Se ei sovi minulle, tiedättekös. Olen miettinyt sitä viimeisinä päivinä erityisen paljon ja tullut täysin järkeillen tulokseen, että se ei vain ole minua varten. Puhun siis nyt siitä r-sanajutusta. Silloin minulla oli vielä normaaliakin enemmän kauheita mielialaheilahduksia ja välillä olin ihan oikeasti pakahtua niistä kaikista tunteista, joita tunsin. Nykyisin olen paljon tasaisempi. En tiedä onnellisempi vai en, mutta tasaisempi ainakin. Kai. En tiedä.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Mutta otin sen hyvin, kun hän sanoi ei, enkä ole vieläkään romahtanut. Mutta silloin olin aivan romahtamisen partaalla, kun ajattelin, että hänkin pitäisi minusta. Ehkä minä olen vain sellainen, että minun kuuluu olla yksin. Kuten vastasin NN:llekin silloin siihen hänen ei-viestiinsä, niin se oli tavallaan helpotus, että hän sanoi ei. Mitä minä muka olisin tehnyt, jos hän olisikin sanonut kyllä? Tietysti minä olin sitäkin pyöritellyt mielessäni, mutta pessimisti minussa ei kai koskaan oikein jaksanut uskoa, että siitä silloinkaan tulisi mitään. Enhän minä osaa, eivätkä voimakkaat tunteet sovi minulle lainkaan.

 

Kyllä se tavallaan oli aivan mahtavaa olla rakastunut, kun tuntui, että elämässä oli paljon enemmän ja kun saattoi haaveilla ja ajatella, että mitä jos sittenkin... Mutta toisaalta nyt, kun ei tarvitse... Se on tavallaan tylsää. Kaipaan sitä analysointia, että tarkkailen NN:n käytöstä ja sen jälkeen kirjoitan sivukaupalla analyysiä siitä, mitä se mahdollisesti kertoo hänestä. Ja olo tuntuu paljon yksinäisemmältä. Mutta toisaalta ei tarvitse stressata niin paljon eikä pelätä sitä, että pitääköhän hän minusta vai eiköhän hän pidä. En tiedä.

 

Kuuntelen radiota. En ole kuunnellut radiota vuoteen. En ole radioihmisiä. Vuosi sittenkin kuuntelin radiota vain, koska oli ihan pakko, koska töissä siivoamassa se soi keskusradiosta. Mutta silti melkein jokainen biisi on tuttu. Kappaleet jäävät päähäni. Eivät nimet tai bändit niinkään, mutta ne melodiat ja kertosäkeet.

 

Niin kuin esimerkiksi jos jossain tv-sarjassa soitetaan jotain musiikkia, niin se tarraa minun mieleeni melkein lähtemättömästi. Kun kuuntelen joitain biisejä radiosta tai muualta, niin muistan, että tuo biisi oli siinä Sinkkuelämän jaksossa (esim. se Kristian Meurmanin laulama rock-biisi oli siinä Steven baarin avajaisissa, Charlotten kosiessa Treytä soi Mozartin pianokonsertto ja yhdessä tanssikohdassa on La Bamba).

 

Koska olen juhannuksen yksin kotona (olisiko tuo jo säälittävyyden huippu?), niin halusin kuunnella radiota. Kävin hakemassa veljen cd-soittimen ja laitoin radion soimaan. Muuten on liian hiljaista. Ja juhannuksenahan pitää kuunnella huonoa musiikkia, eikö?

 

Ei ole oikein kirjoitusfiilis. Näin yöllä unta, että en päässyt sinne hakemaani kirjallisuusjuttuun, mut senkin saa tietää vasta ensi kuussa... Se SHIT:kään ei oikein etene. En ole kirjoittanut sitä ikuisuuteen. Toisaalta, ensimmäinen luku vasta menossa ja olen jo saanut väkerrettyä 14 sivua, niin ehkä siitä jotain voisi tulla. Ja kun ottaa huomioon, että ärsyynnyin siihen ensimmäiseen versioon ja poistin sen kokonaan ja aloitin alusta. Myös prologi, se Aamunkoi-teksti, koki muutoksia. Nyt en enää vihaa sitä päähenkilöä niin paljon, eikä se tarinakaan ole niin dialogipainoitteista kuin ennen. Ja se on siis hyvä.

 

Vielä flunssa painaa, vaikka olo onkin jo paljon parempi kuin muutamana aikaisempana päivänä. Naninkin pitäisi tulla pian kotiin, jos hän sitten ei ole palannut jo, niin on ainakin mahdollisuus sopia hänenkin kanssaan jotain. Ja kun Nanilla ei ole ainakaan minun tietojeni mukaan muuta erityistä suunniteltuna tälle kesälle, niin ehkä häntäkin voisi nähdä sitten vähän useammin. Ja jos me sovitaan siitä Miljoonarockistakin sitten, kun sinne piti mennä sitä Nightwishia kuuntelemaan ja katselemaan. Odotan kyllä aivan innolla.

 

Nyt näyttää siltä, että aurinkokin alkaa paistaa taas. Ehkä voisi tänään mennä vaikka pihallekin, onhan sentään vuoden pisin päivä. Ja minä tykkään valosta. Sitten alkaa tulla pimeämpi ja pitää kestää paljon pitempi aika yksin pimeässä ennen kuin aurinko nousee. Mutta nyt on ainakin valoa.