Pomo on palannut lomalta ja puhuttiin jatkostani tuossa firmassa. Aikaisemmin hän oli sanonut sen pahaenteisen "en voi luvata mitään", mutta nyt hän sanoi, että toivoo, että jatkan ja että hän itse asiassa ilmoitti minut jo osaksi uutta työryhmää, joka aloittaa varmaan noin vuoden mittaisen projektin uuden tuoteintegraation parissa. Ja eilen hän lähetti sähköpostitse uuden työsopimuksen ja se on upea. Tai no, kaikki siinä on upeaa, paitsi titteli, joka on edelleen erittäin epäglamour "trainee". Palkkanikin nousee, mikä oli sinänsä yllätys, koska siitä ei puhuttu mitään. Ei se kauheasti nouse, mutta siis kuukausipalkka nousee 115€. Enhän tietenkään tule tienaamaan sitä koko palkkaa, koska teen vähemmän tunteja, mutta silti. Ja tunneiksi merkittiin max. 18 tuntia viikossa ja että siitä voidaan sopia milloin olen töissä ja miten paljon milloinkin teen tunteja. Tämä on niin uutta, kun vanhassa paikassa oli vain se, että 25 tuntia viikossa, jotka on pakko tehdä ja oikein mitään jouston varaa ei ollut. Ja itse sanoin sille pomolleni 10-14 tuntia viikossa, joten työmäärä ei toivottavasti tule olemaan ihan kohtuuton.

Jotenkin on ollut hyvä olo. Kun menin maanantaina töihin sen neljän päivän sairausloman jälkeen, oikein yllätyin, miten kivaa sinne oli mennä. Se on jotenkin niin ihmeellistä, että joo, vaikka työpaikan sijainti on ihan hirveä, niin se on muuten vain niin upea. Ilmapiiri on siellä jotenkin niin kiva ja "sivistynyt", jos näin nyt voi sanoa. Kaikki ovat asiallisia toisiaan kohtaan ja ystävällisiä ja suurin osa on vieläpä avoimia uusille ideoille. Tuntuu jotenkin kivalta jatkaa siellä, koska tuntuu, että tuo on oikeasti todella hyvä työpaikka.

Toisaalta sitten se saakelin etäisyys. Enkä edelleenkään näe itseäni muuttamaan pääkaupunkiseudulle edes opiskelujen jälkeen, joten pitäisi kai asennoitua siihen, että tämä on väliaikainen työ. Koska en pysty kuvittelemaan sitäkään, että jatkossa jatkaisin tätä rääkkiä, että minulla ei ole yhtään vapaa-aikaa paitsi viikonloppuisin. Jotenkin kuitenkin pelkään, että jumiudun tuonne ihan vain osaksi siksikin, että minä en niin tykkää uusista asioista. Ja sitten kunhan vielä entistä enemmän rutinoidun tuohon työpaikkaan, niin veikkaan, että sieltä voi olla vaikea lähteä. Mutta ehkä vuoden tai parin jälkeen löydän jonkun hyvän työpaikan lähempää? Kun nyt meidän opettaja ilmoitti yhdestä todella hyvästä paikallisesta firmasta, joka etsii harjoittelijaa ja Lester laittoi jo sinne meidän ryhmäkeskusteluun, että ei vitsi mikä upea mahdollisuus. Mutta minä en haluaisi aloittaa tämän kesän jälkeen uudestaan alusta harjoittelijana jossain uudessa paikassa.

Tietysti olen vielä niin tietämätön, että voin sanoa, että minusta tuntuu, että olen kesän aikana oppinut vaikka mitä uutta ja että haluan, että minut nähtäisiin ammattilaisena. Todella tyhmää sanoa tuo reilun kolmen kuukauden alan kokemuksen jälkeen, mutta kerrankin olen päässyt tekemään jotain, jonka tunnen osaavani ja kun olen kuunnellut monien muiden harjoittelupaikkapuheita, niin olisin varmaan täysin lannistunut niissä tehtävissä. Tuntuu, että on käynyt tuuri, kun olen löytänyt työpaikaksi firman, joka on iso ja kansainvälinen, mutta kuitenkin niin vastuuton, että jättää oikeasti tärkeitä asioita vain jonkun harjoittelijan tehtäväksi. Koska vaikka olen tykännyt tehtävistäni ja koen, että pystyn suoriutumaan niistä, välillä kyllä mietin, että mitähän ihmettä sen pomoni päässä liikkuu, kun hän nakittaa yhden kokonaisen osion uudesta, supermodernista ja todella tärkeästä tuotteesta harjoittelijan tehtäväksi ja lisäksi jättää myös koko projektin vetämisen saman harjoittelijan vastuulle. Tai siis, tämän tuotteen myyntihinta vaihtelee variaatiosta riippuen kymmenistä satoihin tuhansiin euroihin. Luulisi, että niillä hinnoilla vähän katsottaisiin tarkemmin että kuka tekee ja mitä.

