Joulu nyt meni miten meni, aika perus, pari kertaa meni hermo täysin kotona, mutta en ihan järjettömästi ahdistunut. Veli on todella hyvässä kunnossa! Melkein paremmassa kuin olen ikinä nähnyt! Hänellä on nyt Citalopram ja Tenox -lääkitykset ja uskon, että se on todella auttanut. Oudointa oli tosiaan nähdä, että paitsi että hän on palautunut entiselleen, niin hän ei ole täysin entisellään, vaan hänessä on pikkuisia seikkoja, jotka saivat mielen todella hyväksi.

Ensimmäistä kertaa elämäni aikana nyt jouluna näin hänellä kynnet, siis sellaiset, että ne ovat niin pitkät, että niissä on se valkoinen pää. Veljeni on aina pureskellut kynsiään, pakkomielteisesti, vaikka miten on kielletty, enkä tosiaan ikinä ole nähnyt hänellä kunnollisia kynsiä. En muista, että niitä olisi koskaan edes leikattu, kun hän on vain pureskellut ne aina! Lisäksi kun käytiin haudalla jouluaattona, veljeni käveli itsekseen ja paahtoi menemään ihan hirveää vauhtia! Häntä on saanut suunnilleen taluttaa eteenpäin hitaasti kuin täi tervassa viimeiset kymmenen vuotta suunnilleen, koska hänen on ollut vaikea kävellä ja äiti on sitten pitänyt tätä kädestä ja auttanut etenemään hiljaa. Mutta nyt ei, veli paahtoi tosiaan menemään kovaa vauhtia, eikä tarvinnut tukea tai mitään!

Palasin kotiin heti joulupäivänä ja oli jo korkea aikakin. Olen hieman ollut huonovointinen fyysisesti kotona. Poikkeuksellisesti olen syönyt ruokaa, niin sen jälkeen vatsani on olluti ihan järkyttävän kipeä ja on varmaan jotain kymmenen kertaa päivässä käynyt aina mielessä että ei hitto kun on edelleen niin huono olo, että tuntuu kuin pidättelisi oksennusta ja lisäksi vatsa on tuntunut olevan liekeissä. Hieman mietin, että pitäisikö sitä syödä vähän enemmän ja jotain terveellistä, mutta minulla vain ei ole lainkaan nälkä. Lisäksi kun sain uuden kameran joululahjaksi ja näpsin kuvia itsestäni, tajusin taas, että olen kesästä lihonut tosiaan sen melkein kymmenen kiloa. En vain näe sitä itsessäni, niin se tulee välillä täydellisenä yllätyksenä, että olenko noin läski.

Näin eilen Jaskaakin. Yllättäen hän sanoi puhuneensa veljensä kanssa minusta ja tajunneensa, että se Leevi-juttu oli todella vaivannut häntä ja häntä vaivasi edelleen se, miten järkyttynyt olin ja edelleen olen siitä, että Leevi ja Alisa seurustelevat. Lisäksi Jaska sanoi, että hän oli tajunnut myös, että pikkuhiljaa hän on alkanut haluta yhä enemmän ja enemmän meidän suhteelta. Sanoi kuitenkin, että meidän välinen luottamus on hieman kyseenalainen tällä hetkellä, mutta puhuttiinkin, että varmaan se on vain asia, joka paranee sitten pikkuhiljaa, nyt etenkin kun Leevi on poissa kuvioista. Mutta tavallaan Jaska siis sanoi, että haluaisi oikeastaan aloittaa kanssa Oikean Virallisen ja Vakavan Seurustelusuhteen. Käytännössä se on suunnilleen sitä mitä minäkin olen miettinyt, mutta teoriassa se todella ahdistaa minua.

