4 PÄIVÄÄ KIRJOITUKSIIN!!!<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Tänään aamulla oli lievä angst-mieliala, kuten myös sitten kaksi ensimmäistä tuntia. Ajattelin tänään aamulla taas tulevaisuutta ja sitä, miten olen niin totaalisen hukassa sen suhteen. Nan suuntaa aika varmasti Jyväskylään, hänellä on ollut viime aikoina kauhea Jyväskylä-vaihe ja välillä hän selittää pitkät pätkät jotain Jyväskylän yliopistosta. Minulla olisi tietysti vielä se Tampere ihan kivana vaihtoehtona, mutta siinäkin on muutama asia, joka saa minut harkitsemaan, josko menisi sittenkin jonnekin muualle.

 

Nettielämäni ja IRL-elämäni ovat niin erillään toisistaan kuin mahdollista. En tunne yhtään netti-ihmistä IRL, enkä keskustele IRL-ihmisten kanssa netissä suunnilleen ikinä. Ja näin on ihan hyvä, se toimii minulle. Mutta jos suuntaisin Tampereelle, en tietäisi sieltä ketään IRL. Paitsi tietysti ne tutut, jotka sattuisivat sinne myös, mutta muuten en. Siellä on käsitykseni mukaan jo nyt ainakin kaksi kyläläistä ja sillä seudulla asuu heitä muutenkin. Enkä minä pidä ajatuksesta, että opiskelisin samassa rakennuksessa netti-ihmisten kanssa.

 

Minä olen miettinyt tuota jo ties miten kauan ja se on jotenkin kummallista. Minä melkein pelkään netti-ihmisiä. Ja ainakin suhtaudun heihin paljon epävarmemmin kuin ihan tuntemattomiin ihmisiin. Tuntemattomille ihmisille voin käyttäytyä niin kuin yleensä käyttäydyn IRL, siinä ei ole mitään ongelmaa. Mutta netti-ihmisiä kohtaan IRL-käytös on paljon vaikeampaa. Miiteissä ei tarvitse käyttäytyä IRL, se on ihan erilainen tilanne, kuin esimerkiksi koulussa. Minä käyttäydyn ihan tyystin erilailla kouluympäristössä kuin jossain miitissä tai vaikkapa Naninkin seurassa.

 

Ja minä haluan olla IRL. Minä haluan käyttäytyä sillä lailla IRL, mitä minä käyttäydyn. Kuitenkin netti-ihmisten seurassa minua alkaa hermostuttaa kauheasti, koska pelkään, että minun käytökseni ei ole aina sääntöjen mukaista. Varmaan minun oleiluni NN:n lähistöllä on vaikuttanut jotenkin, mutta minun IRL-käytökseni saattaa joillekin näyttää jotenkin ei niin kauhean kivalta ja ystävälliseltä. En koe luovani ympärilleni niin negatiivista suojamuuria kuin NN ja hänen pikkuveljensä, mutta ehkä 1/10 siitä.

 

Netti-ihmisten ei tarvitse tietää tuota osaa minusta. Ja kun se on periaatteessa vain suojamuuri mahdollisia negatiivisia käytöksiä vastaan, niin miksi heidän pitäisi tietää se? Enkä minä usko, että he ymmärtäisivät. Se on minun omastakin mielestäni joskus aika lailla ristiriidassa omien ajatusteni suhteen, joten miten muut sitten näkisivät sen? Enkä usko, että he pitäisivät minusta IRL-ihmisenä.

 

Meidän koulussamme on sellainen yleismukavien ja kilttien ihmisten rypäs. He eivät koskaan sanoneet pahasti ja ottivat kaikki huomioon ja pyrkivät olemaan ystävällisiä kaikille. Kun minä ja Merry lakkasimme olemasta kavereita, ja etenkin kun lukio alkoi, minä ajauduin enemmän yksinäisemmäksi, kun Merry takertui puolestaan tähän porukkaan. Nykyisin ne ihmiset, jotka puhuvat minulle yleensä edes jotain (neiti M ja R, neiti KK) ovat sellaisia vähemmän kilttejä ja yleismukavia ihmisiä. Ei minulla ole mitään kilttejä ja hyveellisiä ihmisiä vastaan, mutta jotenkin tunnen oloni joskus epäkotoisaksi heidän seurassaan.

