Olen tehnyt gradua ihan hulluna viimeisen viikon ja sainkin ensimmäisen yritelmän koko gradusta valmiiksi. Uutta tekstiä tuli noin 16 sivua ja vanhaa tekstiä lähti noin 6 sivua. Nyt gradu on tekstisisältöineen ja lähdeluetteloineen tasan 70 sivua, mikä on ihan okei. Toivoin, että se olisi jäänyt vähän 70 alle, mutta tuo on ihan ok. Muokkaan sitä kyllä vielä, niin saa nähdä liikkuuko se kokonaispituus johonkin suuntaan. Kauhulla odotan opettajan palautetta, koska vaikka käytin tuohon graduun ihan hirveästi aikaa viime viikolla, en ehtinyt mitenkään hioa sitä niin hyväksi kuin olisin halunnut. Tein sitä noin kuuteen asti aamulla viime yönäkin, mutta lopulta vain päätin, että se saa nyt luvan riittää. Sain korjattua niitä opettajan merkitsemiä virheitä koko gradun osalta ja sen lisäksi olen tehnyt myös muita muutoksia.

Tänään oli gradukokous työpaikan kanssa ja hekin nyt katsovat sen läpi ja ilmoittavat, onko siellä firman osalta jotain mitä pitää muuttaa. Oli niin kiva puhua heidän kanssa gradusta, kun he tuntuvat olevan niin paljon vaikuttuneempia siitä mitä olen tehnyt kuin se meidän opettaja. Itse olen harmitellut sitä, että olen vähän myöhässä alkuperäisestä aikataulustani (tähtäsin huhtikuun loppuun), mutta ne työpaikan ihmiset sanoi vain, että huh kun olet ahkeroinut ja ihan aikataulussa ja vaikka oli koronat ja kaikki muut ongelmat, niin olet vain paahtanut menemään, tosi hienoa, joku muu olisi lyönyt ajat sitten jo hanskat tiskiin. Siitä tuli ihan kiva fiilis, koska pitkän aikaa ainut palaute tämän graduprojektin suhteen on tullut vain siltä opettajalta ja se on ollut niin negatiivisvoittoista, että on ollut vaikea uskoa, että saisin tätä gradua ollenkaan valmiiksi.

Mutta nyt kun se on kuitenkin koottu ja tiedän, että osioita ei enää puutu, vaan voin keskittyä jo olemassa olevan tekstin hiomiseen, olo on paljon parempi. Kun se näyttää ihan gradulta, vaikka tiedän, että kun alan lukemaan sitä uudestaan läpi, sieltä hyppää taatusti silmille rypäs kirjoitusvirheitä ja epäloogisia lauseita ja epävakuuttavaa argumentointia. En ole vielä varma, ehdinkö saamaan sen tämän lukuvuoden aikana rekisteriin, mutta jos en saa, niin ei se sinänsä maksa minulle kuin viisi opintopistettä. Ja mahdollisesti lisää työtä, jos se uuden opinto-ohjelman mukainen gradu vaatii jotain muutoksia tuohon vanhaan versioon verrattuna. Opettajan mukaan tuo on käyty sen meidän seminaarin aikana läpi (sanoi silloin kun kysyin siitä sen jälkeen kun lisäaikahakemukseni käsittelijä kysyi minulta, saanko graduni tämän vuoden rekisteriin), mutta minä en muista siitä mitään ja tietenkään meidän seminaarin moodlessa ei ole siitä mitään mainintaa. Jostain se varmaan löytyisi, mutta en vain viitsi ryhtyä kaivamaan yliopiston paskaakin paskemmalta nettisivulta yhtään mitään tietoa.

Tänään on kuitenkin siis ollut väsynyt olo, mutta ei ihan kuollut, koska ehdin nukkua kuitenkin viitisen tuntia aamulla/aamupäivällä. Olo käy ylikierroksilla, koska koko gradujuttu on pakottanut minut siihen ylivireystilaan, josta on aina hankala päästä eroon. Sitä pitää yllä myös se, että en ole syönyt nyt viikonlopun aikana kunnolla, joten tahdin lievä hidastuminenkaan ei lopeta sitä.

