Amia: *laskee viime kevään YO-kokeen* 5 pistettä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

***

 

En käsitä. Minä en vain käsitä. Minä ajattelin osaavani, mutta sitten olin söhlännyt kaikissa yliyksinkertaisissa jutuissa. 6 jaettuna 3:lla olikin 3 ja plussat ja miinukset oli hypelleet vähän jokaisessa laskussa. En osannut muodostaa vektorin parametrimuotoakaan.

 

Olen kerrannut kuin hullu koko päivän, mutta silti tuntuu, että en minä osaa yhtään mitään! En osaa derivoida enkä integroida. Jos en koe ihmeellistä valaistumista yön aikana, niin huominen koe menee ihan surkeasti. Ja jos se menee ihan surkeasti, minä en pääse edes ylioppilaaksi! Sen täytyy mennä läpi, sen on ihan pakko mennä läpi, mutta mitä jos ei se mene? Mitä jos se ei mene ja minä reputan? En saa valkolakkia, katson, miten kaikki muut pääsevät ylioppilaiksi, mutta minä joudun häpeissäni jäämään pois.

 

En osaa integroida enkä derivoida. En osaa, en osaa, en osaa. Sitten huomenna kun saan sen kaamean kokeen eteeni, taatusti pillahdan itkuun. Kaikki ajattelevat, että olen jotenkin vähän idiootti, kun alan itkeä, kun en osaa. Kaikki muut kuitenkin osaa. Ja sitten siellä on kuitenkin niin, että jos tuleekin joku lasku, jonka minä osaisin, niin sitten siinä on joku, että pitää määrittää joku vakio tai jotain. Ja sitten minä en osaa.

 

Oikeastaan jokaisessa muussa aineessa pärjää edes jotenkin jaarittelulla. Sen minä osaan aika hyvin. Varmaan olette täälläkin huomanneet, että jauhan välillä tyhjästä vaikka miten pitkään, mutta silti se melkein vaikuttaa siltä kuin siinä olisi jotain todella tähdellistä sanottavaa. Siitä on apua reaaliaineissakin. Jaarittelee vain jotain siitä vähästä mitä tietää.

 

Mutta matikassa se ei toimi. Niin kuin pianonsoitonopettajani sanoi kerran, reaalivastauksissa sinne päinkin oleva teksti voi saada ihan kivoja pisteitä. Mutta pianossa ei ole oikotietä onneen. Ei riitä, että osaa biisistä jonkun kohdan, mutta muita ei. Siinä ei jaarittelulla pärjää, vaan se täytyy yksinkertaisesti osata. Sama on matikan kanssa. Se on ihan kiehtova aina, mutta se on siitä kinkkinen, että minä en pysty jaarittelemaan itseäni kirjoituksista läpi. Minun täytyy vain laskea. Ja jos en osaa, niin zero points, kiitti moi.

 

Sen ainakin lupaan, että tarkistan ne laskut. Minä olen aina liian kärsimätön, mutta nyt en aio riskeerata koko valkolakkia idioottimaisen kärsimättömyyteni takia. Tarkistan laskut vaikka miljoonaan kertaan, että saan edes ne helpot oikein ja raavin mahdollisimman paljon pisteitä kasaan, että saisin edes sen A:n.

 

Tämä on myös mielenkiintoista matikassa. Se on melkein kuin koko elämäni pienoiskoossa. On asioita, joista tykkään ja joista ajattelen, että olen niissä ihan hyvä, mutta kun niihin lisää jotain, niin sitten olen ihan hämilläni, enkä tiedä mitä tehdä. Ja sitten on niitä asioita, joita en vain osaa yhtään. Sitten epätoivo valtaa alaa. Sitä kyynelmäärää, jonka olen matikan takia lukiossa vuodattanut, voisi verrata varmaan melkein mihin tahansa muuhun yksittäiseen seikkaan. Minä tulen välillä niin epätoivoiseksi matikan suhteen, että pillahdan vain itkuun melkein missä tahansa paikassa. Mutta sitten, kun olen itkeskellyt tarpeeksi, kokoan itseni, ja olen tyylillä: ”Hitto vieköön, minähän lasken sen laskun vaikka siihen menisi koko yö! Katotaanpas sitä uudestaan...”

 

Ja ehdin minä vielä vähän kerrata. Ja onhan tämä eri tilanne laskea mentaliteelillä ”jokohan se on läpi” istuen koneella ja jutellen mesessä, kuin sitten varsinaisessa tilaisuudessa.

 

Nyt on taas rauhallisempi olo. Ei panikointi auta yhtään mitään. Otan vain iisisti, kertaan niin paljon kuin jaksan ja sitten aamulla menen kokeeseen ja yritän vaikka jokaista tehtävää ties miten monta kertaa ennen kuin luovutan niiden suhteen. Ja jos saan tehtävän kokonaan laskettua, tarkistan sen useaan kertaan, ettei siellä ole pikkuvirheitä. Onhan minun kurssien keskiarvonikin 7, niin kai minä nyt kaiken järjen mukaan edes läpi pääsisin. Ja on minuakin huonompia laskijoita. Jos minä reputan matikassa, niin on todennäköistä, että joku muukin reputtaa, enkä ole yksin. Ja sainhan jo maantiedosta E:n ja äidinkielestä ja englannista on mahdollisuudet jopa L:ään, niin saisi ainakin korvaavia pisteitä.

 

Mutta otan iisisti. Teen parhaani. Eikö sanota, että kun tekee parhaansa, se riittää?