 

Sitten biologian tunneilla opettaja totesi, että hei, tehdäänpäs ryhmätöitä tämä kaksoistunti. Piti tehdä ryhmissä isolle paperille ajatuskarttana kurssin sisältö. Ja vapaavalintaiset ryhmät. Se on valinnaisbiologiaa, joten siellä ei ole niitä normaaleja ihmisiä, joiden kanssa yleensä työskentelen. Minä siis sain sitten TAAS kerran tehdä "ryhmätyön" ihan yksin. Plääh.

 

Aamunavauksessa soi Nightwishin biisi Amaranth. Minä en ollut kuullut sitä ennen, koska en kuuntele Nightwishia siltä uudelta laulajalta (en tykkää hänen äänestään, Tarja Turunen oli parempi). Kun se biisi sitten alkoi, minä havahduin ajatuksistani ja mietin itsekseni, että vau, vähän siisti biisi! Hieno rumpukomppi ja kitarat ja syntikka... Kaikki juuri täydellisesti. Sitten kun laulu alkoi, minä tajusin, että se oli Nightwishia. Ja sitten se oli tuskaa kuunnella loppuun. Miksi ihmeessä niitten piti potkaista Tarja Turunen pihalle? Tai kyllä minä periaatteessa ymmärrän, mutta kuitenkin! Miksi miksi miksi?! Musiikki on aina vain yhtä mahtavaa ja puhdasta, mutta se vääränlainen laulaja pilaa ne biisit.

 

Tuomas Holopainen on nero. Samalla lailla kuin esimerkiksi Haydn tai Liszt. Se musiikki, mitä hän kirjoittaa, on ihan käsittämättömän nerokasta. Nightwishinkin biiseissä tykkään kauheasti niistä osioista, missä ei lauleta, koska minä en ole laulun suuri ystävä. Se peittää usein liikaa alleen sen muun musiikin. Nightwishilla toimi kuitenkin sekä laulu että musiikki. Sitten kun nykyisin heillä on se uusi laulaja, minä en tykkää kuunnella sitä musiikkia enää, koska minun mielestäni sen uuden laulajan ääni rikkoo sen kokonaisuuden, joka oli ennen niin kauhean tiivis ja yhtenäinen ja toimiva. Mutta se musiikki itsessään on aivan yhtä mahtavaa, niin sitten kun kuulee sitä musiikkia ilman laulua, niin tulee tuskastunut olo, kun ei pysty enää kuuntelemaan sitä hienoa musiikkia epäkivan laulajan takia.

 

Muuten tänään oli sitten ihan hyvä ja ihmeellisen NN-täytteinen päivä. Aamullakin me jotenkin päädyimme molemmat yksin odottelemaan tunnin alkua äidinkielenluokan edustalle. Yleensä minä olen siinä Nanin kanssa ja NN oman jenginsä kanssa, mutta jotenkin me satuimme siihen tällä kertaa molemmat yksin. Jokseenkin epämukavaa, kun yritin siinä sitten käyttäytyä normaalisti ja tuskailin mielessäni sen kanssa, että mihin minä katson (koska periaatteessa silmäilen muita ihmisiä aika aktiivisesti, niin olisi ollut vähintäänkin epäilyttävää, jos en olisi katsonut häneen kertaakaan, mutta jotenkin se tuntui ylihermostuttavalta ajatukselta).

