Matka on ohi ja olen ihan puhki. En tullut valituksi Oxfordiin harjoitteluun. Siitä ei tullut ilmoitusta edes maanantaina vaikka olivat luvanneet, vaan vasta tiistaina. Sain tosin palautetta haastattelusta, joten ilmeisesti heillä meni ylimääräinen päivä siihen, että saivat kirjoitettua minut täysin teilaavan palautteen sähköpostiini. Se oli aika hirveää. Aloin vain itkeä ihan hillittömästi, koska se oli todella tyly. Joten ilmeisesti se minua haastatellut nainen ei ollut asiallinen ja vaikeastiluettava, vaan hän ei vain pitänyt minusta lainkaan ja päätti sen jo puhelun alkuvaiheessa. Haastattelijan antamassa palautteessa sanottiin, että he eivät voineet valita minua harjoitteluun, koska kuulostin puhelun aikana hermostuneelta (nervous), enkä osannut kertoa, mitä hyötyä minulle olisi harjoittelusta enkä kertoa, miksi he hyötyisivät siitä että valitsisivat minut. En osannut myöskään perustella, miten harjoittelupaikka hankintapuolella (procurement) olisi sopiva juuri minulle. Vinkkinä annettiin, että ennen haastattelua kannattaa miettiä valmiiksi vastauksia yleisimpiin kysymyksiin, esim. miksi minut pitäisi valita.

Siinä se oli. Tuo kattoikin aika lailla koko haastattelun, eikä siinä ollut ilmeisesti mitään positiivista mainittavaa. Ja mitä otan irti tuosta vinkistä, kun pelkästään OUP harjoittelupaikkaa varten kirjoitettavaa hakemusta (jossa perustelen juuri noita asioita) kirjoitin kolme viikkoa ja useamman version, ja pelkästään haastattelupäivänä istuin sitä edeltävät viisi tuntia paikallani ja kirjoitin vielä lisää viime hetken muistiinpanoja ylös ja yritin miettiä mitä he voisivat kysyä.

Ja puhelun aikana minusta tuntui jo, että se haastattelija oli jotenkin tympeä ihan alusta asti, mutta yritin ajatella, että ehkä hän oli vain asiallinen. Selkeästi hän ei kuitenkaan ollut. Aika paljon asennetta tyypeiltä, jotka eivät pysty kirjoittamaan edes virallisiin harjoitteluilmoituksiin virheetöntä englantia vaan tekevät ala-astelaisten tapaisia prepositiomokia (sana "interested" vaatii preposition "in"). No en tiedä. Halusin sen paikan vain niin kovasti ja tuntui että en olisi voinut tehdä mitään oikein paremminkaan ja tietysti harmittaa, että he kokivat oman parhaani olevan täysin ala-arvoinen. Yritän kuitenkin ajatella, että ehkä siellä joku niitä hakemuksia lukenut näki edes kirjallisessa ilmaisussani jotain... jotain, koska kutsuivat haastatteluun paikkaan jota en hakenut.

Ja Albaniassa oli vaikeaa. Olen vain niin väsynyt. Ärsyynnyin Nataliaan pari kertaa ja ensimmäistä kertaa sain jopa sanottua siitä hänelle. Opin samalla myös, että Natalia ei ota kritiikkiä hyvin, vaan alkaa kiukutella kuin pikkulapsi. 50 suojakertoimisesta aurinkorasvasta huolimatta paloin heti ensimmäisenä päivänä ja vieläpä pahemmin kuin koskaan. Se tosin ei ollut aurinkorasvan vika, vaan kyse oli siitä, että en tajunnut, että jalkaterät pitää myös rasvata. Rasvasin kaiken muun, jopa korvat, koska olen joskus polttanut ne, mutta jalkateriä en. Sukkien pitäminen on ollut lähes mahdotonta, samoin kenkien. Poltin myös selkäni ja olkapääni, koska ilmeisesti uinnin jälkeiset 20 minuuttia ilta-auringossa riittivät polttamaan ihon niin että nyt iho irtoaa sellaisina suikaleina. Joten kaikki vaatteet sattuivat selkään ja laukkua en voinut kantaa hihnasta olkapäällä.  Ja tämä on siis ensimmäinen päivä. Tämän lisäksi poltin myös polvet, reidet, toisen kämmenen, käsivarret, olkavarret ja otsan, vaikkakaan en kovin pahasti. Samaan aikaan jo ruskettunut Natalia vetää koko loman ihan ilman aurinkovoidetta.

