Ihmeellisesti on taas kaikenlaista tapahtunut ja yleismielialani on palannut jotakuinkin samalle tasolle kuin ennen sitä ihmeellistä pudotusta. Aihe on herättänyt keskustelua osastollakin, kun muutkin potilaat ovat huomanneet itsellään saman ilmiön, että välillä menee ihan hyvin, mutta sitten ilman mitään kunnollista syytä tulee kauhea pudotus. Hoitajat sen sijaan jaksavat aina väittää, miten omaan mielialaan pystyy kyllä vaikuttamaan ja että ei mieliala voi vaihdella noin radikaalisti ilman syytä. Tuo on myös yksi selkeä ero potilaiden ja hoitajien välillä. Ehkä hoitajat eivät vain tajua miten suuri ero on olla masentunut kuin surullinen, tai miten mieliala voi mennä ihan mihin suuntaan tahansa, vaikka itse tekisi mitä.

Nytkin kun olen tämän viikon ollut suruissani Dostojevskin takia, se on kuitenkin ollut aina ajoittain sellaista "normaalia" surua. Olen itkenyt kyllä aika paljonkin, mutta se on ihan erilaista itkua kuin joku pahan masennusolon itkeminen. Sitten kun yrittää kuvailla sitä mielialan salaperäistä muuttumista, ottaa välillä ankarastikin päähän kaikkien hoitajien mielipiteet, että eiköhän se kuitenkin näin ja näin.

Itse asiassa tällä viikolla on osastolla ollut poikkeuksellisen kapinoiva fiilis potilaiden kesken. Paitsi että on ollut tuo jakauma että hoitajien mielestä mieliala vaihtuu aina jostain erityisestä syystä, on ollut myös kaikenlaista muuta. Erica oli kuvaillut, miten Janne-hoitaja oli yrittänyt selittää hänelle, että hänen täytyy nyt ryhdistäytyä ja etsiä punainen lanka elämästään. Ja siis tuollainen kuulostaa vain ärsyttävältä sanahelinältä, koska jos on oikeasti masentunut, niin ei tuollaisen hokeminen ainakaan auta yhtään.

Erican olo on myös vaihdellut paljon ja jotenkin olemme siksi pystyneet antamaan vertaistukea toisillemme. Hän kokee aika lailla samoin tuon mielialan vaihtumisen, että se vaihtelee ihan omaan tahtiinsa ja jos on parempi päivä, niin sitten vain on, mutta siihen ei erityisemmin pysty itse vaikuttamaan. Hän on myös nukkunut huonosti viime viikot. Välillä vain muutaman tunnin yössä ja välillä sen jälkeen hänellä on kauhean väsynyt ja surkea olo, mutta välillä häntä ei väsytä yhtään. Hoitajat ovat kuitenkin sitä mieltä, että Erica on ihan väärässä ja todellisuudessa häntä väsyttää. Aika ajoin minua ärsyttää äärettömän syvästi tuo, miten potilaat yrittävät seurata oloaan ja oireitaan ja järjestellä niitä yhteen kokonaisuudeksi ja miettiä, miten mikäkin vaikuttaa mihinkin, mutta sitten kun sen miettii ääneen hoitajille, välillä he käyttäytyvät vain kuin tietäisivät itse paljon paremmin miltä potilaasta tuntuu.

Erica on myös nykyään ainoa tuki syömisongelmaan, joka tuntuu taas valtaavan alaa. Olen alannut vältellä taas kauppoja pitkästä aikaa ja se tuntuu erittäin huonolta asialta nyt kun muuttokin lähenee ja ruokaostokset pitäisi ruveta ostamaan itse. Yksi tuttu lukiosta (yksi harvoista aikaisemminkaan mainitsemattomista) oli töissä lähimmässä kaupassa. Huomasin sen jo yhden kerran aikaisemminkin kun kävin hakemassa postipakettia, mutta sen jälkeen meni monta viikkoa ennen kuin törmäsin häneen taas. Sinä päivänä olin käynyt jo kaupassa osastoa lähellä olevassa kaupassa, sillä siellä on parempi hedelmätarjonta kuin siinä pienemmässä lähikaupassa. Halusin kuitenkin jäätelöä. Ennen olisin selittänyt että miksi ajattelin, että ostaisin jäätelöä ja perustelisin sen monelta eri kantilta, mutta fysioterapeutti sanoi, että ei sitä oikeasti tarvitse perustella sillä lailla. Hän sanoi silloin, että sinun teki siis mieli jäätelöä. Ja se oli kuulemma ihan tarpeeksi hyvä perustelu itsessään, eikä tarvinnut sen kummempia selittelyjä.

