Joo. Lopultakin saan kirjoitettua jotain. Olen ollut ihan poikki viimeisen viikon, sillä lähes kaksi viikkoa sitten keskiviikkona kurkkukipuna alkanut flunssa on ollut hyvin sitkeää sorttia. Olen ollut koko viikon sairauslomalla, sillä kyseessä on ollut varmaan pahin flunssani ikinä. Ääni katosi lähes tyystin sunnuntaina ja palasi normaaliin flunssaiseen hieman menneeseen ääneen vasta lauantaina aamulla. Koskaan ääneni ei ole mennyt yhtä pahasti ja koska muutenkin puhelimella soittaminen (omien asioiden hoitamiseen, työpuhelut on eri asia) on minulle vaikeaa, niin se ei yhtään helpottunut sillä, että ääneni oli parhaimmillaankin jonkinlaista kähinää ja äänen korkeus saattoi vaihdella kimeästä äärimmäisen matalaan vähän kuin murrosikäisillä pojilla.

Olen taas Tampereella ja huomenna on aikomuksena mennä töihin, vaikka ääni on hieman flunssainen vielä ja minua vaivaa pahahko yskä. Rottaotukset jäivät kotiin ja koko kämppä tuntuu siksi niin tyhjältä. Mietin kuitenkin, että kun kerran jouluun on vain muutama viikko, on turha muuttaa rottia takaisin ennen sitä, kun se vain stressaisi niitä niin paljon. Etenkin Tolstoi-setää, jonka kunto on huonontunut sen verran, että en ole enää yhtään varma kestääkö se edes jouluun. Pikkupikkuotukset ovat kasvaneet aivan järkyttävästi, vaikka Tin Tin onkin todella kiero pikkuotus edelleen. Se ja muut rotat majailevat ensimmäisessä ostamassani rottahäkissä, jossa pinnaväli on suunnilleen kaksi senttiä. Se ei tunnu ehkä paljolta, mutta Tin Tin on keksinyt, että kun oikein kovaa ahtaa, se mahtuu siitä välistä. Niinpä se on ottanut tavaksi ulkoilla itsekseen häkin ulkopuolella ja jos joku tulee huoneeseen ja sytyttää valot, se säntää hirveää vauhtia takaisin häkille ja jos sitä ei nappaa tarpeeksi nopeasti, se kiemurtelee ja ahtaa itsensä siitä pienestä raosta takaisin häkin sisälle. Se pinnaväli alkaa käydä sillekin jo todella pieneksi, mutta jos joskus olette kuulleet, että aikuinen rotta mahtuu kolikon kokoisesta reiästä, niin minä uskon, että se pitää paikkansa.

Paluu Suomeen on ollut totta puhuen äärettömän ihanaa. Kun astuin ulos lentokentältä ja hengitin ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa Suomen pakkasilmaa, huomasin heti, että ilma täällä on niin paljon puhtaampaa ja raikkaampaa kuin Lontoossa. Lisäksi isäntäperhe ja liiallisuuksiin menevä puhtaus alkoivat ärsyttää, joten kiva olla kotona. Puhumattakaan siitä samassa isäntäperheessä asuneesta azerbaidzanilaisesta joka onnistui kylläkin hermostuttamaan minut vielä jälkeenpäinkin ihan Lontoosta asti.

Ongelma, johon törmään uudestaan ja uudestaan, on se, että minulla on yksinkertaisesti niin paljon kerrottavaa, että en tiedä yhtään mistä aloittaa. Lontoosta kirjoittamissani jutuissa ei ole kuin pikkiriikkinen osa siitä kaikesta, mitä siellä tapahtui.

Hyvä mieli jäi kuitenkin kokonaisuudessaan ja olen saanut kasapäin yhteystietoja. Ja kaasapäin on ihan oikeasti kasapäin, eikä Amian kasapäin. Olisiko lähemmäs kaksikymmentä, mikä on hyvin kun ottaa huomioon, että tapasin ihmisiä vain tunneilla.

Lähtöpäivä Lontoosta oli todella rankka, etenkin fyysisesti. Sain pikkuiseen matkalaukkuuni ja selkäreppuuni tungettua kaiken tarvittavan, mutta todella tiukkaa teki. Ja molemmat tulivat niin painaviksi, että sitä ei pysty edes kuvailemaan! Niitä piti koko ajan nostaa ja niiden siirtäminen hyllylle lentokoneessa ja junassa olivat todella kovan työn takana. Silloin olo tuntui painonnostajalta; ensiksi laukku nousi lattialta istuimelle, sen jälkeen istuimelta rinnanpäälle, jonka jälkeen vasta keskitin kaikki voimani siihen, että sain ojennettua käsiäni edes sen verran, että sain ne sinne ylähyllylle. Ja siis joka kerta nostaessani niitä niin tuntui siltä, että kädet eivät vain jaksa, mutta pakko oli jaksaa, ja onneksi sainkin aina kerättyä tarpeeksi voimia laukkujen siirtelemiseen. Niiden mukanaraahaaminen koko päivän oli käsittämättömän rasittavaa, etenkin kun flunssani oli pahimmillaan, mutta nyt sen jälkeen ei tänäänkään täyteen pakattu reppu lainkaan vetänyt vertoja sille hyperylipakatulle repulle.

