Päivän lainaus:

"Tuli tuhkasta jälleen pilkahtaa,<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

valo varjoista syttyvä on.

Terä  miekan murtunut yhteen saa,

ja kruunataan kruunuton."

 

Taru Sormusten Herrasta

 

***

 

On tullut ajateltua tänään tuota runoa ja etenkin tuota osaa, mitä tuossa lainasin. En tiedä miksi, mutta tänään on taas hieman eksynyt olo. Olen yrittänyt koko päivän tehdä jotain onnistumatta missään. Yritin kirjoittaa NaNoWriMo:a, mutta siitä ei tullut mitään. Yritin siivota, mutta siitäkään ei tullut mitään. Sitten yritin pelata tietokoneella, katsoa videoita ja soittaa pianoa, mutta niistäkään ei tullut mitään.

 

On tullut taas ajateltua paljon sekä Kylä- että Vuotis-foorumeita. Tuntuu, että Vuotis ei ole ainakaan menossa parempaan suuntaan. En tarkoita mitään ongelmia avatarien kanssa tms. vaan sitä, miten kaikki tuntuvat yhtäkkiä olevan kauhean kärttyisiä. En muista, että topikkeja olisi ennen jouduttu sulkemaan siksi, että niiden keskustelu menee vain kinaamiseksi. Ja erityisesti minua ihmetyttää se, että kinaajina ovat ne, joilta sitä olen vähiten odottanut. Kaikki erikoistittelilliset ovat toistensa kimpussa ja vakavien objektiivisesta ja asiallisesta pohdinnasta ei tunnu olevan jälkeäkään missään.

 

Ja Kylä. Eilen tuli pakon edessä käytyä siellä oikein online, kun minun tarvitsi saada koulutushaastattelu. Ajattelin, että olisi luontevaa vain kysyä joltakulta haastattelulupaa ja pyytää vastaamaan muutamiin kysymyksiin. Ei se sitten ollutkaan niin luontevaa. Laskin eilen, että olen ollut sieltä poissa vasta vähän yli kolme viikkoa, mikä oli minulle suuri ihme. Se tuntuu ainakin melkein ikuisuudelta. Tuntui todella oudolta kirjoittaa siihen foorumin shoutboxiin, vaikka ennen jopa ylikäytin sitä. Kuitenkin, jotenkin oudolla tavalla tuntui äärettömän pahalta olla hetki online ja palata pieneksi hetkeksi kyläläisten joukkoon.

 

Koko ajan, kun olen ollut poissa Kylästä, olen ajatellut palaavani sinne ja jopa tehnyt itselleni uusia avatareja, joita minun oli tarkoitus käyttää silloin, kun palaisin takaisin. Nyt sekin tuntuu niin etäiseltä asialta. En ole valmis palaamaan. En ainakaan vielä. Toisaalta ei minun kuulukaan olla vielä valmis, sillä olen vasta Briissä, eikä se ole edes puolimatkassa.  Silti tuli mietittyä, että jos joskus pääsen Tol Brandirille saakka, mihin suuntaan minä jatkan? Seuraava etappi on kylläkin vasta Amon Sûl, joka ei sekään ole kovin lähellä vielä. Sitten Rivendell, sitten Moria ja sitten vasta Tol Brandir.

 

Joskus on helpompaa ajatella kummallisesti ja arvioida omia ongelmia jollain oudolla asteikolla. Ja tämä on minun tapani. Tavoitteena lähteä toivottomalta tuntuvalle matkalle tuhoamaan jotain, jota vihaan, mutta josta minun on kuitenkin äärettömän vaikea luopua. Ja kaikki ihmiset jotka matkalla tulevat vastaan, hyvät tai pahat, vaikuttavat siihen, tuleeko tielleni lisää esteitä voitettavaksi, vai tuovatko he mukanaan odottamattoman avun. Mutta kaikesta huolimatta joskus tulee se hetki, kun joudun tutkimaan mahdollisuuksia ja päättämään, jatkanko yksin vai kuljenko yhä heidän kanssaan.

 

Samaan sarjaan kuuluu kysymys paluusta Kylään. Kysymys, jonka vastaus tuntuu yhtäkkiä entistä epävarmemmalta. Vaikka toisaalta, voisi myös katsoa, että tämä toivoton matkani alkoi jo aikaisemmin. Silloin, kun Thes ja Merry lakkasivat olemasta matkaseuraani. Silloin kuin he muuttuivat vain ihmisiksi, joihin olin törmännyt matkalla, ja jotka olivat vaikuttaneet siihen. Kun he lakkasivat olemasta preesenssissä ja kykenivät elämään enää imperfektissä.

 

Tämä hetki tuntuu merkityksettömältä, ei kai sille oikein parempaa sanaa ole. On asioita, joita pitäisi tällä merkityksettömättömällä hetkellä tehdä, mutta en silti tee. Odotan vain huomista ja sitä, että näen taas Nanin ja voin selittää hänelle osan mieltäni askarruttavista asioista. Ja että näen NN:n ja TKK:n, jotta tietäisin taas paremmin, mikä on todellista ja mikä vain petollisen mieleni luomaa harhaa.

 

Tänään olo on ehkä hieman angst. Tuntuu niin lannistavalta huomata, että en yhtäkkiä tiedäkään enää mitään. Kyllä, olo on hieman angst.