Tai siis, tykkään vapaudestani, täälläkin olen siitä puhunut todella paljon. Lisäksi mielessä on se, että Jaska ei ole Thomas ja vaikka se voisi olla hyväkin juttu, niin olen kai vain skeptinen sen suhteen, että juttu toimisi. Lisäksi vaikka todella viihdyn Jaskan seurassa, vaikka monesti puhunkin asiasta hieman... vähättelevään sävyyn, mutta se johtuu osittain siitä, että en vain osaa listata konkreettisia asioita, joilla voisin perustella tätä minun ja Jaskan välistä yhteistä juttua. Meissä on paljon eroja ja todella merkittäviäkin, mutta silti Jaskan kanssa on helpoin olla yhdessä, ei tarvitse koko ajan sanoa mitään ja jos haluaakin sanoa, niin Jaskalle on helppo puhua. Lisäksi hän pitää joistain asioista minussa, joista itse olen TODELLA itsekriittinen, niin itsekriittinen, että en voisi kuvitella sanovani niitä asioita ääneenkään. Mutta tuntuu hyvältä olla pidetty joistain syistä, jotka itse näen välttämättömänä pahana.

Puhuttiin paljon aiheesta eilen, kun menin hänen luokseen ja vaikka mitään päätöstä ei tehty, asiasta tosiaan keskusteltiin. Yritin selittää Jaskalle sitäkin, miten en kauheasti kai saa ihmisiä tuntemaan oloaan välitetyiksi. Se on ollut aina ongelma. Ihmiset, jotka ovat todella tärkeitä minulle, eivät vain oikeasti tiedä sitä. Ainut asia, jota Jaskallekin olen vähän väliä viimeisten viikkojen aikana sanonut, on: "Sä olet ihan kiva." En vain tiedä, mitä muuta sanoisin, kun pelkään kai että jos paljastan jonkun olevan tärkeä minulle, samalla paljastan, että siinä on sitten keino satuttaa minua. Lisäksi on todella perseestä välittää toisesta ihmisestä enemmän kuin tämä välittää sinusta.

Huolimatta välirikosta, olen kuitenkin ollut Leevin kanssakin hieman tekemisissä. Kosketinsoittimen häneltä ostin ja ollaan bileiden tapauksessa keskusteltu, että kummat saa oikeuden mennä sinne, ettei turhaan törmätä missään. Perjantaina oli viimeinen päivä päiväkeskuksella ja yllättäen sekä Alisa että Leevi olivat siellä. Näin heidän pyöränsä ulkona ja ahdistuin heti. Istuin sitten sen uuden läheisehkön osastolaisen kanssa samaan pöytään ja siinä oli joitain muitakin. Sanoin, että minua ahdisti todella paljon. Pari minuuttia istuin siinä hiljaa, sitten ilman mitään varoitusta vain pillahdin itkuun. Otin rauhoittavankin, mutta en voinut tehdä muuta kuin vain olla paikallani ja itkeä.

Ihmiset olivat huolissaan, sanoivat, että eivät ole koskaan nähneet minun itkevän ja että he olisivat siinä, jos haluaisin puhua jostain. Monet ohjaajatkin kysyivät, että oliko jotain tapahtunut, mutta en oikein osannut sanoa mitään, kun eihän ollut tapahtunut mitään oikeaa, jolla reagointiani voisi perustella, enkä oikein voinut kaikkien kuullen kertoa sitä oikeaa syytä muutenkaan.

Lopulta sitten yksi ohjaajista sanoi, että mennään tuonne juttelemaan kaksistaan. Hän oli ollut mukanani lääkärillä edellisenä päivänä laatimassa kuntoutussuunnitelmaa, kun kerran sairauslomaa tulee vuosi täyteen ja täytyy nyt sitten hakea kuntoutustukea / määräaikaiseläkettä. Siellä lääkärin vastaanotollakin itkin ja täytin typerän BDI-testin ja sain ihan huippumäärän pisteitä. Olivat huolissaan, sekä lääkäri että se ohjaaja. Lääkäri miettikin, että jos tilanne on noin paha, niin voitaisiin lisätä minulle yksi lääke, jos se auttaisi vähän edes. Se aloitetaan joskus tammikuun puolella koska nyt pitää sitten pudottaa pois yhtä toista lääkettä.

