Tänään oli taas todella hyvä päivä, ja jotenkin tuntuu vain niin kivalta, kun nyt kun yliopistojutut on ohi, että sen jälkeen on ollut useampi kiva päivä. Tänään oli Eeron synttäribileet ja olin siellä. Tapasin vanhoja ihmisiä ja uusia ihmisiä, ja sain hyvällä syyllä meikata ja laittaa tukan ja pukea nätin paidan ja laitoin vielä hatunkin! Vaikka viime aikoina on ollut välillä vähän vaikeaa oman ulkonäön kanssa, niin nyt tänään tunsin oloni nätiksi. Varmaan osasyy siihen oli se hattu. En tiedä mikä hatuissa on, mutta jotenkin tuntuu, että aina kun minulla on hattu, olen jotenkin itsevarmempi. Se itsekriittinen osa tosin sanoo nytkin, että sen takia hattu päässä näytän paremmalta, kun voin sillä hatulla piilottaa osan siitä isosta osastani, jolloin en näytä niin tyhmältä kuin ilman hattua. Osittain se voi johtua siitä, että kokee olevansa jotenkin... No, laittautuneempi tai tyylikkäämpi, kun on hattu päässä. En tiedä onko se oikeasti niin, mutta siltä se minusta tuntuu.

Tapasin todella mukavan naisen ja sitten yhdessä vaiheessa iltaa toimin hänen "wingmanina", tai mikä sen naisversio nyt onkaan. Hän näki baarissa supersöpön miehen (joka ei minusta ollut kyllä supersöpö, vaikka ihan ok) ja oli todella ihastunut ja lykkäsi lähtöä baarista jotta voisi vielä silmäillä sitä miestä, mutta koska hän ei uskaltanut mennä juttelemaan tälle miehelle, niin lopulta sovittiin, että hän kirjoittaa lapulle nimensä ja numeronsa, lähtee sitten baarista ja minä odotan sen aikaa kunnes hän on päässyt ulos, ja sitten menen antamaan sen lapun sille supersöpölle miehelle ja selitän tilanteen. Ja tein sen, ja se oli jotenkin siistiä, en ole ikinä ollut wingman, ja lisäksi oli kiva tavata joku kiva ihminen.

Kun hän lähti kotiin, minä menin vielä sitten toiseen baariin, minne Eeron porukka oli mennyt jo aiemmin, ja sitten hengasin siellä vähän lisää ja juttelin taas lisää uusille ihmisille. Lopulta lähdin kotiin ja sekin oli ihan jees: oli kiva kävellä yöllä kotiin. Ja jotenkin tänään ajattelin, että vaikka en ole erityisemmin Eeron kanssa koskaan tullut superhyvin toimeen ja sitten sen jälkeen kun meille tuli riitaa Venäjällä joskus kolme(?) vuotta sitten, ajattelin, että okei, nyt en enää yritä väkisin tulla hänen kanssaan toimeen, kun näyttää olevan selvää, että meillä ei ole mitään yhteistä ja ilmeisesti vain käymme kumpikin toistemme hermoille. Mutta nyt sitten ajattelin, että oli kuitenkin ihan kiva mennä hänen synttäreilleen ja vaikka hän nyt on lievästi sanottuna "eksentrinen", niin turha minun on kantaa kaunaa jostain vanhoista jutuista, ja nyt yritän sitten uudestaan tulla toimeen hänen kanssaan.

Vaikka ei tuokaan oikein kunnolla kuvaa sitä, jotenkin tuo kuulostaa jotenkin alentavalta selitykseltä, ikään kuin jotenkin alentuisin antamaan hänelle uuden mahdollisuuden, mutta se ei ole sitä, vaan jotenkin olen ollut ehkä turhautunut siitä että me olemme molemmat niin erilaisia, enkä oikein ole keksinyt, miten voisin olla hänen seurassaan ilman että se olisi jotenkin kuormittavaa tai ärsyttävää. Ja minä en riitele ihmisten kanssa, minä en oikein osaa riidellä, joten yleensä jos minulla tulee jonkun kanssa riitaa, niin se yleensä tarkoittaa sitä, että minä en jaksa yrittää enää, ja riita on sitten vain hyvä syy lopettaa kaikenlainen vuorovaikutus siihen. Mutta ehkä se, että riitelee jonkun kanssa, ei välttämättä tarkoita mitään lopullista.

Itse asiassa se minun ja Eeron Venäjällä tapahtunut riita tuli puheeksi tänään, kun Natalia otti sen esille, ja Eero sitten siihen kommentoi, että eihän se niin paha edes ollut. Ja ei se oikeasti ollut, mutta minulle se oli iso juttu, koska minä en riitele ihmisten kanssa, minä pidän naamani kiinni jotakuinkin viimeiseen pisteeseen asti. En vain osaa selittää tätä juttua nyt niin hyvin kuin se ansaitsisi tulla selitetyksi, mutta nyt tänään vain jotenkin tajusin, että olen ollut osittain vain jotenkin lapsellinen. Toisaalta, olen edelleen sitä mieltä, että miksi pitäisi väkisin yrittää hengata joidenkin ihmisten kanssa, joiden kanssa ei ole kivaa, eikä mitään yhteistä, mutta olen nyt kolme vuotta - oikeasti, kolme vuotta! - ollut kylmäkiskoinen Eeroa kohtaan, jos häneen olen jossain törmännyt ja lähinnä puhunut kaikenlaista small talkia ja jos hänellä on ollut joku näytelmäjuttu ja hän on pyytänyt sinne, olen aina vastannut sellaiseen ärsyttävään amerikkalaiseen tyyliin, että tosi kiva juttu, mä katon pääsisinkö mä tulemaan, mutta olen jo niin sanoessani varma, että minua ei oikeasti kiinnosta tippaakaan, enkä todellakaan ole sinne menossa.

