanssaan oli ollut ja vaikka olen viime aikoina kauheasti stressannut sitä, että en osaa enää puhua ihmisille, nyt se ei ollut ongelma. Koska eihän minun tarvinnut salata mitään Marionilta, eihän minun tarvinnut pelätä häntä, vaan kaikki oli hänen kanssaan niin yksinkertaista, koska silloin vuosia sitten hän oli minun liittolaiseni maailmaa vastaan. Ihana pieni Marion. Ojensin käteni ja silitin hänen päätään ja hän alkoi itkeä. Hän näytti niin pieneltä ja hauraalta. Toivoin niin, että olisin voinut tehdä enemmän hänen hyväkseen.

Toisaalta hän oli sitten joku ihan muu. Ne oikeat asiat, jotka hän pystyi minusta muistamaan, tuntuivat tulevan jostain kaukaa, kuin edellisestä elämästä, jonka hän oli jo melkein kokonaan unohtanut - tai joka oli ehkä lakannut melkein kokonaan olemasta. En tiedä oliko hän psykoosissa vai aineissa vai molempia (ehkä sanoisin, että todennäköisesti molempia), mutta tuntui, että se vanha tuttu Marion ei ollut läsnä. Ehkä se Marion on luovuttanut, kadonnut, eikä ole tulossa enää takaisin. Hän on ollut poissa jo niin kauan. Muistan, kun edellisen kerran kun viestiteltiin hänen kanssaan - ehkä nelisen vuotta sitten? - hänestä ei saanut oikein selvää, hän tuntui olevan jo joku muu. Hän olikin joku muu, hän oli vaihtanut nimensäkin. Joten ehkä se vanha Marion on vain pelkkä varjo, joka on hävinnyt jonnekin kaiken muun alle. Onko väärin, että minulla on häntä ikävä?

Pitää lopettaa, koska pitää syödä jotain ennen kuin menen takaisin yliopistolle.

perjantai, 4. lokakuu 2019

After the storm

En sitten yhtään ylireagoinut eilen. Tänään aamulla vasta tajusin sen, että jaa, tuli vedettyä varmaan vähän överiksi. Terapiassa puhuttiin siitä ja lopputulema oli se, että minä olen vain todella väsynyt. Ja minä olen, ja keskiviikon ja torstain välisenä yönäkin nukuin tosi huonosti ja sain nukahdettua vasta joskus viideltä. Joten jos ylireagoinkin, niin ehkä se on ymmärrettävää ja ehkä sekin on ymmärrettävää, että ei ollut niin sosiaalinen fiilis Lesterin kanssa. Ja ehkä minun pitäisi vain muistaa taas noudattaa sitä terapeuttini kehotusta olemalla armollinen itseäni kohtaan.

Pitäisi keksiä viikonlopuksi jotain tekemistä nyt kun Nan ei ole tulossa. Pakko päästä ulos kämpästä ja saada jotain muuta miettimistä. Ja ehkä yritän levätä ja valmistautua henkisesti siihen, että pyytäisin ensi viikolla pomoltani, jos voisinkin käydä työpaikalla vain kahden viikon välein, koska siihen lähityöpäivän 7,5 työtuntiin menee minulla n. 13 tuntia työmatkoineen. Niin kyllähän se auttaisi. Niin joo, ja ensi viikolla on myös toinen stressin aihe, kun lopultakin minulle kerrottiin, että työhöntulotarkastukseen ei tule kutsua, vaan se pitää varata itse. Ja kuulemma siihen kuuluu myös kaikille pakollinen huumetesti, joten yritän psyykata itseni sellaiseen mielentilaan, että pystyn antamaan virtsanäytteen, kun joku katsoo vieressä. Minulla on siis ujo rakko, enkä pysty aina käymään edes julkisissa vessoissa, joten ajatuskin tuosta näytteenannosta hermostuttaa. Luulisi, että tuohonkin olisi keksitty joku vähemmän nöyryyttävä tapa.