Kuitenkin. Minun teki mieli jäätelöä. Eikä sitä voinut ostaa sieltä kauemmasta kaupasta, sillä se olisi ehtinyt kotimatkan aikana sulaa enemmän kuin jos sen ostaisi lähimmästä kaupasta. Olin kyllä ostanut paljon hedelmiä ja täysjyväleipää, joten sinänsä se kahden jäätelöpaketin (kahta eri makua) hakeminen ei tuntunut lainkaan häiritsevältä ajatukselta. Siis yleensäkin minulla on tarve "kompensoida" ostamani herkut terveellisillä tuotteilla, jolloin esimerkiksi paketillinen jäätelöä tavallaan katoaisi sinne joukkoon.

Tuona päivänä minua ei siis hermostuttanut mennä ostamaan pelkästään kahta jäätelöpakettia, sillä olinhan juuri aikaisemmin ostanut paljon terveellisiä aineksia. Tuolloin oli kuitenkin se minun tuttuni siellä kassalla. Näin hänet heti astuessani ovista sisään ja kauhu ryöpsähti minuun ja pakenin turvaan hedelmä- ja kasvisosastolle. Yritin silmäillä koko osaston läpi, jotta löytäisin edes jotain, mitä voisin ostaa, mutta kun kerran olin ostanut kilon persikoita ja kilon tummia viinirypäleitä aikaisemmin samana päivänä, en keksinyt mitään, mitä voisin ostaa edes puoliksi hyvästä syystä.

Päätin sitten, että se olisi haaste minulle ja kävelin kylmäosastolle. Otin kaksi jäätelöpakettia ja yritin kävellä itsevarman oloisesti kassalle. Näytin poikkeuksellisen hyvältä vaaleissa housuissani, pääkallopaitatopissa ja gladiaattorisandaalikorkokengissä, mutta olin kauhuissani. Sain kaiken toimimaan hyvin ja kun se tuttu moikkasi toiselta kassalta, pystyin moikkaamaan takaisin. Se kerta meni hyvin, mutta sen jälkeen samanlaisen tilanteen välttely on kasvanut suhteettoman isoksi möykyksi mielessäni. Edelleen tekee mieli jäätelöä ja se on siitä hyvä tuollainen syötävä, että siinä ei ole niin paljon kaloreita kuin jossain muussa vastaavassa. En kuitenkaan ole pystynyt menemään kauppaan jäätelöostoksille sen jälkeen.

Erican kanssa tuli puhetta tuosta ja kerroin koko tapauksen. Hänelle kertomukseni oli niin tuttu kuin olla ja voi. Sitten hän kertoi siitä, miten aikaisemmin kiersi kauppoja vuorotellen, koska ei halunnut näyttäytyä samassa kaupassa peräkkäisinä kertoina, jos osti jotain hyvää. Sama oli minulle tuttua sinä aikana kun olin Kuopiossa. En kiertänyt kuin harvoin eri kauppoja, mutta suunnittelin esimerkiksi viikonlopuksi hankittavat hyvät jo aikaisemmin viikolla, jotta saatoin ostaa kaiken yksittäin samalla kun ostin paljon "neutraalia" ruokaa, kuten vihanneksia, hedelmiä tai jauhoja, maitoa tai muuta vastaavaa. Kun sellaiseen joukkoon lisäsi yhtenä kertana limsapullon ja toisena kertana sipsipussin, se tuntui paljon vähemmän ahdistavammalta kuin sekä limsapullon että sipsipussin ostaminen samalla kertaa. Fysioterapeutti sanoi minulle, että tuollainen ajattelutapa on hänelle potilaiden takia tuttu, mutta että yleensä noin ajattelevat ja toimivat henkilöt ovat olleet alkoholisteja, jotka ovat halunneet salailla juomisensa määrää.

