Äh. Ärsyttää ja ahdistaa vaihteeksi. Sain sen yhden esseen tehtyä loppuun eilen, joten nyt olen "päässyt" keskittymään taas täysillä graduun. Huomaan selkeästi eron niiden kahden välillä. Toki huomasin, että se esseekin vähän tökki, joten ilmeisesti olen vain väsynyt, mutta välillä oikeasti innostuin aiheesta (miten naisten äänioikeudesta puhuttiin Britannian parlamentissa 1800-luvun lopulla) ja harmittelin välillä ettei minulla ollut aikaa eikä jaksamista paneutua siihen sen enempää.

Tänään olen sitten taas sukeltanut syvälle gradumaailmaan. Siltä se tuntuu ja yleensä tykkään tästä osasta prosessia: koko työ on jo valmis ja luen sitä läpi ja hion sitä. Ehkä tyhmää, että tuo on minusta kiva vaihe, mutta sen esseenkin suhteen ensin vain kirjoitin sen raakatekstinä ja sitten tein kolme parantelukierrosta, jotka olivat niin ihania. Kun siinä vaiheessa on sellainen fiilis, että isoin osa työstä on jo tehty ja nyt vain teen jotain pientä näpertelyä (vaikka se oikeasti onkin oleellista) ja kun luen sitä, niin välillä yllätyn positiivisesti siitä, mitä olen kirjoittanut. Koska tekstin näkee ihan uusin silmin kun siitä pitää hetken taukoa ja vaikka pääasiassa yleensä tykkään lukemastani, niin sieltä löytyy kaikenlaista, jota muuttamalla tekstin saa kulkemaan entistä paremmin. Kun kirjoitan, niin ajattelen tietysti sitä hypoteettista lukijaa (niin kuin tännekin kirjoittaessani) ja haluan tehdä siitä tekstistä hänellekin helpon ja loogisen.

Joten kun nyt olen tehnyt gradua, huomaan saman, että välillä innostun jostain muutoksesta, joka saa kaiken näyttämään heti mielestäni paremmalta ja loogiselta, ja sitten ajattelen jotenkin vaistomaisesti sitä, että lukija varmasti arvostaa sitä, miten olen yhdistänyt nämä asiat toisiinsa, tms. Ja sitten minä tajuan, että se lukija on se graduopettaja ja kaikki se innostus häviää, koska yhtäkkiä muistan sen kaiken mitä se opettaja on minusta ja kirjoituksestani sanonut ja tulen vakuuttuneeksi siitä, että minusta ei ole tähän. Koska kun kuvittelen sitä opettajaa lukemassa tätä graduani, niin pystyn vain kuvittelemaan hänet vihaamassa sitä ja sen sijaan että hän vakuuttuisi argumentaatiostani, hän keskittyy löytämään sieltä niin paljon pahaa kuin vain on mahdollista. Tokihan se on hänen tehtävänsä arvostelijana, mutta jos mitä tahansa lukee ajatuksella, että jossain kohtaa kirjoittaja taatusti mokaa, luenpas tekstin läpi, jotta voin käyttää sitä häntä vastaan, se lukukokemus on taatusti erilainen kuin jos sitä lukisi avoimin silmin, huomioisi yksityiskohtia ja miettisi jälkeenpäin että tunteeko olonsa vakuuttuneeksi.

Ja vaikka minulla oli viime viikolla ihan hyvä fiilis sen opettajan edellisen viestin jälkeen, nyt ei enää ole. Laitoin hänelle vastauksen siihen viestiinsä ja liitin siihen sen graduni otsikon, koska hän tarvitsi sen jo etukäteen. Sen lisäksi päätin vielä varmistaa häneltä, että miten konferenssijulkaisuihin viitataan oikeaoppisesti, koska sitä ei mainita suoraan tutkinto-ohjelman viittausohjeessa. Kirjoitin siihen myös esimerkin siitä, millä tavalla olen kirjoittanut sen tällä hetkellä ja selitin, miksi olin päätynyt siihen malliin. Siitä on nyt kolme päivää, eikä hän ole vastannut, mutta tokihan hän ehtii vastata vielä huomenna tai ylihuomennakin. Mutta se nakertaa itsevarmuuttani, koska tajusin, että vaikka opettaja kirjoitti minulle viime viikolla useita sähköposteja, hän ei vastannut niissä siihen minun aikaisempaankaan kysymykseeni graduun liittyen. Hän oli huomauttanut minulle kommenteissaan, että olin käyttänyt gradussani yhtä väärää tyyliasetusta, vaikka olin tehnyt sen juuri niin kuin tyylioppaassa käskettiin. Selitin tämän hänelle ja kysyin, että mitä mallia minun pitää noudattaa. Hän ei vastannut tosiaan siihenkään.

Tuollaiset asiathan ovat aika pieniä, mutta niistä tulee minulle sellainen epämiellyttävä fiilis. Kun tämä opettaja ei ole yhtään sellainen, että haluaisin kysyä häneltä yhtään mitään, koska pelkään, että hän sanoisi, että minun pitäisi kyllä tietää ja leimaisi minut vain lusmuilijaksi joka ei vaivaudu tekemään mitään itse. Vaikka en tiedä miten voisin tietää, jos yliopiston oma tyyliopas (joka ei noudata suoraan mitään yleistä viittauskäytäntöä) ei sitä sano, tai jos opettaja itse ohjeistaa minua tekemään tyylioppaan vastaisesti. Luin jo Lesterin ja Annin seminaariin lähettämiä gradutekstejä läpi ja sieltä minä sitten imitoin sen viittauskäytännön mitä olen käyttänyt, vaikka hekin käyttivät kaikenlaista ihan sekaisin.

Mutta pointti kuitenkin on, että on vaikea saada gradua paranneltua, koska ne normaalit onnistumisen ja innostumisen kokemukset puuttuvat kokonaan. Yritän olla ajattelematta sitä opettajaa ja keskittyä vain tähän tekstiin, mutta se on todella vaikeaa. Pelkään kylläkin, että aika loppuu kesken, koska esseen tekemiseen meni pitempään kuin luulin ja sen jälkeen ajattelin, että varaan päivän hiomisaikaa niille keskeneräisimmille osioille (introduction, yksi tulosten alaosio, conclusion) ja sitten jossain vaiheessa hion kaiken muun vielä yhteen. No, nyt olen takunnut introductionin kanssa koko päivän. Olen kylläkin tehnyt muutoksia muualle jo aikaisemmin ja introduction ja conclusion ovat niitä ainakin omasta mielestäni eniten parantelua kaipaavia, joten ehkä kun saan tämän introductionin tehtyä, sen jälkeen on helpompi sitoa loppu gradusta yhtenäiseksi paketiksi? Jotenkin epäilen ja odotan paniikkia lähipäivinä, mutta jos minulla on nyt jo noin sivun verran lisää lähteitä lähdeluettelossa, niin luulisi, että siihen laitettu aika hyödyttää myös jatkossa, koska olen laittanut talteen kaikenlaista kiinnostavaa kamaa mitä olen löytänyt.

Äh, ehkä menen vielä pyörähtämään nopeasti ulkona, niin saan hetkeksi katki tämän graduprosessin. Ja ulkona on niin kivan lämminkin ja ehkä siellä ei ole enää liikkeelläkään niin paljon ihmisiä tähän aikaan.