Ehkä yritän värjätä tukkani taas viikonloppuna. Olen silmäillyt sävyä 9.55, joten ehkä kokeilen sitä, vaikka se näyttää vähän liian tummalta. Olen käyttänyt kaikenlaisia proteiinihoitoja nyt viikon, niin toivon, että jotain tarttuisi jo.

torstai, 3. lokakuu 2019

Tonight is the dark of the moon

Jotain tapahtui taustalle, joten jouduin säätämään sen uusiksi. En ole ihan tyytyväinen siihen, mutta ihan sama. Ehkä muokkaan sitä jossain vaiheessa tai ehkä totun siihen ja unohdan sen.

Joo, mutta torstaiseen tapaan lyhyt Lester-analyysi: ei mennyt hyvin. Hän tervehti ensin sitä toista kaveriaan - jonka en kuullut tosin vastaavan mitään (hänellä oli kuulokkeet korvillaan, ehkä hän ei kuullut). Sitten minä moikkasin Lesteriä ja hän moikkasi takaisin. Sitten kaikki olivat hiljaa, kunnes Lester sanoi, että hän luuli olevansa myöhässä. Minä en tiennyt puhuiko hän minulle vai sille toiselle kaverilleen, joten en sanonut mitään. Kukaan ei sanonut mitään. Jossain kohtaa se hänen kaverinsa vaihtoi toiselle puolelle käytävää kauemmas Lesteristä. En tiedä mikä hänenkin ongelmansa on. Sen jälkeen oltiin taas hiljaa.

Olisin ihan kauheasti halunnut sanoa jotain Lesterille, mutta jostain syystä pääni löi ihan tyhjää. Jo kun näin hänen tulevan, huomasin, että jo siinä vaiheessa sydämeni alkoi hakata. Tämä on niin inhottavaa, tunnen itseni ihan idiootiksi, kun olen kai niin ihastunut häneen, että lamaannun ihan kokonaan ja aivoni tyhjenevät asioista. Ei sillä, yksi asia päässä kyllä oli ja se poukkoili ympäriinsä muuten tyhjää kalloa: "Sano sille nyt jotain! Ihan sama mitä! SANO NYT EDES JOTAIN!" En keksinyt mitään. Hetken hiljaisuuden jälkeen Lester kaivoi kännykkänsä ja alkoi räplätä sitä. Ja minä yritin edelleen kaivaa aivoistani jotain, mitä voisin sanoa hänelle. Mitään ei löytynyt.

Vaikka yritän edelleen olla ylianalysoimatta liikaa näitä miesjuttuja, niin tämä ei ollut nyt kyllä yhtään fine. Ehkä yritän lähestyä asiaa rationaalisesti ja miettiä etukäteen asioita, joista voisin puhua, jotain jota voisin kysyä tai kommentoida. Niin sitten kun olen lamaantunut hänen upeudestaan, voin löytää jotain, mistä päästä edes alkuun.

Olen muutenkin miettinyt jotenkin noita miesasioita vähän eri näkökulmasta viimeiset päivät, koska kun Vuodatuksessa on aina välillä ollut jotain ongelmia, olen päättänyt vihdoin ja viimein, että ehkä pitäisi kopioida kaikki blogitekstit myös jonnekin muualle. Joku varmaan järkyttyy kuullessaan, että  nämä kaikki ovat tällä hetkellä vain tosiaan täällä, mutta toivottavasti saan ne talteen ennen kuin Vuodatus lopullisesti kaatuu.

Jokatapauksessa. Siirsin vuoden 2009 tällä viikolla ja kun kopioin niitä manuaalisesti Wordiin, välillä tulee myös luettua niitä. Sen takia siinä varmaan kestääkin niin kauan siirtää ne kaikki. No joo, mutta siis 2009 oli se vuosi, kun ensimmäistä kertaa suutelin jonkun miehen kanssa ja kun minulla oli se "leikki-poikaystävä". En haluaisi edes laskea sitä oikeaksi suhteeksi, eikä se kai ollutkaan, mutta jonkinmoinen deittailusotku kuitenkin. Siitä ei ole mitenkään hyviä fiiliksiä, en koe että olisin oppinut siitä mitään, ja ylipäätään edelleen ajattelen, että parempi olisi ollut, jos sitäkään ei olisi tapahtunut.

