Tänään on ollut jotenkin raskas päivä. Pitkästä aikaa melkein aloin taas itkeä terapiassa. Ei ollut mitään erityistä syytä, selitin vain siitä Thomasin bändin keikasta ja sitten siitä typerästä pikkuseikasta, että Jaskan veli oli leikannut hänen hiuksensa ja sanoin, että vaikka tiedän, että heidänkään elämänsä ei ole mitään voittokulkua päivästä toiseen, niin minusta tuntuu kuitenkin siltä, että heillä on elämässä enemmän sisältöä kuin minulla. Joo, kumpikaan ei ehkä ole töissä, kumpikaan ei opiskele, minä sen sijaan olen aloittamassa yliopiston... Silti tuntuu, että minun saavutukseni ovat juuri tuollaisia, niistä voi sanoa, ne ovat jotain mustaa valkoisella, mutta silti minusta tuntuu, että se on tuollainen ainut, mitä minulla on. Ei ole poikaystävää, ei ole parasta kaveria, ei mitään harrastusta, jossa kävisin... Sitten kun terapeuttini sanoi, että ai sinusta olisi kiva, jos sinulla olisi veli, joka leikkaisi sinun tukkasi? Tuossa kohtaa melkein aloin itkeä, koska tuollainen juuri olisi tosi kivaa. Tietysti välitän veljestäni sellaisena kuin hän on, mutta joskus on vain vaikeaa olla ajattelematta, että on vain niin epäreilua, että jollakulla muulla on sellainen veli, joka voi vaikka leikata sen tukan, tai jonka kanssa voi edes puhua jotain. Ei välttämättä edes mitään kauhean syvällistä ja tärkeää, mutta jotain.

Ja terapeuttini yritti kannustaa minua osallistumaan noihin yliopiston yhteisjuttuihin. Jotenkin itsekin tajusin vasta tänään, että vaikka minä olen muuttunut viiden vuoden aikana todella paljon, asenteeni noita yliopiston juttuja kohtaan ei ole. Nykyisin menen baariin aina välillä, hengaan ihmisten kanssa, enemmän tai vähemmän tuttujen ihmisten kanssa, ja juon alkoholia välillä ja pidän hauskaa tuolla "perinteisellä" tavalla. Silti kun mietin kaikkea tuollaista, ensimmäinen automaattinen reaktio on vain "ei". Tuntuu, että automaattisesti ajattelen, että en halua mennä mihinkään, en halua bilettää, en halua juoda alkoholia, jne. Vaikka toisten ihmisten seurassa se olisi ihan okei. Joten ehkä minun pitää yrittää muuttaa asennettani vähän.

Tänään oli orientoivia opintoja ja juttelinkin yhden samassa koulutusohjelmassa olevan kanssa. Olin tosin aika hiljainen ja jotenkin tunsin oloni vaivaantuneeksi, kun tämä toinen nainen kysyi, että mitä kaikkia kursseja olen keksinyt niiden pakollisten kurssien lisäksi. Sanoin vain, että minun pitää miettiä sitä vielä, tänäänhän on kaikkea infoa, joten ajattelin sen jälkeen päättää ja kysyä ehkä tuutoreilta. Valehtelin. En aio ottaa syksylle muuta kuin ne pakolliset, mutta kun joku kysyy sanasta sanaan, "mitä olet keksinyt perusopintojen lisäksi", niin jo tuo kysymys tuntuu poistavan sen minun valintani vastausvaihtoehdoista. En tiedä, mitä sanon jatkossa, jos joku kysyy, tuntuisi todella nololta sanoa, että itse asiassa ajattelen aloittaa vähän kevyemmin ja ottaa vain pakolliset kurssit.

Mutta vaihdoin muutaman viestin Jaskankin kanssa tänään. Lupasin mennä keskukselle huomenna, jotta Jaska voi palauttaa minulle sen hienon Venäjä-pyyhkeeni, jonka jätin Jaskan kämpälle yhden yhteisen saunaillan päätteeksi. Ja saanpahan nähdä Jaskan ja hänen uuden tukkansa. Mutta en tiedä haluaisinko. Tuntuu, että haluaisin vain, että hän mahdollisimman nopeasti tekisi sen päätöksensä, mieluusti sanoisi, että haluaa, että me yritettäisiin meidän suhdetta vielä, mutta vaikka se olisi se toinenkin päätös, niin tuntuu, että melkein haluaisin senkin sen sijaan, että jumitan tässä limbossa, en missään, ja mietin vähän väliä, että mitä jos Jaska löytääkin jonkun toisen naisen, jolta saa seksiä, minkä jälkeen en edes haluaisi Jaskaa enää takaisin. Jos hänellä on yhtään mitään jonkun toisen naisen kanssa, niin se on sitten se minun rajani. Varmaan hajoaisin ensin, mutta en usko, että sen jälkeen enää pystyisin ottamaan Jaskaa takaisin, kun miettisin varmaan koko ajan vain sitä toista naista ja Jaskaa yhdessä.

Aamulla sanoin terapeutilleni, että vaikuttaa siltä, että tämä flunssa on menossa poikkeuksellisen nopeasti ohi, koska tuntuu, että kurkkukipu on muuttumassa jo yskäksi, mutta tänään on loppupäivästä ollut niin kuumeinen olo, että varmaan en kuitenkaan ihan pian voi sanoa olevani terve. Ja huomenna on aamulla lääkäri, ja sitten pitää mennä loppupäiväksi keskukselle, kun kerran lupasin Jaskalle. Ja kun olen käynyt siellä tällä viikolla vain maanantaina, niin olisihan se kiva nähdä ihmisiä. Sallan näkemisestä en ole ihan varma, onko se kiva, mutta varmaan olen ainakin vähemmän ärtyisä, kun kerran olen saanut olla monta päivää rauhassa häneltä.

Pahus kun on kylmä ja kipeä olo. Pitäisi varmaan ottaa taas joku särkylääke, jos olo helpottaisi edes vähäksi aikaa hieman.