Välillä on ollut ihan hirveän stressaantunut olo ihan kaikesta ja nukkuminenkin on vaikeaa, kun heräilen niihin pakonomaisiin graduajatuksiini ja kestää hetken tajuta, että on yö, pitää nukkua. Ja sitten hetken päästä sama toistuu. Ja lisäksi olen stressannut taas sitä kesän työttömyyttä. Tosin tänään tuntuu, että sain siitä jotenkin otteen ja välillä pystyn melkein suhtautumaan siihen aikuismaisesti. Koko jutussa on kyse paljon muustakin kuin siitä, että olisi kiva saada palkkaa. Nostin sen minulle sallitun opintolainankin nyt tämän kevään osalta ja minulla on kyllä useampi tonni vielä säästössä muutenkin, mutta minulla on ollut jo muutaman kuukauden sellainen pakokauhumainen pelko siitä, että rahat loppuvat. Se on mielessä koko ajan ja vaikka yritän elää vielä säästeliäämmin kuin normaalisti, tuntuu, että rahaa melkein kuin haihtuu ilmaan. No nyt tuonne meni muutama euro tuonne Veljen ja Natalian syntymäpäiväkortteihin. Ja minkä takia ruokaostokset maksoivat taas melkein kolmekymppiä? Ja tietysti nettitikku päätti hajota juuri nyt, joten sinne meni kuusikymppiä uuteen nettilaitteeseen. Ja yhdeksänkymppiä eläinlääkärilaskuun kun sen yhden idioottirotan ex-paise ei vain parane! Ja 1,50 taloyhtiön pesukoneeseen. Ja ties mitä ties minne.

Sekin ärsyttää, kun minulla on kyllä normaalien säästöjeni lisäksi myös käteistä säästössä (ns. "rottarahasto"), jossa on aina rahaa varalla erityisesti rottien yllättäviin eläinlääkärikuluihin. Mutta korona-aikana sitä ei tietenkään suositella käytettäväksi, niin sekin lisää ahdistusta, kun tuntuu kuin olisin yhtäkkiä köyhempi. Ja kyse ei ole siitä, ettäkö olisin joutumassa rahattomaksi ihan heti, mutta pystyn kuvittelemaan jo sen, miten kaikki rahat on loppu, kaikki tilit näyttää nollaa, mutta laskut vain jatkavat tuloaan, ja että jossain kohtaa tulisi se vaihe, kun en pystyisi maksamaan enää vuokraa ja minut häädettäisiin ja miten muka voisin löytää uuden asunnon niin nopeasti? Miten minulle kävisi? Miten rotilleni kävisi?

Ja sen lisäksi pääni sanoo, että jos olen tämän kesän tekemättä töitä, se on vain paitsi hirveä kolo CV:ssä ja saa minut epäedulliseen kilpailuasemaan muiden alan työnhakijoiden kanssa, joten tietysti se tarkoittaisi, että kukaan ei haluaisi palkata minua enää mihinkään ikinä ja kaikki työpaikatkin on varmaan kadonneet koronan takia. Ja sitä paitsi minä olen niin rutiininkaipuinen ihminen, että varmasti sekoaisin kesällä, jos ei olisi mitään, mikä pitäisi yllä ulkoista rutiinia. Ja vaikka tottuisinkin siihen, niin onhan se ihan käsittämätöntä, että aikuinen ihminen olisi kesän tekemättä töitä. Selkeästi kyse on siitä, että se on vain niin huono työntekijä, ettei kukaan halua palkata sitä, tai sitten vain sellainen lusmuilija, kaikkien muiden verorahoilla elävä loinen, hedonisti, jolla ei selkeästikään ole mitään kunnianhimoa tai ylipäätään todellisuudentajua.

Ja sitten syrjäytyisin paitsi työelämästä, niin myös yhteiskunnasta ja menettäisin kaikki mahdollisuudet elää sitä sellaista elämää, jota olen elänyt tähänkin asti. Suht yksinkertaista elämää, mutta omine pienine luksuksineen: on asunto, jossa on hyvä asua ja jossa ei tarvitse nukkua rottien kanssa samassa huoneessa. Ja että voisi haaveilla siitä, että löytää jonkun sopivan työpaikan jostain sopivan läheltä, ettei tarvitsisi käyttää viittä tuntia päivittäin työmatkaan, mutta että siitä huolimatta töissä olisi ihan kivaa ja siellä pääsisi kehittämään taitojaan ja olemaan hyödyksi. Ja että voisi mennä välillä vaikka uimaan tai jousiampumaan tai leffaan. Että voisi käyttää välillä bussia eikä tarvitsisi vain kävellä joka paikkaan. Ja että ei ehkä tarvitsisi jättää ostamatta migreenilääkkeitä niiden kalleuden takia.

