Vihaan! Vihaan! VIHAAN!!!

Kaikki on taas veressä! Pahemmin kuin koskaan! Molemmat kädet ja nyt näppäimistökin! Mitään muuta keinoa ei ole! Mikään muu ei ole sallittua! Mihinkään muuhun minulla ei ole oikeutta! Vain omaan ruumiiseeni! Muulla tavoin vihaa ei saa purettua!

Eilen olin raivoissani ja paiskoin tavaroita ja kaikki huusivat! Isänikin huusi, että taas se on tollainen. Taas se tekee noin, taas se alkaa. Hah hah hah. Sitten ryntäsin ulos. Oli pakkasta vaikka miten paljon ja kylmä tuuli ja minulla oli päällä nilkkasukat ja farkut, t-paita ja takki. Kävelin ulkona ja itkin. Muuhun minulla ei ole oikeutta. Puolen tunnin jälkeen jalat alkoivat olla tunnottomat. Äiti soitti enkä minä vastannut. Kuljin Nanin talon ohi ja itkin. Kuljin nopeasti, koska en halunnut hänen näkevän minua. Olisi luullut, että tulen vain ruikuttamaan hänelle ongelmistani.

Lopulta palasin kotiin. Olin jäässä, jalat olivat punaiset, mutta niissä oli valkoisia laikkuja kaikkialla. Sitten raivo meni ohi. Se alkoi siitä, että korjattu tallentava DVD/VHS laite ei suostunut löytämään kanavia.

Nyt piti siivota taas rottahäkkiä. Kesken Myytinmurtajien. Ja äiti taas valitti ja uikutti. Sanoi, että hän varmaan kuolee rottahäkkiä siivotessaan. Ja sitten minä huusin, että hänen ei sitten tarvitse enää auttaa. Ei tarvitse auttaa enää koskaan. Se ei käynyt. Minulla ei ole oikeutta päättää edes siitä, kuka siivoaa rottahäkkini. Huusin ja paiskoin tavaroita ja käskin äitiä lopettamaan siivoamisen. Äiti sanoi, että hänen asuntonsa, hän päättää, hänen asunnossaan ei saa olla likaa, joten hänen täytyy siivota. Minulla ei ole valitusoikeutta, koska hänen kämppänsä. Huusin sitten, että etsin oman kämpän ja muutan pois. Veli sanoi siihen että muuta vaan. Isä huusi keittiöstä että taas se alkaa.

Tulin koneelle ja otin hakaneulan ja aloin pistää ja viiltää ja raaputtaa. Tuli kunnon haava. Toivottavasti. Verta ainakin tulee oikein kunnolla. Tekee mieli mennä näyttämään verisiä käsiä äidille ja sanoa, että sen tämä talo ja tämän talon ihmiset minulle tekevät. Jos ei saa paiskoa tavaroita eikä huutaa eikä millään tavoin purkaa kiukkua, niin se kiukku jää kytemään ja se tappaa. Joskus sen on pakko tulla ulos ja jos minulla ei ole oikeutta päästää sitä muulla lailla ulos, niin sitten se on pakko tehdä itseä vahingoittamalla. Ei ole muuta keinoa.

Vihaan heitä kaikkia. Nankin elää täydellistä elämäänsä, eikä hänelle voi mennä edes kun tarvitsisi apua. Ei minnekään voi mennä. Voi lähteä vähissä vaatteissa pakkaseen pakoon tätä perhehelvettiä, mutta aina on pakko tulla nöyristellen takaisin. Pakko palata helvettiin, koska mitään muutakaan paikkaa ei koko maailmassa ole. Minne muka voisi mennä verisenä ja itkien ja likaisella tukalla? Ei minnekään, kukaan ei ottaisi vastaan eikä ymmärtäisi. Soittaisivat ehkä poliisit, pitäisivät mielenvikaisena ja lähettäisivät laitokseen. Eivät tajuaisi, että edessä on vain normaali ihminen, jolla vain on ollut liian kauan paha olla.

Huomenna äiti menee töihin ja minun pitää jäädä tänne veljeni ja sen paskamaisen miehen kanssa. Eikä minulla taaskaan ole mitään oikeuksia. Jos nukun siihen asti kun äiti tulee kotiin, niin siitä huuto vasta alkaa. Kun olet niin saatanan laiska ja paska etkä huolehdi itsestäsi ja oma vika että et jaksa kun unirytmi heittää häränpyllyä etkä viitsi korjata sitä senkin läski.

Ja velikin sanoo, että muuta vaan pois. Eikä kukaan välitä eikä huuda eikä pilkkaa, kun olen vain hiljaa täällä ja veri valuu kohti kyynärpäätä ja tuhrii koko näppäimistön.

Tällä lailla ihmisten kuuluu käyttäytyä, jotta he olisivat kunnollisia.