En kuitenkaan muistanut, millaista hirveää paskaa minä siedin siltä mieheltä! Toisaalta huomasin sitä lukiessani, miten paljon olen päässyt eteenpäin kymmenessä vuodessa. Silloin kaikenlainen läheisyys - henkinen ja fyysinen - oli minulle niin vaikeaa, että keksin konseptin "koskemattomuusviikko", jonka esittelin sille leikki-poikaystävälleni ja pyysin, että jos hän voisi viikon ajan olla kokonaan koskematta minuun. Hän myös painosti minua seksiin, mutta minä en tuntenut yhtään minkäänlaista vetoa häntä kohtaan. Joo, voi kysyä, että miksi me sitten tapailtiin, mutta en osaa ihan vastata siihen. Toisaalta voi olla, että alunperin tunsin jotain vetoa häntä kohtaan, mutta koko seksuaalisuus oli minulle vielä kokonaan jonkun muurin takana. Kyllä minä koen olleeni aina seksuaalinen - ainakin siis itsekseni. Ja niissä 2009 vuoden teksteissäkin kun kirjoitin, miten sen miehen kanssa riideltiin jostain seksijutuista, niin mainitsin myös, että kyllä minä muista miehistä fantasioin, en vain hänestä. Joten ehkä kyse oli siitä?

Kaikesta huolimatta nyt näen, että se oli todella huono alku romanttiselle elämälleni. Hän pilkkasi sitä, että olin neitsyt, että kuinka kauan ajattelit vielä olla, kun olet noin vanhakin, ja sen lisäksi hän vihjaili siitä, että olisin aseksuaali. Ei aseksuaalisuudessakaan mitään vikaa ole, mutta kun en koe yhtään olevani aseksuaali, niin se suututti, että hän leimasi minut aseksuaaliksi vain koska en halunnut heti mennä sänkyyn hänen kanssaan tai puhua jostain seksifantasioista. Ja kun muistelen nyt sitä, mieleeni palaa niin elävästi se, miten pahalta se hänen kosketuksensa tuntui.

Lopulta toki erottiin, liian myöhään tosin ja yritin typerästi olla hänen kaverinsa vielä sen jälkeen. Senkin jälkeen, kun hän laittoi minulle messengerissä (aah, messenger oli silloin vielä juttu!) seuraavat viestit:

"Korkkasin sulta 'ensisuudelman'"
"Vai korkkasko sun isä sen?"

(19.10.2009 - Over the line)

Jotenkin autuaasti olin unohtanut nuokin kommentit ihan kokonaan. Koska tämä mieshän oli sitä mieltä, että varmasti minua on hyväksikäytetty lapsena, kun miksi muuten en muka haluaisi häntä. Tuo on vielä jotenkin poikkeuksellisen tökerösti sanottu, koska tämä mies tiesi, että isäni oli hakannut minua, mutta ei suoraan sitä, että onko hän ehkä myös hyväksikäyttänyt minua. Minä en hyväksikäyttöä muista ja koska sen mukaan mitä aiheesta tiedän, ei ole todennäköistä, että hyväksikäytön uhri tukahduttaisi tällaisia asioista mielestään - päinvastoin. Mutta kun olen puhunut isästäni, niin monet ihmiset ovat varovasti jossain vaiheessa kysyneet, että tekikö isäni minulle jotain muuta. Terapeuttinikin kysyi sitä yhdessä kohtaa, mutta siis vasta tänä vuonna, joten kai tuo minun taustani on sellainen, että osa saattaa miettiä, että onko minua hyväksikäytetty. Siitä saisi ainakin hyvän syypään siihen, miksi läheisyys on minulle niin vaikeaa, mutta toisaalta selittäähän sekin sinänsä sen saman, jos on joutunut elämään lapsuutensa väkivaltaa peläten.

