Minä nukuin! Minä nukuin! Minä nukuin yöllä, enkä herännyt edes kertaakaan! Otin ennen nukkumaanmenoa sellaisen kokonaisen rauhoittavan ja pystyin nukahtamaan ja sain nukuttua koko yön heräämättä kertaakaan. Aamulla vain oli hyvin väsynyt olo. En kylläkään muista, koska olisin edellisen kerran herännyt kellonsoittoon niin, että en olisi aluksi edes tajunnut, mikä se outo ääni on, niin siksi se tuntui tietyllä tavalla huojentavan tutulta.

Ilmeisesti tuo kokonainen rauhoittava vaikuttaa kuitenkin melko pitkään, tai ainakin ne haittavaikutukset vaikuttavat pitkään, sillä herätessä minua pyörrytti ihan kauheasti. Kaaduin kylläkin vain kerran. Kompastuin vaihteeksi johonkin johtoon, niin vaikka normaalisti se olisi jäänyt pieneen kompurointiin, niin nyt kaaduin ihan kokonaan. Mietin hetken, että miten sitä uskaltaa lähteä pyörällä liikkeelle, kun maailma pyöri niin pahasti, mutta lähdin kuitenkin.

Lääkäripaikassa sitten odotin ikuisuuden, kunnes minut kutsuttiin sinne pistettäväksi. Se ei ollut lainkaan pelottavaa, vaikka olin aikaisemmin ajatellut, että se saattaisi olla. Ei se edes sattunut, eikä tuntunut paljon yhtään miltään. Eikä ahdistanut yhtään. Hemoglobiinikoe, jossa tuikataan vain nopeasti sormen päähän, on minusta edelleen paljon epämiellyttävämpi. Lupasivat soittaa, jos jotain erityisen vakavaa ilmenee, mutta muuten saan tietää nuo tulokset vasta sitten kun tulen tammikuussa sille uudelle lääkärikäynnilleni.

Mutta sitten kun minä lähdin sieltä lääkäripaikasta, minulla oli kumma olo. Minun piti mennä ostamaan Nanin joululahjan viimeinen osa ja sitä maailman hienointa sinistä joulupaperia, jossa oli niitä tähtiä. Minä jaksoin tehdä molemmat! Jaksoin myös mennä ostamaan veljelleni joululahja CD-levyn. Se on Elvistä, minusta tuntuu, että veli voisi tykätäkin Elviksestä. Sitten ostin itsellenikin joululahjan. CD-levy sekin: Raskasta joulua.

Ja sittenkin oli vielä se outo olo. Ihan kuin ensimmäistä kertaa hyvin pitkään aikaan olisi ollut enemmän hereillä. Ihan kuin... olisi ollut ihan vähän vähemmän surullinen ja väsynyt kuin normaalisti. Ei paljon, mutta ihan vähän. Siihen voi kylläkin olla monia eri syitä. Yksi vaihtoehto toki on, että ne mielialalääkkeet kykenevät sittenkin saamaan myös jotain positiivista aikaan. Toinen vaihtoehto on se, että koska sain nukuttua taas koko yön, niin univaje ei ainakaan enää tee niin paljon hallaa minun psyykiselle kestämiselleni.

Ja eilenkin minulla oli hieman outo olo. Eilen illalla olin niin kauhean surullinen. En ollut vihainen ollenkaan, vaan pelkästään todella, todella, todella surullinen. Onnistuin ilmeisestikin pelästyttämään sen matikkatyypin sillä, mutta tämä toinen netti-ihminen ei pelästynyt. Sanoi vain, että oli ihan kiva selvitellä asioita vaihteeksi vähän rauhallisempaan ja vähemmän aggressiiviseen sävyyn.

Nyt väsyttää kuitenkin taas. Äiti tulee tänään. Hän soitti eilen ja minä ilmoitin, että en ole siivonnut kämppää lainkaan, vaan että se on ihan kauhean sotkuinen. Hän taatusti valittaa siitä, mutta en minä jaksa siivota. Valittakoot sitten ja kauhistelkoot. Ainakin jonkinmoisena puolustuksena voin esittää ne rauhoittavat pillerit ja tämän verikoepistokohdan laastaritupon vai mikä lieneekään. Nyt se kohta on paljon kipeämpi kuin itse pistohetkellä.

Ja minua janottaa taas. Join jo aamulla vähän appelsiinimehua, mutta nyt on taas jano. Mutta eiköhän se diabeteksen tulos tule kuitenkin sen verenkuvan mukana, että jos sellaista on, niin saisin sen pian tietää. Voi tosin olla, että tuo juominen on minun ylireagointiani. Lasken desilitroina, kuinka paljon päivässä juon. Mietin aina, että paljonkohan pitäisi juoda, että se olisi merkki diabeteksestä. Ja sitten kun ajattelen, että jos en juo, vaikka on jano, niin sitten se ei ole merkki yhtään mistään. Arvaatte varmaan, että sitten seuraavana päivänä janottaa vielä entistä enemmän ja olen vielä pelästyneempi. Toisaalta voi myös olla, että se liittyy jotenkin tähän uupumukseenkin. Hengästynhän todella helposti, niin aina juoksemisen jälkeen aikaisemmin, kun minulla oli yhtä hengästynyt olo, minulla oli myös jano. Voi hyvin olla, että olen vain vainoharhainen ja myös toivon sitä.

Voisi mennä taas pienille nokosille, kun väsyttää niin kauheasti. Äiti tulee illalla, niin sitä ennen pitäisi ainakin siivota tämä sohva, koska hänen pitäisi nukkua siinä. Viis lattiasta. Onhan täällä sentään askelpaikkoja siellä täällä. Ja viis tiskeistä. Kyllä minä tarpeen tullen löydän ainakin yhden lautasen, josta voisi syödä jotain. Siis sen jälkeen kun sen ensin pesee. Ruokailuvälineet ovat sitten ihan toinen juttu, mutta... Eiköhän sellaisetkin yhdet löydy jostain, kun tässä toissapäivänä söin oikeaa ruokaa, niin tarvitsin siihen veistä ja haarukkaa ja lautasta.

Nyt menen taas nukkumaan. Kylmäkin on. Hrr.