Mutta siellä on paljon muitakin opiskelijoiden tekemiä juttuja ja tuoteomistajia lukuunottamatta meidän osaston keski-ikä on varmaan aika alhainen. Mistä tulee hyvä fiilis, koska se ei ole sellainen kaavoihin kangistunut paikka, vaan kaikkia jatkuvasti rohkaistaan kertomaan ideoitaan. Se on käsittämättömän upeaa ja kai tähän astisen kokemuksen perusteella ihan ymmärrettävästi ajattelin, että mikään iso firma ei voisi olla tällainen. Tosin tämä meidän yksikkö on jotenkin vielä poikkeus ja jotenkin enemmän eriytynyt niistä muista yksiköistä ja ainoa jolla on esim. omat kesäjuhlat ja pikkujoulut. Mutta tuntuu, että tämä on nyt tähän kohtaan ihan täydellinen paikka.

Olen ollut koko viikon töissä, mutta yskä ei ole vieläkään hellittänyt, vaan pari viime yötä on mennyt taas yskiessä. Ehkä se lopulta kuitenkin hellittää. Terapia oli taas eilen ja tuntuu kivalta, että on päässyt taas sinne, koska vaikka olen päässyt eteenpäin ja pystyn näkemään asiat nykyisin monipuolisemmin, terapeuttini kuitenkin aina välillä ottaa esille näkökulman, jota en ole tullut edes ajatelleeksi.

Tai siis, kun olen täälläkin miettinyt, että vihaakohan Arrow minua salaa ja on vain väkisin asiallinen, koska me tehdään töitä yhdessä. Ja olin jo vakuuttunut, että hän ei halua minusta kaveriaan, kunnes hän sillon pari viikkoa sitten kutsui minut sinne hänen lapsuudenkotiinsa jokavuotisiin bileisiin. Toki ajattelin myös, että ehkä hän vain tunsi, että hänen pitää kutsua minut ja toivoi, että en kuitenkaan tule. Mutta terapeuttini sanoi, että oletko ajatellut, että Arrow voi olla samalla lailla epävarma kuin minäkin olen ja että ei ihmekään jos hän ei ole pyytänyt minua kaveriksi Pokémon GO:ssa, kun ammun hänen ystävällisiä pyyntöjään alas. Tai siis, en edes ajatellut sitä, että heti ensimmäisellä viikolla kun olimme aloittaneet harjoittelun, hän sanoi olevansa menossa kahville Ramonan kanssa ja lisäsi sitten, että minä olen tietysti myös tervetullut. Ja minä kieltäydyin, koska en halunnut tungeksia. Ja sitten seuraava tällainen oli tuo bilejuttu, josta kieltäydyin myös. Ja minä en ole ehdottanut hänelle mitään tuollaista hengausta, joka ei olisi sisällyttänyt aina myös niitä kaikkia muitakin meidän ryhmäläisiä. Joten ehkä se on minun syyni myös osittain, että kaikesta huolimatta minä ja Arrow ei olla tultu niin läheisiksi kuin tulin vaikka Marianin ja Heinzin kanssa viime kesänä. Minulla ei vain ole mitään, mihin voisin kutsua Arrown. Ja hän on niin miellyttäjätyyppiä, että pelkään, että jos kutsun hänet jonnekin, niin hän kokisi, että hänen täytyy tulla vaikka hän ei oikeasti haluaisikaan.