Olo tuntuu nyt todella itsevarmalta. Lontoo teki todellakin hyvää minulle ja huomasin sen ensimmäisen kerran perjantaina, kun pakottauduin hammaslääkäriin flunssasta ja sairauslomasta huolimatta. Itse hammaslääkärikäynti ei ollut mitenkään positiivinen: hammaslääkäri kysyi heti aluksi, että miten hyvin ymmärsin ruotsia ja sen jälkeen kaikki sanottiin minulle ruotsiksi, jos en erikseen kysynyt jonkin sanan merkitystä. Kysyin myös siitä patista ikenessäni ja hampaistani otettiin röntgenkuvat ja sen jälkeen se hammaslääkäri selitti (edelleen ruotsiksi, joten en tajunnut läheskään kaikkea), että hänen mielestään paras ratkaisu on juurihoito, sillä röntgenkuvien perusteella siellä etuhampaiden juurien ja kasvohermon tienoilla näyttää olevan jonkinlainen tulehdus. Ja hän sanoi olevansa melko varma, että se hampaan hermo oli kuollut ja että juurihoito ei sattuisi niin paljon mitä kaikki väittävät.

Enkä minä siis todellakaan ole menossa juurihoitoon, etenkään kun kyseessä on vielä se kohta suustani, joka edellisen operaation aikana ei puutunut yhtään. Kuvitelkaa juurihoitoa ilman puudutusta ja sanokaa minua pelkuriksi vasta sitten kun olette itse käyneet läpi sellaisen. Ja aion mennä kysymään siitä patista joltain suu-lääkäriltä, sillä en aio luottaa yhteen ainoaan diagnoosiin, etenkin kun syy valita juurihoito asian hoitamiseksi saattaa olla yritys piilottaa työkaverin tekemä mahdollinen virhe, josta hermosärky alunperin luultavasti alkoi (puhumattakaan siitä, että se patti on juuri siinä kohtaa, mihin se silloinen hammaslääkäri tökkäsi sen puudutusneulansa).

Hermosärky ei ole kovin paha. Välillä jos patti kasvaa (se kasvaa kun sen sisälle tulee jonkinmoista vaaleaa nestettä) ja silloin hermosärky on pahimmillaan, mutta kun patti tyhjenee (tai tyhjennän sen itse), se välillä katoaa lähes kokonaan (ja välillä täyttyy uudestaan ennen kuin katoaa viikoksi tai pariksi). Pidän siis tätä pattia paljon pienempänä pahana kuin sitä, että ongelma korjattaisiin juurihoidolla, vaikka kukaan ei ole minulle vielä täysin tarkkaan osannut selittää, mistä on kyse ja miksi se alkoi alunperin ja onko ehdotettu hoito varmasti toimiva, vai pelkkä kokeilu.

Mutta hammaslääkärin jälkeen mentiin äitini kanssa katsomaan matkalaukkuja, koska Lontoo-kokemuksesta viisastuneena päätin toivoa joululahjaksi isompaa pyörällistä matkalaukkua. Mutta kun astuin yhteen pieneen laukkukauppaan sisään, myyjä sanoi heti: "Näkee suakin! Mitäs sulle kuuluu?" Se oli kamalan hämmentävää, sillä en aluksi tunnistanut häntä, mutta sitten arvelin, että hän oli yksi tyttö lukiosta. En todennäköisesti ole käyttänyt hänestä mitään erityistä lyhennettä tai nimitystä. Olin aamulla ennen lähtöä tapojeni vastaisesti meikannut ja laittanut jalkaani ne maailman hienoimmat korkeakorkoiset kengät, jotka hankin Lontoosta. Lisäksi olin laittanut hiukseni ja tunsin oloni erittäin itsevarmaksi. Kykenin small talkiin ihan loistavasti, enkä vajonnut lukiotasolle, vaan olin kuin jokin uusi itsensä löytänyt ihminen, joka näyttää vielä ihan hyvältä meikissä ja korkeakorkoisissa kengissä, kun vertaa siihen lukio-Amiaan, joka ei koskaan meikannut ja käytti vain lättäpohjaisia kenkiä.