Tuo on pyörinyt taas mielessäni ihan koko ajan ja siitä tulee todella kurja fiilis. Välillä ne ajatukset on tuntuneet niin todellisilta, että on tuntunut, että en voi laittaa viestiä kenellekään siitä meidän opiskelijaporukasta kyselläkseni kuulumisia saati sitten ajatella, että ehkä sitten kesällä nähdään porukalla, kun minua vain hävettää niin hirveästi se, että joutuisin paljastamaan sen, että minulla ei ole töitä. Taatustihan he näkisivät minut epäonnistujana, jonain alempana ihmisenä, joka ei vain pysty siihen mihin he pystyvät. Ja eivät vain he ajattelisi niin, vaan ihan kaikki. Nan ja Natalia ja ihan kaikki. Tyyliin: "No niin, nyt se sitten syrjäytyi, olihan se nyt ihan selvää, että niin kävisi jossain vaiheessa."

Tuollaiset päässä pyörivät ajatukset eivät ole auttaneet tässä stressissä jaksamista. Jotenkin tänään kuitenkin muuttui. En tiedä mikä se oli, mutta voi olla, että se oli se, kun se minun gradupomoni kysyi minulta, että mitä teen kesällä. Sanoin tekeväni vähän opintoja ja sitten pitäväni vain lomaa ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Ja miten he reagoivat siihen? Eivät oikein mitenkään. Ei tullut sitä pitkää kiusallista hiljaisuutta, jonka olen mielessäni niin monta kertaa kuvitellut, eikä läpinäkyvää aiheen vaihtoa johonkin ihan muuhun, vaan se gradupomoni vitsaili vain, että pääsetkin sitten nauttimaan kotimaan matkailusta niin kuin ilmeisesti kaikki tänä kesänä kun ulkomaillekaan ei kerran pääse, ja sitten hän ja se toinen graduihminen mainitsivat jotain omista kesäjutuistaan ja muusta. Ei tullut lainkaan fiilistä, että heillä olisi käynyt mielessä, että ai jaa toi on tuollainen lusmu, kukaan ei selkeästikään halunnut palkata sitä eikä ihme. Sellaista fiilistä ei tullut lainkaan.

Niin sen jälkeen on ollut sellainen fiilis, että ehkä se on ihan okei, että pidän kesän ihan lomana. Olen tehnyt gradun ja kymmenen kurssia tämän lukuvuoden aikana (yksitoista, jos teen vielä sen kirjatentin) ja lisäksi töitä syksyn ajan, ja tosiaan kuten sanoin sille gradupomolleni, edellisestä lomastani on kaksi vuotta. Ja minä olen todella väsynyt ja senkin takia on ollut jotenkin syyllinen olo, kun vaikka kesä ilman töitä pelottaa ja hirvittää, niin toisaalta en malta odottaa, että saisi hetken vain olla ja levätä ja tehdä ihan vain omia juttuja. Tein tänä vuonna liikaa ja vaikka nyt näyttääkin siltä, että saan kaiken vietyä loppuun ihan kunnialla, olen ollut jo pitemmän aikaa todella väsynyt. Ja koska olen aina välillä selaillut työpaikkailmoituksia ihan vain varmistaakseni ettei mitään kiinnostavaa menisi ohi, olen huomannut, että minulle sopivia työpaikkoja löytyy kyllä. Tosin muualta Suomesta, mutta löytyy joka tapauksessa ja vielä sen verran, että se on alan kokoon suhteutettuna ihan huomattava määrä avoimia työpaikkoja. Joten se tarkoittaa, että koronasta huolimatta yritykset palkkaavat uutta väkeä sellaisiin tehtäviin, joita minäkin voisin hakea ja todennäköisesti niitä työpaikkoja löytyy jatkossakin. Mahdollisesti jotain sattuu löytymään jopa samasta kaupungista tai tarpeeksi läheltä, mutta jos ei, niin voinhan valmistuttuani vain joko hankkia auton tai muuttaa.