En tiedä. Ehkä pitää ehdottaa hänelle, että sitten kun harjoittelu loppuu, meidän pitää mennä vaikka yksille juhlistamaan sitä, että (ainakaan minun tietääkseni) emme onnistuneet ajamaan toisiamme hulluuden partaalle kesän aikana. Tai jotain. Mutta se on jotenkin outoa, kun mehän hengataan töissä koko ajan, niin olisi jotenkin outoa, että hei, mennään johonkin hengaamaan lisää. Vaikka toisaalta se olisi konkreettinen osoitus, että minä näen hänet ainakin muunakin kuin pelkkänä työkaverina, jolle on pakko olla kiva: Arrow on ollut minun liittolaiseni ja minusta hän on huippu tyyppi ja mielelläni sosialisoisin hänen kanssaan myös vapaa-ajalla. Mutta kai se hermostuttaa minua, että jos hän ei ajattelekaan samoin. En tiedä yhtään, miten ihmiset oikeasti hankkivat ystäviä aikuisena, kun onhan tämä ihan kauhean vaikeaa. Kai vain pitäisi yrittää ottaa sellainen brittiläinen asenne, että vain oletan, että Arrow tulee jos haluaa ja sanoo, jos ei halua.

Jotenkin kuitenkin olen viime aikoina miettinyt, että todella odotan sitä, että näen Lesterin taas. Hän on ollut taas vähän aktiivisempi siellä ryhmäkeskustelussa, joten haluaisin ajatella, että se, että en ole nähnyt häntä koko kesänä johtuu vain epäonnekkaista aikatauluristikkäisyyksistä. En tiedä, mitä tunnen häntä kohtaan, mutta sen tiedän, että kun hän kertoo jotain harjoittelustaan tai mainitsee miettivänsä toisen harjoittelupaikan hakemista syksyksi, mieleeni tulvahtaa lukuisia kysymyksiä, jotka haluaisin päästä kysymään häneltä. En tiedä, mutta jotenkin oudosti koen hänet läheisemmäksi nyt kuin joskus aikaisemmin. Tuntuu jopa mahdolliselta, että laittaisin hänelle yksityistä viestiä WhatsAppissa ennen kuin alan kysyä ryhmäkeskustelussa jotain päivämääräehdotuksia seuraaville bileille, jotta voin etukäteen selvittää, että milloin hän pääsee. Koska olen tehnyt tuota Arrown kanssa koko kesän ja vähän Harjoittelupaikkarohmunkin kanssa ja tietysti myös Korpinkynnen kanssa kerran aikaisemmin. Niin ja Anninkin kanssa. Samalla sitten voisin osoittaa hänelle, että haluan nähdä hänet ilman että se olisi (ehkä) ihan läpinäkyvää iskemistä.

En tiedä. Tänään on vain ihan hyvä olo, vaikka yskittääkin ja vähän kammoan nukkumaanmenoa, kun se on usein aina niin vaikeaa, kun makaava asento tuntuu oikein yllyttävän yskimistä. Ja sitten yleensä siinä vartin jälkeen kun on saanut nukahdettua ja sinä aikana jotenkin valahdettua siitä tuetusta kohotetusta asennosta johonkin huonompaan rötkötykseen, alkaa niin paha yskä, että se johtaa hallitsemattomaan yskimiseen puoliunessa, mikä johtaa siihen, että en tajua hengittää nenän kautta, mikä johtaa siihen, että en saa henkeä, mikä johtaa siihen, että en pysty hengittämään nenän kautta, kun paniikki iskee ja alan haukkoa henkeä vaistomaisesti suun kautta, mikä entisestään pahentaa yskimistä. Ei ole oikeasti koskaan aikaisemmin ollut mitään tällaista, vaikka aikaisemminkin on ollut aina välillä pahoja yskiä. Uusi vieruskaverini töissä sanoi, että kuulostan ihan samalta kuin hän kuulosti silloin kun hänellä oli keuhkokuume, ja hän sanoi, että minun kannattaa mennä tutkituttamaan itseni uudestaan, jos yskä ei ala parantua. Jotenkin itse ajattelen kuitenkin, että tulehdusarvot eivät olleet silloin viime perjantaina koholla, niin sen on oltava jotain muuta. Mutta välillä suoraan sanottuna pelottaa, kun yöllä tulee se yskäkohtaus ja tuntuu, että en saa henkeä.

No, kello on kohta taas yhdeksän, joten pitäisi mennä nukkumaan, jotta olisi edes mahdollisuus saada se kahdeksan tuntia unta kasaan ennen aamua. Kunpa tämä yö menisi jotenkin satumaisen helposti, vaikka tällä hetkellä se ei vaikutakaan lupaavalta, kun olen näköjään tähänkin mennessä tänään yskinyt jo niin paljon, että tuntuu, että kurkku on jo valmiiksi turvonnut, eikä ilma kulje kauhean hyvin näin istuaaltaankaan. No mutta ehkä menee lopulta ohi, onhan sen mentävä.