Tuo ensimmäisen päivän palaminen rajoitti vähän sitä miten pystyin olemaan ulkona, joten aurinkorasvan lisäksi minun piti laittaa pitkähihainen paita vähän kuin viitaksi päälle. Muuten se olisi okei, mutta lämpöä oli n. 30 astetta ja Natalialla oli oma "kuinka ruskeaksi voin ruskettua" -projektinsa, joka esti häntä kävelemästä esimerkiksi tien varjoisalla puolella tai istumasta ravintolassa niin, että hän ei altistunut suoralle auringonpaisteelle. En ole rantaihminen, olen aina tiennyt sen ja sanoin Nataliallekin sen, mutta minun piti silti mennä palaneenakin tuntikausiksi istumaan rannalle (ja maksaa 100 lekeä = n. 80 senttiä) aurinkovarjon käytöstä, koska jonkun piti vahtia Natalian tavaroita, kun hän meni välillä uimaan.

Ja sitten kun kolmen aurinkoisen rantapäivän jälkeen tulee vihdoin se päivä, kun mennään kaupunkiin ja luostarille ja tehdään mitä minä olen odottanut, Natalia sanoo, että joo, suoritetaan se kaupunkiosio nyt pois alta. Se hänen asenteensa oli jotenkin niin ärsyttävä, kun kaikki muukin ärsytti, että sanoin siitä hänelle. Sitä edelsi bussimatka keskustaan, josta melkein myöhästyimme, koska Natalian piti seistä kauempana pysäkistä, koska hetkeksi pysähtynyt bussi peitti auringon, joten hän ei olisi voinut niiden kahden minuutin aikana ruskettua. Joten selitin Natalialle siellä kaupungissa, miltä tuntui, kun koko loma ollaan siihen mennessä tehty hänen juttujaan ja että olen oikeasti tehnyt isoja kompromisseja, jotta hän voisi nauttia niistä jutuista joita hän haluaa tehdä, mutta nyt kun on yksi minua kiinnostava asia, niin hän vain sanoo että "suoritetaan" se. Natalia oli hiljaa varmaan 30 minuuttia, jonka jälkeen hän alkoi avautua puolestaan minulle, että hän ei voi tietää noista, jos en sano, joten minun ei olisi tarvinnut tehdä mitään kompromisseja, jos en olisi halunnut. Siinä oli paljon muutakin, mutta en muista, koska se oli niin lapsellista kiukkuamista. Jos Natalia olisi sanonut tuon jotenkin rakentavasti, niin se olisi ollut helpompi ottaa vastaan, mutta kun hän vain kiukkusi. No, asia sovittiin lopulta ja siitä päästiin yli.