Tuntui oudolta tulla verratuksi alkoholistiksi, mutta toisaalta se oli varmaan maailman paras kuvaus, sillä samanlaisesta pakonomaisesta salailusta on tässäkin asiassa kyse. Minun pitäisi vain yrittää saada katkaistuksi tämä kauhea kierre, eikä sanoa aina kotikaupan edessä äidille, että mene sinä ostamaan ja osta tarpeeksi monta pakettia kerralla että ei tarvitse tulla pian uudestaan. Ja silti olen miettinyt kauhuissani että tunnistaisikohan se tuttuni äitini ja osaisi yhdistää hänen ostamansa jäätelöt minuun. Siis kärpäsestä härkänen. Myrsky vesilasissa.

Hyvä uutinen puolestaan on niin hyvä, että sen johdosta tekisi mieli oikein tanssahdella. Dostojevski on yhä keskuudessamme tässä maailmassa, vaikka sille oli tosiaan varattu se lopetusaika eiliseksi. Sen jälkeen kun tulin keskiviikkona kotiin Tampereelta kamojen muuttourakan jälkeen, Dostojevski näytti pirteämmältä kuin aikoihin. Se halusi välttämättä tulla häkistä ulos ja päästä lattialle tutkimaan ja seikkailemaan. Viime aikoina jos sen on päästänyt lattialle, se on vain kävellyt suoraan häkin viereen ja yrittänyt katsoa, miksi häkin luukku on kiinni, mutta tällä kertaa se tutki ympäristöä ihan innoissaan ja välillä sille piti vähän korottaa ääntäkin kun se meinasi tunkea tv-tason sisään. Sitten kun se käveli häkeille päin, se ei mennyt tuijottamaan luukkua päästäkseen sisään, vaan kiersi häkkejä ympäri haistellen muiden rottien jättämiä jälkiä ja tutki häkkien ympärystän ja yritti vielä kirjahyllyynkin!

Olen siis ihan innoissani tuosta. Punnitsin Doskun sitten vielä nähdäkseni miten sen paino on kehittynyt ja ensimmäistä kertaa Wienin matkan jälkeen sen paino ei ollut laskenut. Ei se ollut noussutkaan vaan oli sama mitä paria viikkoa aikaisemmin, muttta sekin oli todella positiivista, sillä olin jo hieman luopunut toivosta ja lakannut lihottamisyritykset. Doskun ruokahalu tuntuu kuitenkin parantuneen ja se on paljon useammin ruokakupilla häkissä.

Sen kunto parani ihan ilmiömäisesti, joten peruutin lopetusajan. Olen miettinyt, että mistä tuo kunnon vaihtelu olisi voinut johtua ja tulin tulokseen, että sen on täytynyt johtua psykologisista syistä. Ei, tuo ei ole niin yliampuvaa miltä se kuulostaa, vaan ihan järkeenkäypää. Ehkä viikko sitten pienensin tätä neljän rotan asumistilaa puoleen, sillä tuntui, että niiden tappelut lisääntyivät lisääntymistään. Ja kun välillä rotat ovat joutuneet esim. eläinlääkärikäynnin takia olemaan pienessä kantohäkissä kaksistaan, ne ovat sen jälkeenkin tulleet paremmin toimeen. Olin myös lukenut aiheesta aikaisemmin, että liian iso häkki rotilla voi lisätä tappeluita.

Olen kuitenkin äärimmäisen yllättynyt tästä muutoksesta, joka on tapahtunut näiden rottien keskuudessa. Dosku ei ole enää se, joka saa turpiinsa, paitsi joskus harvoin siinä missä muutkin rotat ja se saa tulla ruokakupille samaan aikaan muiden kanssa ilman että harmaat otukset käyvät sen kimppuun ja pudottavat tasolta tai jotain. Siis vaikka olin lukenut tilan pienentämisen positiivisista vaikutuksista, se ei jotenkin käynyt minulle järkeen. Ei se vieläkään oikein käy järkeen, mutta on pakko uskoa, kun itse sen niin selkeästi näkee.

Dosku on viihtynyt tällä viikolla yllättäen myös Tolstoin kanssa (muovisessa vessakipossa) nukkumassa usein. Se on ollut niin ihanaa katseltavaa, kun ne nukkuvat ihan vierekkäin ja kun Dosku nosti vähän päätä katsoakseen että mitä se emäntä tuijottaa, niin Tolstoi reagoi siihen läpsimällä Doskun päätä takaisin alas. Ja sitten kun niitä kahta setävauvaotusta vähän silitteli, niin molempien silmät tutisivat. Mitä enempää voisi emäntä toivoa?