Nyt on itsenäisyyspäivä, mutta ensiksi istuin junassa pari tuntia ja nyt olen sitten istunut tässä kirjoittamassa. Pitäisi kylläkin kai katsoa itsenäisyyspäivän vastaanottoa ja valmistautua menemään nukkumaan. Tuntuu toisaalta ihan kivalta mennä takaisin töihin, kun tietää, että sitten seuraavassa kuussa tulee taas rahaa tilille. Vaikka rahatilanne on kylläkin nyt erittäin hyvä, koska koko lokakuun palkka tuli tililleni minun ollessa vielä Lontoossa, joten en ole käyttänyt sitä melkein yhtään. Lisäksi perjantaina tuli veronpalautus ja "ilmaista rahaa", niin tilin lukema näyttää ainakin tällä erää ihan hyvältä, vaikka kuun vuokrakin meni jo, eikä marraskuun palkkaakaan ole vielä maksettu!

Raha tulee kyllä tarpeeseen, sillä paitsi että olen äidilleni velkaa suunnilleen 2000 euroa (Lontoon kurssimaksu + yhden kuun vuokra), niin tarkoitukseni on ensi vuoden keväällä hankkia tyttörottia, jotta voisin aloittaa rottien kasvattamisen. Olen ollut yhteydessä jo Britteihin rottatyttövauva-tarkoituksissa ja kasvattaja, jolla on samaa kuviota kuin mitä minä haluaisin kasvattaa, on tulossa silloin keväällä Suomeen tuomaroimaan jotain rottanäyttelyä. Samalla sitten voisi kuulemma tuoda niitä rottatyttöjä, jos vain asia saataisiin jotenkin hoitumaan.

Rottatytöt itsessään eivät maksa niin paljon, mutta niille pitäisi hankkia ihan oma häkki, koska niitähän ei voi mitenkään yhdistää poikien kanssa, joita minulla on jo kaksi laumaakin. Kunnollinen rottahäkki maksaa parisataa euroa, joka on minun budjetilleni erittäin paljon. Pitäisi saada vähän rahaa säästöön ja maksaa niitä velkoja äidille, mutta kun sekä marraskuu että joulukuu jäävät työn kannalta repaleiseksi, niin palkallani pystyn maksamaan varmaan melkeinpä vain vuokran.

Eikä minulla vieläkään ole sänkyä täällä kämpässäni, vaan nukun patjalla lattialla, eikä muutenkaan asunnossa ole kuin se patja, sohva, telkkari, keittiön pöytä (tuoleineen), rottahäkki ja tietokonepöytä. Niin ja yksi viherkasvi. Verhoja ei ole, eikä mitään muuta. Puhe kaikuu huoneessa ja tavarat kasaantuvat lattialle, koska niiden säilyttämiseen ei ole oikein muutakaan paikkaa. Ollessani Lontoossa äiti oli päästänyt pesukoneenkorjaajan kämppääni, koska jos muistatte, vähän muuton jälkeen pesukoneen käynnistysyritys sai aikaan koko vessan sähköjen katkeamisen. Korjaaja sitten sanoi, että sitä ei voi korjata, mutta se pesukoneenromu kököttää edelleen muutenkin pienessä pesuhuoneessa, koska sen vieminen pois on niin kauhea operaatio.

On myös mietittävä kevään avoimen yliopiston kursseja, MLL:n lastenhoitokurssia ja mahdollisia muita töitä joulun tienoille. En ole ihan varma miten meillä töissä tehdään joulun suhteen, mutta silloin ei ole ehkä ihan ihanteellisin aika soitella ihmisille. Sitä paitsi silloin on muuten paljon työtä tarjolla, sillä monet haluavat pitää lomaa jouluaatosta uuteenvuoteen. Minulla ei taida olla varaa sellaiseen ylellisyyteen, joten todennäköisesti menen ainakin johonkin töihin. On myös työlästä yrittää saada ne terapiakäynnit sopimaan päivärytmiini. Haluan tehdä töitä viikossa sen 37,5 tuntia, jotka saan tehdä, mutta kun joudun ehkä kerran kahdessa viikossa lähtemään yhtenä päivänä ainakin tunnin aikaisemmin, niin pitää miettiä sitten, että korvaanko sen olemalla yhtenä päivänä tunnin pitempään, vai lisäänkö vartin jokaiseen työpäivään sen sijaan.

Paljon ajateltavaa ja järjesteltävää, mutta eiköhän tuo jotenkin onnistu. Tuntuu vain, että olisi monta työtä yhtä aikaa, joista ei kuin yhdestä saa palkkaa, kun pitää yrittää saada kaikki tuollainen jotenkin sopimaan työaikaan. Ja nyt pitäisi sopeuttaa itseni tuohon työaikaan ja lähteä nukkumaan, tai muuten olen aamulla ihan liian väsynyt. Lupaan laittaa kuvia Lontoosta joskus lähiaikoina, vaikka en niitä nyt niin kauhean paljon ottanut ja melkein puolissa niistä on se azerbaidzanilainen samoine ilmeineen.

Tällä kertaa taas Suomen ajassa.