Seuraavana päivänä olikin siirtymä rantakaupungista Tiranaan, missä oli paljon minun juttujani. Kierreltiin siellä vähän, mutta sitten aika aikaisessa vaiheessa Natalia sitten sanoi, että jos haluat välttämättä nähdän sen kirjaston, niin suoritetaan sitten vaikka se aluksi ja mennään sitten katsomaan joitain kivanvärisiä taloja, joita Natalia oli nähnyt taksin ikkunasta. Minä sitten sanoin, että mitä jos "suoritetaan" kuitenkin ne sinun talot ensin pois alta, niin saadaan se hoidettua. Natalia suuttui, että mitä ihmettä, vittuilet mulle ihan selkeästi. Minä huomautin, että hän oli tehnyt täsmälleen saman minua loukanneen asian, josta olin sanonut edellisenä päivänä, niin jos minä sanon saman hänelle yhden kerran, miten se voi olla yhtään enempään vittuilua, kuin hänenkään puheensa. En tiedä riiteleekö Natalia ikinä, mutta ainakaan hän ei osaa tehdä sitä yhtään rakentavasti, koska kun hän sitten tuosta avautui, niin mukana olivat klassikot "sä aina" ja "et ikinä" ja "koko ajan". Kysyin häneltä, että mikä on "aina", niin hän sanoi, että no nyt ja silloin eilen. Kun kysyin, että koska sitä ennen, niin Nataliakin sanoi, että no ei koskaan. Natalia puolustautui kuitenkin sillä, että ei ollut tarkoittanut sitä tahallisena ilkeytenä, joten minun sanomani oli pahempi ja kun huomautin, että juuri se on se, mikä hänen käytöksessään niin loukkaakin: hän on todella usein vain aika ajattelematon eikä ota muiden tunteita huomioon, koska olin jo tehnyt hänelle selväksi, että noin puhuminen oli loukannut minua edellisenä päivänä, ajattelin että hän osaisi edes sen verran kontrolloida itseään, ettei tekisi sitä samaa loukkausta uudelleen.

Hetken tästä väännettiin ja kuuntelin sitä Natalian täyslaidallista ja niitä "sä aina" ja "mä oon siis sun mielestä ihan kauhee" -väitteitä, kunnes ärsyynnyin niin, että sanoin, että jos haluat riidellä, riitele edes rakentavasti. Minun ei olisi pitänyt sanoa siitä "suorittamisesta" niin äkäisesti, mutta ei hänkään sen paremmin siihen reagoinut, etenkin kun edellisenä päivänä hän oli valittanut siitä, kun en sano jostain heti. Natalia sitten jatkoi kiukuttelua ja minulla meni hermo ja sanoin, että nyt riittää, jos hänellä on minulle jotain sanottavaa, niin kuuntelen, mutta en sellaista pikkulapsen kiukuttelua. Natalia sanoi, että mennäänkö nyt vain tästä asiasta yli. Sanoin, että okei ja jatkoimme sinne Natalian värikkäille taloille ja otimme niistä kuvia. Minä laitan tunteeni pois jatkuvasti, joten se ei sinänsä ollut vaikeaa. Varmaan viiden minuutin päästä Natalia kuitenkin sanoo, että hän ei nyt vain pääse siitä heti yli. Se ärsytti, koska itse hän oli sanonut mukajalosti että mennäänkö vain asian yli ja ilmeisesti häntä kiukutti se, että minä oikeasti pystyin siihen. En kuitenkaan sanonut mitään siitä, vaan sanoin Natalialle, että se on ihan okei ja kysyin että haluaako hän ehkä istua siinä talojen lähellä hetken yksikseen ja ottaa aurinkoa, jolloin minä voisin kävellä ja katsella kaupunkia.

Olen oikeastaan tavallaan ylpeä siitä, että sain sanottua jostain, mikä oli loukannut minua ja harmittanut minua, enkä mielestäni mennyt mitenkään äärimmäisyyksiin siinä sanomisessa. Ehkä olisin voinut sanoa jotenkin ystävällisesti, mutta en tiedä miten sanotaan toiselle ystävällisesti: sinulla on ikävä asenne minulle tärkeitä asioita kohtaan. Mutta sain pidettyä puoleni, mikä on ollut minulle välillä aika vaikeaa. Ja ilmeisesti siitä ei aiheutunut mitään lopullista välirikkoa, mikä oli myös ihan jees. Saatiin Natalian kanssa sovittua asiat, kun asian annettiin rauhoittua.

Mutta olisi helpottanut, jos mukana olisi ollut joku kolmas, kuten vaikka Myy, koska silloin minun ei tarvitse aina olla se, joka sanoo, koska Natalia ja Myy kyllä sanovat, jos eivät jotain halua, joten jos he ovat molemmat mukana, todennäköisesti olen joskus jomman kumman kanssa samaa mieltä. Ja jos en ole, niin sitten tuntuu pienemmältä kompromissilta jos kolmesta kaksi haluaa ehdottomasti mennä paikkaan x.

