On kurja fiilis. Pitkään suunniteltujen rotanpoikasten piti syntyä eilen, mutta eivätpä syntyneet. Yleensä nuo ovat niin täsmällisiä, että jotenkin heti aloin epäillä että jotain olisi vialla. Yritin rauhoitella itseäni järkeilemällä, että tämä ei ole minun sukulinjan tyttö, niin ehkä päivän heitto ei ole vielä niin paha.

Tänään aamulla tarkistin ja häkissä oli vähän verta, mikä ei ole sinänsä poikkeuksellista, koska synnytyksessähän sitä tulee. Se oli outoa, että rotta käyttäytyi ihan normaalisti, ei mitään puolustusasennetta eikä vaikuttanut että sillä olisi kipujakaan, se oli ihan pirteä ja olisi halunnut tulla vain ulos häkistä. No, mutta menin yliopistolle ja kun tulin takaisin, sama jatkui. Koko päivän olen ensin kirjoittanut kysymyksen sille tutulle kasvattajalle ja sitten pyyhkinyt sen pois, koska osa minusta ajatteli, että hermostun ihan tyhjästä. Myöhemmin iltapäivällä se vetäytyi kenkälaatikkoon, joka sillä oli siellä sen omassa poikashäkissä pesänä, joten yritin olla taas hieman toiveikas. Palasin katsomaan Frendejä ja aina välillä poistin äänen kuunnellakseni kuuluuko häkistä sirkutusta. Vastasyntyneet rotanpoikaset sirkuttavat kuin pikkulinnut. Mitään ei kuulunut.

Olen nyt rampannut katsomassa sitä eri huoneessa olevaa häkkiä ja eiköhän sieltä sitten yhdellä kerralla löytynytkin kaksi syntynyttä poikasta. Paitsi että oikeastaan niitä oli 1½, koska toisesta oli jäljellä enää vain etukäpälät ja pää. Emo meni takaisin kenkälaatikkoon ja sain noukittua nuo kuolleet poikaset pois. Niissä oli vielä sikiökalvokin, joten ne olivat syntyneet kuolleina. Ja äsken menin sen tutun kasvattajan pyynnöstä tarkistamaan että miten isolta se emon vatsa näytti, että onkohan siellä vielä paljon poikasia sisällä, niin eiköhän se mamirotta istunut taas nurkassa ja söi kolmannen poikasen naamaa.

Hiirethän saattavat stressaantuessaan syödä elävätkin poikaset, mutta rotat eivät sitä tee. Ne saattavat kuitenkin syödä kuolleita lajitovereita, sekä poikasia että aikuisia, ilmeisesti vaistomaisesti "piilottaakseen" ne ja estääkseen petoja löytämästä niitä. En ällöönny helposti, eikä tässäkään ne puoliksi syödyt poikaset ole olleet se pahin, vaan käy sääliksi sitä emorottaa. Sekin on vielä riskinä, että se ei saa synnytettyä niitä kuolleita poikasia loppuun, mikä sitten todennäköisesti tarkoittaisi sitä että sekin kuolee.

Tämä on ollut pitkä projekti, koska poikasten isä on Kouvolassa sijoituksessa. Olen tehnyt neljä erillistä meno-paluu matkaa sinne ja siinä menee aina koko päivä. Eikä VR:llä ole enää 50% opiskelija-alennusta, joten olen käyttänyt harvoja vapaapäiviäni siihen ja maksanut noin 250 euroa tästä "huvista". Nämä kaksi rottaa sopivat toisilleen täydellisesti ja ne tulivat toimeenkin hyvin. Ja tämän aikana on oppinut tuntemaan tuon tyttörotankin hyvin ja sillä on jotenkin ollut todella inhimillisiä luonteenpiirteitä, joten sen takia tuntuu jotenkin surulliselta, kun se istuu yksin omassa poikashäkissään ja tuijottaa ilmeettömästi (samalla lailla kuin marsut) eteenpäin ja syö omaa kuollutta poikastaan.

Ja minun pitäisi tehdä koulujuttuja, koska seuraava deadline on keskiviikkona enkä ole edes aloittanut. Huomenna on iltavuoro töissä, joten tukkakin pitäisi pestä vielä tänään. Ja maaliskuun alun työvuorot ilmoitettiin ja näköjään minua ei ole kuunneltu taas yhtään. Pyysin, että minulle laitettaisiin 25 viikkotuntia, koska yliopistolla on vielä niin paljon tehtävää. Minulle kuitenkin lätkäistiin 37 viikkotuntia kummallekin viikolle. Sen lisäksi minulla on vain yksittäisiä päiviä vapaana, ei yhtään kahden päivän putkea.

Natalia ja yksi toinen nainen (kutsun häntä vaikka Myyksi jatkossa) ehdottivat, että tulisin Helsinkiin maaliskuussa 3. tai 10. päivä, jotta voitaisiin mennä vaikka yhdessä syömään ja kunnolla suunnitella tulevaa Edinburghin matkaa. Ne ovat molemmat perjantaita, koska "silloinhan on kaikilla työviikko ohi ja viikonloppu edessä" - paitsi että minulla on kumpanakin päivänä iltavuoro ja seuraavina päivinä myös töitä. Yritän jotenkin saada jommankumman edes vapaaksi. Olin yövuorossa nyt viime viikonloppuna ja siellä tuli puhetta tästä ja yksi siellä vuorossa ollut sanoi että joku muu oli valitellut sitä että hänelle on laitettu niin vähän tunteja, että hän ei tiedä miten hän tulee toimeen. Joten tarkoituksenani on katsoa jos voisin antaa osan vuoroistani hänelle tai vaihtaa jonkun muun kanssa.

Kammoan torstain terapiakertaa, koska tiedän jo nyt, että hän sanoo, että minun pitää pitää puoliani töissä noiden työvuorojen suhteen. Yritän pitääkin ja tälläkin kertaa ilmoitin hyvissä ajoin sen tuntimäärän jonka voin tehdä, mutta mitä voin tehdä nyt kun ne vuorot on jo ilmoitettu ja järjestelty ja minua ei olekaan kuunneltu yhtään, vaan minulla on jopa enemmän tunteja kuin osalla niistä joille se on kokopäivätyö? Osa minusta ajattelee, että ehkä vain yritän tehdä ne vuorot, sehän on vain reilut kaksi viikkoa ja kai se menee rutistamalla. Toisaalta sitten, jos hyväksyn tämän nyt, niin eikö se sitten anna niille työvuorosuunnittelijoille sen kuvan, että minun pyynnöistäni ei tarvitse välittää, koska jos he jättävät he huomiotta, minä teen silti ihan kiltisti kaikki minulle laitetut vuorot.

Kävin taas katsomassa mamirottaa ja istumassa siellä häkin vieressä. Selvästi se yrittää vielä synnyttää, mutta alkaa näyttää jo väsyneeltä. Käy niin sääliksi ja on vaikea vain odottaa, mutta kuulemma muutakaan ei oikein voi tehdä. Pitää toivoa että kaikki poikaset tulisivat ulos, niin emo saattaa edes selvitä.