Sarjassamme monen blogikirjoituksen päivä. Törmäsin tässä tätä tilannetta tonkiessani yhteen artikkeliin.

***

Pelastakaa Lapset ry:n lastenpsykiatrian erikoislääkäri Jari Sinkkonen perää yhteisvastuullista puuttumista nuorten ongelmiin. Sinkkonen sanoi YLEn TV-uutisissa, että nuorten muuttumiseen on puututtava yhä varhaisemmassa vaiheessa.

Sinkkosen mukaan varhainen puuttuminen ei kuulu vain ammattilaisille vaan meille kaikille. Jokaisen pitäisi tarkkailla merkkejä siitä, kun nuori lähtee luisuun.

Sinkkosen mielestä käyttäymisen muutokset, kuten hyvän oppilaan muuttuminen puhumattomaksi, ylimieliseksi tuleminen tai kaverisuhteiden laiminlyöminen ovat huolestuttavia merkkejä.

Sinkkosen mielestä Kauhajoen kouluammuskelu ei ollut yksittäinen tapaus. Kyse on hänestä syrjäytymisestä ja kontaktien katkeamisesta.

Sinkkonen huomauttaa, että kun nuori alkaa eristäytyä, netti tarjoaa mitä oudoimmille asioille vertaisryhmän. Sinkkonen sanoo, että internetin kautta voi toteuttaa itseään ja pitää yllä sitä illuusiota, että on konktaktissa muihin ihmisiin.

***

Tuli vain tuota lukiessa taas mieleen, että minähän sovin täydellisesti tuohon profiiliin. Nyt jopa vielä enemmän kuin viime vuonna. Nyt olen uudella paikkakunnalla, enkä ole kiinnostunut ihmissuhteiden luomisesta täällä, enkä tykkää pakkososialistamisesta, jota yliopistolla esiintyy tuutoriryhmien muodossa, mutta... en minä koe, että se olisi suoranaisesti ”virhe” minussa. Minä en vain ole niin sosiaalinen, vaan viihdyn keskimääräistä enemmän yksikseni.

Netissä vietän toki aikaa, mutta minulla ei ole YouTube-tunnusta, enkä ole irc-galleriassa tai mitään, vaan pelkästään muutamalla foorumilla, mesessä ja sitten täällä blogissani. Onko tämä minun nettielämäni ”illuusiota siitä, että olen kontaktissa muihin ihmisiin”?

Minä en ikinä tekisi mitään tuollaista, mutta mietin sitten, että mistä muut voisivat olla niin varmoja siitä? Eivät tuollaiset ampujatkaan taatusti mene sitä missään koulussa kauheasti etukäteen mainostamaan, että joo, voisinpa minäkin posauttaa parit naamataulut tohjoksi täältä koululaisilta. Ja jos tuo käytös sopii kouluampujien profiiliin, niin jos sellaisia ihmisiä olisi ei-potentiaalisissa-kouluampujissa vähemmän, niin sittenhän tuota huomiota voitaisiin kohdistaa enemmän sitten niihin, jotka todella ovat todellisia uhkia. Eikö?

Joten tuolla perusteella voisi ajatella, että minä olen oikeasti riski – minä olen yksi niistä ihmisistä, jotka sopivat näiden ampujatyyppien profiiliin, mutta en siitä huolimatta ole tai tule olemaankaan ampuja. Olisin kuitenkin yksi niistä, joiden joukkoon tällaiset potentiaaliset ampujat voisivat soluttautua. Tarkoittaako se sitten sitä, että jotta minä tekisin itse kaikkeni tuollaisen ehkäisemiseksi, minun pitäisi muuttua ihan toisenlaiseksi?

Tai sitten toisaalta, kuten olen itse sanonut NN:n vaikutuksesta minuun (ja minun kyseenalaisesta vaikutuksesta NN:ään): jos on toinen sellainen samanlainen ei-niin-sosiaalinen-ja-suosittu, niin sitten olo tuntuu paljon huojentavammalta. Tulee sellainen olo, että ei olekaan ihan yksin. Sillä jos olisi ihan yksin tuollaisessa tilanteessa, niin uskoisin, että tuollaisessa tulisi helpommin tuollainen täydellinen ihmisviha ja mustavalkoinen minä (ja muut netissä nickien takana piilottelevat ihmisvihaajat / jo kuolleet kouluammuskelijat) vastaan koko muu maailma.