Albania oli hyvin kuuma. Pidän kuumasta, tai niin olen luullut, mutta tuo oli vähän liikaa. Vloressa oli muutaman asteen viileämpää, mutta Tiranassa lämpö ja kosteus olivat ihan uudessa skaalassa, verrattuna mihinkään aikaisempaan. Moskovassa aikaisemmin ollessani siellä oli 33 astetta, mutta se oli ihan siedettävä, mutta Tiranan kuuma ja kostea ilma tuntui niin tukahduttavalta, että sitä oli vaikea kestää. Tänään aamulla hotellissa aamuvuorossa respassa ollut mies jutteli meidän kanssamme ja hän vihasi sitä kuumuutta myös ja selitti, että kesällä voi olla kuukausikin yli 40 astetta, välillä jopa 50 astetta suorassa auringonpaisteessa. Kuulemma silloin ei pysty edes nukkumaan, eikä tekemään oikein mitään muutakaan. Minä sain nukuttua kyllä hyvin, mutta viimeisen yön kuumuus oli Nataliallekin liikaa. Ilmastointia ei saanut pitää yöllä päällä, koska Natalian kurkku tuli kipeäksi siitä, mutta tietysti se tarkoitti sitä, että huone oli pätsi, jossa hän ei saanut nukuttua ollenkaan.

Ja muina öinä minä valvotin häntä välillä, koska puhuin unissani ja vaikka useimpien mielestä se on lähinnä huvittavaa, niin Natalian mielestä se oli pelottavaa. En tee tai sano mitään pelottavaa (kuulemma olin muunmuassa sanonut "mun pitää ottaa tuo pyyhe, kun aurinko tulee, se paistaa selkään, pitää ottaa pyyhe"), mutta kuulemma minusta näkee tai aistii, että en ole hereillä, vaikka silmäni ovat auki. Kuulemma vaikutan oudolta ja se on pelottavaa. Mutta minkä minä sille teen? Tämän matkan kuudesta yöstä puhuin viitenä yönä ilman että muistan siitä itse mitään. Sinänsä hyvä tietää, koska jos oikeasti teen tuota melkein joka yö, se voi selittää sen, miksi tarvitsen niin paljon enemmän unta kuin vaikka Natalia. Lomallahan tietysti herättiin joka aamu viimeistään kahdeksalta ja minä olin aina väsynyt.

Muutenkin jouduin olemaan erossa kaikista normaaleista rutiineistani, koska se rakentuvat paljon tietokoneen, rottien ja terapian ympärille (lomalla, muutoin yliopisto ja työ rytmittävät sitä myös), joten tuntui ihan kivalta tulla kotiin. Saan olla hetken ihan rauhassa. Tosin vain hetken, koska nyt on tulossa se uusi haastattelu potentiaaliseen harjoittelupaikkaan ja edellisen haastattelupalautteen takia olen jotakuinkin kauhuissani. Ja tämä matka jotenkin muistutti minua siitä, miten vaikeaa minun on lähteä omalta mukavuusalueeltani ja miten kuormittava joku harjoittelu olisi JOS onnistuisin ylipäätään saamaan jonkun harjoittelupaikan.

Oli Albaniassa kuitenkin paljon kivaakin, mutta ehkä siinä kestää hetken, ennen kuin muistan sen kaiken hyvän. Ihmiset olivat mukavia ja ruoka oli hyvää ja halpaa ja meri oli sinänsä kiva, vaikka se jatkuva rantailu ei ihan minun juttuni olekaan. Ehkä laitan myöhemmin kuvia. Pitää mennä vielä uudestaan halailemaan rottia, vaikka ovatkin olleet kuulemma äitini mukaan ihan rotiksi, kun hän on käynyt niitä jatkuvasti katsomassa ja ruokkimassa.