Uudet otukset ovat kotiutuneet ihan hyvin ja nykyään ne ovat niitä jotka tappelevat eniten keskenään. Ihan hyvin on silti mennyt, vaikka Goudan hengitys on muutamina viime päivinä hieman rohissutkin. Putsasin häkin kuitenkin tänään (ihan itse ensimmäistä kertaa piiiitkään aikaan!) ja kostutin ilmaa ilmankostuttajalla, jonka veteen oli lisätty muutama tippa piparminttuöljyä, joten toivon, että rohina menee pikkuhiljaa ohi. Rotillehan voi olla aika riskialtista muuttaa uuteen kotiin, jossa bakteeri- tai viruskanta voi olla erilainen.

Kävin myös Tampereella ollessani taas ihotautilääkärillä. Edellisen kerran kävin sellaisella joskus viisi vuotta sitten, kun ihottumaksi luulemani punaiset kasvonäpyt paljastuivat akneksi. Sen jälkeen kasvot ovat olleet siedettävät viime kevääseen asti. Yleensä talven ajan kasvoni ovat huonommat, koska aurinko vähentää näppyjä, mutta tänä vuonna niin ei käynyt. Vielä sen lisäksikin välillä olen löytänyt kipeitä finnejä hartioistakin ja päätin, että nyt olisi taas aika tehdä niille jotain. Olen toki keväästä asti yrittänyt tehdä niille jotain ahkerasti koko ajan. Olen kokeillut suunnilleen kaikki apteekin reseptittömät aknevoiteet ja käyttänyt puhdistavia rakeita sisältäviä pesuvoiteita, mutta mikään ei ole auttanut mainittavasti.

Nyt sitten elän taas sitä hetkeä, kun lääkevoide (Differin) alkaa saada ihon kiristymään ikävästi. Siis kun minun ihoni on aika herkkä muutenkin ja altis kuivumaan, niin tällainen kuivattava lääkevoide saa kasvot tuntumaan siltä kuin olisi liimattu joku muovimaski ihoon kiinni. En käytä tosin nykyään meikkiä oikein lainkaan, joten ei tarvitse stressata sitä, miten puuteri voi korostaa hilseilevää ihoa. Olen enemmänkin kuin valmis kärsimään tämän ihon kuivumisen ja hilseilyn ja punoituksen taas, kunhan naama näyttäisi sitten vähän paremmalta taas edes jonkin aikaa.

Menee ihan hyvin, vaikka viime päivinä olo on ollut hieman kurja ja keskellä viikkoa kärsin omituisesta niskakivusta. 10-vuotiaana minulla ilmeni 10 kilon kastelukannun sateessa kantamisen jälkeen samantyyppinen jäykistävä kipu, jolloin heräsin seuraavana aamuna pää vasemmalle jämähtäneenä. Päivystykseen mentiin ja paljon kaikkea kokeiltiin, mutta vasta melkein viikon jälkeen pystyin kääntämään päätä taas. Se todettiin joksikin äkilliseksi noidannuoleksi, tms. Nyt sitten tuntui hyvin samanlaiselta (eriltä kuin normaali niskajäykkyys tai särky), mutta pystyin kääntämään päätä sentään oikealle ihan normaalisti. Pää jämähti toiseen suuntaan käännettäessä katsomaan suoraan eteen ja sen jälkeen vasemmalle liikkuivat vain silmät. Jos halusin nähdä vasemmalle, piti kääntyä. Se oli äärimmäisen tuskallista, mutta se lieveni sitten pikkuhiljaa. Edelleenkin kun käännän pään vasemmalle lähelle ääriasentoa, tulee vastaan ensin lisääntyvä jäykkyys ja sen jälkeen jumalaton kipu. On se kuitenkin hyvä aikaisempaan verrattuna.

Innostuin taas vaihteeksi kirjoittamaan, mutta tulipas kerran selitettyä pitkästi jostain muustakin kuin kurjuudesta tai vastaavasta. Fiilis on - kuten sanoin - perushyvä. Välillä voin olla surullinen tai harmissani, mutta se on silloin sitä "normaalia" oloa kuitenkin. 17. päivä on näillä näkymin viimeinen päiväni osastolla, joten sitten olisi edessä muutto, joka ei tunnu enää kauhealta tuholta kuin pahemmassa vaiheessa. Odottelenkin nyt tietoa työpaikoista joihin olen hakenut ja jännään pääsenkö siihen hienoon "unelmatyöhön" kosmetiikka- ja hiustuotemyyjäksi.