Olen ollut menossa suunnilleen tuosta edellisestä blogikirjoituksestani. Menin sen jälkeen tosiaan Natalian luokse ja Eerokin tuli. Yhdessä syötiin ensin se pizza ja otettiin vähän shampanjaa. Avauduin Thomasin jutusta molemmille, Eero ei vaikuttanut ylipäätään kovin kiinnostuneelta meidän seurasta sinä päivänä.

Sitten autettiin Nataliaa pakkaamaan, tai minä autoin. Eero istui ja katseli ja näpytteli välillä kännykkäänsä. Sitten minä jossain vaiheessa jumituin Natalian koneelle lukemaan ääneen melkein kaiken, mitä Thomas oli sen riidan aikana sanonut ja sitten tietysti myös koko tunteiden tunnustamis -höskä sen lisäksi. Jopa Eero sanoi, että aika lailla oudosti tyyppi käyttäytynyt, jos kerran ei mitään ystävyyttä enempää halunnut.

Sitten tuli illan paras kohta. Natalia sanoi, että voi sinua Amia, nyt joko jäät yöksi tai sitten lähdet taksilla kotiin, koska Natalialla oli jäänyt niistä bileistä vähän viinaa ja drinkkiaineksia, joita sitten vedettiin siinä, tai minä vedin, lähinnä. Kai jotta olisi tullut parempi fiilis, kuten jotkut kuvaavat humalaa. Eikä minulle kyllä taaskaan missään vaiheessa tunnut sellaista parempaa fiilistä, paitsi silloin kun puhallettiin saippuakuplia ympäri Natalian kämppää.

Sitten päätin, että jään yöksi, sillä en halunnut kotiin, sillä joutuisin ajattelemaan. Eero lähti kuitenkin. Ja nyt se paras kohta. Heti kun ovi oli mennyt kiinni ja Eerolle oli sanottu heipat, Natalia kääntyi minuun päin vakava ilme kasvoillaan ja sanoi, että nyt hän voi lopultakin sanoa, mitä on kelannut koko illan: oikeasti Thomas on ihan totaalinen idiootti tai muuten vain tunnevammainen tai jotain eikä sun oikeasti kannata välittää siitä. Hänhän kun tiesi, että minä en ole oikeasti koskaan seurustellut ja ylipäätään ollut läheisesti miesten kanssa ikinä koskaan, mutta tästä tiedosta huolimatta Thomas käyttäytyi sillä tavalla kuin käyttäytyi, eikä siinä oikein ollut edes mitään muuta mahdollisuutta minulla kuin tulkita tilanne väärin, sillä Thomas on yksikertaisesti käyttäytynyt joko hemmetin itsekäästi ja tehnyt vain sitä mikä hänestä tuntuu sillä hetkellä hyvältä, tai sitten hän ei osaa sen vertaa ajatella, että osaisi asettua toisen asemaan tuollaisessa tilanteessa.

En ole ollut vihainen Thomasille, en ainakaan kauheasti, mutta tuo tuntui hyvältä kuulla. Se tuli Natalialta vielä niin vakaasti ja kuin sydämen pohjasta, enkä voinut väittää siihen mitään vastaankaan, koska jos tätä kaikkea kelaa mielessä, niin sitä ei vain voi kiistää, etteikö Thomas olisi niitä merkkejä ihastuksesta näyttänyt, vaikkakin sitten ilmeisesti vahingossa ja tietämättömyyttään.

Pakattiin melkein koko yö, koska tänään alivuokralainen sai kämpän ja siinä olikin tekemistä. Oli ihan loistavaa, nauroin kauheasti ja viihdyin ja tunsin oloni tärkeäksi, koska "superpakkaajana" pystyin auttamaan Nataliaa sullomaan siihen kellarin häkkyräkomeroon mahdollisimman paljon tavaraa. Olin myös yötä tosiaan ja nukuin ihan hyvinkin, toisin kuin Thomasin luona. No, nukuin sohvalla, kuten olisi pitänyt Thomasillakin silloin, mutta en tiennyt silloin sitä, mitä nyt, joten jälkiviisaudesta ei ole mitään hyötyä nyt.

Näin unta Thomasista. Siitä, että Nanin kanssa oltiin jossain ostoskeskuksessa ja sitten Thomasin bändi esiintyi siellä. Nan halusi vain päästä tapaamaan Thomasin, mutta yritin sanoa hänelle, että sen jälkeen mitä tapahtui, en ollut oikein sillä fiiliksellä, että haluaisin tutustuttaa heitä toisiinsa. Lisäksi olisi ensimmäinen kerta, kun kohtaisimme toisemme sen jutun puimisen jälkeen.