Mutta tuollaista paskaa kuuntelin siltä mieheltä ja tuonkin jälkeen vielä olin valmis jatkamaan vain kavereina. Mikä ihme minua vaivasi? Ja ehkä parempi kysymys: mikä ihme sitä miestä vaivasi?!

En haluaisi ajatella häntä, enkä tuota koko juttua, mutta tietenkään en saa ajatuksiani tottelemaan. Tulee mieleen, että ehkä kaikki miehet ovat tuollaisia? Siis ihan kaikki. Lester, Korpinkynsi, Harjoittelupaikkarohmu ja kaikki muutkin miehet. Tuo olisi ihan tyhmä väite, mutta olen keksinyt ehdon, joka saa sen kaiken näyttämään mahdolliselta: jos nainen ei osaa pelata sitä parisuhdepeliä oikein, jos mies ei koe saavansa siltä naiselta oikeanlaista vuorovaikutusta, niin ennen pitkää mies katkeroituu. Ja kun mies katkeroituu, niin hänestä tulee samanlainen kuin tuostakin miehestä tuli: hän ei enää välitä, miltä naisesta tuntuu, vaan haluaa vain, että tämä tekee niin kuin hän käskee. Koska miehethän yliedustavat murha-, väkivalta- ja raiskaustilastoja, niin ehkä siinä biologisessa miehisyydessä on jotain, joka ajaa heitä siihen?

Ja kun minusta tuntuu, että en ole sitä, mitä miehet haluavat, niin mietin nyt, että tuleeko se aina olemaan sellaista? Kun jos mietin kaikkia miehiä, joiden kanssa on ollut jotain... Tuota Alfia, sitten Jaskaa ja Leeviä ja miksei osittain Thomasiakin, niin tuntuu, että heitä kaikkia ärsytti minussa jokin kovin erityinen asia, mikä tuntui herättävän heissä halun hallita, dominoida, alistaa minua. Leevi oli erityisesti hyvä esimerkki tästä, ehkä hän ei ollut niin kovin erilainen kuin Alf, koska hän oli myös kuin mustekalana käpälöimässä minua eikä osoittanut liiemmin kiinnostusta minun henkistä puoltani kohtaan. Ei häntä kiinnostanut olinko iloinen vai surullinen, kunhan hän pääsi koskemaan minua. Mutta selkeästikään hän ei ollut mikään hyypiö, koska naisiahan hänellä riitti. Joten ehkä kyse oli siitä, millainen minä olin?

Harjoittelupaikkarohmukin... Eihän hän tehnyt mitään, halasi vain silloin kun lähdin ja vähän nojaili minuun kun katsottiin leffaa, mutta vaikka toisaalta haluan ajatella sen vain jonain viattomana ja kaverillisena, niin välillä näen senkin vain osoituksena siitä, että hän on samanlainen kuin kaikki miehet. Että ehkä silloin kun hän kesällä pyysi minut keskellä yötä luokseen, niin ehkä se oli se todellinen hän: että hän ei ole ikinä nähnytkään minussa mitään muuta kuin jonkun jota voisi panna. Ja ehkä sen jälkeen hän ajatteli, että no mennään sitten typerän pitkän kaavan mukaan, jos Amia on muka noin ylisiveellinen, että ei lähde tuollaiseen rentoon ehdotukseen mukaan. Joten varmaan kaikki se, mitä me tehtiin, varmaan se kaikki oli vain yritystä saada minut sänkyyn. No, teknisestihän hän saikin minut sänkyyn, koska hänellä ei ollut sohvaa, vaan me katsottiin sitä leffaa hänen sängyllään. Ja hän ehdotti sitä. Ja kun mitään ei tapahtunut, niin sitten Harjoittelupaikkarohmu korkkasi oluen, sitten toisen, sitten kysyi, että haluatko säkin jotain, mennäänkö kauppaan hakemaan jotain. Ehkä minä olen se liian viaton, kun en tajua, että he eivät välitä minusta, miettivät vain, että ehkä tänään käyttävät naista orgasmin saamiseen oman käden sijaan.