Joten taas kerran mietittyäni olen ajautunut ristiriitaan. Pitäisikö minun yrittää jollain ihmekonstilla muuttua joksikin kauheaksi kaveeraajaksi, joka tunkee jokaiseen tapahtumaan, vai pitäisikö minun pysyä mahdollisimman samana tai ehkä jopa erakoitua vielä hieman enemmän, jotta jos minun kanssani samaan oppilaitokseen sattuisi joskus joku, joka on kouluammuskelija-ainesta, hän voisi mahdollisesti jopa huomata, että ei ole ainoa, joka on yksin ja että samantyyppisessä tilanteessa olevia löytyy muualtakin kuin netistä, eivätkä he kaikki ajattele, että ratkaisu siihen on ihmisten massamurhaaminen.

Ja kun kerran tällaista ”profilointia” tehdään ja ihmisille suunnilleen selitetään, että kouluampuja on luonteeltaan tällainen, niin eikö sillä voisi olla aika lailla negatiivinenkin vaikutus? Tai siis, ihmiset voisivat alkaa entisestään karttaa tällaisia hieman yksinäisempiä ihmisiä tuon kouluampujajutun pelossa, jolloin tällaiset ihmiset jäisivät yhä enemmän yksin ja se mahdollisesti vain lisäisi tuota ampumisjutun riskiä.

Saa nähdä, millainen päivä on huomenna yliopistolla ja miten siellä suhtaudutaan tällaiseen. Nanilla on varmaan siellä meidän lukiossa joku kirkkojuttu taas. Se oli viimeksi jotenkin... en tiedä, rauhoittavaa kävellä sinne Nanin kanssa ja sitten mennä sytyttämään sellainen kynttilä. En tiedä. Mutta varmaan täälläkin joku kirkkojuttu huomenna on. Tuskin yliopistolta, mutta voisihan sitä vapaaehtoisestikin kirkkoon mennä, kun sellainen kuitenkin on ihan lähellä...? Onko tekopyhää mennä kirkkoon, jos on ateisti? Annanko ihmisille väärän kuvan, jos menen kirkkoon? Miksi minä ylipäänsä haluan mennä kirkkoon, kun olen ateisti, enkä minkäänlaisiin jumaluuksiin usko?

Paljon kysymyksiä, joihin en osaa vastata. Olen yrittänyt syödä, juoda ja nauttia raitista ilmaa (ja päänsärkylääkkeitä), mutta olo on vieläkin jokseenkin heikko. Itse asiassa tuntuu siltä, että minua pelottaa mennä nukkumaan. Minä en ole puhunutpuhunut kenellekään tänään. Toivoin, että joku olisi soittanut, mutta ei. On jotenkin yksinäisempi olokin. Välillä olen kiusannut pikkukamuja sillä, että otan jommankumman syliin paijattavaksi, kun on niin kauhea tarve tuntea, että edes jokin on siinä lähellä.

Muistan nähneeni viime vuonna unta, että se Auvinen ampui minut. Kerroin siitä täälläkin, enkö? Nyt on sitten epämiellyttävän levoton tunne – ihan kuin pelkäisin, että jostain asuntoni nurkan takaa ilmestyy yhtäkkiä hullu kouluampuja, joka on päättänyt tulla teloittamaan minut. Mikä on tietysti ihan naurettavaa! Mutta nyt ensimmäistä kertaa todella toivoisi ihan todella, että olisi edes joku samassa asunnossa.

Huomenna on vain kaksi luentoa. Onhan huomenna keskiviikko? Ja nekin luennot ovat peräkkäin ja alkavat vasta puolelta päivin. Ehtii nukkua ja nähdä painajaisia. Mistä minä muka saisin tänä yönä lohtua niitä vastaan?

***

”Father help me, save me a place by your side!”
“The is no god! Our creed is but ourselves!”
“Not a hero unless you die! Our species eat the wounded ones!”