 

Ja sitten NN tupsahti taas kouluun yhdellä välitunnilla, vaikka hänellä oli sen jälkeen vielä yksi hyppytunti. Kun sitten hänen yhdellä jengiläisellään (herra JuTilla) oli myös kemiaa, kuten minullakin, niin NN jäi siihen käytävälle juttelemaan hänen kanssaan. Siinä oli muuten törkeän repeilyttävä puoli-itsepuhelu, kun NN tuli ja herra JuT yritti saada hänet olemaan kävelemällä ohi:

 

NN: *kävelee käytävää pitkin*

Herra JuT: "Hei, mitä sä täälä teet?

NN: *ei reagointia, jatkaa kävelyä*

Herra JuT: "Mihin sä meet? Onko sulla enkkua?"

NN: *ei reagointia, jatkaa kävelyä*

Herra JuT: "Älä älä älä mee mihinkään, sielä on kirjoituksetkin, jää ny tähän juttelemaan mun kanssa!"

NN: *ei reagointia, jatkaa kävelyä*

Herra JuT: "TÄNNE!!!"

 

Tuossa vaiheessa sitten, kun herra JuT rääkäisi tuon tänne –rääkäisyn (kuin koiralle), niin minä repesin ihan totaalisesti. Ja NN vielä tottelikin (epäröiden kylläkin), joten se teki tilanteesta vielä huvittavamman (ja toisaalta ärsytti: Missä ylpeys, NN?). Tuollainen hän on törkeän usein. Edes NN:lle puhuminen ei tarkoita sitä, että hän reagoi siihen mitenkään. Ei hänen kuulossaan ole luultavasti yhtään mitään vikaa, vaan se on todennäköisesti ihan pelkästään asenteellista.

 

Tai kun aikaisemmin hän lähti tuplahyppytunnin alkaessa kotiin, niin herra JuT ja MR yrittivät ylipuhua hänet mukaan yläkertaan, mutta NN totesi yksinkertaisesti lähtevänsä kotiin. Ja ennen kuin kumpikaan ehti sanoa mitään siihen, hän oli jo häipynyt. JuT ja MR sitten vain katsoivat toisiinsa ja MR kohautti olkapäitään. Vaikka minusta on ihan kiva, että NN:llä on se hänen jenginsä, niin jotenkin tuntuu silti hieman siistiltä, että hän on nykyisin taas se eristäytyvämpi itsensä ja tekee niin kuin itse haluaa, ilman että edes hänen jengiläisensä täysin ymmärtäisivät häntä.

 

Sitten päädyin vielä toistamiseen samalle käytävälle hänen kanssaan melkein kaksistaan. Ja kun on kapealla käytävällä, on periaatteessa kaksi suuntaa minne katsoa: oikealle tai vasemmalle. Ja koska hän sattui olemaan vasemmalla suunnilleen ainoana ihmisenä, jotenkin tuli katsottua häneen taas vaihteeksi liian usein. Ja koska hänen jenginsä oli jossain muualla, hänkin katseli jonkin verran ympärilleen. Häntä on melko turvallista ylisilmäillä, kun hän on kavereidensa kanssa, koska silloin hänellä on yllin kyllin tekemistä ilman että hän huomaisi, että joku sattuu vilkaisemaan häneen pari kertaa useammin mitä normaali ihminen.

 

Lopulta minä sitten ärsyynnyin itseeni (koska en pystynyt vasemmalle katsoessani pitämään silmiäni irti hänestä) ja päätin itsekseni, että katson koko loppuvälitunnin vain ja ainoastaan oikealle. Toimi itse asiassa erittäin hyvin, olin oikein ylpeä itsestäni. Ja sitten oli viimeinen englannintunti tässä jaksossa ja me kuunneltiin paljon Elvistä. Elviksen biisit on ihan siistejä, minä tykkään hänen äänestään. Joo, jokseenkin suuri osa niistä on rakkauslauluja tai jotain, mutta ainakin Love Me Tender on ihan ihana. En yleensä kuuntele rakkausbiisejä, koska en erityisemmin perusta siitä r-sanasta sanana enkä asianakaan (vaikkakin nykyisin kai pitäisi pikkuhiljaa ruveta perustamaan).