Niin, mutta Leevin kanssa vaihdettiin muutamia sanoja tästä välirikostakin, kun Leevi kysyi perjantain jälkeen, että mikä minua oikeastaan hajottaa tässä tilanteessa. Yritin sitten selittää ja Leevi sitten sanoi, että hän on ollut kyllä oikeasti tosi kusipää, mutta että hänellä oli oikeasti tunteita meitä molempia kohtaan, sekä minua, että Alisaa. Lisäksi hän sanoi, että oli tosiaan ihan tosissaan luullut, että olin tarkoittanut, että ota Alisa, älä minua, ja kysyi vielä, että mitä muutakaan hän olisi voinut tehdä tilanteessa, jossa minä epäröin suhteen aloittamista hänen kanssaan. Hän sanoi lisäksi, että kai oli yrittänyt suojella itseäänkin, koska oli pelännyt, että minä vain jätän hänet.

Hulluinta on, että hän sanoi tuon sen jälkeen, kun hän ja Alisa olivat Facebookissa julkisesti ilmoittaneet seurustelevansa. Sanoinkin Leeville, että oli miten oli, hän on nyt yhdessä Alisan kanssa, he ovat yhdessä, seurustelevat virallisesti, joten ei ole yhtään mitään puhuttavaa hänen kanssaan tästä aiheesta enää. Mietin, että olisin kai saanut hänet taas, jos olisin yrittänyt, mikä tuntuu hieman kurjalta Alisaa ajatellen. Toisaalta Alisa ei ole oikein edes pahoitellut ja poistin hänet Facebook-kavereistanikin. Leeviä en, koska se ei vain tuntunut joltain, mitä halusin tehdä. Lisäksi on vielä vähän bisneksiä hänen kanssaan, koska häneltä ostamani soitin ärsyttää minua niin paljon, etten voi sillä soittaa, koska koskettimet pitävät ihan järjettömän kovaa "fläp fläp fläp fläp" -ääntä, kun ne ponnahtavat takaisin ylös. Se niiden naputus on melkein yhtä voimakasta kuin se itse ääni, melodia, joka koskettimista kuuluukin lähteä, joten nyt selvitän tilannetta ja mahdollisesti palautan koko soittimen.

Mutta tosiaan, hieman minua ahdistaa ajatus, että Jaskan kanssa virallisesti seurusteltaisiin ja kerrottaisiin kaikille, koska yhtään kukaan ei ole rohkaissut meidän välille mitään. Jaskan kanssa on vain hyvä olla ja se tuntuu tässä tilanteessa hyvältä. Lisäksi avoimemmassa suhteessa toista mahdollisesti satuttaa helpommin ja Jaska sanoi, että häntä ahdistavat ne kaikki ääneen lausumattomat odotukset, joita häneen kohdistuu, koska tämä ei tosiaan ole virallisesti "oikea" suhde, joten hänestä tuntuu tyhmältä, että häneltä kuitenkin vaaditaan suunnilleen samaa kuin jos hän olisi oikeassa suhteessa. Sanoi, että tässä tilanteessa tuntuu yhdistyvän kaikki huonot puolet: toisaalta ei olla luvattu toisillemme oikein mitään meidän jutun suhteen, mutta silti ollaan sovittu, että muita ei tapailla tai treffailla tai edes suudella, mutta toisaalta molemmilla on ollut jonkinlaista flirttiä muiden kanssa, jota ei oikein ole kovin perusteltua kieltääkään, koska ei olla siinä asemassa toistemme suhteen. Silti tämä toiminta lisää epäluottamusta toiseen, joten tilanne on hankala.

Puhuttiin, että katsotaan jonkin aikaa, paraneeko tämä luottamustilanne kummankin suhteen nyt tulevan kuukauden tai parin aikana, minkä jälkeen Jaska ainakin sanoi, että haluaisi jo virallistaa tämän meidän välisen suhteen, koska me ei olla oltu "vain kavereita" enää vähään aikaan.

