11 PÄIVÄÄ KIRJOITUKSIIN!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

No niin. Nyt on Word asennettu, joten varmaan nyt minun täytyy sitten tehdä niin, että kirjoitan kaikki blogitekstit tällä ja laitan sen sitten nopeasti blogiini, enkä lue kirjoitusta enää läpi siinä blogitaustalla. Ei, minä en luovuta, minä olen itsepäinen siihen asti tämän asian kanssa, että blogi toimii niin kuin sen pitääkin. Eli suomeksi sanottuna teen taas koko perheen ihan hulluksi.

 

Hmm... Lisää lainauksia tämän viikon ajalta, kun en ole päässyt nettiin? Yksi äärettömän hieno lainaus on ainakin:

 

"Aksu, senkin nulikka, senkin alaikäinen muksu!"

 

NN käyttää joskus odottamattomia sanoja. Kuten tuo muksu tuossa. Ei tule heti mieleen, koska joku olisi sanonut sanan muksu viimeksi, jos tuota ei lasketa. Hmm. Mutta hän ei ole sanonut muuta erityisen mainittavaa. Hän oli sitä paitsi maanantain ja tiistain kokonaan pois, niin minun maailmani oli ihan sekaisin, kun ei päässyt nettiin, eikä nähnyt edes NN:ää koulussa.

 

Veljekset NN ja Mitch aiheuttavat minulle rutkasti päänvaivaa. NN pitää nykyisin hiuksia myös auki, joten he näyttävät vielä enemmän samalta. Viime aikoina minä olen yhä useammin sekoittanut heidät keskenään ja se on jotenkin hyvin epämiellyttävää. Yleensä sekoitan sen niin päin, että luulen Mitchiä NN:ksi, mutta olen onnistunut siinä toisinkin päin. Se oli aika järkyttävää. Katsoin vain hajamielisesti, että joo, tuossa se Mitch istuu, siinä missä normaalistikin, ja katselin sitä istuvaa ihmistä sillä lailla etäisen hajamielisesti. Sitten kun tämä tyyppi katsoi yhtäkkiä takaisin minuun, minä pelästyin puolikuoliaaksi, kun tajusin, että se olikin NN eikä Mitch.

 

Mutta heissä ei kuitenkaan ole niin paljon samaa, mitä minä aikaisemmin ajattelin. Heidän suhteensa ei voi erehtyä (minä ainakaan), jos kyseessä ei ole sohvalla/penkillä istuminen tai käytävällä käveleminen. He kävelevät täsmälleen samalla tavalla. Ja sitten kun heidän peräänsä katsoo tarkistaakseen, kumpi se oli, joka käveli ohi, siinä menee henki ja terveys, kun yrittää tunnistaa heitä. Ja Mitch käyttää nykyisin NN:n nahkatakkia. Sitä kivaa ja nitisevää nahkatakkia. Miten NN on ikimaailmassa voinut antaa sen veljelleen. Yh.

 

Ja NN:n tunnistaa siitä juurikasvusta. Mitch värjäsi tukkansa juuri pari viikkoa sitten aika lailla täsmälleen sillä värillä, mitä NN ennen. NN ei ole värjännyt tukkaansa ilmeisesti joskus kevättalven jälkeen ja hänen oma värinsä alkaa näkyä jo aika paljon. Muutenkin se musta väri on jotenkin haalistunut (?) ja hänen hiuksensa näyttävät hieman ruskeammilta kuin ennen. Ja huonokuntoisemmilta myös. Ne hapsottavat latvoista. Höh. Hänen pikkuveljensä hiukset ovat puolestaan sellaiset ylihienot, yhtä pitkät ja hyväkuntoiset ja samalla lailla suhteellisen tikkusuorat, mitä NN:lläkin.

 

Ei sillä, oli se NN:n poninhäntäkampauskin siisti, mutta minä tykkään enemmän siitä, kun hänellä on hiukset auki. Toisaalta siinä on sitten se huono puoli, että minulla on ajoittain vähän vaikeuksia saada silmiäni irti hänestä. Tai sitten vaikka saisinkin, katse pongahtaa melkein heti takaisin. Hän ei kyllä vaikuta kauheasti siltä, että se haittaisi, mutta mistäs minä sitä varmasti tietäisin.