 

Nyt on taas viikonloppu edessä (ihanaa, saa nukkua taas!) ja kauhea lukemisurakka, kun pitäisi saada tiivistettyä neljä kokonaista oppikirjaa muistiinpanoiksi. Tähän mennessä olen saanut mahdutettua suunnilleen 10 sivun sisällön yhdelle puolelle A4-paperia ja yritän pitää sen tiiviyden jatkossakin. Minusta tuntuu, että osaan niitä asioita jo jonkin verran, mutta kuitenkin tuntuu koko ajan siltä, että se on liian vähän; kaikki mitä ikinä ehdin lukea, on ihan liian vähän. Mutta sittenpähän näkee...

 

Olo oli aamulla melkoisen angst, mutta nyt se on jo ihan hyvä. Tämä on melkein niin kuin ennen minulla saattoi olla jokin melkein iloinen olo jonkun aikaa, mutta se synkkisolo oli se perusolo. Nyt se on melkein niin kuin toisinpäin. Tai en tiedä onko, ainakin se tuntuu siltä. Ainakin nyt. Vaikea sanoa, miten on, mutta pääasia on kai se, että olen ollut viime aikoina paljon vähemmän angst, mitä normaalisti?

 

Tuntuu hyvin paljon melkein onnelliselta. (Äiti kysyi yhdeltä tietokonetyypiltä töissä näytöstä: kuulemma näytönohjaimessa voi olla jotain vikaa tai sitten näyttö on menossa rikki. Höh.)

 

Loppuun lainauksia ja tapahtumia tältä päivältä:

 

Rehtori: *kävelee käytävää pitkin kolme poliisia perässään, pysähtyy neiti HR:n kohdalle ja osoittaa häntä* "Tuo on se kaikista pahin." (vitsillä tietysti)

 

- - -

 

Englanninopettaja: "Aijai, mitäs te tytöt ootte tehneet, kun tänne tuli noin paljon poliiseja?" (vitsillä)

Neiti AK: (ominaiseen tapaansa kovalla äänellä) "Meillä on huumepusseja [paikassa x]!"

 

- - -

 

Neiti AK: *selittää tulevaisuuden suunnitelmistaan* "Ja minä ja mun poikaystävä ollaan jo päätetty, että me rakennetaan sellanen kolmikerroksinen talo. Sen mun poikaystävän yks kaveri asuu kolmannessa kerroksessa ja maksaa meille vuokraa, siitä tulee kummi. Sitten kellarissa asuu sen toinen kaveri, joka on meidän kotiorja, paitsi että se saa juustoa ja punaviiniä siitä hyvästä, että se leikkaa meidän nurmikon."

 

- - -

 

Neiti PM: "Mutta nyt meidän pitää mennä, että me ei myöhästytä, kun meillä on uskontoa." (Opettaja on ylitiukka nainen: ovi laitetaan kiinni täsmälleen siihen aikaan, kun tunnin pitäisi alkaa, eikä sen jälkeen pääse enää sisään.)

Herra P: "Mutta jos me joukkomyöhästytään, niin eihän se voi koko luokkaa uloskaan jättää?"

Herra M(M): *naureskelee itsekseen* "Joukkomyöhästytään..."

 

- - -

 

Kolmosen yksi tyttöporukka: *istuu penkillä ja syö porkkanoita*

Historianopettaja: *kävelee neiti HR:n luo ja ojentaa kätensä (selkeästi vaatien jotain)*

Neiti HR: *näyttää epävarmalta, katsoo puoliksi syötyyn porkkanaansa, tarjoaa sitä*

Historianopettaja: *repeää nauruun* "Ei, kun sun piti palauttaa se lappu, jolla ilmoittaudutaan siihen kokeeseen."

 

- - -

 

Herra M(M): "Eiks se lahna oo se kala, joka on sillei littana ja ruskee ja sillä on silmät siinä niskassa ja se kattoo sillei näin? *tekee täydellisen kampelaimitaation*

 

***

 

Joo, tänään oli hauska päivä.