Luin tänään joitain niitä työpaikkailmoituksia ja tuli hyvä fiilis, kun niitä ilmoituksia lukiessa tuli se fiilis, jonka tarvitsen voidakseni hakea jotain työpaikkaa: pystyin kuvittelemaan itseni sinne tekemään sitä työtä, mitä ilmoituksessa kuvailtiin ja pystyin kuvittelemaan itseni nauttimaan siitä työstä. Olen etsinyt noita ilmoituksia senkin takia, että olen ottanut yritysten nimiä ylös, jotta epätoivon iskiessä minulla on lista firmoista, jotka todistetusti ovat joskus työllistäneet kyseisen alan ihmisiä, joten voin sitten vaikka lähettää avoimia hakemuksia ja tiedustella potentiaalisista työpaikoista. Aion myös ehkä mennä kesäkuussa järjestettävään avointen ovien päivään yhteen firmaan joka etsii tosin koodareita, koska tiedän, että kyseisessä firmassa on erikseen ihan oma osasto minun alani työntekijöille. Kun voisihan sinne mennä katselemaan ja kuulostelemaan ja mahdollisesti voisi päästä kysymään joltain, että vaikka en ihan täsmää siihen, mitä juuri nyt haette, tiedätkö onko teillä miten tarvetta tällaisille työntekijöille tai mitä kautta tällaisia paikkoja voisi tiedustella. Tämä on se firma, josta hain sitä harjoittelupaikkaa silloin ihan ensimmäisenä ja jonka edustajan vaikutti todella innostuneelta minusta. Heidän sivuiltaan ei kuitenkaan löydy yhtään minkäänlaista tietoa työnhausta avoimia työpaikkoja lukuunottamatta, joten nyt pääsisi kysymään, että miten heitä voi lähestyä.

Siitäkin tulee melkein innostunut olo, kun vaikka sekään ei ole ihan naapurissa, niin tunnissa ehtisin hyvin kotoa sinne. Mutta ylipäätään tuntuu kivalta, että voin sallia itselleni edes kuvittelun mahdollisesta oman alan työpaikasta jossain suht lähellä. Se saa olon paljon paremmaksi kuin ajatukset siitä, että mitään työpaikkoja ei tule ikinä olemaan enää missään.

Äitini tulee käymään nyt keskiviikkona, joten se on haaste, etenkin kun olen ollut nyt stressaantunut ja hän on käynyt hermoilleni. Mutta yritän ajatella, että on kiva, kun voidaan mennä yhdessä Plantageniin ja voin ostaa sieltä itselleni uusia viherkasveja! Olen aina ollut vähän huono pitämään niistä huolta, mutta nyt karanteenin aikana siitä on tullut sellainen kiva rutiini ja paitsi että olen muistanut kastella niitä, niin olen myös tarkkaillut niitä enemmän ja havainnoinut sitä, miten paljon vettä ne tarvitsevan ja miten usein. On ollut kiva nähdä, miten ne ovat alkaneet voida paremmin ja tehdä uusia lehtiä. Mutta sitten kun olen hoitanut ne, tuntuu siltä, että olisi kiva, jos olisi enemmänkin kasveja hoidettavaksi. Pääsiäisen aikoihin kasvatin rotille sitä ohraruohoa ja huomasin, että kykenin hoitamaan nekin ihan hyvin, vaikka edelleen pidin huolta niistä muistakin kasveista! Ja sitten kun tuli aika laittaa ne rottien kaivettavaksi ja syötäväksi, tuli taas sellainen fiilis, että kumpa olisi edelleen jotain ylimääräisiä kasveja hoidettavana.

Koko kuvaus kuulostaa ehkä tyhmältä ja ehkä se onkin tyhmää koko juttu, mutta tuntuu, että se on hyvin yksinkertainen ja suht edullinenkin keino lisätä oman mielihyväni määrää arjessa. Ja kai se mielihyvä on kuitenkin sellainen asia, että olisi hyvä olla sitäkin, etenkin jos sen saa niinkin harmittomalla tavalla kuin huonekasvien hoitamisella.