Nukuin 4-5 tuntia, minkä jälkeen heräsin Natalian kellon soimiseen. Pakattiin vielä vähän ja sitten lähdin bussilla kotiin. Nappasin vain aamulääkkeet, minkä jälkeen lähdin heti päiväkeskukseen. Siellä olinkin sitten taas koko päivän. Sen jälkeen tuli siltä osastolaiselta naiselta viesti, että lähdetäänkö reilun puolen tunnin päästä sitten sinne poikkeukselliseen osastolaisten perjantaijuttuun. Niin ja kävin kirjastossa sitä ennen palauttamassa yhden Natalian CD:n  ja lainaamassa Edith Södergranin runokokoelmia.

No, mentiin sinne, siellä oli myös joku Thomasin tuttu nainen, puoliksi brittiläinen ja hänen kanssaan sitten juttelin paljon, koska oikeasti kaipaan englannin käyttämistä. Hengattiin jotain 7 tuntia yhdessä, mentiin sitten karaokebaariinkin. Olin koko ajan tarrautuneena siihen osastolaiseen naiseen, joka tiesi, ja jolle asia oli okei, koska olin oikeasti todella ahdistunut.

Kuitenkin juttelin Thomasille mahdollisimman normaaliin tyyliin ja heitin läppää ja kerran jouduttiin sitten ihan kaksistaankin yhteen huoneeseen, mutta onneksi vain pariksi minuutiksi, niin taitavana small talkaajana selvisin siitä ihan kunnialla. Lähdin aika aikaisin sitten kotiin, silloin kun oltiin vaihtamassa paikkaa. Silloin oli suunnilleen keskiyö ja halasin sitten tätä osastolaista naista ja muille sanoin vain heipat. Thomasin bändin toinen laulaja - en tiedä sitten tiesikö hän mitä minun ja Thomasin välillä oli tapahtunut - sitten vain taputti minua kaverilliseen tyyliin olkapäälle hyvästiksi. Käännyin lähteäkseni ja kuulin Thomasin sanovan moikka, mutta en enää kääntynyt, vaan kävelin vain pois ja kotiin.

Nukuin jotakuinkin 12 tuntia. Nyt ajattelin mennä Thomasille, vaikka ei täysmittaisia bileitä järjestäkään, eikä itse aio juoda ollenkaan, kun hänellä on huomenna menoa, kai jotkut juhlat taas. Kuitenkin sanoi, että hänen luokseen voi tulla hengailemaan ainakin siihen puoleenyöhön asti, jolloin suunnittelee menevänsä nukkumaan. Sanoin jo, että itse ainakin olen kiinnostunut tulemaan hengailemaan, jos yhtään keitään on tulossa, kun ei nähdä enää osastollakaan, eikä minulla ole parempaakaan tekemistä täksi päiväksi. Tämä siis bilekeskustelussa, johon Thomas sanoi, että jees, kiva juttu, onko muita tulossa.

Osastolainen nainen ei tule. Hän ei edes muistanut, missä vaiheessa iltaa olin lähtenyt ja sanoi, että nyt on niin paha krapula, että ei kyllä tule. Yhdelle osastolaiselle miehelle laitoin ihan yksityistä viestiä, että onko tulossa ja jos sitten Thomasin luota jatkettaisiin hänen luokseen pelaamaan pleikkaria tai wiitä, kun hän kerran aikaisemmin sanoi, että hänellä on ne molemmat.

Osastolaiselle naiselle sanoin, että ok, että hän ei tule, ja että pärjäisin yksinkin. Se oli vale. Eilinen oli kauhea päivä, aivan kauhea, en ole oikein koskaan tuntenut oloani niin yksinäiseksi niiden ihmisten seurassa. Osastolainen nainen sanoi vain, että taatusti pärjäisinkin: menihän eilinenkin niin hyvin, minun ja Thomasin välit olivat aivan kuin mitään ei olisi koskaan tapahtunutkaan. Hän varmaan uskoi todella siihen, koska minä olen hyvä olemaan jotain, mitä täytyy. Sisälläni saatan olla ahdistuskohtauksen partaalla ja valmis hyppäämään parvekkeelta alas kadulle vain jotta kipu loppuisi, mutta pystyn silti hymyilemään ja olemaan kuten ennen. Eikä kukaan huomaa eroa.