 

Minulla on ollut viime aikoina taas etenkin luokkakuvan ilmestymisen jälkeen (ja luokkakuva oli täydellinen katastrofi, ihan virallisestikin, kuva oli kauhean sinisensävyinen (ja minun mustat vaatteeni näyttivät sinisiltä!!!) ja lisäksi minulla oli silmät puoliksi kiinni, ei kokonaan, vaan niin puoliksi, että näytän ihan ufolta. Ja tukka on huonosti.) ollut taas vielä entistäkin enemmän se tunne, että minua nolottaa se, että NN:n todennäköisesti tietää, että minä pidän hänestä. Se nolottaa minua siksi, koska koen, että hän on sellainen tajuttoman hyvännäköinen (ei ehkä ihan komean mittapuihin sopiva, mutta silti hyvännäköinen), mutta minä olen tällainen rumilus.

 

Rumien ihmisten kuuluisi pitää rumista ihmisistä, kauniit ihmiset pitävät kauniista ihmisistä. Se on luonnon laki, kaikki, jotka eivät tätä ymmärrä, ovat vain jotenkin säälittäviä kuvitellessaan, että se paremmannäköinen osapuoli voisi mitenkään ottaa vastaan sitä pitämistä, koska se tulee vääränlaiselta henkilöltä.

 

Sitten kuitenkin yritän selittää itselleni, että NN ei voi pitää minua ainakaan kokonaan epäkelpona ja kuvottavana ihmisenä, koska ykkösellä (ja kakkosen syksylläkin) minä olin oikeastaan meidän luokastamme se henkilö, johon hän suhtautui kaikkein positiivisimmin. Ja ykkösellä hän istui vieressäni melkein joka paikassa ja hänestä näytti olevan ihan kiva tehdä jotain englannin/ruotsin paritöitä kanssani. Eikö se sitten tarkoittaisi, että hän ei nykyisin voisi yhtäkkiä vihata minua ja pitää ihan kuvottavana? Tai siis, näytän suunnilleen samalta, enkä ole mitenkään kauheasti muuttunut, joten ei olisi loogista, että hän yhtäkkiä inhoaisi minua, eihän?

 

Tjaa, on sittenkin vielä joku lainaus, jonka haluan tähän laittaa:

 

"...Mutta tuota vihaisennäköistä nuortamiestä minä en kyllä tunne."

 

Tuo oli minun äitini kommentti NN:stä, kun minä tenttasin häneltä luokkalaisiani luokkakuvasta (vaikka kuvassa NN:llä on minun mielestäni ihan neutraali ilme). Joo, se tuntuu joskus hieman epämiellyttävältä katsoa NN:ään, koska hänen perusilmeensä on oikeasti sellainen hieman kärttyisä. Se ei ole enää niin avoimen vihamielinen, mitä ykkösellä, mutta aivan tarpeeksi negatiivinen silti. Sitten joskus, kun erehtyy katsomaan häneen, kun hänellä on se perusvihainen ilme päällä, niin siihen ei voi olla reagoimatta varautuneesti.

 

Sitten on kuitenkin se suhteellisen harvinainen hymy. Se ihana maailmaamullistava puolivirnistävä hymy. *huokaus* Hän ei hymyile suunnilleen ikinä muille ihmisille, vaan useimmiten itsekseen, kun jotain hauskaa tapahtuu. Hän ei ikinä hymyile missään kuvissa, vain ja ainoastaan joskus harvoin, kun suunnilleen kukaan ei huomaa sitä.

 

Tänään minä ja neiti Ann ja Mill pidimme englannin puhekurssilla esitelmän Australiasta. Olen huomannut oudon seikan itsestäni. Keväällä puhe-esitykset eivät haitanneet minua, eivätkä saaneet minua erityisen hermostuneeksi. Nyt kuitenkin syksyllä ne saavat minut ihan ylihermostuneeksi ja takeltelemaan sanoissani. Tänäänkin änkytin törkeän pahasti kesken Australia-tekstin ja sitten punastuin ja yritin tyynnytellä itseäni ja lukea tekstin mahdollisimman nopeasti läpi. Todellinen katastrofi. Jos minun pitää lukea omalta paikaltani koko luokalle, niin se onnistuu ihan täydellisesti, mutta kun se sama pitää tehdä luokan edessä, siitä tuleekin yhtäkkiä ihan mahdoton tehtävä. Kiva sitten, kun olisin halunnut (taas kerran) tehdä vaikutuksen ihmisiin (=NN:ään) tyyneydelläni, änkytin helpoissa sanoissa eikä minulla ole aavistustakaan, mitä edes luin.

