Minua ärsyttää. Minua on ärsyttänyt siitä asti kun tulin koulusta kotiin ja ärsytys sen kuin jatkuu. En minä tiedä miksi (ainakaan ihan kokonaisuudessaan), mutta tekee mieli rikkoa joitain tavaroita ja vihata kaikkia ihmisiä. Koulussa oli ihan okei, musiikinopettajamme ilmoitti jopa että keskiviikkona minä menen sitten rumpuihin. Minä pidän rumpujen soittamisesta. No, sen ei pitäisi olla mikään ihme, koska pidän kaikkien soitinten soittamisesta. Kitarankin. Harmittaa vain jos en osaa soittaa jotain soitinta niin hyvin kuin pitäisi.

Mutta päivä meni ihan hyvin. Sain jopa palautettua vihdoinkin englannin aineen, joka piti palauttaa viikko sitten. Ja neiti M:n kanssa oli taas kivaa tehdä niitä paritehtäviä. Vaikkakin tunsin oloni vieläkin äärettömän yksinäiseksi, kun roomalaiset ovat vielä poissa. Hyppytunnilla sain tehtyä kaikki läksytkin ja kirjoitettua ruotsin aineenkin puhtaaksi. Vau, olin tehokas. Ja matikassa se opettaja päätti kiertää katsomassa mitä kukin osaa, ja se oli aika epämiellyttävää, kun en osannut siis yhtään. Sitten se opettaja pysähtyi selittämään oikein yliperusteellisesti, mutta minä sentään tajusin sen. Ja hän joutui kyllä selittämään sitten muillekin, joten en joutunut olemaan ainoa typerys.

Negatiivistakin tässä päivässä kyllä oli. Päivän aloitti heti se, että kun vedin takkia päälleni, siellä oikean käden hihassa oli ilmeisesti sellainen puoli-irtolanka, sellainen, joka on kiinni molemmista päistä, mutta repsottaa silti. No, minulla oli vähän kiire, ja vedin takin ylinopeasti päälleni. Se oli aika tuskallista, kun se irtolanka sattui osumaan käteeni ja meni tietysti suoraan kynnen alle ja repi puolet kynnestä irti ja teki vielä haavankin sinne repsottavan kynnen alle. Mutta minkäs teet, pakko oli lähteä heti kouluun, kun olin vähän myöhässä aikataulustani, joten ei siinä ehtinyt tehdä mitään. Nyt sitten on sormi kuuma ja punainen ja nimettömällä kirjoittaminen ollaa ihan käsittämättömän kipeää. Hmph.

Mutta musiikintunti oli ihan hauska. Soitimme Sentencedin biisiä Noose, ja se oli ainakin heviä, kun se sai minun pääni särkemään. Minä sain jonkun ihan hämyn soittimen, mutta keskiviikkona rumpuihin. Minusta kuitenkin tuntuu, että minä, kilttityttöimageni ja hevikomppi emme sovi kovin hyvin yhteen, mutta sitten näkee.

Ja minä en päässyt läpi säveltapailun kurssisuorituksesta. Melodiadiktaatti ei mennyt läpi. Minä en käsitä, miksi se on yhtäkkiä niin hankalaa, kun ennen minä olen osannut ihan hyvin. Viimeksi sitten harjoituskurssisuorituksessa meni huonosti ja nyt vielä huonommin. Kuorokin oli ihan okei. Laulamme opiston päätöskonsertissa "Vaarilla on saari". Uh. Se kuulostaa siistimmältä mitä sitä aluksi ajattelisi, mutta minua inhottaa siinä biisissä lähinnä se, että meillä on "koreografiakin". Kuoronjohtajamme nimittäin sanoi, että se ei toimi, jos laulamme sellaista hilpeää biisiä ihan liikkumattomina ja vakavilla kasvoilla, joten hän päätti, että me teemme liikuskelukoreografian. Mistä minä en pidä. Olen yleensäkin sitä mieltä, että kaikelle liikkumiselle pitää olla jokin hyvä syy. Joten siksi tämä "jee-me-ollaan-yli-hilpeitä-ja-iloisia-ja-puoli-tanssitaan-tässä-samalla-kun lauletaan" -juttu ei oikein innosta minua. Mutta jaa...

Mutta silti minua ärsyttää. No, ensinnäkin olen hyvin tyytyväinen siitä, että luokkani on täynnä niitä ihmisiä, joita pidin aluksi idiootteina, koska sellaiset yliystävälliset muka-sinustapitävät ihmiset ovat paljon pahempia kuin sellaiset, jotka käyttäytyvät suoraan niin että eivät pidä sinusta. Ja tänään sitten jouduin istumaan samalla penkillä niiden koulun tyypillisimpien muka-ystävällisten ihmisten kanssa, mikä ei oikein innostanut. Ne olivat niitä Merryn kavereita ja Merrykin oli siinä, ja minua ärsytti koko ajan ihan käsittämättömästi.

Myös suunnilleen kaikki netti-ihmiset tuntuvat nyt vain jotenkin niin kauhean ärsyttäviltä. Kesti monta päivää kirjoittaa tännekin, kun en ole halunnut kirjoittaa mitään kenenkään nähtäväksi. Kenenkään ei tarvitse loukkaantua tästä. Minä vihaan teitä tänään, mutta huomenna on ihan uusi päivä, enkä luultavasti jaksa vihata ketään enää tämän kauempaa. Enkä minä edes vihaavihaa, vaan ihmiset (etenkin netti-ihmiset ja koulun teko-mukavat ihmiset) ärsyttävät minua vain juuri nyt. Olen nyt viikonlopun pelannut taas pitkästä aikaa The Sims 2:sta, kun en ole halunnut roikkua Kylässä ja mesessä.

Tänään alkaa Sinkkuelämän uusinnat, eikä meillä ole digiboksia, eikä SubTv siis näy. Se on käsittämättömän traaginen tapaturma, ja nyt minun onkin tarkoitukseni ylipuhua äiti hankkimaan meillekin vihdoin ja viimein digiboksi. Minä olen ollut digiboksin hankkimista vastaan, mutta se periaate saa lentää roskakoriin, kun kerran ihmiset ovat päättäneet näyttää Sinkkuelämää subilta koko kesän. Prkl. Siis ei ole mitään niin hyvää ohjelmaa kuin Sinkkuelämä, eikä siihen ikinä kyllästy. Ongelma on vain siinä, että äitini pitää kyseistä ohjelmaa jotenkin yliturmiollisena, eikä olisi viime kesänäkään halunnut minun katsovan sitä. Joten miten muka selitän hänelle, että se on suorastaan välttämätöntä hankkia digiboksi, koska Sinkkuelämää alkaa taas? Siis oikeasti, se ei ole mitenkään turmiollinen ohjelma, se on vain niin huippu ja repeilyttävä ja realistinen! Hmph. Pakko kysyä taas äidiltä tänään, että koska meille hankitaan digiboksi.

***

 

“I once was broken up with by a guy's doorman: ‘I'm sorry, Ms. Hobbes, Jonathan won't be coming down. Ever.’”

 

***