Niin joo, oli bileet viikonloppuna Jaskan luona, joillain oli "kasvia" mukana ja Jaska, jolle asia oli joskus hieman ongelma ja joka koki kannabispsykoosin, halusi silti polttaa vähän. Olin huolissani ja yritin estää häntä, mutta eipä siitä sitten tullut mitään, kun Jaska halusi. Pidin sitä epäviisaana ja murjotin hieman ja Jaska sitten hieman pöllyissä tuli kiehnäämään ja kyselemään, että en kai ollut ihan kauhean vihainen. Sanoin, että olin vain huolissani, että tälle sattuisi jotain. Sitten kun käärivät taas jointin, niin minä kysyin tältä tyypiltä, joka sen oli ostanut, että saanko minäkin parit henkoset. Siitä Jaska sitten melkein kilahti ja yritti sanoa, että et kyllä anna Amialle yhtään, sitten tilanne oli kääntynyt päinvastoin ja Jaska oli se, joka oli huolissaan minusta. Se oli tarkoituksenikin, enkä kokenut, että niistä parista - elämäni ensimmäisistä - henkosista olisin oikein mitään saanut irti. Pää vain rupesi käymään hitaammin ja ajatuksia oli hankala saada päästä ulos.

Sitten juteltiin pienemmällä porukalla, kun suurin osa oli lähtenyt, meitä oli enää neljä: minä, Jaska ja kaksi muuta miestä. Jostain syystä tämä yksi mies halusi pussata Jaskaa (oli ainoa, joka ei ollut polttanut) ja Jaska vielä suostuikin. Sitten tämä sama mies halusi pussata minuakin, mihin Jaska sitten älähti että hei kuules kuules kuules nyt... mutta minkä jälkeen yritti pelastaa tätä meidän epävirallista hieman salaisuutta muistuttavaa juttua paljastumasta sönköttämällä jotain, että ollaan hänen kanssaan niin hyviä kavereita, että tulee jotenkin automaattisesti jonkinlainen reaktio kun joku mies minua lähestyy, tms. Enkä kyllä halunnutkaan tuota tyyppiä pussata, enkä muutenkaan ehkä olisi, joten sanoin, että ehkä ei tänään.

Muut sitten lopulta lähtivät ja Jaska itki, kuulemma ensimmäistä kertaa suunnilleen vuoteen. Selitti, miten hän jotenkin tajuaa asioita paljon paremmin pilvessä kuin normaalisti. Kun juteltiin tästä meidän jutusta ja minä sanoin sitten sen, että Jaska oli se, joka laittoi poikki, Jaska oli se, joka laittoi meidän välitkin sitten poikki, keskittyi vain peliinsä ja sanoi haluavansa olla rauhassa, ja kysyin sitten häneltä, että mitä muuta olisin voinut tehdä kuin hengata enemmän Leevin ja Alisan kanssa. Jaska sanoi sitten, että nyt oikeastaan tajuaa minua ja käytöstäni paljon paremmin kuin kertaakaan aikaisemmin.

En todellakaan haluaisi myöntää sitä, mutta ikävä kyllä minun oli pakko olla samaa mieltä siitä, että Jaska todella kävi enemmän järkeen pilvessä kuin ihan selvinpäin. Hän puhui enemmän, kyseli muilta asioita ja tosiaan kun me juteltiin, pystyttiin puhumaan paremmin asioita, koska hän tajusi jotenkin enemmän.

Kyllä minäkin olen nyt pikkuhiljaa tajunnut vaihteeksi jotain asioita. Ensinnäkin sen, mitä sekä Leevi että Jaska ovat sanoneet: heitä oikeasti hajotti se, että olin läheinen kummankin kanssa. He eivät sitä sanoneet, kuulemma eivät kokeneet, että heillä oli oikeutta sanoa sitä, vaatia minulta jotain tiettyä käytöstä, joten olivat kuin se ei haittaisi yhtään. Vaikka luulisi, että olisin sen tajunnut, kun kai nyt kuka tahansa järkevä ihminen sen tajuaisi, mutta en vain tajunnut sitä ennen kuin nyt. Molemmat miehet tuntuivat tykkäävän kolmistaan käpälöinnistä ja välillä puhuivatkin jotain, että oli jotenkin poikkeuksellisen kiihottavaa, kun se toinen mies oli siinä läsnä myös, mutta molemmilla oli hieman rapissut luottamus minua kohtaan. Siitä on jotenkin kurja fiilis, etenkin kun se olisi kyllä pitänyt tajuta ihan itse, mutta en vain jotenkin tajunnut, vaikka minulle on pari ulkopuolista asiasta kyllä sanonutkin vielä.