Toivon todella, että joku muu tulee, koska olisi vähän liikaa viettää iltaa kaksistaan Thomasin kanssa, vaikka toisaalta se voisi olla myös okei, koska sitten minun pitäisi kohdata tämä pelkoni sitä kahdenkeskistä kohtaamista kohtaan - kuten hänenkin, sillä hän vaikutti myös hieman kiusaantuneelta. Uskon, että voimme olla kavereita, meillä on ollut niin hyvä yhteys, kummankin mielestä, ja välillä tunteeni Thomasia kohtaan ovat olleet vain kaverilliset: esimerkiksi silloin, kun hän on ollut rikki ja hajalla ja surullinen. Ehkä kahdenkeskinen tapaaminen jopa hieman parantaisi niitä välejä ja palauttaisi asioita ennalleen, jolloin oikeasti voisimme olla kavereita.

Se osastolainen nainen, jonka näin ennen kuin mentiin eilen siihen osastolaisten juttuun, lohdutti, halasi ja juteltiin vähän asiasta. Hän sanoi, että ihan tyhmä juttu, etenkin kun hän oli jotenkin tulkinnut asian niin, että tämä iso juttu, jonka hän oli meidän välillämme nähnyt, oli näyttänyt nimenomaan alkaneen Thomasin puolelta tulleesta kiinnostuksesta. Sanoin, että sehän siinä tyhmintä olikin - minussa itsessänikin kiinnostunut oli kai ihan aluksi herännyt siksi, että Thomas vaikutti niin rehellisen ihastuneelta minuun. Mutta että olinkin ollut koko ajan, monta kuukautta, ihan väärässä.

Sitten se osastolainen nainen sanoi, että oli ihan outo sekin juttu, että Thomas oli sanonut, että oli minua ja Jaskaa miettinyt parittavansa. Sanoi, että hänelle oli tullut edellisenä päivänä mieleen, että kun Thomasilla on takana se hankala tyttöystäväjuttu, niin ehkä se on niin kipeä asia, että hän ei oikeasti uskalla myöntää omia tunteitaan minulle, koska pelkää sitä seurustelua minun kanssani ja sitä, että siitä voisi oikeasti tulla jotain.

Tuossa vaiheessa sanoin, että oikeasti, en halua kuulla enää mitään. Tuollaisella ei ole mitään väliä, tämä homma on tässä, eikä mitään tulkintoja enää tarvita. Asiasta ei tarvitse enää puhua lainkaan, koska ei ole mitään puhuttavaa. Homma oli tässä ja piste.

Hitto, nyt on taas kaksi sanoneet että eivät ole tulossa tänään. Pitäisi kai mennä suihkuun pesemään tukka, jos oikeasti aion vajaan kahden tunnin päästä olla yhtään missään. Tuntuu, että pakko päästä jonnekin, pakko tehdä jotain, tai muuten hajoan. Tänään olo on ollut ihan tyhjä, tuntuu ihan kauhealta, Natalia on poissa, osastolaisten seura saa minut vain entistä yksinäisemmäksi, eikä minulla ole kertakaikkiaan yhtään ainutta päämäärää minkään suhteen.

Näin lisäksi unta siitä, että olin shoppailemassa ja siellä olivat ne tämän vuoden Suomen huippumalli haussa -tytöt suorittamassa jotain haastetta. He olivat kaikki kauniita ja laihoja ja nuoria. Yritin ohimennen kulkea siitä vaatekaupan läpi kuin kuka tahansa, välittämättä kameroista. Osastolaiset olivat siellä ja minä vain itkin, että siellä ne olivat, ne kauniit ihmiset, tavoittelemassa sitä unelmaa, josta minä olin nyt lopultakin luopunut.

Tuntuu vain, että en kestä. Nyt kun olen joutunut päästämään irti siitä ajatuksesta, että Thomas voisi olla minulle se joku, jonka kanssa voisin oikeasti lähentyä ja saada kumppanin rinnalleni edes hetkeksi, olen taas tajunnut, miten todella yksinäinen olen. Vain kun ajattelen seuraavaa päivääkin, alan vain itkeä, koska en vain kestä tätä hemmetin kipua. Se sattuu ja sattuu ja sattuu, ihan koko ajan. Ihan kuin olisin kidutettavana jossain vihollisen vankilassa, mutta minulla ei vain ole tietoja, joista voisin luopua, ei ole mitään, mitä sanomalla voisin saada kidutuksen ja kivun loppumaan.

Tuntuu oikeasti taas siltä kuin sydän olisi särkynyt, vaikka minun ei oikeasti pitänyt olla niin kauhean ihastunut Thomasiin. No, mutta ehkä menen sinne kuitenkin kaverina ja toivon, että se ei saa häntä tuntemaan oloaan niin kiusalliseksi tai epämukavaksi, että alkaisi vältellä minua. Meillä on kuitenkin juttu kulkenut aina niin hyvin. Ehkä menen sitten sinne suihkuun ja kerään rohkeuteni ja lähden menemään.