Heräsin aamulla joskus viiden aikoihin painajaiseeni: saksanpaimenkoira, joka aluksi käyttäytyi vain hieman uhkaavasti, milloin pyrin pitämään pelkoni hallinnassa (koira aistii pelon ja voi muuttua siksi aggressiiviseksi), mutta unen loppuvaiheella, kun se näki minut huoneen toiselta puolelta, se ärisi ja lähti syöksyyn minua kohti. Tiesin, ettei ollut mitään mahdollisuutta ehtiä huoneesta pakoon eikä saada turvaa mistään huonekalusta tai esineestä. Sillä sekuntilla kun sen hampaat olisivat uponneet minuun, minä heräsin.

Sitten seuraava herätys tuli, kun piti lähteä töihin. Kampesin itseni ylös, mutta myöhästyin parilla kymmenellä sekunnilla sopivasta bussista ja seuraavaa piti odottaa n. 10 min. Tulinkin töihin puoli tuntia myöhässä. Töissä taas heti töihin ja päivä mateli. Toisaalta päivien matelussa on se hyvä puoli, että saan paljon töitä tehtyä, kun käyn jotenkin ylikierroksilla ja ehdin siinä pitkältä tuntuvassa ajassa tekemään paljon, kun vaikka aika menee hitaasti, niin minä toimin "normaalinopeudella".

Ruokatunnin käytin syömisen sijaan nukkumiseen. Päädyin tähän sen jälkeen kun yhdessä vaiheessa ihan huomaamattani nuokahdin ja säpsähdin siihen, että olin oikeasti nukahtanut jo pariksi sekuntiksi. Laitoin kännykän herättämään ja poistumatta työpisteeltäni vedin hupparin hupun päähän ja asetuin nukkumaan istualtaan pää pöydällä. Kesken "ruokatunnin" pomo tuli huoneeseen ja kysyi, että mitä ihmettä Amia NUKUTKO sinä. Selitin sitten hätääntyneenä, että olin ruokatunnilla ja että minulla oli kännykkä herättämässä. Pomo katsoi hieman kummastuneena ja sanoi, että no kai se on jokaisen oma asia, miten ruokatunnin viettää. Sitten kysyi vielä, että oletko sinä Amia ihan kunnossa. Sanoin, että joo joo, olen vain nukkunut huonosti.

Sitten kun ruokatunti oli ohi, jatkoin töitä pirteämpänä. Keittiössä käydessäni pomo ja pari vakkarityöntekijää olivat siellä ja sitten pomo - jonka sähköposteista aina vain valitan - kysyi vielä, että oletko ihan varma, että kaikki on kunnossa. Sanoin taas, että joo joo. Todellisuudessa psykologi soitti eilen ja sanoi, että pääsee tänään esittelemään sen minun tapaukseni lääkärille, joka sitten miettii asiaa ja todennäköisesti kutsuu minut käymään joku päivä tällä viikolla, jos kokee, että sairausloma tai sairaalahoito olisivat paikallaan.

Tänään järjestön töihin kaksistaan "Oskun" kanssa. Pakko tulla hyvä tulos, mutta harmittelen toisaalta, kun vuorossa ei ole Nataliaa tai Markusta. Toisaalta minulla on myös "kana kynittävänä" Oskun kanssa, kun edellisellä kerralla kaksistaan vuorossa perjantaina välillä sanoin ihan ajan säästämiseksi, että ota sinä tuo talo, minä otan tuon. Yleensä kysytään aina, että haluatko ottaa tuon vai tuon, ihan sama, no jos mä otan tuon. Sitten kerran yhdessä vaiheessa hän sanoi minulle, että ota tuo talo. Melkein kysyin yllättyneenä, että mitä hän oikein sanoi, kun tavallaan Natalia on yrittänyt saada tiimiä ymmärtämään, että jos hän ei ole paikalla, niin silloin minua kuunnellaan. Hänellä ei kylläkään ole itselläkään johtaminen hyvin hallussa, kun hän antaa niiden uusien liikkua karttojen kanssa ja sanoa, mihin päin mennään. Lisäksi Markus kyseenalaistaa Nataliaa jatkuvasti, viimeksi kuulemma eilen kysyi vuorossa, että kun hän on tiiminvetäjä ja merkitsee välillä ylimääräisen tunnin siitä koituvien töiden takia, niin Markus tiukkasi tarkkaa minuuttimäärää, joka siihen menee, kun hänen mielestään kaikki hoituisi 10 minuutissa.

Kirjoitan taas luvattomasti töissä, mutta koska aika kulkee niin hitaasti, olen jo tässä vaiheessa päivää tehnyt sen verran haastatteluja kuin kokonaisena päivänä yleensä. Ja ehkä tämä auttaa kestämään vielä kuusi tuntia töitä.

Olen kyllä ihan lopen uupunut, nyt vasta kun muut ovat asiasta kyselleet, huomaan itsekin, että ihan se masennuksen/burn-outin uupumuspuolikin on palannut. Esimerkiksi viikonloppuna äiti soitti joskus iltapäivällä, kun minä nukuin ja hän sitten ihmetteli, että en kai minä nyt enää nuku. Siihen sanoin, että ei, en nuku enää, vaan taas. Olin nokosilla. Seuraavana päivänä äiti soitti uudestaan hieman myöhemmin ja sanoin, että olin päiväunet jo ottanut. Siis päiväunia viikonloppuisin ja arkipäivinä ruokatunnilla. Ja minä oikeasti nukun, en vain lepää, vaan täällä töissäkin alle kymmenen neliön huoneessa, jossa on kaksi muuta ihmistä, joista toinen tekee haastatteluja, minulla ei ole mitään ongelmaa nukahtaa pöydän ääreen.

Huomenna vapaapäivä, enkä malta odottaa! Lisäksi Nightwishin uusi levy ilmestyy, joten ehkä siitäkin pitäisi taas vähän innostua.