Mutta tänään se oli melkein jonkinlainen naksahdus päässäni, kun tajusin, että onhan tämä typerää, ja vaikka Eero on vähän omituinen ja todella usein välinpitämätön ja tekee tai sanoo vähän väliä asioita, jotka ovat enemmän tai vähemmän loukkaavia, niin kyllähän minä nyt voin silti kohdella häntä samalla lailla kuin muitakin ihmisiä, enkä vain vähän niin kuin murjottaa jostain vanhasta jutusta. Lupasin vaihteeksi mennä katsomaan hänen näytelmäänsä nyt kesällä, mutta tällä kertaa oikeasti aion mennä. Hän on tehnyt teatteria koko sen ajan kun olen hänet tuntenut (neljä vuotta), mutta en ole käynyt kertaakaan katsomassa hänen näytelmiään.

Ja ehkä toivon, että se, että nyt pystyn suhtautumaan ystävällisesti jotakuta sellaista kohtaan, jonka kanssa minulla oli riitaa joskus, auttaisi minua jotenkin muuttamaan suhtautumistani ihmisiin ylipäätään. En edelleenkään halua riidellä ihmisten kanssa, mutta ehkä jonkinmoinen riita ei aina välttämättä tarkoitakaan sitä, että tämä ihmissuhde on lopullisesti nyt sitten tässä. Haudon asioita mielessäni, enkä puhu niistä ihmisille suoraan, ja ehkä sen pitäisi muuttua vähän. Etenkin jos olen suuttunut jostain, jään vain märehtimään sitä sen sijaan, että sanoisin siitä, koska jotenkin kai pelkään, että siitä tulee riita ja että riita tarkoittaa sitä, että kaikki oli siinä.

Mutta olen kauhean väsynyt, vaikka sinänsä kello ei ole NIIN paljoa vielä. Selkänikin on kipeä. Mietin, että ehkä minun pitäisi jotenkin treenata selkälihaksiani, kun jos on jotkut bileet ja joudun istumaan jotenkin jäykästi, selkäni tulee kipeäksi. En tiedä, toisaalta voi olla, että istun väärin, että jotenkin jännitän selkääni jotenkin huonosti. Liian usein muutoin tosin istun lysyssä tai nojaan käsiini tai jotain, jolla se kaikki rasitus ei kohdistu selkään, joten ehkä minun pitäisi istua enemmän suorassa.

Mutta ilta oli kiva, oli kivaa seuraa ja pitkästä aikaa sai vähän rauhaa omilta kriittisiltä ajatuksilta, ja pystyi vain olemaan ja tuntemaan olonsa hyväksi ja tarpeeksi nätiksi eikä tarvinnut miettiä koko aikaa, että otsani on liian iso, olen liian lihava, kasvoni ovat epäsymmetriset, tai että olen yksinäinen. Tapasin uusia ihmisiä, olin wingman jollekin jonka vasta tapasin ja silti tuntui, että olin oma itseni. Olen miettinyt hirveästi, että en minä osaa olla ihmisten kanssa, mutta nyt sain senkin unohdettua joksikin aikaa ja vain juttelin ihmisille. Bileiden alussa kyllä mietin liikaa, moitin esimerkiksi itseäni siitä, että en heti sisälle tultuani onnitellut Eeroa, tai että minulla ei ollut hänelle lahjaa (tosin ostin hänelle drinkin sitten baarissa), mutta sitten jossain kohtaa päätin, että yritän nyt olla pyörittelemättä asioita liikaa mielessäni, koska en kuitenkaan voi muuttaa niitä jo tehtyjä (tai tekemättömiä) asioita, eikä sen murehtiminen auta yhtään.

Joten tänään en ajatellut, että millainen päivä oli eilen, tai millainen päivä on huomenna, vaan että tänään on tänään ja minun ei tarvitsekaan lähestyä bileitä kuin jonkinlaisena ongelmana joka pitää ratkaista (kuinka kauan olen, missä istun, mistä puhun, keiden kanssa puhun, annanko itsestäni hyvän kuvan, mitä jos porukka hajaantuu, lähdenko pois jos Natalia lähtee), vaan vain olen ja hengaan ja keskityn itseeni, mikä tarkoitti sitä, että kun muut lähtivät ensimmäisestä baarista, jäin sen uuden tutun kanssa hengaamaan ja juttelemaan, koska halusin tehdä niin. Sen jälkeen kävelin samaa matkaa sen naisen kanssa, mutta jatkoin sitten jostain kohtaa sinne toiseen baariin jonne muut olivat menneet. Natalia lähti ennen minua, mutta jäin sinne ja juttelin sitten joidenkin vähemmän tuttujen kanssa, ja lopulta lähdin, koska minusta tuntui, että halusin lähteä. Tuntuu, että tuollaisia bileiden kai pitäisikin olla ja ehkä monelle ovatkin, mutta minä olen kai liikaa neuroillut joistain muiden jutuista ja miettinyt kaikkea liikaa, ja sen sijaan että olisin tehnyt niin kuin ajattelisin, että minun pitäisi tehdä, teinkin niin kuin halusin. Minä en tee sitä varmaan tarpeeksi usein.

Mutta nyt täytyy oikeasti ruveta nukkumaan, kun alkaa väsyttää jo todella paljon ja kellokin on jo sen verran, että ihan hyvä varmaan olisi nukkuakin jo vähän.