Leeviä olen hieman miettinyt ja sitä, onko minulla enemmän tunteita häntä vai Jaskaa kohtaan. Kuitenkin olen kai liian rationaalinen ihminen. Haluaisin sen listan, kylmiä faktoja. Totta puhuen niitä kylmiä faktoja on ehkä enemmän Leevin puolesta, mutta jotenkin se tunteeni hänestä eivät vastaa niitä faktoja. Mietin myös, että kun hän on useampaan otteeseen ehdottanut minulle suhdetta, ja muutenkin lähennellyt, yrittänyt kosketella enemmän kuin olen halunnut antaa, joten eikö se, että olen torjunut hänet kaikkina näinä kertoina, kerro siitä, että en hänen kanssaan mitään halua?

Tai ehkä vain olen rikki ja epävarma. Kun Jaskan kanssa juteltiin, hän mainitsi r-sanan pariin otteeseen. Ei sanonut tuntevansa sitä minua kohtaan, mutta hieman viittasi siihen, että lähitulevaisuudessa saattaisi. Sanoi, että yksi suurimmista ongelmista meidän välillä on ehkä se, että me kumpikaan ei saada toista tuntemaan oloaan rakastetuksi. Lisäsi siihen sitten kuitenkin "jollain tasolla siis", mikä oli hyvä, koska pelkästään heti kun hän käytti sanoja "vakava" ja "suhde" ja "julkistaa", minusta tuntui, että ei saakeli, pakoon, pakoon, pakoon!

En oikein tiedä, mitä minun pitäisi tehdä. Tuntuu, että tunnen paljon tunteita, joita en voi selittää kunnolla itsellenikään. Jaska myös sanoi tosiaan sen, että hän on nähnyt nyt kuluneen vuoden aikana minun vuorovaikutustani useampien muiden miesten kanssa ja hieman huolehti, pitäisinkö hänestä yhtä paljon. Leevistä sanoin, että älä huolehdi, se on nyt joka tapauksessa ohi. Thomasista en sanonut mitään. En vain voinut, kuinka olisin? En ole päässyt hänestä yli, vaikka en ole ollut hänen kanssaan yhtään missään tekemisissä kohta puoleen vuoteen. Se satuttaa yhä, kaipaan häntä yhä ja välitän hänestä yhä todella paljon. Jaskan vertaaminen häneen tuntuu jotenkin turhalta, mutta toisaalta Jaska on tässä ja nyt, Thomas laittoi vain välit poikki, selittämättä mitään, eikä vastannut yhteydenottoihinkaan. Jaska on tässä ja tukee minua, jos olen surullinen, sanoi yhdestä kaveristanikin, jota ei tunne muuta kuin puheideni perusteella, että toivottavasti tulee takaisin kuntoon pian, kun kerran tämä on minulle niin tärkeä ihminen. Se oli minusta jotenkin todella liikuttavaa, koska en ole vakuuttunut että Jaska pitää hänestä kovin paljon, koska aina Jaskan kanssa isoja ongelmia kohdatessani kyselen neuvoja tältä ystävältäni ja avaudun suruistani ja sitten usein muutun hieman kyseenalaistavaksi Jaskan suhteen ja uskallan paremmin pitää puoliani ja vaatia parempaa kohtelua.