***

"Well here's the thing. Women are born with this little hole between their legs, which every man on earth just wants to stick something into. And they are weaker than men, so they learn strategies: They deploy their minds and their sex, and they intuitively learn to humiliate."

***

Joo, Mindhunter-lainaus, mutta tuo on selkeästi jotain, mitä jotkut miehet ajattelevat. Ja minusta tuntuu, että jotkut minunkin matkalleni sattuneet miehet ovat ajatelleet minusta noin. Ja sitten se on saanut heidät vihaiseksi, minkä takia he ovat sanoneet ikäviä asioita. Sentään he eivät ole sarjamurhaajia niin kuin Mindhunterin hahmot, mutta onko se liikaa vaadittu, että naista ei yrittäisi alistaa tai nöyryyttää vain jos hän ei pysty harrastamaan seksiä juuri silloin kun mies haluaa? Tai varmaan pystyisi, koska eikö seksin onnistumisen kannalta vain sillä ole väliä, että mies haluaa? Teknisesti ottaen kun nainen voi suostua ihan hyvin seksiin, vaikka ei haluaisikaan, niin onko se sitten liikaa vaadittu häneltä?

Minä en ymmärrä, koska minä en ikinä haluaisi harrastaa seksiä jonkun kanssa, joka ei halua olla osa sitä, ja koen, että jos joku haluaa, haluaa, että toinen suostuisi vain koska itseä panettaa, niin se on todella vastenmielistä ja rehellisesti sanottuna ajattelen, että sellaisessa ihmisessä on jotain vikaa. Mutta sellaisia miehiä ilmeisesti riittää. Ehkä ne kaikki ovatkin sellaisia ja sellaiset kunnolliset miehet ovat vain myytti, jonka naiset ovat keksineet, kun ovat itse lähteneet alusta asti täysillä mukaan, eivätkä ole katkeroittaneet näitä miehiä ja siten huomanneet, mitä tapahtuu, kun miehelle sanoo "ei"?

Vähän synkeitä ajatuksia tänään. Ja minun kun piti nähdä Nania viikonloppuna, mutta tänään kun kyselin tarkemmin, että mihin aikaan ja missä, niin hän sanoi, että ai niin joo, hän on unohtanut ilmoittaa, että hänelle ei käykään, mutta marraskuun lopulla saattaisi käydä. Se harmitti, vaikka tietysti ymmärrän, kun Nan sanoi, että hän on väsynyt ja ollut vähän sairaana, niin tietenkin haluan, että hän lepää ja rauhassa parantelee itsensä. Mutta tänään ei ole ollut hyvä päivä, niin jotenkin todella odotin sitä, että pääsisin juttelemaan Nanin kanssa viikonloppuna.

Eikä Lester-jutusta tule mitään. Vihaan sitä, että ajattelen, että no sitten kun on se yhteishengaus, niin sitten voin sanoa hänelle jotain. Eli sen sijaan, että eläisin tässä hetkessä ja yrittäisin tutustua Lesteriin nyt, kun me nähdään joka viikko yliopistolla, minä vain mietin jotain hypoteettista illanviettoa, johon Lester joko tulee tai ei tule, ja jonka aikana ehkä puhutaan jotain joka ei liity yliopistoon tai töihin tai ehkä ei puhuta.

Ja miten muka edes pystyisin hänen kanssaan ikinä suhteeseen, kun en pysty edes puhumaan hänelle? Miten minä ikinä pystyisin suhteeseen kenenkään kanssa, josta välitän, koska se on aina tällaista? Mietin, että haluan vain lukea sitä dystopia-kirjaa (Oryx and Crake) ja unohtaa, että muuta maailmaa onkaan.

Vittu kun tämä uusi ulkoasukin näyttää oudolta. Paska.