Nan oli meillä, lähti juuri. Taas istuttiin vain samassa paikassa koko aika ja juteltiin nonstoppina. Rukalla oli kuulemma ollut joka päivä vähintään kymmenen astetta pakkasta. Oli ollut hienot säät ja oli tullut paljon lautailtua. Nan selitti myös, miten asiat menee koulussa nykyisin ja miten meidän matikanopettaja on saanut kakkosten vihat päälleen ihan totaalisesti, ja että rehtori oli joutunut pitämään hänelle puhuttelun siitä, kun hän oli niin ilkeä. Kyllä hän onkin aika ilkeä ja mollaa oppilaita ihan kauheasti, mutta minun käsitykseni ovat muuttuneet hänestä niin paljon näiden kolmen vuoden aikana, että nykyisin minusta tuntuu vain siltä, että häntä pitäisi ymmärtää. Hän sanoo pahasti ja on ilkeä eikä vahingossakaan sano kenestäkään ikinä mitään positiivista, mutta se on vain hänen tapansa. Hän on minun käsitykseni mukaan kauhean älykäs, mutta ihan hirvittävän kyyninen. Ei tule toimeen ihmisten kanssa.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Nan kertoi myös, miten hänellä oli alkanut autokoulu ja kaikkea. Ja sitten minä kerroin Qarosta tarkemmin (en itkenyt, mutta jotenkin oli silti kumman vaikeaa puhua siitä). Ja analysoitiin sitä NN:n tekstiviestiä. Selkeytti asioita ihan kauheasti.

 

Nan oli edelleen sitä mieltä, että minun ei kannattaisi heittää kaikkea toivoa vielä menemään. Hän sanoi, että se NN:n viesti vaikutti siltä, että tyyppi yritti olla mahdollisimman hienotunteinen ja perustella mahdollisimman hyvin ja kaikkea. Nan sanoi, että jos joku ihan random-tyyppi lähettäisi hänelle sellaisen viestin, niin ei hän olisi vaivautunut vastannut siihen niin pitkästi ja ”täyteläisesti”. Ja Nan sanoi myös, että NN sanoi nimenomaan: ”joka tapauksessa joudun kuitenkin vastaamaan”. Nanin mielestä se viittasi siihen, että tyyppi oli joutunut todella harkitsemaan sitäkin vaihtoehtoa, että vastaisi kyllä. Minä en ole siitä yhtä varma. Tuo on vain äärimmäisyyksiin vietyä kohteliaisuutta.

 

Nan oli kuitenkin sitäkin mieltä, että kyllä oli yllättävän tyylinen vastaus. Hänenkin mielestään NN vaikuttaa koulussa siltä, että jotakuinkin vihaa kaikkia ihmisiä, joten häneltä olisi odottanut jotain lyhyttä ja pelkistettyä melkein tympeääkin vastausta. Ei mitään sellaisia ”jaaritteluja”, mitä hänellä viestissään oli. Nan myös sanoi, että jos tyypillä on mennyt jotenkin negatiivisesti jonkun kanssa jotain, niin hän on varmaan sanonut itselleen, että nyt hän on saanut tarpeekseen hyvin pitkäksi aikaa. Ja että jos hän sanoi niin, niin eihän hän siitäkään syystä olisi voinut sanoa kyllää.

 

Sitten hän sanoi myös, että jos se todellakin tuli NN:lle niin suurena yllätyksenä, mitä hän itse sanoi, niin sitten pienellä ajan annolla saattaisi olla paljonkin vaikutusta. Jos tyypillä yhtään kiinnostusta oli ollut (edes joskus ajat sitten), niin todennäköisesti tuo minun tekoni jäisi edes hieman hänen mieleensä ja hän saattaisikin kiinnostua asiasta. Tai että ehkä hänkin – kuten minäkin – miettii, miten pitäisi suhtautua toiseen ja että ehkä hänkin on utelias sen suhteen, että miten minä suhtaudun, kun me nähdään toisemme ensimmäisen kerran IRL.

 

Olen miettinyt tuon suuntaista hieman itsekin, en tosin yhtä tarkasti, mutta minä jotenkin vain tarvitsin jonkun toisen sanomaan sen ensin. Tarvitsin jonkun toisen näkemään siinä järkeä ihan oma-aloitteisesti ilman että minä vaikuttaisin heihin ajatuksillani. Joten, en nyt mitenkään yli-innokkaaksi ala, mutta pidän hieman toivoa yllä, enkä ala käyttäytyä NN:ää kohtaan kuin häntä ei enää olisi lainkaan, tms.

 

Siitä me oltiin kuitenkin Nanin kanssa ehdottomasti samaa mieltä, että enää minulla ei ole mitään asiaa tehdä yhtään mitään. Se olisi äärettömän liikaa ja epäsopivaa ja muutenkin vain pelkästään paha asia. NN tietää nyt, miten minä tunnen, niin nyt hänellä on aikaa miettiä sitä, jos se yhtään saa pohjaa hänen jo olemassa olevista tunteistaan/ajatuksistaan. Ja hänellähän on minun numeroni, niin tavallaan häneltä on poistunut se ongelma, mikä minulla oli: miten ottaa yhteyttä.

 

Mutta vaikka ei ottaisikaan yhteyttä, niin se on okei. Hän on hyvä tyyppi kuitenkin, enkä ole pahoillani siitä, että aloin pitää hänestä tai edes siitä, että kerroin sen hänelle. Eipä tarvitse ainakaan itse enää tuskailla sen asian kanssa. Jos jotain on tapahtuakseen, niin sitten on, mutta jos ei, niin sitten ei. Minä en sille enää mitään voi (kunhan en vain ala suhtautua ylinegatiivisesti häntä kohtaan), joten miksi turhaan stressata siitä?

 

Oli Nanin kanssa tosi kivaa. Nan saa jotenkin asioihin jotain järkeä. En yhtä optimistiseksi ala tuon suhteen, mutta sallin sen pienen hitusen optimismia, joka on nakertanut minun mielessäni. Kai.

 

Huomenna se hemmetin matikantentti.