Lisäksi kun mietin, että minun ja Jaskan välille tulisi jotain, suurin ongelma siinä mielessäni on se, että siitä pitäisi kertoa muille. Todella ahdistavalta tuntuisi myös vaihtaa se hiton Facebookin status muotoon: "On parisuhteessa henkilön Jaska kanssa". Jos se ei toimisi ja sitten hetken päästä joutuisin muuttamaan statuksen taas takaisin muotoon: "Amia ei ole enää parisuhteessa vaan on sinkku". Jotenkin itse arvostelen niitä, jotka Facebookissa kaiken julkistavat ja siellä on sitten niitä parin viikon "seurusteluja", kuten Thomasilla ja Tyttösellä, enkä usko, että Alisan ja Leevinkään juttu kauaa kestää, kun pidän sitä edelleen hieman kyseenalaisena Leevin puolelta. Eivät edes tunne toisiaan vielä kovin hyvin, mutta vajaan viikon sisällä siitä, kun ensimmäistä kertaa puhuivat tunteistaan toisilleen, muuttivat jo tilakseen "parisuhteessa", vaikka itse korkeintaan pitäisin tuota treffailuna. Itse en ole missään vaiheessa minkään Jaska-säädön aikana muuttanut tilaani miksikään, en edes että "vaikeasti selitettävässä suhteessa".

En tiedä, mitä ajattelisin kaikesta. Ehkä se pikkuhiljaa helpottaa, kun Jaskan kanssa puhutaan ja vietetään aikaa kaksistaan ilman Leeviä. Jaska on todella "edistynyt", sillä nykyään pystyy nukkumaan jo suurimmaksi osin samassa sängyssä kanssani. Syksyllä ei vain pystynyt siihen, ei saanut nukuttua, kun pelkäsi että asentoa vaihtaessaan säpsähtäisin. No hyvä on, minä säpsähtelen, pelästyn ja tätä tapahtuu melkein aina kun nukun niin, että läsnä on muita ihmisiä. Kuitenkin ensimmäistä kertaa nyt viime yönä, tai no, se taisi olla jo aikaista aamua, heräsin omaan kauhistuneeseen huutooni, ja niin heräsi Jaskakin. Varmaan pelästyi ihan kauheasti, kun yhtäkkiä huudan kovaan ääneen ja herättyänikin olen tolaltani.

Aamulla Jaska kysyi sitten, että onko joskus aikaisemmin käynyt noin, mihin vastasin, että niin käy aina silloin tällöin. Suunnilleen kerran kuussa, mutta se vaihtelee todella paljon. Olen kyllä sanonut siitä, mutta puhun siitä kuten kaikesta minua koskevasta: todella neutraalisti ja ihmiset eivät kai usko tai sitten eivät tajua, että kun sanon, että heräsin omaan huutooni, oikeasti se tarkoittaa täsmälleen sitä. Ehkä se on liian elokuvamaisen kliseistä uskottavaksi.

Mutta Jaska on kiva. Asiaa ehkä tällä hetkellä haittaa sekin, että nukun todella huonosti. Jaska kuvaa nukkumistyyliäni "koomaksi", koska vain nukun enkä herää, vaikka kerrankin Jaska keplotteli pois sängystä ensin minun ylitseni, sitten käppäili ympäri kämppäänsä etsien vesipulloaan ja lopulta laittoi valot, mutta minä en herännyt hetkeksikään. Nyt ei mennyt yhtä hyvin. Nukuin pätkissä ja tällä kertaa minä olin se, joka ei uskaltanut vaihtaa asentoa, kun pelkäsin toisen heräävän. Jalkojanikin särki ja heräsin välillä yöllä, enkä saanut nukahdettua uudestaan... Aamulla lähdin ennen puoltapäivää, vaikka oltiin valvottu aika pitkään. Jaska sanoi, että hänestä olisi kiva, jos jäisin vielä nukkumaan hänen kanssaan, mutta sanoin, että tuntui, etten saisi unta enää siinä, vaan että halusin kotiin nukkumaan. Nyt olen nukkunut pienissä pätkissä läpi päivän. Mitään en ole tänään taas oikein syönytkään ja koko ajan väsyttää.

EHkä kokeilen mennä nukkumaan, jos saisin unirytmiä parempaan kuntoon ja jaksaisin sitten paremmin siivota kämppääni nyt loman aikana ja järjestellä paikkoja, jotta voisin joitain kutsua kyläänkin pienemmällä kynnyksellä. Hitto kun pelkästään yksinkertaisten asioiden - kuten nukkumisen - sujuessa huonosti kaikki tuntuu jotenkin menevän pieleen.