 

Toisaalta, NN:ään olisikin kai aika vaikea tehdä vaikutusta tyyneydellä ja itsevarmuudella, kun hän itse on tyyneyden ja itsevarmuuden perikuva. Tai ainakin paremmin kuin minä. Hän punastuu hieman joskus esitelmien aikana, mutta ei ole koskaan niin avoimen hermostunut, mitä minä joskus. Mutta kai me kaksi edustamme kuitenkin meidän luokastamme vieläkin selviten sitä itsenäisyyttä ja olemista muiden ihmisten vaikutuksen tavoittamattomissa. NN:llä on jenginsä, mutta nykyisin hän on taas ottanut itselleen paljon enemmän omaa yksinäistä tilaa mitä ihan alkusyksystä. Ja minä olen yhtä erakko kuin aina ennenkin. Okei, en ihan, mutta melkein.

 

Olen koulun alkamisen jälkeen taas erakoitunut ja hiljentynyt hieman siitä koulunalun huippuaktiivisuudesta, mutta koen silti, että olen yhä aktiivisempi ja sosiaalisempi kuin viime vuonna. Ihmiset puhuvat minulle enemmän ja englannin keskustelukurssilla minusta on kiva työskennellä neiti Milin ja Annin kanssa. Neiti Mil on toinen niistä lukion kahdesta ihmisestä, joka on minun asteikollanikin kaunis. Hän on kivakin ja hän huomio minut keskimääräistä paljon useammin.

 

Mitähän vielä kertomisen arvoista? Kai voisi tunkea taas jotain lainauksia, kun niitä on tullut hieman mieleen taas.

 

Neiti AK: (tuttuun tapaansa voimakkaalla ja kuuluvalla äänellä keskellä koulun käytävää) [keskustelua homoseksuaalisuudesta] "Mulla ei siis oo mitään niitä vastaan, mutta mä en voi vaan tajuta, miten joku mies voi haluta [paikkaan x] jonkun toisen miehen –"

AK:n kaverit: "Okei, okei, okei, rauhotu taas vähän!"

 

---

 

Herra MaP: *napsuttelee BMW:nsä avaimen avausnappulaa*

Yhteiskuntaopin opettaja: "Mikä tuo ääni on? Onko herra MaPilla siellä sellaiset espanjalaiset... Mitkä ne on? Sellaiset, minkä kanssa tanssitaan flamencoa?"

Herra MaP: "Ei oo, mä vaan yritän tehdä kaikki muut hulluiksi."

Neiti R: "No voi sehän on kiva!"

 

---

 

Yhteiskuntaopin opettaja: "Ja mitä mieltä te olette, pitäisikö 16-vuotialle tai sitäkin nuoremmille antaa äänioikeus kunnallisvaaleissa?"

Neiti AL: "No ei todellakaan. Yhteiskuntaoppiakin on ensimmäisen kerran vasta ysillä, niin sitä nuoremmat ei tajua YHTÄÄN MITÄÄN MISTÄÄN!"

 

---

 

-Matikantunnilla-

 

Jumpula: (Hautajaismarssisävyllä ja nopeudella) "Maa on niin kaunis... Ei tää lähde näin alhaalta."

 

-Myöhemmin-

 

Matikanopettaja: *selittää asiaa ja kirjoittaa taululle*

Jumpula: (ylikorkealla äänellä) "Oi kuusipuu, oi kuusipuu!"

 

***

 

Ai niin ja vielä ilmoitusluontoinen asia, joka järkyttää taatusti koko maapalloa: Herra Friikki sai ajokortin. En pysynyt laskuissa mukana miten mones kerta se oli, mutta joko viides, kuudes tai seitsemäs kerta. Toisaalta pystyn hyvin ymmärtämään sen, kun tiedän, miten mahdotonta herra Friikille oli oppia niitä tanssiaskelia wanhoissa. Ehkäpä se onkin niin, että tanssimisessa ja autolla ajamisessa on jotain samaa?

 

Ainakin nyt kun mietin, niin ne, jotka tanssivat huonosti ja oppivat tanssit älyttömän hitaasti, olivat juuri niitä, jotka reputtivat ajokokeissa. Eivät teoriassa, mutta sitten käytännön kokeessa... Hyvin mielenkiintoista, pitää varmaan kehittää tästä joku oma kaava taas. Tykkään kaavoista. Edelleen. (Mutta en siitä, miltä tämä blogini nykyään näyttää, vieläkään. Murh.)