Jostain syystä ahdistaa ihan hirveästi. Asiat on ihan hyvin, mikään ei sinänsä ole pielessä, huomenna olen päättänyt pitää vapaapäivän, jonka aikana en tee mitään työ- tai koulujuttuja. Silti tuntuu vähän kuin seinät kaatuisi päälle.

Viikko on mennyt ihan hyvin. Olen saanut gradua paljon eteenpäin ja sen lisäksi sain tehtyä latinan käännöksen valmiiksi ja ratkaisin kuudesta koodaustehtävästi onnistuneesti viisi (ja olen päättänyt,että se on tarpeeksi). Jousiammunnassa meni poikkeuksellisen hyvin - tuntuu, että olen oikeasti oppinut jotain. Ja eilen Lester-kurssikin meni ihan hyvin ja Lester jopa moikkasi minua ennen kuin minä moikkasin häntä. Historiallista. Joten ehkä hän ei kokenut ärsyttävänä ja häiritsevänä sitä meidän viime viikon keskustelua ja sitä sen jälkeen lähettämääni viestiä. Muutenkin hän vaikutti jotenkin rennommalta tunnilla ja levitteli papereitaan niin että ne melkein sekoittuivat minun levällään oleviin papereihini. Ja kun poikkeuksellisesti tehtiin tunnin aikana tehtäviä kukin ihan hiljaa itsekseen, Lester nojasi minun suuntaani ja kun minulle on jotenkin luonnollista pitää sitä luettavaa monistenippua siinä oikealla puolella ja tehtävämonistetta vasemmalla, niin kai minäkin olin hieman enemmän nojallani hänen suuntaansa kuin hänestä poispäin. Siitä tuli sellainen rauhallinen fiilis, sellainen, että mitään sen enempää ei tarvitse tapahtua, vaan on vain niin kiva tehdä niitä tehtäviä, kun hän on siinä vieressä. Toisaalta jokin minussa (vaativa puoli?) sanoo, että vitsit kun olet tyhmä, kun kelaat jotain tuollaista, mikä ei tarkoita mitään ja joka on vain sinun päässäsi - eihän tuo ollut mitään! Mutta toinen puoli sanoo, että ei sen tarvitsekaan olla mitään muuta kuin mitä se oli: lyhyt hetki, sinänsä varmaan ihan merkityksetön, mutta sellainen, josta minulle tuli hetkeksi ihan kiva fiilis. Kai se riittää?

Mitä muuta? En tiedä. Ahdistaa. Yleensä kirjoittaminen auttaa, mutta nyt pää tuntuu jotenkin tyhjältä. Ehkä olen vain väsynyt? Päätäkin särkee vähän epäilyttävästi. Hmm. Ehkä tämä ahdistus johtuu siitä, että minua ei sinänsä huvita tehdä mitään juuri nyt? Toisaalta on tylsää ja ahdistaa olla tekemättä mitään, mutta en keksi yhtään mitään, mitä kiinnostaisi tehdä. On kyllä kaikenlaista, mitä pitäisi tehdä tai mitä olin suunnitellut tekeväni vielä tänään, mutta kaikki niistä tuntuvat vastenmielisiltä. Ehkä minun ruumiini on vain jumissa ja ahdistus tulee sitä kautta? Au, au, au. Joo, joka paikka on jumissa. Mutta sen tajuaminen ei kuitenkaan poista sitä ahdistusta, niin mitä sille pitäisi tehdä?

Ehkä kokeilen uudestaan päälle sitä uutta mekkoani. Pitkän harkinnan jälkeen tilasin välikausitakin, koska minulla ei ole sellaista, vaan pelkästään kesätakki ja super-talvitakki. Sen lisäksi päätin tilata ihan nätin ja yksinkertaisen halvahkon mekon. Se näyttää kuvissa ihan kivalta, mutta kun kokeilin sitä päälleni, se näytti jopa vielä paremmalta. Tuntuu, että se sopii hyvin ihoni ja hiusteni väriin. Toisaalta, se, että koen mustan näyttävän hyvältä päälläni ei ole mikään uutinen.

Se ei ole ihan niin avoin kuin miltä se tuossa näyttää, vaan erittäin asiallinen, eikä se luo sellaista "plunge"-efektiä, jota vihaan, vaan se paljastaa vain sen ihoalueen, joka on minun mielestäni kyllä esteettinen, mutta ei eroottinen. Vaikka tuolla mekolla kuinka kumartelisi, niin kaula-aukon kautta ei ole mahdollista vilauttaa yhtään mitään, ei edes rintavakoa, mikä on äärettömän rauhoittava asia minulle, koska vihaan kaikkia vaatteita, jotka vetävät huomiota rintoihini. Tuo mekko ei kuitenkaan ole LIIAN asiallinen. Minä kun käytän usein poolokauluksisia tai yksinkertaisia pienellä, pyöreällä kaula-aukolla varustettuja hyvin vähän paljastavia paitoja, niin siihen verrattuna tuo on vähän näyttävämpi.

Joo, intouduin testaamaan sitä mekkoa ja ottamaan kuvia itsestäni ja mielestäni näytän hyvältä. Tuli ihan hyvä fiilis ja sain harhautettua itseäni pois siitä ahdistuksesta. Mutta tuohon vielä mustat farkut lisäksi ja joku pitkähihainen, niin siinä on hyvä ensemble Lesterin bändin keikalle. Toivottavasti Arrow nyt laittaisi viestiä ennen sitä ensi viikon juttua, jotta sitä puolta ei tarvitsisi stressata. Vähän mietin, että jos Arrow ei tulekaan, niin laitanko sitten viime tingassa Annille kysymyksen, että pääsisikö hän, vai menenkö yksin. Tosin, jos menen yksin, minun täytyy laittaa jotain muuta päälleni. Muuten vaikuttaa siltä, että yritän liikaa. Koska minun järkeilyni mukaan se, että menisin yksin baariin lauantai-iltana on epäsäälittävää vain jos olen pukeutunut hyvin kasuaalisti, ihan kuin olisin hetken mielijohteesta tullut vain piipahtamaan sinne rauhallisen lauantaini lomasta. Mutta jos Arrow tulee, niin sitten voin argumentoida mekkoni: että tartun mihin tahansa tekosyyhyn laittaakseni välillä jonkun mekon päälle, koska en saa sovitettua niitä normaaliin elämääni.

Hmm. Tai nyt kun mietin, niin ehkä laitan sittenkin vain jonkun ihan tavallisen t-paidan ja farkut, vaikka Arrow tulisikin. Kun en minä halua siinäkään tilanteessa näyttää siltä että yritän liikaa. Ja tiedän, että tuo mekko oli aika halpa (n. 18 euroa), mutta nyt kun mietin, niin tuntuisi pröystäilyltä laittaa taas joku uusi vaate päälle. Tai siis, siinä meidän hengauksessa muut näkivät ensimmäistä kertaa sen kivan kukkamekkoni, jonka ostin kesällä, joten onko liikaa, jos he näkevät minut taas jossain eri mekossa?

Äh, no, kello on taas paljon ja olisi varmaan hyvä mennä nukkumaan, kun univelkaa on varmaankin kertynyt jonkin verran tämän viikon kiireiden aikana.