Tänään oli terapia ja vaikka tuntui, että se menikin huonosti, niin siitä oli jotain apua. Olin ihan yhtä kärttyinen siellä kuin eilen muutenkin. Kun selitin eilistä, niin terapeuttini sanoi, että se on ihan luonnollista ja että sellaista se on kaikilla joskus. Mitkähän ne tämän terapiakäynnin muut pääpointit oli? Varmaan jotakuinkin jotain seuraavanlaista:

  • Pienetkin Lesteriin liittyvät asiat herättävät tunteita minussa, koska olen ihastunut häneen.
  • En voi Lesteriin ihastumiselle mitään.
    --> En siis voi niille hänen herättämilleen tunteillekaan mitään, joten minun pitää vain hyväksyä se, että joskus sellaisia vaikeita tunteita on.
  • Se, että tulkitsen kaiken negatiivisesti itseni kannalta, ei auta missään yhtään mitenkään.
  • Vaikka asiat eivät etenisi Lesterin kanssa mihinkään, niin minulla on elämässäni paljon muutakin.
  • Tämä "paljon muutakin": sisältää myös muun elämän kuin vain muut potentiaaliset meidän opiskelijaporukan miehet (eli Harjoittelupaikkarohmun ja Korpinkynnen)

Tässä tiivistettynä ne järkevät pointit, joiden lopputulema on se, että minun täytyy keskittyä välillä johonkin ihan muuhun. Ehkä se on ollut se yhteishengauksen järjestäminen ja siihen liittyvä jahkaaminen, mutta olen viime aikoina ajatellut todella paljon tätä meidän opiskelijaporukkaa. Tietysti Harjoittelupaikkarohmu liittyy siihen myös, samoin Lester, joten sinänsä se on luonnollista, koska Lesterin kanssa olen samalla kurssilla ja Harjoittelupaikkarohmun kanssa viestitellään aina välillä.

Mutta vaikka he ovat kivoja, niin kumpikaan heistä ei ole varsinaisesti kaverini, en voi tukeutua heihin sillä tavalla kuin voisin tukeutua oikeisiin kavereihin. Ehkä se ajan kuluessa muuttuu, ehkä ei, mutta tällä hetkellä minun täytyy ottaa henkinen tauko koko jutusta ja etsiä elämääni jotain muuta. Olen toki tehnyt muitakin asioita ja jutellut muidenkin ihmisten kanssa, mutta huomaan kyllä nyt itsekin, että siitä huolimatta minulle on ollut jonkinlainen putkinäkö tämän asian suhteen viime aikoina. Jotenkin vaikka olen pitänyt itseäni itsenäisenä ihmisenä, niin viime aikoina olen kelannut todella paljon mielessäni, että miksi nuo opiskelijaporukan ihmiset ei hoida sitä tapaamisjuttua eteenpäin, miksei Harjoittelupaikkarohmu laita viestejä, miksei hän ehdota uutta leffailtaa, miksi Lester-kuvio ei etene, miksi, miksi, miksi?

Joten nyt jos keskittyisin välillä omiin juttuihin. Naniakaan en ole nähnyt pitkään aikaan. Enkä ole käynyt uimassakaan ikuisuuksiin! Ja rottapiireissäkään en ole kauheasti vaikuttanut viime aikoina. Jousiampumisharrastusta olen saanut vähän eteenpäin, olen jo jonotuslistalla kurssille, joten kunhan se jossain vaiheessa pyörähtää käyntiin, niin sitten on sekin. Ja pitäisi ennen sitä kurssia vähän treenata kotona, koska kun viimeksi kävin jousiampumassa, huomasin, että jo noin tunnin ampumisen jälkeen käteni muuttuvat ihan spagetiksi. Enkä tiedä ovatko ne kokeilujouset kevyempiä kuin ne varsinaisen kurssin jouset, mutta tiedän, että normaalisti harrastajat ampuvat raskaammilla jousilla.

Enkä ole viime aikoina oikein katsonut leffojakaan, enkä TV-sarjoja, enkä pelannut niin pelejäkään, joten on kaikenlaista, jota voisin tehdä ihan itsekseni. Toki pitäisi päästä välillä myös ulos kämpästä, mutta aina ei jaksa, joten olisi hyvä olla myös jotain tekemistä kotona. Jotain mielekästä tekemistä. Se, että laitan jonkun pelistriimin taustalle ja kelaan samoja vanhoja asioita mielessäni uudestaan ja uudestaan ei täytä tätä määritelmää. Pitäisi etsiä se Oryx ja Crake -kirja, jonka näköjään tilasin joskus alkuvuodesta ja jota en ole nähnyt vähään aikaan. Muistan kyllä hämärästi, että olisin hakenut sen postista, mutta minulla ei ole aavistustakaan, mihin olen laittanut sen. Muut sen sarjan kaksi kirjaa kyllä löysin, mutta en sitä ensimmäistä, josta olisi taas hyvä aloittaa.

No, viikonloppu ja aikaa vaikka miten, vaikka tasan viikon päästä pitäisi olla palautettuna jo gradun tutkimussuunnitelma ja lisäksi latinan käännös. Mutta olen ajatellut niiden tekemistä, suunnitellut niiden tekemistä, joten eivätköhän ne siitä hoidu. Tällä viikolla tuli tehtyä töitäkin 12,5 tuntia, mikä on juuri sopiva määrä. Mutta ehkä etsin sen kirjan ensin. Mikään ei rauhoita mieltä niin kuin kunnon dystopia.